Lähettäjä: F 
Päivämäärä:   25.2.25 09:30:38

Minulla alkaa olla viimeiset hetket käsillä päättää tämä asia, olen nyt 34. Mutta kun en tiedä! En ole koskaan tiennyt. On ollut kausia, jolloin haaveilen lapsista, ja on ollut kausia, kun en missään tapauksessa ole halunnut yhtäkään.

Välillä ajatus lapsista on ollut ihan kiva. Kuvittelen, miten paljon mukavia juttuja voisimme tehdä yhdessä, veisin lapsia tallille ja kotieläinpuistoihin, lukisin iltasatuja, leivottaisiin ja opettaisin heille elämästä. Tänään aamulenkillä kuuntelin linnunlaulua ja ajattelin, että joskus kehottaisin omaa lasta kuuntelemaan ja mietittäisiin yhdessä, mikä lintu mahtaa laulaa…

Toisinaan taas mietin, että lasten takia olisin vankina kotona vuosikausia. En ehtisi ratsastamaan enkä lenkille enää koskaan, mikäli muita äitejä on uskominen, enkä suoraan sanottuna haluaisi olla raskaana enkä synnyttää. Kaikki haaveeni joutaisivat romukoppaan, kun minusta tulisikin mammatunikoihin verhoutuva väsynyt varjo itsestäni.

Tilannetta pahentaa se, että nyt olen parisuhteessa, jossa mies on aidosti todella hyvä ja upea. Hän on tosi fiksu ja vastuuntuntoinen, perhekeskeinen ja haluaa ehdottomasti lapsia. Näen, että hän olisi mahtava isä ja varmasti hänen kanssaan tämä olisi turvallinen askel ottaa.

Mutta kun en siltikään tiedä…!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 09:32:39

Meinasin sanoa, että älä kuuntele niitä äitiystuttaviasi, mutta luin noihin mammatunikoihin asti, niin ethän sinä osaa omia päätöksiäsi poloinen tehdä.

Eli äänestetään!

Lähettäjä: F 
Päivämäärä:   25.2.25 09:34:04

"Meinasin sanoa, että älä kuuntele niitä äitiystuttaviasi, mutta luin noihin mammatunikoihin asti, niin ethän sinä osaa omia päätöksiäsi poloinen tehdä.

Eli äänestetään!"

Mitä ihmettä yrität sanoa?

Jos sinulla ei ole tähän mitään järkevää annettavaa vaan haluat vain tulla kiukuttelemaan, olen tosi pahoillani. Harmi, että sinulla on paha olo.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 09:34:55

Kyllä sen vaan tiesi ja tunsi itsessään. Enkä tunnista itseäni tuosta tekstisi lopun stereotypia äidistä. Toimiva parisuhde ja osallistuva mies auttaa paljon monissa asioissa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 09:37:21

Entäs, jos the mies verhoutuu pappatunikaan?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 09:37:56

"Toisinaan taas mietin, että lasten takia olisin vankina kotona vuosikausia. En ehtisi ratsastamaan enkä lenkille enää koskaan, mikäli muita äitejä on uskominen,"

Mitä "muita äitejä"? Minäkin olen "muu äiti" enkä ole koskaan ollut vankina kotona. Hevosiakin minulla on ollut aina.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.2.25 09:40:24

Kannattaa hieman aikuistua ja miettiä.asennettaan niitä muita naisia kohtaan ja sitten harkita haluaako lapsia.

Lähettäjä: F 
Päivämäärä:   25.2.25 09:41:08

Hei, tämä keskustelu lähti nyt aika hulluille urille. Antaa olla, antakaa tippua. :)

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.2.25 09:42:28

Niin, kaikki eivät lähteneetkään haukkumaan mammoja :D

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   25.2.25 09:46:56

Ihmettelin myös tuota kotiin vuosiksi juuttumista. Itse olen ainakin jatkanut harrastuksia ihan normaalisti lasten syntymän jälkeenkin. Ratsatukseen toki tuli tauko, mutta (tuntiratsastajana) palasin satulaan vauvan ollessa vajaa 2 kk. Lapsillani on onneksi osallistuva isä, joten vastuu lastenhoidosta on jaettu varsin tasapuolisesti.

Itse en ole ikinä tiennyt haluavani lapsia, ei ole ollut minkäänlaista vauvakuumetta tai nuorena selkeää ajatusta siitä, että haluanko lapsia vai en. Toisaalta en ole ikinä myöskään ollut varma siitä, että en halua lapsia. Kohdalle osui mies, joka halusi lapsia ja jonka tiesin varmasti olevan aivan loistava isä, joten kaksi lasta sitten tuli perheeseen. Olen erittäin onnellinen siitä, että olen äiti, mutta en osaa sanoa, että kaipaisinko sitä, jos en olisi sitä ikinä kokenut.

Lähettäjä: F 
Päivämäärä:   25.2.25 09:47:27

"Niin, kaikki eivät lähteneetkään haukkumaan mammoja :D"

En missään tapauksessa aikonut haukkua ketään enkä halunnut pahoittaa kenenkään mieltä. Antakaa nyt tämän pudota, kiitos. Tuli jo selväksi, että aloitin keskustelun aivan väärin (ja väärässä paikassa).

