Lähettäjä: Yksinäinen 
Päivämäärä:   14.3.25 08:22:38

Lapsuuden ja nuoruuden koulukaverit hävinneet elämästä, joten nyt kolmekymppisenä olen aika yksinäinen. Yritän parhaani löytää uusia ystäviä, mutta päädyn aina jäämään yksin ja ulkopuoliseksi.

Talleilla olen kysellyt seuraa maastoon, ehdottanut tekemistä talliporukalla ja mennyt mukaan mahdollisiin tarjottuihin talkoisiin missä tutustuisin porukkaan. Silti huomaan, että muut viettävät aikaa keskenään ja itse jään ulkopuoliseksi.

Töissä on työkaverit, mutta enimmäkseen teen töitä yksin, joten mitään lähempiä tuttavuuksia ei ole syntynyt.

Kaverisovellusten kautta viestittelyseuraa on kyllä löytynyt, mutta kenenkään kanssa emme ole nähneet livenä.

En tiedä mikä minussa tai käytöksessäni on pielessä, kun en vaan löydä mitään tuttavuuksia syvempää ystävyyttä kenenkään kanssa.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   14.3.25 08:29:27

Näit topiceja tuntuu olevan vähän väliä.

Mitä sinä odotat ystävyydeltä? Mitä sinulla on annettavana?

Jotenkin tuntuu, että usein nämä ystäviä kaipaavat haluavat sellaista sinkkuelämää-kaltaista symbioosia. Pitää soitella, nähdä ja tehdä jatkuvasti, tuoda sitä sisältöä toiselle. En toki tarkoita, että sinä tekisit niin, mutta tällaisiin olen törmännyt ja pitänyt heitä todella kuormittavina ja raskaina. On iso taakka toiselle olla se ainoa sosiaalinen kontakti.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.3.25 08:32:50

"Jotenkin tuntuu, että usein nämä ystäviä kaipaavat haluavat sellaista sinkkuelämää-kaltaista symbioosia. Pitää soitella, nähdä ja tehdä jatkuvasti, tuoda sitä sisältöä toiselle. En toki tarkoita, että sinä tekisit niin, mutta tällaisiin olen törmännyt ja pitänyt heitä todella kuormittavina ja raskaina. On iso taakka toiselle olla se ainoa sosiaalinen kontakti. "

Samaan törmännyt. Ja nämä menemiset ja tulemiset pitää sen toisen järjestää. Yksinäisyyttä valitellut ei laita tikkua ristiin. Kitisee vain, kun sieltä kaverilta ei enää tule viestiä tai kutsua mihinkään.

Lähettäjä: Yksinäinen 
Päivämäärä:   14.3.25 08:36:47

Hmm.. hyviä ajatuksia. Kiitos teille. Voihan se olla, että odotan jotain tuollaista. Iskee ehkä pieni kateus, kun huomaan, vaikka talliporukassa, että muut tekevät myös tallin ulkopuolella asioita keskenään ja sopivat yhteisiä ratsastuksia. Samoin töissä monella on ne hyvät ystävät, joita nähdään myös töiden ulkopuolella.

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   14.3.25 08:37:02

Tuossa vaiheessa moni hankkii kumppanin ja keskittyy siihen symbioosiin.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   14.3.25 08:45:48

... , tämä tuntuu toistuvan. Halutaan paljon, ei anneta mitään, pitää tulla valmiina. Etenkään aikuisella ihmisellä ei töiden, lasten, parisuhteen ja harrastusten vuoksi ole välttämättä aikaa loputtomiin kaikkeen. Minä näen mielestäni ystäviäni usein, (yleensä porukassa, yksittäin ei pysty jatkuvasti), pelaan parin kanssa sanapeliä, voi mennä vuosikin, ettei tavata (osa asuu kaukana). Ystävyyden merkki on se, että jatketaan siitä, mihin jäätiin. Mihinkään päivittäiseen tai viikoittaiseen tapailuun en kykene, muuten pitäisi joka päivälle sopia useammat tapaamiset.

