Lähettäjä: .
Päivämäärä: 7.3.25 08:49:57
"Donald Trumpin KGB-yhteyksistä on nyt niin paljon spekulaatioita, että päätin koota yhteen sen, minkä kohtuudella pystyy tästä asiasta keräämään.
Helmikuussa entinen Kazakstanin tiedustelupäällikkö Alnur Musajev julkaisi kirjoituksen, jossa hän väitti Donald Trumpin tulleen rekrytoiduksi KGB:n agentiksi vuonna 1987 koodinimellä Krasnov. Mutta kuka on Alnur Musajev, s. 1954? Hän aloitti uransa Neuvostoliiton tiedustelussa 1970-luvun lopulla ja valmistui KGB:n tiedustelukoulusta vuonna 1980. Vuonna 1987, jolloin varsinainen rekrytointi olisi tapahtunut, hän oli johtoasemassa Neuvostoliiton sisäministeriössä Moskovassa.
Trump on todistettavasti ollut KGB:n kiikarissa jo sitä ennen. Hän avioitui vuonna 1977 tšekkiläisen Ivana Zelní
kován kanssa. Ivanan isä Miloš Zelní
ek oli Tšekkoslovakian tiedustelupalvelun StB:n informantti. StB oli selkeä KGB:n haarakonttori Tšekkoslovakiassa. Se keräsi Trumpeista materiaalia jo 1970-luvun lopulla. StB on hiljan julkaissut uutta materiaalia, vaikka suurin osa tuhottiin Neuvostoliiton hajottua. Ivana Trump on palkittu Tšekkoslovakiassa jollakin pienemmällä mitalilla. Nimettömänä pysyttelevä, entiseksi tiedustelupalvelun upseeriksi itseään väittävä taho kertoo, että vastaavia palkintoja myönnettiin naisille, jotka onnistuivat avioitumaan merkittävän läntisen henkilön kanssa. Tuohon aikaan oli tavallista, että Itäblokista lähetettiin runsaasti naisia, jopa koulutettuja naisagentteja Länteen hunaja-ansoiksi, ja avioliittojen kautta keräämään tietoa korkean profiilin piireistä. Osa näistä agenteista jäi ns. uinuviksi agenteiksi, osa oli aktiivisia. Ivana Trumpin toiminnasta ei löydy muuta tietoa, kuin että kansio pitkältä ajalta löytyy. Nimetön tiedustelu-upseeri kertoo, että Donald Trump luokiteltiin ns. luotetuksi kontaktiksi.
Toinen, lyhyt maininta Trumpin mahdollisesta värväämisestä löytyy Britannian tiedustelulta. Kysymystä pohdittaessa KGB:n johtoon kuulunut Oleg Gordievski luonnehtii värvättävän kohteen piirteitä: turhamainen, narsistinen, aviollisesti uskoton, heikoilla analyyttisilla kyvyillä varustettu nouseva liikemies ja poliitikko. Pitävää todistetta Trumpin värväämisestä ei tiettävästi kuitenkaan ole.
Mitä tapahtui vuonna 1987? Ensiksi pitää hiukan pohtia tunnelmia Moskovassa. Kommunistisen puolueen pääsihteerinä toimi Mihail Gorbatšov, ja maassa alkoivat puhaltaa uudet tuulet. Tiedusteluväelle tämä toi aivan uudenlaisia haasteita. Moskovassa tiedustelua organisoinut KGB:n ulkomaantiedustelun päällikkö Juri Krjutškov oli kasvattanut byroonsa koon moninkertaiseksi, 12 000 työntekijän vahvuiseksi. Hänellä oli erityisenä hankkeenaan hommata lisää ulkomaisia agentteja. Yhdysvalloissa presidentin virkaa hoiti Ronald Reagan, ja venäläiset ennustivat seuraajaksi tulevan George H.W. Bushin. Neuvostoliiton tiedustelupiireissä vallitsi lähes vainoharhainen ajatus, että USA suunnittelee ennaltaehkäisevää ydinasehyökkäystä Neuvostoliittoon.
Krjutškov oli pettynyt aiempiin ulkomaille lähetettyihin, jotka liian usein rupesivat elämään mukavaa elämää Lännessä, eivätkä toimittaneet riittävän uskollisesti ideologista tehtäväänsä. Hän kehitti uusia keinoja ja lähetti ulkomailla oleville agenteilleen ohjeet lähestyä nimenomaan länsimaalaisia sekä luonnehdinnat siitä, millaisia tyyppejä hän haluaa. Etsinnässä oli juuri Donald Trumpin kaltaisia tyyppejä. Näiden tietojen lisäksi Tšekkoslovakian tiedustelupalvelun StB:n v. 2016 avatuista arkistoista käy ilmi, että Ivana oli kertonut miehensä olevan kiinnostunut politiikasta ja harkitsevansa presidenttipelin lähtemistä.