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 09:47:56

Oikee mies, sit oli selvää

Lähettäjä: Oma kokemus 
Päivämäärä:   25.2.25 09:48:57

Mulla oli samanlaiset mietteet. En ollut varma haluanko ja aika alkoi tulla vastaan. Periaatteessa ehkä, mutta pidin myös elämästäni paljon ilman lasta. Elämä oli jo ns täynnä kaikkea kivaa, harrastuksia, hevonen, hyvä työ, matkustelua, kavereita yms. Alla 14 vuoden parisuhde ja vakaa elämäntilanne ja varallisuutta.

Suunnilleen saman ikäisenä päätettiin vaan jättää ehkäisy pois periaatteella tulee jos tullakseen. Puolisen vuotta toista vuotta meni ja mietittiin, että pitäisikö mennä hoitoihin. No elämä päätti ja nyt olen 36-vuotiaana raskaana. En ole mitenkään lapsiorientoitunut ja raskauskupla yms tuntuu ihan vierailta. Olen pystynyt treenaamaan lähes normaalisti.

Elämä olisi ollut hyvää ilmankin, mutta meillä oli tuo tulee, jos tullakseen asenne. Jos ei olisi onnistunut, niin ei olisi maailmaa kaatanut. Nyt itsellä neutraali suhtautuminen asiaan. Elämä muuttui, mutta hyvää siitä tulee varmasti näinkin. Olen puolisen vuotta kotona ja mies jää sitten pidemmäksi ajaksi kotiin hoitamaan lasta. Elämästä ja lapsesta ei toki tiedä, mutta pyrimme pitämään molemmat kiinni omista jutuistamme ja harrastuksista. En usko, että täysi hurahtaminen vanhemmuuteen iskee, mutta elämä muuttaa muotoaan.

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   25.2.25 09:50:29

No en varmaksi tiennytkään. Ajattelin sitten että no kokeillaan jättää ehkäisy pois ja saa tulla yksi jos on tullakseen. Tulinkin heti raskaaksi ja nyt lapsi on ihana 9-vuotias. Ei ole kyllä kaduttanut missään vaiheessa, mutta kaduttaisi ehkä jos en olisi lasta tehnyt.

Raskausaika meni hyvin, synnytys oli aivan jees. En kyllä ole kokenut että olisin ollut vankina lapsen takia. Salilla kuljin synnytykseen saakka ja salille ja ratsastamaan palasin melkein heti lapsen saannin jälkeen.

Lähettäjä: Bvccx 
Päivämäärä:   25.2.25 09:52:46

Täytän myös 34 ja samassa tilanteessa muutoinkin. Mitään tarvetta tai lapsikaipuuta ei ole koskaan ollut. Lähinnä pelkään katuvani myöhemmin jos en edes yritä. Uskon kyllä että kaikkeni lapsen eteen tekisin ja rakastaisin, ei vaan ole minkäänlaista tarvetta. Ainakaan vielä. :D mitä jos heräänkin jonain aamuna itselleni katkerana tästä..

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   25.2.25 09:53:53

Kun tapasin mieheni, niin oli heti selvää, että tämän kanssa haluan lapsia. Ja onkin todella hyvä mies ja isä, että ei se vaisto harhaan johtanut.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.2.25 09:54:04

Joku sanoi juuri täällä ht.netissä, että lapset kyllä muuttavat elämää, mutta ei sillä tavalla radikaalisti. Pikkutarkka ihminen on edelleenkin suhteellisen pikkutarkka, siistin ihmisen koti tulee edelleen olemaan siisti, sotkuisen ihmisen koti sotkuinen. Ylianalyyttinen tulee analysoimaan asiat edelleenkin, intohimoinen urheilija tulee urheilemaan. Toki näihin tulee enemmän poikkeuksia lasten kanssa, mutta minä, siisti ihminen, olen usein joutunut elämään sotkun keskellä jo ennen lapsiakin, jos hevonen sairastui, olin itse oksennustaudissa, tuli paha ylityöputki...

Lähettäjä: Påp 
Päivämäärä:   25.2.25 09:55:57

En koskaan erityisesti halunnut. Lisäksi oli endometrioosi ja ikääkin sen verran, ettei mitään varmuutta asiasta ollut. Löysin kolmevitosena sellaisen parisuhteen, jossa lapsen tulo ei ollut katastrofi. Tuo lapsi syntyi, kun olin 40, ja olen kaikin puolin tyytyväinen. Nykyisin hän on fiksu ja kiltti eskarilainen, jonka kanssa on kiva puuhata kaikkea. En koe olleeni vankina kotona tai muutenkaan mammautuneeni.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   25.2.25 09:56:35

Minä voin vastata asiallisesti :)

En 30-vuotiaaksi asti halunnut lapsia. Olin se, joka kertoi kuinka haluaa matkustella ja harrastaa ja tykkää omasta rauhasta ja haluaa kehittyä töissä ja kaikkea mikä ei sovi lasten kanssa tehtäväksi.

Sitten heräsi ajatus, että jospa sittenkin. Urakeskeisyys väheni 10 ensimmäisen työvuoden jälkeen ja alkoi tuntua että ehkä kaipaan elämältä muutakin kuin vain töiden tekoa. Harrastuksia toki oli, mutta nekään eivät itselle tuoneet sellaista "tarkoitusta elämään" tai miten sen voisi sanoa. Tavallaan sitä alkoi miettiä, että no mitäs muuta elämässä vois olla.

