Lähettäjä: Väsynyt
Päivämäärä: 9.3.25 17:25:11
Minulla on yksi kaveri, joka on ollut teini-iästä saakka hieman moniongelmainen. Hakeutuu epeämääräisen seuroihin, alkoholin käytön kanssa ongelmia ja mielenterveyden. Ei oikein osaa huolehtia omista asioistaan eikä esimerkiksi huolehtia itsestään tai hakeutua hoitoon jos tarve vaatii. Aikuisiällä yritin ihan tosissani auttaa häntä ja haastaa hakeutumaan niistä ihme seuroista pois missä liikkuu, mutta ei nähnyt niissä itse mitään vikaa. Vieraannutin itse tarkoituksella itseäni kauemmas siitä tilanteesta, koska huomasin rasittuvani itse. En pidä siitä elämän tyylistä ja minusta se on ahdistavaa ja masentavaa kuunneltavaa ja kun apu ei kelpaa niin en halua olla siinä mukana. Kaveri on pysynyt taustalla silti mukana, ei vain olla ihan hirveästi tekemissä.
No nyt hän on joutunut sellaiseen pulaan, että ei tosiaan. Ja en voi käsittää millään miksi ja miten, tai no järki ei ole ollut touhuissa pitkään aikaan mukana ja juuri tuo, että lääkinnyt alkoholilla itseään vaan. Olen koittanut auttaa taas hieman sen verran miten apu on kelvannut. En pysty tilannetta tässä sen tarkemmin avaamaan, mutta hän ei nyt pysty olla yhtään hetkeä yksin kun ahdistaa niin paljon. Mikään muu ei kuulema auta kun ihmisten seura. Ja eihän aikuiset ehdi pitämään jollekin seuraa 24/7 että toisella pysyy pää kasassa? Hän on pyytänyt minua esimerkiksi luokseen yöksi tai kylään. Kylässä olen käynyt pari kertaa, mutta yöksi en ole mennyt enkä haluaisi. Hänen asuntonsa on sotkuinen ja haisee tupakalta. Sängyllä ja sohvilla on nukkunut kaiken maailman alkoholisteja, että ällöttää ajatuskin. Käyn itse töissä, minulla on koiria ja tahdon vapaa-ajalla myöskin levätä. Eihän tietysti yksi yö olisi paha, mutta en millään tahtoisi. Joutuisin hankkimaan toiselle koiralle hoitajan kotiin sitä varten, kun en tuonne vanhuskoiraa pystyisi viedä yöksi.
Olenko nyt kauhea jos kieltäydyn itsekkäästi yökyläilystä? Kaveri on siis oikeasti todella sekaisin ja mielestäni kuuluisi melkein jo johonkin hoitoon, mutta eihän nykyään sellaisiin paikkoihin vaan kävellä. Yritin ehdottaa, että eikö ole mitään muuta keinoa kun toiset ihmiset että ahdistus helpottaisi tai saisi ajatukset muualle - ei ole. Olenko hirveä ihminen jos en suostu tuollaiseen tai ylipäätänsä jatkuvasti nyt kylöilemään jos joku muu ei pääse kun ei voi olla hetkeäkään yksin. Ollaan yli 30v kummatkin. Mä en vaan jotenkin enää jaksa tai että jossain menee mullakin raja.
|