Lähettäjä: ..-.. 
Päivämäärä:   2.3.25 19:09:02

Tuosta "Miten teillä otettiin seksi puheeksi" -ketjusta bongasin tämän pätkän:

"Äiti taisi jossain välissä tokaista ”hävetään silmät päästämme, jos joudutaan sinut aborttiin viemään”

Myöhemmin kyseli lapsenlapsien perään, mutta eipä tullut koskaan. Oli oppi mennyt perille :-D"

ja minulle tuli heti mieleen oma kokemus, kun olin päälle 20v, seurustellut poikaystäväni kanssa jo kolme vuotta ja mietimme naimisiin menoa. Sanoin äidilleni, että haluaisin ehkä ensi juhannuksena. Hän vastasi, että no, pakkoko näin pian on mennä. Tuli sellainen olo, että enpä halua tästä asiasta sitten enempää keskustella, menimme naimisiin kahden todistajan läsnäollessa kertomatta kenellekään etukäteen. Olen ainoa lapsi, ja äitini on sitten vähän jälkeenpäin harmitellut, kun ei ole vietetty häitä. Nyt olemme jo yli 10 vuotta naimisissa olleet.

Mitä vastaavia kokemuksia teillä on, että joku yksittäinen teille sanottu asia on vaikuttanut elämäänne ja sitten sanoja itse on harmitellut perään tietämättä, että heidän ajattelemattomat kommenttinsa ovat vaikuttaneet lopputulokseen?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   2.3.25 19:15:28

''Jos jatkat syömistä tuohon malliin saat ostaa ruokas itse'' ''Tuossa vuoristoradassa on varmaan painoraja, sä tuskin mahdut kyytiin''

Olin 12v, murrosikäinen, ja söin tosi paljon. Olin pullukka, mutta en mikään super lihana. Näiden kommentien jälkeen kehittyi anoreksia, joka melkein vei hengen. Sanoin myös äidilleni kun tilanne oli pahimmillaan, että nämä tokaisut aiheutti sairauteni.

Äitini ei tämän jälkeen ikinä ole kommentoinut kenenkään syömisiä tai ulkonäköä.

Lähettäjä: makaroni 
Päivämäärä:   2.3.25 19:17:00

"Mitä vastaavia kokemuksia teillä on, että joku yksittäinen teille sanottu asia on vaikuttanut elämäänne ja sitten sanoja itse on harmitellut perään tietämättä, että heidän ajattelemattomat kommenttinsa ovat vaikuttaneet lopputulokseen?"

No se, minkä jo sanoin siellä 1. ketjussa. "Ei oo sit mitään kiirettä aloittaa seurustelua" 12-vuotiaalle, nykyäänkin neitsyeelle (olen ole a-) 32-vuotiaalle :) ei tullu lapsenlapsia, ei

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   2.3.25 19:18:27

No en ainakaan ole tehnyt päätöksiä häistäni tai lasten hankkimisesta yhtään kenenkään tokaisujen takia. Saati että riemuitsisin salaa, että hähhäh, jätinpäs tekemättä sitä tai tuota omassa elämässäni, kun niin ilkeästi kerran sanoit. Ihan itse teen päätökset elämässäni, en ketään näpäytelläkseni.

Lähettäjä: ..-.. 
Päivämäärä:   2.3.25 19:20:57

Tuskinpa kukaan on "ilkeyttään" toiminut vaan jonkunlaisten traumakokemusten kautta, mutta kiitos sinullekin näkemyksestäsi. Sinä taidat olla juuri se, joka niitä kommentteja muille laukoo ja sitten ihmettelee, että olitpas herkkä.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   2.3.25 19:21:18

''Kato noita tyttöjä, ei tuon ikäisellä kuulu olla rintsikoita''
''Kuka antaa tuon ikäisen meikata''

En saanut rintsikoita ajoissa, oli noloa olla koulussa murkkuikäisenä, kun nännit ja tissit oli näkyvillä. Tämän vuoksi olen aina hävennyt rintojani, kävisin kirurgilla poistamassa jos olisi varaa.