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   14.3.25 08:52:28

Jotkut vaan ovat sellaisia. Itse olen myös huomannut tuon, että tallikaverit ja työkaverit jotenkin ystävystyvät keskenään syvemmin ja viettävät muutenkin aikaa yhdessä. Itse näen heitä siinä ympäristössä, jutellaan mukavia ja tullaan hyvin toimeen, mutta ei se siitä kummemmaksi tule, toiset on keskenään läheisempiä ja jään kuitenkin vähän ulkopuoliseksi. Minulla on kyllä muutama lapsuuden ystävä jäljellä, heitä tapaan kerran pari vuodessa. Nämäkin tapaamiset lähtee aina minun aloitteesta, varmaan hiipuisi nekin ystävyyssuhteet jos en itse olisi aloitteellinen.

Jostain nettipalstoilta tms hankitut "ystävyydet" eivät oikein toimineet, tuntuu teennäiseltä oikein tutustumalla tutustua, ja usein se toinen tyyppi oli kuitenkin aika erilainen. Toiseksi, varmaan erikseen ystäviä hakemaan päätyvät ihmiset ovat kaikki vähän sosiaalisesti rajoittuneita, niin eihän niiden kesken ainakaan mitään suhteita synny.

Onneksi olen aina viihtynyt hyvin myös yksin, joten tilanne ei suuremmin häiritse. Nyt vanhempana olen löytänyt jopa yksin matkustamisen ihanuuden :)

Lähettäjä: tätyli 
Päivämäärä:   14.3.25 08:57:40

Piti ihan pysähtyä miettimään omaa tilannetta. Ikää on 45 vuotta. Tällä hetkellä elämässä on 1 kaveri, jonka kanssa viestitellään melkein joka päivä yhteisen harrastuksen merkeissä mutta ei olla livenä tavattu kahteen vuoteen. Toisen kaverin kanssa ollaan yhteyksissä viestillä tai soitolla ehkä kerran viikkoon tai kerran kahteen viikkoon. Naapurin kanssa tulee juteltua ehkä kerran viikossa jotain. Muuten ihmiskontakteja somessa, äiti viestittelee pari kertaa viikossa. Miesystävän kanssa päivittäinen viestittely mutta tavataan tyypillisesti kerran viikossa.

Tuntuu että mihinkään tämän monimutkaisempaan ei olisi edes aikaa! Asun yksin, hoidan talon ja eläimet yksin, teen työt etänä. En keksi mihin väliin tässä edes ehtisi mahduttamaan lisää ihmisiä. Vuorokaudessa kuitenkin 24h joten... Kuinka paljon aikuisilla ihmisillä ylipäätään on ystäviä ja kuinka paljon heidän kanssaan vietetään aikaa per viikko?

Lähettäjä: OK 
Päivämäärä:   14.3.25 09:18:35

Tuttu tunne. Tulen mielestäni ihan hyvin toimeen ihmisten kanssa, mutta silti esimerkiksi koulusta valmistumisen jälkeen huomaan somesta, miten toiset jatkavat yhteydenpitoa ja illanviettoja, kun minua ei niihin edes kutsuta. Eli ne kaverisuhteen jatkuvat tasan sen aikaa, kun on jokin muu tekijä (esim. koulu) joka pitää huolta siitä, että säännöllisesti nähdään.

Vuosien saatossa näin on käynyt lähes joka kerta. Olen nyt 36-vuotias ja minulla on vain yksi ystävä. Kavereita on jopa huikeat kolme, mutta he ovat juuri sellaisia, että jos se yhdessä pitävä liima (tässä kohtaa sama harrastus) loppuisi, luultavasti loppuisi kaveruuskin.