Heräsi sitten kuitenkin ajatus lapsista. Miehelläni oli jo ennestään yksi lapsi, joten olin jo 3 vuoden ajan ollut mukana lapsiperhe-elämässä. Uusperhe-elämä sujui tosi hyvin ja parisuhde oli erinomainen, joten päätimme lopulta yrittää yhteistä lasta.

Itse en oikein ymmärrä noita kommentteja, etteikö lapsen jälkeen voisi tehdä mitään. Itsekin siis ennen ajattelin niin, mutta en enää. Jos järjellä ajattelee, maailmassa on valtava määrä äitejä, jotka ovat myös poliitikkoja, kilpaurheilijoita, keikkatyötä tekeviä, hevosen omistajia tai oman tallin pitäjiä.... Miksi he kaikki selviytyvät äitiydestä (kaikki tietysti ei selviydy hyvin, mutta moni kyllä), mutta minä en selviytyisi. Itsellänihän ei ole edes sitä paljon aikaa vievää harrastusta tai erityisen rasittavaa työtä.
Lapsella kuitenkin on kaksi vanhempaa.

Tokihan vauva-aika tuo omat haasteensa ja lapsen kanssa myöhemminkin tulee omia haasteita, mutta niin niistä muutkin selviävät.

Ja mitä raskauteen tulee, itselle se oli suurin yllätys. Voin sanoa että tykkäsin olla raskaana. Oli tosi mielenkiintoista seurata kropan muutoksia. Itsellä raskaus oli myös tosi oireeton.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.2.25 10:00:23

"Miksi he kaikki selviytyvät äitiydestä (kaikki tietysti ei selviydy hyvin, mutta moni kyllä), mutta minä en selviytyisi. Itsellänihän ei ole edes sitä paljon aikaa vievää harrastusta tai erityisen rasittavaa työtä.
Lapsella kuitenkin on kaksi vanhempaa."

Minäkin ajattelin juuri noin, ja hyvin olen selviytynyt. On aikaavievä harrastus mutta lapsiluku on suunniteltu niin, että jaksetaan hyvin. Anoppi tuttavineen jaksoi ensimmäiset vuodet ulvoa, etten osaa enkä pärjää. Miehelleni eivät sanoneet mitään. Pärjäsimme silti ja nykyään pärjäämme kokonaan ilman anoppia.

Lähettäjä: Kansas 
Päivämäärä:   25.2.25 10:02:29

Jotkut nyt vain triggeröityivät kovasti siitä mammatunika-sanasta. Ehkä joku ei ole enää jaksanut panostaa ulkonäköönsä, kun lapset vievät niin paljon aikaa ja voimia, ja se ärsytti ja kirvoitti tuollaisia purkauksia.

Joka tapauksessa ei huoliisi oikein ole olemassa mitään lopullista totuutta, jolla voisi saada kaikki epäilykset haihtumaan. Tosiasia on, että maailmasta löytyy ihan kaikenlaisia tapauksia. Jollakin raskaus on kamala, synnytyksessä tulee kaikki mahdolliset vammat loppuelämäksi pidätyskyvyn häviämistä ja tunnotonta alapäätä myöten, vatsanahka jää ikuisesti roikkuvaksi ja kauttaaltaan arpiseksi, imetys sattuu, lapsi vammautuu tai on vähintään koliikkinen ja huutaa koko vauva-ajan yötä päivää, mies ei kestä lapsiperhearkea ja pettää tai häipyy ja mitään ei jaksa tehdä eikä mihinkään ole aikaa.

Jollain raskausaika on yhtä hehkumista, synnytys helppo ja nopea ja kroppa palautuu nopeasti eikä jää edes arpia, vauva on tyytyväinen, terve ja helppo ja mies ei muutu miesvauvaksi vaan kasvaa jopa upeammaksi mieheksi kuin nykyään, lähipiirissä on innokkaita lapsenhoitajia ja suhde vain syvenee ja paranee.

Molemmat ääripäät ovat mahdollisia ja useimmat sijoittuvat johonkin tälle välille. Useimmille lapsen saaminen tuo jotain iloa ja onnea ja myös jotain, mistä ei pidä ja mihin oli tyytyväisempi lapsettomana. Odotettavia muutoksia ovat esimerkiksi ne, että spontaanius vähenee rajusti ja asioita täytyy suunnitella ja sopia enemmän, yöunet huononevat ja väsymys lisääntyy, seksille on vaikeampi löytää aikaa, kroppaan tulee todennäköisesti ainakin joitakin muutoksia (yleensä ei toivottuun suuntaan) ja fokus siirtyy pakosti ainakin jonkin verran miehen ja naisen välisestä suhteesta siihen, että pidetään huolta arjen pyörittämisestä ja lapsen tarpeista.

Kysehän on siitä, haluatko lapsen myös niistä odotettavissa olevista ja todennäköisistä huonoista puolista huolimatta. Monelle oma lapsi tuo niin syvää kokonaisvaltaista onnea, että ikäviä puolia jaksaa sen avulla.

Lähettäjä: Kansas 
Päivämäärä:   25.2.25 10:04:53

Niin ja siis siihen en voi kommentoida, mistä tiesin, että haluan lapsia, koska en koskaan halunnut. En itse näe siinä sitä suurta onnea, vaan enemmän huonoja puolia. Mutta moni kokee toisin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   25.2.25 10:05:13

Tosiaan sinulla on aika kärjistynyt ja yleistävä kuva vanhemmuudesta (tai vain äitiydestä).