En käytä meikkiä äitini nähden edes juhlissa. Salaa itseni vuoksi ja kavereiden kesken kyllä käytän. En pysty ikinä julkaisemaan mistään kuvia koska kuvat ilman meikkiä näytän rumalta, ja kuvissa missä on meikkiä en halua että äitini näkee.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   2.3.25 19:23:04

Mulla sama rintsikkahomma! Sain vasta yläasteelle ostettua salaa urheilurintsikat. Häpeän vieläkin 30vnä rintojani.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   2.3.25 19:36:23

Lähettäjämakaroni 

Päivämäärä2.3.25 19:17:00

"Mitä vastaavia kokemuksia teillä on, että joku yksittäinen teille sanottu asia on vaikuttanut elämäänne ja sitten sanoja itse on harmitellut perään tietämättä, että heidän ajattelemattomat kommenttinsa ovat vaikuttaneet lopputulokseen?"

No se, minkä jo sanoin siellä 1. ketjussa. "Ei oo sit mitään kiirettä aloittaa seurustelua" 12-vuotiaalle, nykyäänkin neitsyeelle (olen ole a-) 32-vuotiaalle :) ei tullu lapsenlapsia, ei

Joka ainoa vanhempi toppuuttelee 12-vuotiaiden seurustelua.
Ei se ole mikään "tokaisu".
Eikä varsinkaan päästään terveen ihmisen syy olla seurustelematta, tai kolmekymppisenä neitsyt. Siihen seurustelemattomuuteen ja neitsyyteni sitten jokaisella ihan muut syyt.

Lähettäjä: Vaikuttavuus 
Päivämäärä:   2.3.25 20:17:03

Minun äitini on tokaissut kaikenlaista ja nauranut vielä päälle kun olen mennyt sitten kuoreeni. Mutta en ole jäänyt niitä tokaisuja märehtimään ja äidin kanssa on hyvät välit.

Sen verran ne kuitenkin muistissa ovat, että omalle tyttärelleni en ala tokaisemaan mitään.

Silloin kun tokaisun aihe osuu arkaan paikkaan, sillä voi helposti olla seurauksena vaikka silloin pitäisi kommentti ehdottomasti ohittaa. Sen kun joku lapsille osaisi opettaa. Että ihmiset ovat vaan tyhmiä ja kaikesta tokaisusta ei pidä yksinkertaisesti piitata.

Lähettäjä: Pehmeä Jänis 
Päivämäärä:   2.3.25 20:26:47

"Silloin kun tokaisun aihe osuu arkaan paikkaan, sillä voi helposti olla seurauksena vaikka silloin pitäisi kommentti ehdottomasti ohittaa. Sen kun joku lapsille osaisi opettaa. Että ihmiset ovat vaan tyhmiä ja kaikesta tokaisusta ei pidä yksinkertaisesti piitata."

Eikö pitäisi ennemmin opettaa ihmisille, että kenellekään ei lauota idioottimaisuuksia vaan asioista voi keskustella ihan rakentavastikin tai tuoda mielipiteensä esille ilman pään aukomista? Tässäkin ketjussa moni asia olisi voinut eri tavalla kerrottuna vaikuttaa ihan eri tavalla kuulijan elämään ja silti sanoja olisi saanut asiansa esitettyä. Tässä mennään taas siihen "kiusaajan ei tarvitse muuttua, kiusatun pitää oppia sietämään eikä olla niin nössö" -kategoriaan.

Lähettäjä: AvaG 
Päivämäärä:   2.3.25 20:42:36

* Turha sivusta kommentoida mikä on kenenkin mielestä tokaisu joka saattaa vaikuttaa koko loppuelämään. Jos äiti elämän mahdollisesti tärkeimpänä ihmisenä latelee loukkaavia sanoja herkälle lapselle, siitä voi jäädä syvät haavat herkkään mieleen.

Lähettäjä: Seita 
Päivämäärä:   2.3.25 22:19:52

Totta. Riippuu kuinka tärkeä ihminen sanoo ja millä sävyllä sanotaan.

Lähettäjä: täti 
Päivämäärä:   2.3.25 22:33:58

Mummon ”muista pitää housut jalassa ja herra mielessä!” kun aloin seurustella. Alkoi kysellä hyvin pian että joko saa kehtoa alkaa väsätä, että tuleeko jälkikasvua? Muistutin hänen aiemmista sanomisistaan. Ei kysellyt enää asian perään :D

Sama mummo tokaisi mulle nuorena, että mulla on hörökorvat ja pitäis pitää tiukkaa pantaa päässä, ettei korvat leviä enempää. Vuosia häpesin korviani ja yritin piilotella niitä. Aikuisena olen tajunnut, että mun korvat on täysin normaalit.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.3.25 22:40:24

Kaikennäköistä, silloin kirpas mutta nykyään en jaksa välittää. Kunhan haluavat härnätä.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   2.3.25 22:48:53

LähettäjäAvaG 

Päivämäärä2.3.25 20:42:36

* Turha sivusta kommentoida mikä on kenenkin mielestä tokaisu joka saattaa vaikuttaa koko loppuelämään. Jos äiti elämän mahdollisesti tärkeimpänä ihmisenä latelee loukkaavia sanoja herkälle lapselle, siitä voi jäädä syvät haavat herkkään mieleen.

