Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   11.3.25 20:31:14

Oon täs paljo miettiny miten lapsuuteni vaikuttaa tähän hetkeen. Muistan kun mulla oli lapsena syyliä ihan hirveesti jaloissa. Pelkäsin aina niitä hetkiä kun vanhemmat alkoi sit niitä "hoitaan"
Musta pidettiin kiinni väkisin että pysyin paikallaan ja kuminauhalla kiristettiin syylät. Mietin vaan, miten tämä voi olla sallittua ? Kyse on 90 luvun lopusta

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.3.25 20:32:26

Moni asia oli sallittua, tuo olisi varmaan edelleen. Ei siitä ainakaan lastaan menettäisi.

Olit varmaan todella peloissasi tuollaisesta kohtelusta, ja kyllä se jälkensä jättää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.3.25 21:00:13

Mulle laitettiin jotain ainetta niihin ja ne lähti pois.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   11.3.25 21:01:27

Kyllähän lapsille yhä edelleen tehdään toimenpiteitä väkisin. Kaikkeen ei voi nukuttaa tai rauhoittaa.

Lähettäjä: eeliö 
Päivämäärä:   11.3.25 21:04:56

Se aine on verruxin mitä syyliin laitetaan.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   11.3.25 21:05:34

Mietit miten syyllinen hoitaminen on sallittua?

Kyllä teidän perheessä ohannjoku muu on mennyt kasvatuksessa pieleen kuin syyllinen hoito.
Eli sinulle ei ole selitetty mitä tehdään, ja miksi tehdään.
Ja joku muu asia on järkyttänyt perusturvallisuuttasi.

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   11.3.25 21:11:35

Taidat olla lapsi vieläkin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   12.3.25 05:09:21

Todella ikävää kommentointia, toisen kokemuksia ei pidä ikinä vähätellä.

Tuossa tilanteessa lasta on satuttanut ja väkisin pidellyt ne ihmiset joiden kuuluisi häntä suojella. Minulla on vastaavat traumat ihan kynsien leikkuusta kun itkin ja huusin, äiti leikkasi aina niin lyhyeksi että tuli verta ja sormet olivat monta päivää kipeät. Siksiköhän muuten aikuisenakin kasvavat hassusti? Kyllä se tuntui lapsesta aivan järkyttävältä kun ei itkusta ja huudosta huolimatta mikään muuttunut ennen kuin mummo sattui kerran näkemään kynsienleikkuuta.

En kyllä muista että minua olisi koskaan pidetty sylissä tai halattu ja äiti sekosi ihan täysin myöhemmin ja alkoi käyttämään monenlaista väkivaltaa, mutta silti ne kynsienleikkuukidutukset jäivät mieleen, sitä kesti kuitenkin 6-7 vuotta elämästäni.

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   12.3.25 05:16:48

Aloittajan syylät oli molluskoita eli ontelosyyliä, ei tavallisia syyliä. Näitä on tosiaan poistettu joskus nyppimällä, isompia hirttämällä ja myös neulalla.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.3.25 07:06:19

"Taidat olla lapsi vieläkin."

Jos henkilöllä on muistoja 90-luvun lopusta, täytyy olla nyt noin kolmekymppinen.

Lähettäjä: Purri 
Päivämäärä:   12.3.25 07:09:34

Olen suunnilleen samanikäinen kuin aloittaja. Astuin lapsena kahdesti lasinsiruun ja molemmat isä kaivoi pois. "Älä nyt rääy siinä!" Empatiaa ja silleen... Eli tiedän mistä puhut, aloittaja. :(

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.3.25 07:16:45

Mä en muista kuinka olin pikkulapsena itkenyt ja huutanut saunassa kun tukkaa pestessä oli kaadettu vettä päähän. Mutta sen muistan että äiti oletti tämän johtuvan siitä, että pelkään vettä koska varmaankin olen edellisessä elämässä kuollut hukkumalla.
Järkevämpi selitys olisi että oli mennyt sampotta silmiin tai vesi ollut yllättävän kuumaa tai kylmää. Jostain edellisistä elämistä selitettiin vekaralle ihan totena, ja uimaan opettelu oli ehdottomasti nou nou, kun kerran muka niin pelkäsin vettä.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   12.3.25 16:01:38

Joo olen ollut herkkä lapsi. Eikä sitä ehkä osattu ymmärtää. Ei tullu haleja ei kauniita sanoja tai edes empatiaa.