Itse taas kaipaisin niitä ystäviä, jotka olisivat mukana koko elämän. Ei heidänkään kanssa tarvitse symbioosissa elää, nykyisen ystävän kanssakin kiireet vievät välillä niin paljon aikaa, että nähdään ehkä muutaman kerran vuodessa ja viestitellään keskimäärin viikottain. Joskus taisi mennä kolme vuotta kun ei ehditty nähdä kun asuttiin eri puolilla Suomea.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.3.25 09:26:45

Kai se jää kiinni siitä, että alkaako tuttavuus syvenemään ja muuttumaan henkilökohtaiseksi vai ei. Se vaatii sopivaa vastaanottavaisuutta ja avautumista molemmilta osapuolilta.

Lapsuuden ystävyyssuhteet on usein aika pinnallisia, ollaan samalla luokalla ja asutaan lähekkäin niin leikitään yhdessä. Aikuisena se on vähän hankalampaa.

Lähettäjä: Yksinäinen 
Päivämäärä:   14.3.25 10:24:53

Miten minä tästä tuttavuus asteesta lähden syventämään suhdetta? Ehdotan tai kutsun johonkin aktiiviteettiin? Avaudun jostain henkilökohtaisesta? En osaa :D

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   14.3.25 10:27:53

No kavereiden kanssa yleensä tehdään jotain ja jutellaan jostakin, siitä se lähtee :D Ja aikuisena todella monen ihmisen kanssa ei vaan natsaa, on eri elämäntilanteet, kiinnostuksenkohteet ja persoonallisuudet.

Lähettäjä: Hohhoijaa 
Päivämäärä:   14.3.25 10:51:17

Tiedän niin tuon ongelman.. Oikeastaan mulla ei oo enää sitä yhtäkään ystävää. Kun hän sai kolme lasta, niin aika ei riitä enää siihen että näkisimme. Nyt vuosia mennyt niin monta ettei ole enää mitään puhuttavaa tai muisteltavia asioita, kun emme ole tehneet mitään noin 11 vuoteen. Surullista. On työkavereita, joiden kanssa nähdään, mutta kun työpaikka vaihtuu niin siihen se loppuu se kaveruus. Harrastuksissa juu, mut nekin on sidottuina siihen harrastukseen. Kun se loppuu niin ei nähdä enää jne

Lähettäjä: Jopo 
Päivämäärä:   14.3.25 11:05:15

Minä en oikein jaksa enää ystäviä. Olen aina ollut kova tekemään ja yrittämään elämässäni. Koen että ystävyyssuhteet ottavat energiaa tosi paljon, koska kovin usein sillä mitä minulla on, aiheuttaa voimakasta kateutta. Toinen seikka on se että kaadetaan kaikenlaisia ongelmia ja jos ei niitä aina ymmärrä "oikein" haastetaan riitaa. Olen kovin väsynyt ystävyyksiin. Olen tosi empaattinen ihminen ja se on kuluttavaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.3.25 12:29:01

"Kai se jää kiinni siitä, että alkaako tuttavuus syvenemään ja muuttumaan henkilökohtaiseksi vai ei. Se vaatii sopivaa vastaanottavaisuutta ja avautumista molemmilta osapuolilta."

Tämä ja lisäksi aikaa, ei voi olettaa että tapahtuu kuukaudessa tai kahdessa vaan ennemminkin hitaasti vaatien vuoden tai kaksi. Jos alussa vaatii liikaa (jatkuvaa yhteydenpitoa tavalla tai toisella) niin muuttuu äkkiä rasitteeksi.

Lähettäjä: Täti 
Päivämäärä:   14.3.25 15:41:33

Minulle riittäisi kahvittelu, lenkkeily ym. silloin tällöin mutta ei tunnu ketään kiinnostavan.
En jaksaisikaan mitään kylki kyljessä kaveruutta koska minulle tulee välillä yksinkertaisesti sellainen olo etten jaksa ihmisiä ja aivot sammuu mutta se ei tarkoita sitä ettenkö haluaisi olla välillä ihmisten kanssa tekemisissä.

Lähettäjä: *Remontti Riku * 
Päivämäärä:   14.3.25 15:45:35

Minulla on kaksi ystävää.
Loput ovat kavereita.