Lapsen saaminen on sitovaa, ja raskastakin, riippuen tietysti monista tekijöistä joita ei voi ennustaa. Mutta miksi pitäisi jumiutua kotiin? Päiväkoti on olemassa lapsille sitä varten, että vanhemmat voivat käydä töissä tai opiskella. Teitä vanhempia on kaksi, toinen on lapsen kanssa kun toinen käy harrastuksissa, siihen saakka että lapsi on riittävän vanha touhuamaan omiaan tai tulemaan harrastuksissa luontevasti mukana.

On selvää, että lapsen saaminen on vaihtelevissa määrin pois jostain mitä ilman lapsia voisi tehdä rajoituksetta. Se on tietysti valinta, kokeeko lapsen saamisen ja perhe-elämän niin mielekkääksi, että haluaa vaihtaa osan itsenäisistä harrastuksista tai muista asioista siihen. Mutta joko-tai se ei ole, vaikka jonkun elämä nyt sitten olisikin pelkästään lapsia.

Itse olen vasta lapsen saannin jälkeen vasta oikeastaan löytänyt suurimman osan omista jutuistani. En lapsen saannin seurauksena, vaan kai siksi, että olin vasta 21v saadessani hänet. Mutta olen siis käynyt kolme koulua (ensimmäinen oli huti, toinen ja kolmas ovat omaa alaani, joista toinen korkeakoulu), aloittanut harrastuksia, saanut lukuisia uusia ystäviä, deittaillut, löytänyt uuden puolison joka tulee kivasti toimeen lapseni kanssa. Lapseni on 10v ja minä toimin kuvataiteilijana, urheilen, käyn museoissa, teatterissa, harrastan puutarhanhoitoa jne. Yhdessä perheenä ja yksin. Toki raskaita vuosia on lapsen kanssa myös ollut, mutta elämään mahtuu kaikenlaista.

(Saan muuten myös mielihyvää kauniista ja kiinnostavista vaatteista ja pukeutuminen on minulle myös itseilmaisua. Äidiksi tuleminen ei ole vaikuttanut siihen)

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   25.2.25 10:07:31

Kansas-hyvä. Katsos, meitä on niin erilaisia ihmisiä. Luuletko, että me kaikki maatilaa pyörittävät aikuiset ihan oikeasti panostamme ulkonäköömme arjessa? Osa panostaa, osa ei. Se ei ole mitään "ei ENÄÄ jakseta panostaa kun vauva syntyy". Ei se ole mikään suuri muutos, vaan olemme sellaisia kuin olemme. Osa käy läpi kaikki ne vaiheet patatukkineen ja maripaitoineen, ja sama koskee ihan isiäkin. Osa pitäytyy omassa tyylissään tai tyylittömyydessään. Minua ärsyttää, kun äitikortti pitää siinäkin vetää ilkkuen esiin.

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   25.2.25 10:10:53

En koskaan saanut sellaista vahvaa tunnetta asiasta. Tapasin mieheni ollessani 19-v. Suhde tuntui heti sellaiselta loppuelämän valinnalta. Mentiin naimisiin 10 vuotta tapaamisen jälkeen. Oltiin päästy työelämään ja oli rahaa tehdä asioita, matkustella jne. Siinä hurahti useampi vuosi. Tajusin sun ikäisenä, että jos haluamme lapsia, niin nyt on tehtävä ratkaisu. Keskustelin miehen kanssa asiasta. Molemmat myönsi, että muutos pelottaa, ei niinkään se lapsi. Ajattelin myös sitä, miten paljon oma lapsuuden perhe oli minulle antanut. Sitten vaan päätettiin järkisyihin vedoten, että yritetään. Ajattelimme, että tekemätöntä katuu enemmän kuin tehtyä. Olin just täyttänyt 35 kun esikoinen syntyi. Myös toinen lapsi tehtiin järkeen perustuen, koska haluttiin sisarus esikoiselle. Hän syntyi kun esikoinen oli 3,5-v. ja minä rapiat 38.

Tavallaan lapset eivät ole muuttaneet mitään ja tavallaan kaiken. Elämän prioriteetit ovat itsestään muuttuneet ja sellaiset asiat mitkä ennen olivat tärkeitä, eivät enää ole. Lapset ovat antaneet uutta, ihanaa sisältöä elämään. Olen itse muuttunut ja kasvanut vanhemmuuden myötä. Silti se tuttu arki töineen, kotihommineen, kavereiden näkemisineen pyörii. Ei elämä ympärillä ole mihinkään pysähtynyt. Toki on ollut kausia kun on tosi väsynyt ja parisuhde on ollut koetuksella, mutta ne menevät ohi. Se on totta että lasten kanssa on helppo jumahtaa kotiin, koska tekemistä kyllä riittää ja välillä on niin väsynyt ettei huvita tehdä mitään. Mutta oma aktiivisuus on ihan itsestä kiinni, eikä lapset täysin estä omia harrastuksia.

