|
Lähettäjä: Darla
Päivämäärä: 25.2.25 14:56:25
Meillä tyttö teki samaa. Oli hämmentävää kun iloinen, harrastava, sosiaalinen ja kavereiden kesken tykätty tyttö alkoikin hiipua silmissä ja olisi halunnut vaan olla huoneessaan. Ei innostunut enää yhtään mistään, ei halunnut lähteä edes ostoksille mukaan. Kyllä se särki äidin sydäntä katsoa. Pahin naula arkkuun oli se, kun hän joutui pakotettuna jäämään urheiluharrastuksestaan pois fyysisen heikon kunnon takia (meillä masennuksen lisäksi ongelmana oli siis syömishäiriö, joka sai tytön myös kuihtumaan heikkoon happeen). Se oli ainoa asia missä hän vapaaehtoisesti kävi ja siitä pois sulkeminen vei sen viimeisenkin valonpilkahduksia silmistä. Meillä kävi karusti sanottuna ja jälkeenpäin ajateltuna onni onnettomuudessa, että kohdalle sattui lääkäri joka nappasi äkkiä tiukan kopin tilanteesta. Tyttö laitettiin nopealla aikataululla suljettuun osastohoitoon muutamiksi kuukausiksi. Sen jälkeen järjestimme yksityiseltä puolelta jatkohoitoa. Ja edelleen tyttö käy terapiassa ja niin myös minä, jotta jaksan olla paras tuki hänelle. Siitä kunto alkoi kohenemaan pikkuhiljaa. Nykyään taas näkee kavereita ja hymyilee sekä on oma itsensä, vaikka tietyllä tavalla veitsen terällä tanssii edelleen vointinsa kanssa ja tuntosarvet pystyssä saa seurata koko ajan. Lipsuminen varaa taaksepäin ei ole. Mutta kovasti uskon, että kyllä tästä vielä selvitään.
Iso tsemppihalaus aloittajalle, toivottavasti saatte apua riittävästi ja asiat kääntyy voiton puolelle <3 Muista pitää huoli myös itsestäsi taistelun keskellä.
|