Lähettäjä: miuccis 
Päivämäärä:   14.3.25 22:49:41

Aloin oikein miettimään mistä kaikki ystäväni ovat mukaan tarttuneet.

Lapsuudesta ja kouluajoilta. Yhä 3-4 kertaa vuodessa nähdään tyyppien kanssa joihin tutustuin about 10-vuotiaana.

Tallilta nuorena 2 tyyppiä joita tapaan silloin tällöin yhä.

Opiskeluajoilta 2-5 tyyppiä, vähän riippaa miten ystävyyden määrittelee. Parin kanssa nähdään joka kk, muidenkin kanssa säännöllisesti mutta harvemmin.

Työpaikasta. Ekasta duunista jäi pari vaikka lähdin firmasta 10 vuotta sitten, tokasta duunista yksi.

Duunin kautta (asiakas tms) pari, jotenkin vaan natsas, vaikkei enää ole duunisuhdetta.

Lasten päiväkodista/koulusta, muutama äiti/isä jäänyt vaikka lapset ovayt aikuisia

Nykyiseltä tallilta muutama, typ meidän lapset käyneet samoissa kisoissa tms.

Nämä kaikki on ystäviä jollain tasolla, sitten on paljon tuttavia tietty. Joitain näkee ainakin joka kk, toisia harvemmin, mutta ystävyys on kyllä säilynyt.

Lähettäjä: Hip 
Päivämäärä:   15.3.25 00:41:55

Itse olen huomannut että tykkään puhua liikaa itsestäni ja omista asioistani ja olen liian vähän kiinnostunut toisen asioista, siksi luulen ettei minulla oikein ole ystäviä. Lisäksi on ADHD ja Asperger piirteitä.

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   15.3.25 04:06:26

Aloitttajalla on kaikki hyvin jos ei muita murheita ole. Ystäviä saa olemalla ystävä.

Lähettäjä: Välissä 
Päivämäärä:   15.3.25 07:25:44

Jotenkin tuntuu, että usein nämä ystäviä kaipaavat haluavat sellaista sinkkuelämää-kaltaista symbioosia. Pitää soitella, nähdä ja tehdä jatkuvasti, tuoda sitä sisältöä toiselle. En toki tarkoita, että sinä tekisit niin, mutta tällaisiin olen törmännyt ja pitänyt heitä todella kuormittavina ja raskaina. On iso taakka toiselle olla se ainoa sosiaalinen kontakti. "

Itse olen taas huomannut päinvastoin. Koska en jaksa elää symbioosissa, jatkuvasti viestitellä, seurata facebookkia, instaa yms. Niin olen jäänyt ulkopuolelle eli pitäisi nimenomaan jatkuvasti soitella, kysellä kuulumisia, tavata siellä ja täällä.

Sitä taas nämä jotka ei jatkuvasti juokse jossain ovat taas sellaisia että aina pitäisi mennä heidän luokseen kahville eikä koskaa voi nähdä missään muualla vaikka syömisen merkeissä vaan aina pitäisi mennä saman kaavan mukaan.

Itse kaipaisin nimenomaan sitä että välillä voisi yhdessä käydä syömässä, kahvilla tai vaikka keilaamassa yms. Pientä yhteistä tekemistä. En jaksa jatkuvasti juosta jossain, mutta en pidä siitäkään, että aina pitää toisen luo mennä eikä koskaan jousteta.

Lähettäjä: Nora 
Päivämäärä:   15.3.25 07:42:44

Ap ymmärrän täysin. Suomalaiset eivät ole sosiaalisia. He eivät kaipaa ihmisiä ja heihin tutustuminen on vaikeaa. Ei siis johdu sinusta vaan niistä oudoista. Ehkä ystävystyisit vanhempien ihmisten kanssa? Jotkat arvostavat ystävyyttä enemmän kuin nuo kiireiset ja perheelliset?