Mä luulen, että niillä, joiden oma elämä jää katkolle, suurin ongelma on itsekäs puoliso. Omista ystävistä löytyy niitä, joiden äijät ei tee oma-aloitteisesti mitään ja äiti joutuu neuvottelemaan itselleen vapaaillan. Siis isä on joku aikuislapsi, joka hengaa mukana, mutta on isä just sen tunnin viikossa kun äiti käy yksin kaupassa. Kun äiti on työreisussa, lapsi kuljetetaan äidin äidille hoitoon kun isä ei pysty tai siis halua hoitaa lasta. Äiti hoitaa kodin, työt, lapsen harrastukset, vaatehankinnat. Siis ihan kaiken. Mutta tämä oli kyllä nähtävissä äijästä jo ennen lapsen syntymää, joten yllätys se ei ainakaan meille ulkopuolisille ole ollut.

Meillä vanhemmuus on yhteinen juttu ja molempien menot on itsestäänselvyyksiä. Molemmat on lasten kanssa, tekee kotityöt, käy kaupassa, osaa pakata lasten tavarat olipa menoa mihin vaan. Käyttää neuvolassa, hammashoidossa, vie harrastuksiin jne.

Sanoisin, että eivät lapset ole välttämättä mikään selviö kaikille. Jos itse olisin jäänyt odottamaan jotain tunnetta, ei lapsia olisi tullut tehtyä. Mulle se oli plus-miinus peli ja heittäytyminen tuntemattomaan.

Lähettäjä: Kansas 
Päivämäärä:   25.2.25 10:15:35

"Lähettäjä: Huoh
Päivämäärä: 25.2.25 10:07:31

Kansas-hyvä. Katsos, meitä on niin erilaisia ihmisiä. Luuletko, että me kaikki maatilaa pyörittävät aikuiset ihan oikeasti panostamme ulkonäköömme arjessa? Osa panostaa, osa ei. Se ei ole mitään "ei ENÄÄ jakseta panostaa kun vauva syntyy". Ei se ole mikään suuri muutos, vaan olemme sellaisia kuin olemme. Osa käy läpi kaikki ne vaiheet patatukkineen ja maripaitoineen, ja sama koskee ihan isiäkin. Osa pitäytyy omassa tyylissään tai tyylittömyydessään. Minua ärsyttää, kun äitikortti pitää siinäkin vetää ilkkuen esiin."

Olet oikeassa, että ihmisiä on erilaisia. Mutta eihän aloittajakaan sitten ole väärässä: hän vain esitti _yhden mahdollisen_ skenaarion siitä, että hänestä tulee kotiin vuosiksi jumiutunut, haaveistaan luopumaan joutuva mammatunikoihin verhoutuva varjo entisestään. Hän ei sanonut, että kaikki äidit ovat sellaisia. Juuri tuota mammatunika-kappaletta edeltävässä kappaleessa hän kuvaili mukavaa, ihan toisenlaista lapsiarkea. Enemmänkin nyt siis meni niin, että aloittajan kimppuun hyökättiin, koska hän kehtasi esittää edes MAHDOLLISENA sellaisen kuvauksen, että naisista voi tulla väsähtäneitä mammoja äitiyden vuoksi. Ymmärtäisin, jos hän olisi väittänyt, että äidit ovat aina sellaisia, mutta sellaistahan hän ei missään nimessä väittänyt. Se oli vain hänen kauhukuvansa, joka ei edes ole mistään fantasiamaailmasta tempaistu, vaan osalla naisista se on täyttä totta.

Siksi minäkin sanoin, että ne, jotka aivan pillastuivat aloittajan viestistä, saattoivat kokea, että se osui herkkään paikkaan.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   25.2.25 10:23:57

"Toisinaan taas mietin, että lasten takia olisin vankina kotona vuosikausia. En ehtisi ratsastamaan enkä lenkille enää koskaan, mikäli muita äitejä on uskominen"

Mä aina ihmettelen, millaisessa seurassa tällaisia kuulee. Ja millaisia näiden äitien miehet on?

Mä en ole koskaan kuullut tällaista valituista, enkä kyllä nähnytkään ympärilläni. Harrastan aktiivisesti aika sitovaa lajia koiran kanssa, ja meitä on porukassa monta pienten lasten äitiä. Että ihan on siitä kiinni, millaiseksi elämänsä haluaa tehdä..

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   25.2.25 10:24:10

Vielä lisäyksenä tuohon itsensä hukkaamiseen. Itse olen lapsien kautta tutustunut uusiin perheisiin ja äiteihin. Suurin osa äideistä on uraa tekeviä, hyvännäköisiä naisia, joilla on ystäviä, omia menoja, harrastuksia jne. Eivät pukeudu mihinkään mammatunikoihin paitsi jos se nyt sattuu olemaan heidän tyylinsä. Itse olen ollut parhaimmillani esikoisen vauvavuonna. Mulla oli rajattomasti aikaa tehdä vaikka mitä, kun työ ei haitannut olemista ja menemistä. Vauva nukkui melko hyvin, joten univelkoja pystyi paikkaamaan päiväunilla. Se oli ihanaa aikaa. Toisen lapsen kanssa ei ole pystynyt samaan enää, kun on se vanhempi lapsi. En kuitenkaan koe, että olisin hävinnyt johonkin. Laiskistunut kyllä olen ja nytkin olen rumissa verkkareissa kotona. Mutta kyllä mä edelleen jaksan laittaa siistit vaatteet ja harjata hiukset, kun lähden ulos ja meikata ihmistenilmoille. Eikä mulla ole yhtään tunikaa tai legginsejä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.2.25 10:40:53

"Lähettäjä: Bink
Päivämäärä: 25.2.25 10:24:10

Laiskistunut kyllä olen ja nytkin olen rumissa verkkareissa kotona. Mutta kyllä mä edelleen jaksan laittaa siistit vaatteet ja harjata hiukset, kun lähden ulos ja meikata ihmistenilmoille. Eikä mulla ole yhtään tunikaa tai legginsejä."