Lähettäjä: Liisa 
Päivämäärä:   12.3.25 19:12:52

Puhuttelee. Herkkä olin ja olen minäkin ja koen ettei meillä osattu olla lähellä ja läsnä. Alkoholi oli paljon kuvioissa mukana. Ikää itsellä nyt vajaa 40.

Mietin pitäisikö erityisemmin käsitellä vai onko luurangot järjestyksessä kaapissa. Eipä tuo nyt juuri kai hetkauta varsinkaan kun ei näitä saa muutettua.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   12.3.25 21:03:30

Mua ei pidetty lapsena sylissä, ja itsellekin kävi sitten niin että en ollut kovin hyvä ottamaan omia lapsia syliin sen jälkeen kun eivät itse enää halunneet tulla. Mua ei pienenä myöskään lohdutettu eikä mun kiinnostuksen kohteita pidetty tärkeinä. Kuvittelin että mulla on omiin lapsiini hyvät ja läheiset välit, koska kuljetin heitä harrastuksiin ja olin kiinnostunut heidän asioistaan. Silti nyt näyttää siltä, että meidän välillä on jonkinlainen muuri. Onko se sitten se muuri mikä sukupolvien välillä pitääkin olla, vai jokin mikä lasten kokemuksen mukaan on sitten sitä etten välittänyt tarpeeksi.

Lähettäjä: ....... 
Päivämäärä:   13.3.25 01:20:38

90 luvulla kuritus ei ollut enää sallittua. Mutta ketä ei ois kuritettu. Tuli tukkapöllöä ja luunappeja. Mut pahin oli ehkä se sanallinen kuritus. Huudot, nolaamiset sun muut. Lukuisia ikäviä muistoja lapsuudesta. Mua haukuttiin, eristettiin vanhempien toimesta.. musta etittiin vikoja muttei löydetty. Mua ei pidetty sylissä ja lohdutettu. Mun mistään asioista ei oltu kiinnostuttu. Multa kiellettiin kivoja asioita joita muut ikäiset sai tehdä. Oon muuten ehjä aikuinen mutten osaa rakastaa tai tulla rakastetuksi. Työnnän kaikki pois. Mut jotenkin oon asian suhteen sinut koska en tiedä mistä jään paitsi kun en tiedä mitä rakkaus ja rakastaminen on.

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   13.3.25 01:48:51

....... , ei meillä ketään kuritettu. Ikävää, jos sinun kohdallasi näin on ollut, kaikilla ei. Tiedän kyllä, että osaa kavereistani lyötiin vyölläkin, mutta ei se mikään normi ollut.

Lähettäjä: Yrr 
Päivämäärä:   13.3.25 08:23:45

hmm, olet varmasti ollut hyvä äiti ja tehnyt parhaasi. Ei ketään pidäkään ottaa syliin, jos tämä ei itse halua tulla.
20-30v voi tulla tuollaista "muuria" väliin. Lapset haluavat olla itsenäisiä ja pärjätä. Se vähän loukkaa, mutta paras antaa olla vaan ja pitää ovi auki. Kyllä se ohi menee. Tsemppiä ja halaus!

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   13.3.25 08:32:09

Minulla taitaa olla just sellainen muuri vanhempieni välillä. Varsinkin isän kanssa. Isä oli alkoholiin menevä ja aina kiukkunen. Sai olla varpaillaan vähän aina. Joten se taisi etäännyttää meidät.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   13.3.25 09:26:58

Lapsena tuli tukkapöllyä, tukistuksia, vitsaa ja vyötä. En muista että kumpikaan vanhemmista olisi kertaakaan koskaan halannut, tai edes sanonut mitään positiivista.
Luonnollisesti välit vanhempiini ovat edelleen hyvin etäiset, enkä edes halua yrittää vähentyä, vaikka vanhemmat varmaan haluaisikin. Lastani käytän mummolassa aina toisinaan, muuten ei tulisi varmaan käytyä siellä ollenkaan. Soittele en.

Jotenkin musta silti tuli aika järjissään oleva ja hyvin pärjäävä ihminen. Oman lapseni kasvatukseen lapsuuteni ei ole heijastunut, lapseni saa halauksia ja saa myös kuulla olevansa rakas ja tärkeä.