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   15.3.25 07:53:43

Sinulta puuttuu elämän sisältöä ja karismaa, joka tekisi sinusta mielenkiintoisen tuttavuuden. Laumaeläimet luonnostaan haluaa miellyttää menestyväksi tulkitsemiaan yksilöitä. Yksinäisyyttää sohvan pohjalla ruikuttava ei sellaista vaikutelmaa anna ja sieltä on kauhean vaikea nousta, koska elämän sisältöä on hyvin vaikea ihan yksin taikoa mistään, varsinkaan jos mikään ei oikein kiinnosta yksinäisyydestään masentuneena.

Yksinäisiä tuntuu olevan kahtaa sorttia:

-Niitä, jotka odottaa toisen hoitavan ihan kaiken suhteen ylläpitämisen ja keksivän heille elämän sisällön

-Niitä, jotka kaipaa symbioottista intensiivistä yhteyttä ja pommittaa aivan ylimitoitetusti yhteydenotoillaan.

On erittäin ymmärrettävää harmistua siitä, että tuttavat on keskenään parempia kavereita ja koet jääväsi ulkopuolelle. Se ei kuitenkaan ole vääryys sinua kohtaan, jos kaksi ihmistä haluaa nähdä toisiaan.

Ainoa mitä asialle voit tehdä, on keskittyä siihen mitä voisit konkreettisesti tehdä itse omalle elämällesi tässä ja nyt ollaksesi tyytyväisempi. Keskity muihin asioihin, jos yhden tarpeen täyttäminen on toistaiseksi pois mahdollisuuksiesi ulottuvilta.

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   15.3.25 07:58:38

"Itse olen huomannut että tykkään puhua liikaa itsestäni ja omista asioistani ja olen liian vähän kiinnostunut toisen asioista, siksi luulen ettei minulla oikein ole ystäviä."

Tämän olen muuten myös huomannut. Ei niin ettei minua toisten asiat kiinnostaisi, mutta en aina muista niistä erikseen kysellä. Kiinnitin huomiota että yksikin tyyppi, jota yleisesti pidetään mukavana (ja samaa mieltä sinänsä olen itsekin) kyselee keskustelussa koko ajan toiselta eikä kerro omista asioistaan juuri mitään. Tämä annettiin jossain artikkelissa ihan vinkkinäkin sosiaaliseen kanssakäymiseen, että kysele toiselta niin sinusta pidetään, koska kaikki rakastavat kertoa omista asioistaan. Itselle sellainen "haastattelu" ei ole kovin luontaista :D

Symbioosista: "Itse olen taas huomannut päinvastoin. Koska en jaksa elää symbioosissa, jatkuvasti viestitellä, seurata facebookkia, instaa yms. Niin olen jäänyt ulkopuolelle eli pitäisi nimenomaan jatkuvasti soitella, kysellä kuulumisia, tavata siellä ja täällä."

Minä myös kallistun tälle kannalle. Yksi lapsuudenystäväni on tällainen, hänellä on nykyään paremmat / läheisemmät ystävät joiden kanssa viettää aikaa jokseenkin joka viikonloppu, usein jää yöksikin koska asuvat toisella paikkakunnalla. Itse en sellaista jaksa enkä ehdi, tarvitsen myös omaa aikaa ja haluan tehdä omia juttujani vapaa-ajalla. Max kerran kuukaudessa olisi sopiva näkemisen tahti, muutama viesti siinä välissä.

Ehkä nämä ovat osatekijöitä siihen mitä ensin sanoin, eli jotkut vaan ovat sellaisia.

Lähettäjä: Amigo 
Päivämäärä:   15.3.25 08:00:22

Tämä on kyllä jännä ilmiö. Mä olen muutaman kerran vähän hyvää hyvyyttäni (tarkoitan tällä että huolimatta siitä ettei ehkä ole itselläni aikaa/kovin suurta intressiä) koittanut olla kaverina ihmiselle, joka on kertonut olevansa yksinäinen ja kaipaavansa seuraa. Olen ihan sosiaalinen tyyppi itse, ja tulen hyvin erilaisten tyyppien kanssa toimeen ja juttuun, ja ajattelen ettei ole kiva jättää ketään yksin jos toinen suoraan sanoo että kaipaa ihmisseuraa. Joku siinä vaan ei silti ole toiminut.