Eli omaa miestä varten kotona ei viitsi panostaa edes harjaamalla hiukset ja laittamalla kivat mukavat vaatteet, mutta muita ihmisiä varten jaksaa? Niiden muiden kanssako harrastat seksiä?

Tämähän se juuri on mitä moni tekee, että kun mies ja lapset on saatu, voikin lakata panostamasta omaan viehättävyyteensä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 10:42:40

Seksin takiako pisterivi laittautuu? Etkö muuten saa kotona?

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   25.2.25 10:59:19

..., no johan oli oletus :D. Laiskistumisella tarkoitin elämää ylipäätään. Ennen lapsia olin koko ajan menossa, nyt arvostan kotiaikaa ja valitsen helpommin viikonlopun perheen kanssa kotona kuin ystävien kanssa rilluttelemassa. Mitä tulee ulkonäköön, niin en ole koskaan 20 vuotisen parisuhteemme aikana meikannut kotipäivinä. En voisi olla kumppanin kanssa, jonka mielestä en ole seksikäs ja kaunis ilman meikkiä. Lisäksi mieheni on nyt töissä ja minun seuranani on 1-vuotias jota tuskin mun siivousvaatteiden ulkonäkö kiinnostaa.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   25.2.25 11:09:23

Triplapiste kuulostaa ihanalta ihmiseltä. Kai sen miehenkin kuuluu meikata ja pukeutua nätisti kotona, jos meinaa saada seksiä? Saattaa tulla yllätyksenä, mutta ihmisen seksikkyys tai sen puute tulee jostain ihan muusta. 😄

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.2.25 11:14:20

"Lähettäjä: Bink
Päivämäärä: 25.2.25 10:59:19

..., no johan oli oletus :D. Laiskistumisella tarkoitin elämää ylipäätään. Ennen lapsia olin koko ajan menossa, nyt arvostan kotiaikaa ja valitsen helpommin viikonlopun perheen kanssa kotona kuin ystävien kanssa rilluttelemassa. Mitä tulee ulkonäköön, niin en ole koskaan 20 vuotisen parisuhteemme aikana meikannut kotipäivinä. En voisi olla kumppanin kanssa, jonka mielestä en ole seksikäs ja kaunis ilman meikkiä. Lisäksi mieheni on nyt töissä ja minun seuranani on 1-vuotias jota tuskin mun siivousvaatteiden ulkonäkö kiinnostaa."

Minä en puhunut meikistä mitään vaan hiusten harjaamisesta ja näteistä vaatteista, kuten huomaat, jos luet edellisen viestini.

"Lähettäjä: .
Päivämäärä: 25.2.25 10:42:40

Seksin takiako pisterivi laittautuu? Etkö muuten saa kotona?"

Saan ja miehen mielestä olen kuulemma kaunis vasta heränneenä. Minusta vain on outoa, että ulkonäöstä välitetään silloin kuin lähdetään vaikka kaverin luo mutta ei silloin kun ollaan oman miehen kanssa. Paitsi että deittailuvaiheessa välitettiin miehenkin kanssa, ja sitten kun mies on saatu nalkkiin, ei ole enää väliä. :D

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   25.2.25 11:20:57

Aloittaja, kyllä sinä tekstisi perusteella selvästikin haluat lapsia. On ihan normaalia, että noin iso asia mietityttää ja pelottaa, mutta sanoisin, että go for it.

Minä en ole koskaan halunnut lapsia, enkä ole oikeastaan missään tilanteessa ikinä ajatellut, että olisipa tämä asia kiva kokea lapsen kanssa. Jos alkaisin noin ajatella, niin kyllähän se kertoisi siitä, että mieli on muuttumassa lasten hankinnan kannalle (tuskin enää näin käy, kun ikää alkaa olla kohta 40 v.).

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   25.2.25 11:30:04

Minä en ole käyttänyt nättejä vaatteita tai meikannut kotona ikinä. Melko pinnallinen ajattelutapa pisterivillä. Että oikein mies saatu nalkkiin! 50-luku soitti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 11:33:48

"laittamalla kivat mukavat vaatteet,"

Millaiset on hyväksyttävät kivat mukavat vaatteet?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.2.25 11:45:07

"Lähettäjä: .
Päivämäärä: 25.2.25 11:33:48

"laittamalla kivat mukavat vaatteet,"

Millaiset on hyväksyttävät kivat mukavat vaatteet?"

Ei ainakaan sellaiset, mitä Bink itsekin kutsui "rumiksi verkkareiksi". :) Jos itsekin pitää vaatetta rumana, niin se tuskin on merkki siitä, että pitää panostamista tärkeänä, eikö?