Siinä on kyllä lapsen kasvatus mennyt alusta asti päin @!#$ä, jos 12-vuotiaalle sanottu "ei sitten ole mitään kiirettä seurustella", aiheuttaa yhtään mitään traumoja tai ahdistusta. Saati aiheuttaa sen, että on vielä kolmekymppisenä neitsyt.

Lähettäjä: Meitsi 
Päivämäärä:   2.3.25 23:19:47

Mulle tokaisi exäni, kun asuttiin yhteistä kotia, täysin yhdentekevästä asiasta, että "mikä sinä olet täällä määräilemään?"
Opinpahan tietämään paikkani....

Lähettäjä: Brå 
Päivämäärä:   3.3.25 00:29:33

Meillä ei ollit pullan tuoksuinen mummo, vaan sellanen joka aina kommentoi painoa. Nähtiin 1-2kk välein ja aina sain raportin siitä miten on tissiä tullut ja mahaa kasvanut. Teininä halusin lyödä mummolle luun kurkkuun ja näännytin itseni ihan naurettavaan kuntoon. Silti aina mummolle löytyi jostain jenkkakahvaa tai löysää. Ikinä en mummolle kelvannut. Syömishäiriö parani vasta mummon kuoltua . Todella toksinen suhde.

Lähettäjä: Juuh 
Päivämäärä:   3.3.25 02:03:45

Isäni oli piiloalkoholisti. Pystyi käydä töissä, mutta illat ja viikonloput joi. Vanhemmat erosivat, kun olin 12.

Äidin serkku on äitiäni 9 vuotta vanhempi ja hänen nuorin lapsensa on 4 vuotta minua vanhempi. Lapsina vietettiin paljon aikaa yhdessä. Myös äidin serkun mies oli piiloalkoholisti. Äidin serkku ei kuitenkaan uskaltanut erota, ihaili äitiäni, joka uskalsi erota. Äidin serkku ”vapautui” vasta, kun mies kuoli.

Ukkini oli perheensä ainut poika ja ”palvottu”. Ukin äiti ja siskot tekivät paljon asioita ukin puolesta. Mummuni jatkoi samaa. Jos ukki olisi tarvinnut lukulasejaan eikä niitä nähnyt (oli esim. keittiössä lukemassa lehteä), sen sijaan, että olisi itse mennyt katsomaan, olisiko lukulasit olohuoneessa tai makuuhuoneessa, hän käski aina mummuani etsimään lasit. Ja paljon vastaavia juttuja, jotka ”normaali” ihminen hoitaisi itse.

Sekä äitini, äidin serkku että mummu sanoivat minulle aina, että älä ikinä ota miestä. Miehistä ei ole kuin haittaa. Ja koska näin isäni, pikkuserkkujeni isän sekä ukkini toiminnan, olin samaa mieltä äidin, äidin serkun ja mummun kanssa.

Edelleen nelikymppisenä tyytyväinen sinkku, joka ei ole koskaan seurustellut. Osalla kavereista on hyvä parisuhde ja hämmästyneenä olen seurannut vierestä, onko todella olemassa myös ”hyviä” miehiä. Osalla kavereista taas on erittäin huonoja parisuhteita (osa heistä eronnut, osa yrittää sinnitellä) ja heitä katsoessani olen vain tyytyväinen, että olen noudattanut ”älä ikinä ota miestä, niistä on vain haittaa” ohjetta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.3.25 05:36:04

"Sä oot elätti."

Tokaisi mies, joka asui asunnossani maksamatta asumisesta mitään. Osti ruoat mutta niiden hinta oli murto-osa asumisen hinnasta pääkaupunkiseudulla. Joutui onneton etsimään uuden tukijan.

Lähettäjä: Yf 
Päivämäärä:   3.3.25 08:01:20

Juuh: parisuhteet usein näyttävät hyvältä ulkopuolelta, ja huonossa suhteessa olevat harvemmin sitä itselleen tunnustavat, kunnes sitten jossain kohtaa koko pakka kaatuu. Että ikinä ei voi muiden suhteista tietää.