Muutama opiskelukaveri aikanaan pyöri siinä porukassa jossa itsekin pyörin, mutta heille oli selvästi ongelma olla osa isoa porukkaa, olisi pitänyt olla kahden tai kolmen hengen porukalla. Mulla oli niin vilkas sosiaalinen elämä silloin, että ei ollut juurikaan aikaa kun parhaiden kavereiden kanssa olla kaksin tai kolmestaan, ja sitäkin harvoin. Ne tyypit putosi matkasta heti kun opinnot muuttuivat enemmän sellaisiksi, että tehtiin itsenäisesti kotona eikä nähty enää koululla, ja jos halusi nähdä kavereita, piti sopia lounastreffit/illanvietto/you name it. Nämä jotka jivät kelkasta, olivat aina tosi ehdottomia omien aikataulujensa kanssa, eivätkä esim. halunneet muuttaa suunnitelmaa siitä koska nähdään yliopiston ruokalassa, jos muu porukka halusikin mennä eri aikaan. Tuli aina vastaus tyyliin "olen siihen aikaan hiihtämässä". Ok, mene vaan, mutta jos ei hiihtoa voi siirtää toiseen kellonaikaan jotta voisi nähdä kavereita silloin kun suurimmalle osalle sopii, niin se tarkoittaa ehkä sitten sitä että joutuu syömään yksin ja kun tämä tarpeeksi toistuu, tippuu pois porukasta.

Yksi tapaus on sellainen, että ollaan oltu samassa työssä ja hän on ihan mukava, mutta ei ehkä sellainen jonka kanssa viettäisin vapaa-aikaa. Koska hän pyytää, niin olen kuitenkin mennyt just kahville, lenkille ja kirpparille hänen kanssaan. Hän kaipasi selvästi enemmän, kutsui kotiinsa ja telttailemaan jne, mutta ei mulla ole aikaa kun on omakotitalo, mies, hevoset ja omat ystävät. Ja sitten kävi ilmi että hän on puhunut minusta selän takana töissä. Siihen loppui vähäkin intressi ystävyyteen, kaveruuteen tai edes saliseuraksi. Jos olisimme olleet ystääviä (niin kuin hän selvästi halusi), olisi hän tullut puhumaan suoraan minulle eikä valittanut selän takana). Se olisi jopa saattanut olla hetki joka olisi lähentänyt meitä, mutta ei.

Mä itse tarvitsen ystävyyteen pari asiaa: Sen, että on hauskaa yhdessä ja sen, että voin luottaa toiseen. Jos toinen ei kerro ikinä mitään itsestään pintajuttusia enempää, niin tulee sellainen olo että en voi luottaa häneen koska hän ei selvästi luota minuun. Mulla on liuta ystäviä joille kertoa surut ja murheet, joten ne jotka eivät puhu mistään oikeista asioista koskaan, eivät mahdu mun arkeen kun satunaisesti. En jaksa innostua kaveruudesta jossa puhutaan vain asioista jotka voin lukea myös instasta.

Olisiko sulla aloittaja mahdollista etsiä vaikka paikallista lenkkiseuraa tms jos et halua heti syvempää tutustumista? Tai osallistua kirjakerhoon/ompeluseuraan tms.?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.3.25 08:49:14

"Tämä annettiin jossain artikkelissa ihan vinkkinäkin sosiaaliseen kanssakäymiseen, että kysele toiselta niin sinusta pidetään, koska kaikki rakastavat kertoa omista asioistaan. Itselle sellainen "haastattelu" ei ole kovin luontaista :D"

Tämä on minullekin hankalaa. En jotenkin rohkene "udella" ja jos henkilö on sellainen, ettei hän erikseen kysymättä kertoile omista asioistaan keskustelun lomassa, niin keskustelu on helposti vain yksipuolisesti minun asioitani koskeva.

