Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.3.25 17:04:11

Epäonnistuneen voit määritellä itse. Itse tunnun ajattelevan että epäonnistunut on kallis. Ei niin edes ajattele että asia on epäonnistunut ostos jos se on lakupatukka 75 senttiä.

Oma huono ostokseni oli vuosi sisäoppilaitosmaisessa kansanopistossa ammattikoulun jälkeen. Maksoi kaikki työllä ja tuskalla kerrytetyt säästöt mitä minulla oli ja mitään en siitä hyötynyt. En koskaan käyttänyt niitä opintoja ja lisäksi oli inhottava kokemus muutenkin. Täyttä rahanhukkaa! Harmittaa aina kun sitä ajattelen.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Bree Vandekamp 
Päivämäärä:   3.3.25 17:26:29

Tens-laite, olisiko ollut Ova -niminen.
Auttoi kipuun ja siinä oli lämpöasetuskin ja sitä mainostettiin, että saa vaatteiden alle piiloon ja voi käyttää arjessakin. Juuri siksi sen halusinkin, siinä ei ollut johtosysteemiä.
No, ne geelityynyt mitkä tulee ihoon kiinni, eivät kestäneet päivääkään kun laite alkoi jo herjaamaan "singaalin puutosta." Käytin sitä siis töissä. (Istumatyö, mutta välillä pitää liikkua/kävellä vähän).
Eli olisi vaan pitänyt makoilla sängyllä sen kanssa.
Maksoin siitä 100 e Black Friday -tarjouksessa, muuten olisi ollut vielä kalliimpi. Tuolla se makaa lipaston laatikon pohjalla.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   3.3.25 17:34:13

Opiskelin yksityiskoulussa parturi-kampaajaksi. En suosittele kellekään ja jatko-opintoihin tällä koulutuksella ei saa oikeutta. En myöskään päivääkään ole ko alan töitä tehnyt, mutta kavereiden ja miehen hiukset leikkaan tarvittaessa. Sinne meni useampi tonni. Olin nuori ja en osannut miettiä asiaa.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Juu ei 
Päivämäärä:   3.3.25 17:46:45

Täällä myös koulutus. Aikuiskoulutus maksoi joitain 1600 €. Totesin kesken koulutuksen ettei ole sittenkään oma juttu, vaikka alasta olin haaveillut teini-iästä asti.

Ällö//Ettei vain olisi sama yksityinen koulu josta oli jokunen aika sitten juttua ylellä. Huijaavat että suorittaa virallisen ammattitutkinnon, vaikka näin ei ole ja olosuhteet opiskelijoilla tänä päivänä todella karut sekä välineet ja hygienia puoli ihan retuperällä, kun ei suostuta hankkimaan tarpeeksi ja kunnollisia välineitä.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Lolita 
Päivämäärä:   3.3.25 17:47:12

Ostin kerrostalosta asunnon. Vihasin asua siinä kuutiossa. Hirveen ahdistavaa!
Myin pois ja muutin pois

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Luuri 
Päivämäärä:   3.3.25 17:48:52

Taittuvanäyttöinen puhelin. Aivan p-ostos. Näyttö vaihdettu jo kahdesti ja nyt pitäis jo kolmannen kerran. Puhelin ollut 1,5v käytössä.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   3.3.25 17:50:37

Juu ei, kyseessä Great Cut Academy. Koulutus sinällään ok, mutta lupaukset oli vähän muuta, kuin mitä saatiin. Samaa skeidaa kaikki yksityiskoulut, esim Helsinki Design School markkinoi itseään toistuvasti ties millä lupauksilla.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Udelias 
Päivämäärä:   3.3.25 17:51:14

Alpan 200e "arvo"neule. Kutittavin asia mitä olen koskaan pitänyt päälläni.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   3.3.25 17:56:35

Ja pakko myöntää, että on aika kuvaavaa, että tuo Helsinki Design School esti minut sen jälkeen, kun kommentoin, että kannattaa googlata koulun nimellä kokemuksia. :D Jos toiminnassa ei ole ongelmaa, niin miksi pitää blokata?

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Najadi 
Päivämäärä:   3.3.25 18:36:41

Viimeisin huti oli selkäsaha. Sillä ei saa sahattua suoraa laitaa vaikka miten yrittäisi. Vika ei ole minussa, koska selkäsahoja on ollut ennenkin ja niillä on saanut aivan viivasuoraa jälkeä. Tämä uusi saha on jotenkin vino. Sitä ei näe, mutta se alkaa aina vänkämään oikealle. Kyllä sillä riman katkaisee, mutta jo neljän tuuman lauta menee vinoon. Oli huono ostos.

Kerran ostin suorakulman joka sitten ei ollutkaan niin suora. Näytti muutaman asteen verran pieleen.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   3.3.25 19:04:46

Kaksi toppatakkia, ei nyt överikalliita, mutta laadukkaat taki ja nyt lojuu turhanpanttina enkä kehtaa pstaa uutta kun edellisetkin käyttämättä. Myös yhdet yli satasen nahkakengät on kaapissa, kun ulkonäkö ei miellyttänytkään

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   3.3.25 19:20:53

Ostin nettikoulutuksen, hintaa joku vajaa pari tonnia. Kirjauduin kerran sisään ko. kurssialueelle :'D enkä edes pidä kyseisen koulutuksen pitäjästä, mutta tulipahan lahjoitettua yksi kuukausipalkka hänelle kuitenkin :)

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.3.25 19:30:51

Eilen ostin parit liian pienet vaatteet sovittamatta. Menivät kyllä päälle, kun olen laihtunut, mutta epämukavat ja se mukavuushan on pääasia.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   3.3.25 19:50:20

-.-, uteliaisuudesta, mikä koulutus oli kyseessä?

