Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   6.3.25 16:39:02

Suomessa on alkanut varautuminen siihen, että presidentti Donald Trumpin Yhdysvallat ei olisi sitoutunut Naton 5. artiklaan eli puolustusliiton yhteiseen puolustukseen.

Asiasta kertovat Iltalehdelle useat ulko- ja turvallisuuspolitiikan lähteet.

Tähän asti Suomen valtionjohto, Puolustusvoimat ja eduskuntapuolueet ovat pitäneet Suomen ja Euroopan turvallisuuden selkänojana sitä, että Yhdysvaltain asevoimat puolustaisi esimerkiksi Suomea ja Baltian maita, jos Venäjä hyökkäisi niihin.

Enää Suomessa ei pidetä varmana sitä, että Trump sallisi Naton komentajille amerikkalaisten joukkojen käyttämisen sotilasoperaatioissa venäläisiä joukkoja vastaan.

Suomi on jäsen Britannian johtamissa erittäin nopean toiminnan JEF-joukoissa, joilla on valmiina oma sotilaallinen komentorakenteensa.

Suomi on mukana Saksan johtamassa kehysvaltioryhmässä FNC:ssä (Framework Nation Concept), jonka tavoitteena on kehittää monikansallisia eurooppalaisia suorituskykyjä ja muodostaa tarvittaessa joukkokokonaisuuksia.

Pohjoismaat tekevät puolustusyhteistyötä Nordefcossa. Lisäksi Suomella on valmiina kahdenväliset operatiiviset puolustussuunnitelmat Ruotsin kanssa.

Suomen Puolustusvoimien on välttämätöntä laatia suunnitelmat Venäjän hyökkäyksen pysäyttämisestä ilman Yhdysvaltain apua.
(Britannian ulkopoliittisen instituutin Chatham Housen tutkija Keir Giles)

  Re: USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.3.25 16:42:35

Kyllä, omaiset hoitakoon mummonsa. Nyt rahat ohjataan sotateollisuuden käyttöön. Ne käyttää sairaspalveluita, kellä on rahaa. Koulut yritetään tarjota lapsille.

On pakko varautua

  Re: USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   6.3.25 17:04:20

Voidaankin sitten jättää myös sen hokeminen, ettei Venäjä natomaahan hyökkää.

  Re: USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: realisti 
Päivämäärä:   6.3.25 17:15:24

Hyvä, onneksi tämän maan johtajilla on vielä jotain realiteettien tajua ja järkeä päässä vaikkei sitä ihan avoimesti uskalletakaan sanoa. Seuraava askel on YYA... köh, anteeksi, DCA-sopimuksesta eroon pääseminen mitä pikimmiten. Tällä hetkellähän se antaa takaportin tuoda vihollismaan joukkoja tänne täysin avoimesti ja laillisesti valmiiksi mitä tahansa suunniteltua operaatiota varten, karmivaa. Jotkut venäläisten kiinteistökaupat (enkä sano että nekään ovat mitenkään hyvä juttu) on ihan pikkukaloja sen rinnalla.

  Re: USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   6.3.25 18:28:05

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi puheessaan keskiviikkona, että hän on valmis avaamaan strategisen keskustelun Ranskan ydinasepelotteen käyttämisestä eurooppalaisten liittolaisten puolustamiseen.

Useat EU-johtajat suhtautuivat myönteisesti aloitteeseen, mukaan lukien Suomen, Ruotsin ja Tanskan pääministerit.

Saksan tuleva liittokansleri Friedrich Merz otti helmikuun lopulla esille tarpeen keskustella Britannian ja Ranskan ydinasesateenvarjon ulottamisesta Saksan ylle.

Britannialla on ydinaseita 225 ja Ranskalla 290.

  Re: USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   6.3.25 19:17:12

"Voidaankin sitten jättää myös sen hokeminen, ettei Venäjä natomaahan hyökkää."

Ei Venäjä siihen nyt pysty Ukrainan sodan takia ja Euroopan pitää tehdä itsestään sotilaallisesti niin vahva ettei Venäjä uskalla, sitten kun se pystyy.

Ratkaisu on "Eurooppalainen Nato" eli eurooppalaisten Nato-maiden väliset puolustussopimukset kuten JEF joilla turvataan puolustus vaikka Yhdysvallat ei aktivoisi 5. artiklaa Venäjän hyökätessä. "Eurooppalainen Nato" toimisi Britannian ja Ranskan ydinasesateenvarjon suojassa.

  Re: USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   6.3.25 19:38:04

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi puheessaan keskiviikkona, että hän on valmis avaamaan strategisen keskustelun Ranskan ydinasepelotteen käyttämisestä eurooppalaisten liittolaisten puolustamiseen.

Venäjän Ulkoministeriön tiedotteessa Macronin puhetta kutsuttiin ”ydinaseilla kiristämiseksi”.

Se on kiristämistä, että ei saa yhtään hyökkäillä muihin maihin ja heti aletaan uhkailemaan ydinaseilla.

  Re: USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: kesk. olenn. 
Päivämäärä:   6.3.25 20:04:02

Jos USA ei ole sitoutunut 5. artiklaan niin silloin USA ei käytännössä ole enää Natossa. Näin yksinkertaista se on. Ei tarvita mitään virallista tai näyttävää Nato-eroa, kun vaan annetaan selkeästi ymmärtää että viimeistään tosipaikan tullen Natosta välitetään piut paut. Tämä myöskin vie pohjan teiltä toiveajattelijoilta 'Ei USA voi erota Natosta koska siitä on semmoinen laki, eikä kongressi hyväksy'. Kongressilta ei tarvitse kysyä mitään jos nimellisesti ei erota vaan 'ainoastaan' käytännön tasolla.

Sinänsä ironista koska USA on toistaiseksi ainoa Nato-maa joka on aktivoinut 5. artiklan omaksi tuekseen, ja myöskin saanut sitä Nato-kumppaneilta todella paljon. Ei mikään ihme että Kanadaa ja Tanskaa, jotka molemmat ovat menettäneet satoja ihmisiä näissä operaatioissa ja joille USA nyt uhittelee, tämä kiehuttaa erityisen paljon, eikä myöskään se että se hävettää monia näiden rinnalla taistelleita amerikkalaisia veteraaneja nyt ihan helevetisti. Ja nyt myös UK jonka Vance huitaisi sivuun sotilaallisesti merkityksettömänä 'eiväthän he ole käyneet yhtään sotaa 30-40 vuoteen' :'D Ja seuraavaksi klubiin näyttää olevan liittymässä Australia.

  Re: USA ei ole sitoutunut Naton 5. artiklaan

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   6.3.25 20:48:09

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump väläyttää suurta muutosta Yhdysvaltojen osallistumiseen puolustusliitto Natossa, kertovat NBC Newsin lähteet.

Lähteiden mukaan Trump haluaisi muuttaa Naton toimintaa siten, että se suosisi liiton jäseniä, jotka käyttävät tietyn osuuden bruttokansantuotteestaan puolustukseen.

NBC:n mukaan tämä voisi tarkoittaa sitä, että Yhdysvallat ei puolustaisi hyökkäyksen kohteeksi joutunutta Nato-maata, jos se ei täytä puolustusmenovaatimuksia.

Tämä muuttaisi merkittävästi Naton viidennen artiklan periaatetta, jonka mukaan hyökkäys Nato-maata kohtaan on hyökkäys koko puolustusliittoa kohtaan. Viidennessä artiklassa määritellään jäsenvaltioiden velvoite puolustaa muita jäsenvaltioita. (IS)

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.