Lisäksi tuo Amigon mainitsema "Olen siihen aikaan hiihtämässä". Kun ei ole juuri vapaata aikaa, kun omakotitalo, mies, hevoset ja harrastukset vievät jo kaiken työn ulkopuolisen ajan. Se, että ehtisi elää tällaisessa ystävä-symbioosissa mitä moni tuntuu odottavan ystävyyden edellytykseksi vaatisi paljon ylimääräistä aikaa, mitä ei ole.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.3.25 08:56:58

Tämä on minullekin hankalaa. En jotenkin rohkene "udella" ja jos henkilö on sellainen, ettei hän erikseen kysymättä kertoile omista asioistaan keskustelun lomassa, niin keskustelu on helposti vain yksipuolisesti minun asioitani koskeva.

Juuri tämä! Minulle on lapsena opetettu että on epäkohteliasta udella ja kysellä ihmisten asioita.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   15.3.25 09:04:44

On iso ero siinä, estääkö aikataulun joustamisen lastenhoidolliset velvollisuudet tai kesken oleva remontti kotona, vai ehdottomuus sen suhteen, että en voi tulla kun katson siihen aikaan salkkareita tai lakkaan kynsiäni, joten teidän muiden pitää jättää työvuorot ja taloyhtiön kokoukset väliin, että voi tavata salkkareitten ja kynsien lakkauksen välissä. Aikuiset ihmiset yleensä ymmärtää miten vähän vapaata aikaa muilla aikuisilla ihmisillä on. Silloin on ihan luontevaa, että yhteisen ajan löytyminen voi venyä välillä pitkälle tulevaisuuteen. Jos tapaamisen estää kovin tyhjänpäiväiset ajanvietteet, niin kyllähän siitä sitten päätellään miten alhaalla prioriteettilistalla itse on ja puntaroidaan sen mukaan minkä verran itse kiinnostaa investoida sille suhteelle aikaansa.

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   15.3.25 10:42:46

"Nämä jotka jivät kelkasta, olivat aina tosi ehdottomia omien aikataulujensa kanssa, eivätkä esim. halunneet muuttaa suunnitelmaa siitä koska nähdään yliopiston ruokalassa, jos muu porukka halusikin mennä eri aikaan."

Tämän minäkin tunnistan itsessäni. Silloin ennen kun töitä tehtiin enemmän toimistolla, harmitti kun olisi pitänyt mennä isolla porukalla lounaalle, ja sitä varten joutui keskeyttämään omat työt ihan väärään aikaan. Tai sitten itsellä jo hirveä nälkä, on sovittu että mennään syömään tiettyyn aikaan ja kokoonnutaan alaovelle, mutta sitten odotellaan Pirkkoa jolla kokous venyy. Sitten kun Pirkko vihdoin saapuu, tulee Merville puhelu, ja taas odotellaan. Näitä säätöjä en aina jaksanut joten kävin usein myös yksin syömässä.

Toisaalta en kyllä omien, vapaasti ajoitettavien menojen vuoksi ole tapaamisista kieltäytynyt. Yksi lapsuudenkaveri on tällainen, esimerkiksi hän siivoaa aina tiettynä päivänä eikä siihen päivään mahdu mitään muuta.

Mutta tosiaan itse olen hyväksynyt sen etten ole mikään joka porukkaan helposti uiva sosiaalinen perhonen, vaan viihdyn hyvin myös yksin. Toki jos ne muutamat lapsuuden ystävätkin häipyy kokonaan, voi olla toinen juttu.