Neuvostoliiton YK:n suurlähettiläs Juri Dubinin, jonka asemapaikka oli New Yorkissa, sai tehtäväkseen lähestyä Trumpia tarkoituksenaan kutsua tämä Moskovaan. Toisen, Länteen salakuljetetun dokumentin mukaan Neuvostoliiton YK:n lähetystö oli tosiasiassa KGB:n ja GRU:n peiteoperaatio. Dubininin tytär Natalia Dubinina oli Trumpille kerrotun tarinan mukaan ihastunut Trump Toweriin, ja he olivat hänen isänsä kanssa menneet Toweriin sisään ja törmänneet Trumpiin. Trumpille alettiin vihjailla mahdollisuudesta rakentaa Trump Tower myös Moskovaan. Krjutškovin ohjeiden mukaan ns. luotettuja kontakteja oli määrä saada käännettyä täysiveriseksi agenteiksi. Sitä varten kandidaatti piti kutsua Moskovaan. Vuoden 1987 tammikuussa Dubinin, tuolloin Neuvostoliiton USAn suurlähettiläs, kirjoitti Trumpille hyviä uutisia Moskovasta: lupa rakentaa korkeatasoinen hotelli Moskovaan oli hellinyt Goscomintouristilta. Intouristin leivissä työskennellyt sotilastiedustelu GRU:n agentti ja vakooja Viktor Suvorov, joka oli henkilökohtaisesti mukana näissä värväysprosesseissa, kertoo, että Neuvostoliittoon kutsutut valittiin huolella ja heitä kestittiin ruhtinaallisesti ja heille järjestettiin hurjia juhlia. Voitelun tarkoitus oli saada aikaan ns. kompromaattia, kiristysaineistoa. Kerrottakoon, että Krjutškovin ohjeet vastaanotti omalla asemapaikkanaan Euroopassa myös muuan Vladimir Putin, jonka tehtäviin myös kuului värvätä agentteja ja kerätä ihmisisten pimeistä touhuista tietoa - ja tarvittaessa järjestää sitä myös itse.
Heinäkuussa 1987 Trumpit lensivät Moskovaan. He majoittuivat nk. Leninin sviitissä hotelli Nationalissa Punaisen torin liepeillä. Trumpiin vierailun aikana heitä kohdeltiin maailmanluokan tähtinä, he esiintyivät televisiossa, tutkivat useita potentiaalisia Trump Towern paikkoja, kävivät Leningradissa ja tapasivat venäläisiä kuuluisuuksia. Kiinteistöbisneksistä ei kuitenkaan tullut mitään. Vierailua myöhemmin penkoneita hämmentää se, ettei paikallisissa lehdissä kuitenkaan löydy mainintoja vierailusta. Joko siitä ei ole kirjoitettu, tai kirjoitukset on poistettu.
Trump palasi Moskovaan ja herätteli myös Tower-haaveitaan vuonna 2013. Hän oli ostanut Miss Universum -kisojen oikeudet, ja tällä kertaa Trumpia lähestyi oligarkki Aras Agalarov. Hänen poikansa oli musiikkibisneksessä ja pörräsi Miss Universum -tittelin voittajan ympärillä. Emin Agalarov tutustutti Trumpin isäänsä, joka teki Trumpiin heti suuren vaikutuksen. ”Venäjän rikkain mies!”, Trump hehkutti Agalarovia. Idea Miss Universum -kisojen siirtämisestä Moskovaan syntyi Agalarovin ehdotuksesta. Organisaatio oli veloissa, ja Venäjältä arveltiin löytyvän helpostusta tähän pulmaan.
Myöhemmin presidentinvaalikampanjan tiimoilta alkanut tutkinta, jonka mukaan Donald Trump Jr. oli yhteydessä venäläisiin yrittäen saada raskauttavaa tietoa Hillary Clintonista, johtaa myös tähän kontaktiin: tutkinnassa paljastetun mukaan juuri Emin Agalarovin oli määrä toimittaa materiaali Trump Jr.:lle.
Kun missikisat oli saatu Moskovaan jokin aika sitten terrori-iskun seurauksena palaneeseen Agalarovin omistamaan Crocus City Halliin, Putin palkitsi Agalarovin kunniamitalilla. Missikisamatkasta on olemassa 35-sivuinen, Britannian MI6:n entisen agentin Christopher Steelen raportti, jonka mukaan Trumpin railakkaasta juhlista olisi kerätty arkaluontoista materiaalia.
Tästä eteenpäin jatkuvat tapahtumat nostivat Trumpin Yhdysvaltain presidentiksi Venäjän järjestämällä aika moninaisellakin tuella. Tutkinta tästä asiasta oli ehtinyt jo melko pitkälle, kun Trump valittiin ja kaikki tutkinnat lopetettiin. Tämä vyyhti on niin valtava, että se ansaitsee oman kirjoituksensa."
Kopioitu julkisesta fb-kirjoituksesta.
|