Voisin kirjoittaa pitkän viestin siitä, miten vaatteet voivat olla yhtä aikaa kauniita, laadukkaita ja yhtä mukavia kuin ne rumat verkkarit, mutta tällä palstalla on ollut aiemminkin keskustelua vaatteista ja on ihan sama, mitä joku on yrittänyt asiaa selittää, hänet on silti teilattu, koska pienikin ulkonäköön panostaminen kotona tai "vain miehen" kanssa on monelle melkein pyhäinhäväistys ja aiheuttaa välittömästi sellaisia purskahduksia kuin "Tervemenoa 50-luvulle!". Säästän siis vaivan enkä ala kuvailla tässä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 11:47:24

Olen 35v ja olen samoilla mielin kun aloittaja. Tekisin lapsen ainoastaan taloudellisesti vakaisiin oloihin, miehen kanssa joka hoitaa lapsen 50/50 tai on avoin palkkaamaan lapsenhoitajan/siivoojan silloin tällöin. Lisäksi miehen pitäisi olla minulle hyvin rakas ja luotettava ihminen. Menisimme myös naimisiin ennen lapsen tekoa enkä todellakaan kirjoittasi mitään 0 avioehtoa tai suostuisi hoitamaan taloutta 50/50 kun olen lapsen kanssa kotona.

Kehotan aloittajaa miettimään näitä asioita, että miten turvaat itsesi ja toimeentulosi lapsen myötä ja mitä tarvitset kumppaniltasi. Monet varmaan saa niitä lapsia johonkin kerrostalo kaksioon, nostaa asumistukea ja laskee pennejä joka kuukausi, mutta se ei tarkoita että kaikki haluavat elää ko elämää tai luopua omasta elämäntyylistä tai tasosta vuosiksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 12:12:26

"Voisin kirjoittaa pitkän viestin siitä, miten vaatteet voivat olla yhtä aikaa kauniita, laadukkaita ja yhtä mukavia kuin ne rumat verkkarit, mutta tällä palstalla on ollut aiemminkin keskustelua vaatteista ja on ihan sama, mitä joku on yrittänyt asiaa selittää, hänet on silti teilattu, koska pienikin ulkonäköön panostaminen kotona tai "vain miehen" kanssa on monelle melkein pyhäinhäväistys ja aiheuttaa välittömästi sellaisia purskahduksia kuin "Tervemenoa 50-luvulle!". Säästän siis vaivan enkä ala kuvailla tässä."

Huomioithan nyt että sinä tulit tuomitsemaan toisten kotipukeutumista, onko siis ihmekään että saat kommentteja myös takaisin?

Lähettäjä: Trondheim 
Päivämäärä:   25.2.25 12:12:54

Minulla on nyt mukavat ja kauniit vaatteet eli siniset housut ja Tiny toons-paita ysäriltä. Vaihdan ne rumempiin kun saan syötyä ja aloitan kodin työt . Myös mies vaihtanee huonommat vaatteet kun tulee auttamaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 12:13:31

Onhan se outoa että kokee tarpeelliseksi vain miestä miellyttääkseen tälläytyä kotona. Herää kysymys, millainen suhde oikeasti on.. Laittautuuko mieskin yhtälailla sitten naista varten kotona, vai onko tämä vain naisen tehtävä suhteessa?

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   25.2.25 12:14:33

Anteeksi aloittajalle, kun puhun vielä ohi aiheen, mutta ..., mua alkoi kiinnostaa millaiset sun kotivaatteet on? Mun mielestä kaikki verkkarit ja collegehousut on rumia. Itse tykkään mekoista ja hameista, mutta ne ei ole aina kovin käytännöllisiä kotitöissä. Varmaan jonkun mielestä nää mun siivoushousut on ns. normaalit vaatteet, aika monet tuntuu käyttävän tällaisia ihan ihmisten ilmoilla. Mun mielestä nää on rumat. Toisaalta nää kestää pesua eikä harmita vaikka nämä ei tulisikaan puhtaiksi kun 1-v. kaataa mustikat mun syliin. Aika usein ihmisillä näkee kotona rumia vaatteita. Legginsejä, jotain jumppatrikoiden näköisiä, collegehousuja. Musta ne on rumia, mutta en mä nyt missään mun lempimekossa halua kontata lattialla.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   25.2.25 12:32:35

"Voisin kirjoittaa pitkän viestin siitä, miten vaatteet voivat olla yhtä aikaa kauniita, laadukkaita ja yhtä mukavia kuin ne rumat verkkarit"

Totta kai voi olla. Itselle vaan suurin ongelma on se, että rahaa ei ole liikaa enkä halua tuhlailla vaatteita, en rahan takia enkä ekologisista syistä.

Saatan ostaakin ihan nättejä kotivaatteita, esim. nykyään on tosi paljon mukavia pehmeitä kangashousuja ja minusta joku puhdas hupparikin on oikein siisti vaate. Mutta ei ne vaatteet kauaa hyvänä pysy. Valitettavasti nykyään ketjuvaateliikkeiden vaatteet on jatkuvasti huononevaa laatua. Huppari ja housut on äkkiä nukkaiset, t-paidat kulahtaa jne...