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   15.3.25 11:08:56

Sorry huono kielikuva, perhoset eivät ui.
Tai oikeastaan kuvaakin omaa tilannettani tosi hyvin, olen kuin perhonen joka yrittää uida porukkaan :D

Lähettäjä: Jana 
Päivämäärä:   15.3.25 11:17:24

”Tämä on minullekin hankalaa. En jotenkin rohkene "udella" ja jos henkilö on sellainen, ettei hän erikseen kysymättä kertoile omista asioistaan keskustelun lomassa, niin keskustelu on helposti vain yksipuolisesti minun asioitani koskeva. ”

Tässä voi muuten olla yksi iso syy, miksi ystävyyksiä ei muodostu. Jos joku henkilö kertoo vain omista asioistaan osoittamatta kiinnostusta toisen asioihin eli kyselemällä niistä, niin harva jaksaa sellaista. Ystävyyteen kuuluu molemminpuolisuus.

Lähettäjä: ella 
Päivämäärä:   15.3.25 13:08:46

Ihmisenä jolla on paljon ystäviä ja kavereita, ja jota pidetään mukavana ihmisenä, antaisin neuvoksi todellakin: kysele ihmisiltä heidän elämästään! Perheestään, kodistaan, työstään, harrastuksistaan jne jne. Kaikki tykkäävät kertoa, jos kyselijä vaikuttaa ystävälliseltä ja vilpittömästi kiinnostuneelta. Ei tarvis alkaa jenkiksi joka heti esittäydyttyään kysyy "how much do you make?" mutta muista asioista, pl politiikka ja uskonto. Niistä ei kannata puhua jos ei tunne toista hyvin.

Ja ystävällinen kommentti silloin tällöin heitettynä tekee susta pidetyn ja kiinnostavankin. Itse olen ottanut linjaksi, että jos pienikin aihe, kehun ja sanon sen ääneen. Aina.
Kiva mekko, ihanat hiukset, teitpä hyvin tän duunin, onpa sulla hyvä kunto, ootpa taitava siinä tai tässä, sitten lapset ja eläimet, niitä ei voi kehua liikaa.jne.

Ylipäätään täytyy itse olla kiinnostunut ihmisistä ja heidän elämästään. Jos ei ole, niin turha olettaa että ihmiset kiinnostuis susta.

Lähettäjä: Fuzzy 
Päivämäärä:   15.3.25 13:18:21

Komppaan täysin nimimerkkiä ella yllä! Noudatan itse myös tuota kehumisperiaatetta, että pyrin sanomaan ne kohteelle ääneen enkä vain ajattelemaan mielessäni. Eikä siis mitään keinotekoista, vaan sanon mitä ajattelen (ja siis itse ainakin useinmiten ajattelen toisista ihmisistä hyvää ja iloitsen toisten onnistumisista, joten se on minulle helppoa).
Sen lisäksi että kerrot omista asioistasi on tärkeää ystävyyssuhteesta olla kiinnostunut ja välittää myös toisesta.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   15.3.25 14:17:01

Aikuisena on vaikeaa saada ystäviä. Harvalla on aikaa ja mielenkiintoa. Osa nk.yksinäisistä on niitä, jotka aina vain odottavat yhteydenottoa, eivätkä toimi vastavuoroisesti. Sitten on iso osa perheellisiä, joille on vain oma perhe tärkein, kunnes tulee ero tms kriisi. Sitten nk.ikisinkut minuutin tarkoin, joustamattomin aikatauluin (syön päivllisen 18.15, menen viemään roskat klo 18.30 ja saunaan klo 19.10, voin puhua puhelimessa klo 19.35-19.40)

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   15.3.25 14:22:20

Sitten ei myöskään kannata tehdä sitä, että kun on vähän alkanut ystävystyä jonkun kanssa, niin oikein jatkaa oman yhainäisyytensä alleviivaamista ja heittelee kommentteja tyyliin "voi kun minulla ei ole ketään jonka kanssa jutella" ja voi kun minulla ei ole ketään kenen kanssa mennä tuonne".

Siinä uusi tuttavuus sitten toteaa, että minua ei sitten varmaan lasketa.

Tähän jos liittää sen, ettei koskaan kysy toiselta mitään eikä osoita kiinnostusta hänen asioihinsa, niin äkkiä se uusi kaveri toteaa, että näköjään tämä ihminen ei halua olla minun kaverini.