Lähettäjä: Dumbo 
Päivämäärä:   3.3.25 09:04:56

Äitini vitsaili lapsena minulle useampaan kertaan paksuista reisistäni, erityisesti mieleen on jäänyt kommentti ”sinun kannattaisi kyllä juhliin X laittaa hame, kun sen alle peittyisi nuo sinun pulleat reidet ”. Sain äidiltäni myös mm dieettivinkkejä. Paljon treenaavana telinevoimistelijana omasin lihaksikkaat jalat ja muutenkin olen rakentunut maliltani niin, etten voi näyttää samalta kuin pitkäjalkaiset hoikat ihmiset. Olin tuon kommentin saadessani muutenkin kehostani epävarma (ja hieman alipainoinen, ihan täysin hyvät, kaikkea muuta kuin lihavat reidet omaava tyttö).
Se kommentti ns katkaisi kamelin selän ja oli startti rajulle laihdutukselleni, koska en halunnut olla. Ja siitä seurasi anoreksia. Nyt olen 15 vuotta taistellut ja vaikka olen pohjaa paremmassa kunnossa, niin en ole edelleenkään terve. Ja joka kerta kun menen tapaamaan äitiäni valitsen päälleni mahdollisimman löysät vaatteet, koska pelkään saavani kommenttia kehostani.

Lähettäjä: Daalis 
Päivämäärä:   3.3.25 09:17:40

Olin synnyttänyt 3 viikkoa aiemmin, täti tokaisi onko sieltä vielä toinen tulossa kun maha on noin iso..
-joo joillain se palautuminen kestää.

Yks tuttu kysyi miten pärjään kun oon näin lyhyt? Olen 160cm. -Joo ihan hyvin pärjään se ei oo pituudesta kiinni.

Alakoulun opettaja totesi että kyllä sun pitää olla parempi Englannissa kuin pojat.!

Onhan näitä. Isä on kyllä ollut ehkä pahin näiden kanssa. Ja ne tokaisut on kyllä viiltäneet syvältä. On Mennyt vuosikymmeniä päästä niiden yli

Lähettäjä: täti 
Päivämäärä:   3.3.25 09:19:48

Ai niin tuo sama mummoni totesi, että ei sitten erota turhista ja kun kerran on yhteen menty, yhdessä ollaan. Ei mikään parisuhde ole ruusuilla tanssimista.

Sen aikainen poikaystävä olikin aluksi ihana, mutta paljastui itsekkääksi laiskuriksi. Haukkui minua, painoani, ihan kaikkea. Päätyi mm. lyömään minua. Ja erotahan en aluksi voinut, kun ”ei se ole ruusuilla tanssimista kellään” ja ”pienistä ei erota”. Sitten kun väkivalta tuli kuvaan, en uskaltanutkaan erota. Yli vuoden kärsin suhteessa ja väkivaltaa, kunnes tutustuin ihmiseen, joka osasi tukea oikein ja sanoa etten ole ansainnut moista kohtelua ja auttoi minut eroon kuspäästä.

Senkin jälkeen mummoni vaan totesi että: ”no nyt lopetat hevostelun! Sen takia se mies sut jätti, kun liikaa luuhaat tallilla!”. Sanoin sen jälkeen kyllä suoraan että mistä ero johtui. Ei tainnut mennä kyllä jakeluun.

Lähettäjä: :- 
Päivämäärä:   3.3.25 10:02:22

"Ja joka kerta kun menen tapaamaan äitiäni valitsen päälleni mahdollisimman löysät vaatteet, koska pelkään saavani kommenttia kehostani."

Onko sinun pakko tavata noin tympeää ihmistä?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.3.25 10:11:41

"Ei mun tarvi enää yrittää, mä sain sut jo" - entinen avomies kun muistutin että hän lupasi viedä minut elokuviin suhteen alussa eli tuossa kohtaa aikaa oli kulunut noin 3 vuotta. Ero tulikin sitten aika nopeasti tuon jälkeen kun ymmärsin ettei mies tule koskaan arvostamaan minua tuota lausetta enempää tai tekemään kanssani mitään mitä minä haluaisin tehdä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.3.25 10:19:53

Äitini tokaisi minulle ollessani n. 20-vuotias: ”kokemuksella voin sanoa että älä hanki lapsia”