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   3.3.25 20:03:32

Sähköpyörä työsuhdepyöränä. Ensinnäkin liike myi sen 600€ kalliimmalla kuin piti (ale tuli ennen sopimuksen kirjoittamista, mutta ei tilatessa) ja pyörä oli muutenkin täysin itselle sopimaton. Onneksi tekivät virheen myös siinä, että koska pyörä oli tilaustuote (ei vielä silloin olut heillä varastossa), kirjoituttivat sopimuksen ennen pyörän luovutusta mutta kokeilla ei saanut ennen sopimusta. Tämän takia, että en saanut kokeilla ennen sopimuksen kirjoittamista, sain palautettua pyörän. Maksoin vain arvonaleneman lopulta (600€). On se silti vähemmän mitä 4400€ mitä olisin maksanut jos olisin maksanut sopimuksen kokonaan.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: o-ou 
Päivämäärä:   3.3.25 20:07:23

15 vuotta sitten ostin hevosen valmentajan avulla ja suosituksilla. oli valmentajan kaverin myymä. ei varmaan tartte kertoo et byllylleen meni. noh, hevonen ei ole ollut mulla enää vuosiin ja parempi niin. Harmittaa silti koska oli kallis ja kaikki säästöt meni kyseiseen hevoseen.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   3.3.25 20:16:59

Minä käytin pari tuhatta euroa valmennuskursseihin ja pari sataa euroa yliopiston avoimiin kursseihin, kun hain yliopistoon opiskelemaan. En koskaan päässyt sinne (vaikea ala päästä sisälle, varsinkin ei-ensikertalaisena) ja lopulta vaihdoin ihan täysin eri alalle AMK:hon. Näin jälkeenpäin ajatellen kyseinen ala ei todellakaan ole oma juttu, niin harmittaa, että käytin siihen niin paljon aikaa ja rahaa.

Toinen epäonnistunut ostos on sohva, jonka ostin muutama vuosi sitten vanhan tilalle. Kaupassa kokeilin kyllä sohvaa, ja siinä on kyllä oikein hyvä istua, mutta aivan kamalaa löhötä. Jotenkin aivan huonon mallinen pelkkään makaamiseen, mutta perus pönöttämiseen erinomainen.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: R 
Päivämäärä:   3.3.25 20:28:31

Näitä on monta :D

Olen uniongelmainen ja päädyin ostamaan verkkovalmennuksen, joka lupasi auttaa nukkumaan paremmin. En tainnut katsoa yhtäkään videota.

Ostin 170e nahkasaapikkaat ja otin ne vielä ainoiksi kengiksi mukaan viikonloppureissulle. Kengät toimivat oikein hyvin ekat tunnit, mutta sitten alkoivat sattua kantapään yläpuolelle niin paljon, että teki mieli itkeä. Ja olin siis sisäänajanut nämä jo, mutta en tajunnut, ettei näillä tosiaan voi kävellä muutamaa tuntia pidempään.

Ostin joskus myös riisikeittimen. Käytin sitä ehkä neljä kertaa, ja nyt se lojuu kaapissa tyhjän panttina. Niin ärsyttävä puhdistaa, etten vain jaksa ottaa sitä käyttöön :D

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: virheostos 
Päivämäärä:   3.3.25 21:21:20

Ostin jostain Biltema sta halvalla auton tupakansytyttimellä toimivan ilmakompressorin.
Renkaan venttiilin kiinnitysosa jäi käteen heti ensimmäisellä kerralla :(

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: R 
Päivämäärä:   3.3.25 21:28:15

Lisään vielä listaani Normalin vahaliuskat. Yksikään säärikarva ei jäänyt noihin kiinni. Täysin turha tuote!

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Nn 
Päivämäärä:   3.3.25 21:32:58

Sairaan hevosen ja sairaan koiran. Olivat molemmat myös ongelmakäyttäytyjiä. Varmaankin ainakin osaksi sairauksiensa takia.

Ja ylihintaisen talon juuri ennen kuin hinnat romahtivat.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   3.3.25 21:59:16

Kalliin auton rahoituksella. Auto oli hyvä ja toimiva, mutta maksoin siitä liikaa enä voinut myydä, joten oli pakko ajaa sillä ja maksaa kalliita kuukausieriä ja tietenkin kaskovakuutusta.

Never again, ennemmin tonnin ritsalla tai vaikka bussilla.

  Re: Minkä epäonnistuneen ostoksen olet tehnyt?

Lähettäjä: Jep 
Päivämäärä:   3.3.25 22:11:04

Kerrostaloasunnon, jonka erehdyin jättämään vielä vuokralle. Hinnat tippui ja alkoi linjasaneeraus. Kulut ylittää tuotot noin 500€, muut osakkaat vihaavat vuokralaisia ja yrittävät savustaa pihalle. Eroon en pääse kun ottamalla noin 50t euroa takkiin nyt tai sitten odotan parempia aikoja.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.