Lapsenlapsia on toivottu myöhemmin muutamaan otteeseen, mutta eipä taida olla tulossa edes veljeni puolelta. No, ilmankin tuota tokaisua uskoisin olevani lapseton. Nyt ikää 35 v…

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.3.25 11:22:33

Äitini on kärsinyt syömishäiriöstä lähes koko ikänsä (ei siis diagnosoitu, mutta varmasti olisi jos suostuisi ottamaan apua vastaan). Olen siis pienestä asti kuunnellut varoituksia painon noususta. Pahinta oli murrosiässä kun luonnollisesti paino nousee. Minun oli "pakko" harrastaa täysillä lajia johon kiinnostus 0 ja jos treenit jäivät kerran välistä, sain kuulla jatkuvasti kommenttia jos erehdyin syömään äitini nähden.
Lisäksi minulla oli pahoja oppimis- ja keskyttimisvaikeuksia (tämä 2000-luvun alussa eli en ollut ehtinyt turruttaa aivojani Suomessa). Koulun lukuhäiriötestissä sain kolmesti sellaiset pisteet, että asiaan kannattaisi kiinnittää huomiota. Äitini ei kuitenkaan halunnut "lapselleen mitään ihme diagnooseja" ja kertoi minun olevan tyhmä ja liikaa tallilla kun en pärjännyt esim lukion pitkässä matikassa.

Olenkin sitten koko elämäni pitänyt itseäni tyhmänä läskinä. Pilasin koko teini-ikäni sekä opiskelut sillä, että murehdin olevani lihava (nyt kun katson kuvia niin ihan itkettää, olen ollut tuolloin todella hoikka). En saanut mennä amikseen, koska "minun lapsistani ei mitään amiksia tule". Poltin itseni loppuun amk opinnoissa, koska en osannut hakea apua oppimisvaikeuksia. Lopetin tuolloin myös syömisen lähes kokonaan, enkä muista noista ajoista juuri mitään. Kotona käydessäni sain ihailua koska olin laihtunut.

Olen alkanut parantua vasta kun tapasin nykyisen mieheni. Ensimmäistä kertaa elämässäni uskalsin puhua ääneen vaikeuksista ja pääsin myös terapiaan. Kohtasin äitini näistä asioista kun täytin 30 vuotta (en mitenkään syyttelevästi, vaan kerroin ettei ole ollut helppoa ja onneksi olen nyt paremmassa jamassa). Ainoa kommentti jonka olen saanut: "no onneksi olet selvinnyt noista itse ilman apua, se kertoo että olet vahva etkä tarvi diagnooseja".

Nojoo, en ole kertonut, että vuosien varrella diagnooseja on tullut enemmänkin: lukihäiriö, add, autismi, keskivaikea masennus, syömishäiriö. Enkä aio kertaakaan. En juttele mistään henkilökohtaisesta äitini kanssa, vaikka näennäisesti ollaan hyvissä väleissä.

Ainiin: unohdin, että äidilläni on myös tapana kommentoida ihmisten painoa ensimmäisenä. Näki noin kaksi vuotta sitten lapsuudestaan asti ylipainoisen ystäväni kuvan, jossa oli laihtunut. On tähän päivään asti aina nähdessämme kysynyt mitä ystäväni on tehnyt kun on laihtunut. Todella ärsyttävää eikä ota kuuleviin korviinsa kun kerron ettei ole ok kommentoida toisten painoa.
On myös hylännyt meille ehdotetun vaihto-oppilaan, koska tämä oli ylipainoinen sanoin "kyllä teitäkin varmasti hävettäisi kulkea tuollaisen kanssa".
Tiedostan tämän tarttuneen minuun ja huomaan usein toisessa ensin tämän painon ja tekeväni siitä nopeita johtopäätöksiä. Onneksi olen saanut käsitellä asiaa terapiassa ja toivon, että jonain päivänä osaisin ajatella jotain muuta kuin painoa ja syömistä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.3.25 12:07:36

Yläasteella, ehkä seiskaluokalla eli juuri pahimmassa murkkuiässä, liikuntatunnin jälkeen pukkarissa yksi tyttö tokaisi, että näytän ihan muurahaisen muotoiselta.
Siitä seurasi vuosien ongelmat oman kehonkuvan kanssa ja häpeä omasta kehosta.

Vasta aikuisiällä tajusin, että en ole muurahaisen muotoinen, vaan minulla on tiimalasivartalo.