Ostan mielelläni suomalaisia vaatteita. Oikeasti suomessa tehtyjä siis, en Marimekkoa tms. Suosin pienyrityksiä ja yksittäisiä käsityöntekijöitä.
Mutta jos huppari maksaa vaikka 150e tai t-paita 60e, ei minulla ole varaa ostaa sellaista kaikenlaiseen rymyämiseen. Säästän nämä siihen, kun pitää pukeutua siistimmin: toimistolle tai ulos lähtiessä tai joskus käytän niitä kun teen etätyötä kotitoimistolla. Kaikenlaiseen kodin puuhasteluun: kotitöihin, ruuanlaittoon, lasten kanssa leikkimiseen, ulkoiluun yms. valitsen huonompia vaatteita.

Kun sitten vaatteet aikanaan menee huonoksi (laadukkaatkin vaatteet menee, joskus vaikka vaan siksi että niihin tulee joku tahra joka ei lähde pesussa tms.), siirrän vaatteet kotikäyttöön ja käytän ne ihan loppuun asti. Ihan viimeisessä vaiheessa vaatteet toimivat vielä remppa- ja maalausvaatteina. Sitten ne lopulta päätyvät räteiksi tai roskiin/tekstiilijätteeseen.

usein se runsaasti käytetty vaate on myös kaikista mukavin päällä. Se on ehkä nuhruinen, mutta kun kangas on mukavasti pehmentynyt ja muotoutunut, se on kaikista mukavin päällä. Sekin on syy, miksi tykkään käyttää vanhempia ja kuluneempia vaatteita kotona.

Joskus ostan kotivaatteiksi halvempia vaatteita ketjuliikkeistä, koska nuo paremmat vaatteet ei kulu niin nopeasti että niistä tulisi riittävän nopeasti kotivaatetta.

Lähettäjä: Trondheim 
Päivämäärä:   25.2.25 12:43:52

Täällä toinen, joka käyttää vaatteet ihan loppuun asti. Ja juhlavaatteita on kyllä myös, yksi hautajaisiin sopiva asu, joka sopii muualle kun vaihtaa paitaa ja asusteita, yksi iltapuku ja yksi kesäisempi asu. Sitten epävirallisimpiin juhliin (esim. tuparit tai lasten synttärit) voi laittaa vaikka farkut ja jonkun noista paidoista. Nuo kaikki juhlavaatteet ovat jo täysi-ikäisiä ja niin vaan kuluneenakin viikonloppuna kävin kahdet juhlat.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 13:24:35

Tuolla on etusivulla ketju, jossa äidit joukolla kertovat, että esimerkiksi harrastamaan ehtii maksimissaan 2-3 kertaa viikossa, jos jaksaa sitäkään, ja sekin edellyttäen, että mies hoitaa tonttinsa.

Naiselle lastenteko on aina huono diili. Nainen on aina suurimmassa vastuussa ja aina suurennuslasin alla. Mies on ihan superisä, jos hoitaa omaa lastaan kaksi iltaa viikossa, että vaimo pääsee kävelylle tai ratsastamaan.

Ei ole aloittajalta lainkaan liioiteltua pelätä, että vajoaa mammatunikassaan unholaan itseltäänkin.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   25.2.25 14:33:20

Piste: Tuokin on vähän että mitä sitten elämässä haluaa.

Totta kai se on ihan luonnollista että harrastuskerrat vähenee, jos aikaisemmin on monta kertaa viikossa juossut jossain tallilla, lenkillä, salilla, kavereiden kanssa jne... niin eipä sitä lapsen kanssa jaksa.

Mutta ei se kaikille ole negatiivinen muutos. Itse ainakin mietin asiaa sitä kautta, että mikä tuottaa elämässäni arvoa pidemmällä tähtäimellä. Itse koen, että lopulta lasten kautta ehkä voi saada sitä hyvää elämään hyvin pitkälle ajalle. Minusta ei koskaan tule huippu-urheilijaa ja vaikka miten urheilisi, se kunto tulee iän myötä heikkenemään ja taso vain laskemaan. Hevoset aina vaihtuu ja varsinkin jos ei ole omaa, ei hevosharrastuskaan ainakaan itsellä kuitenkaan ole niin pitkän tähtäimen harrastamista.
Lasten kanssa voi kuitenkin harrastaa ja lapset ovat pieniä vain aika lyhyen aikaa. 10-vuotias lapsi osaa olla jo kotona itsekin sen aikaa kun vanhempi käy lenkillä ja tallille tuon ikäinen haluaa ehkä tulla mukaankin. 15 vuoden päästä saa vanhempi harrastaa jo varsin vapaasti.

Mutta korostan että tämä on totta kai se, mitä jokaisen on itse mietittävä. Mitä arvostaa elämässä. Sekin on ihan hyvä vaihtoehto, jos arvoa elämään tuo vaikka ne hevoset ja haluaa panostaa täysillä ratsastukseen ja parinkin vuoden tauko tallilta voisi olla liian iso pala koettavaksi. Silloin täytyy valita ne hevoset ja se on ihan okei.

--

"Nainen on aina suurimmassa vastuussa ja aina suurennuslasin alla. Mies on ihan superisä, jos hoitaa omaa lastaan kaksi iltaa viikossa, että vaimo pääsee kävelylle tai ratsastamaan."

Tämä on täysin kiinni niistä vanhemmista ja omasta asenteesta. Ihan sama mitä elämässäsi teet, joku arvostelee aina. Siksi tärkeää on kehittää omaa itsetuntoa niin, ettei ulkopuolisten arvostelut haittaa. Ja se mieskin voi hoitaa lastaan erittäin hyvin, niitäkin miehiä on.

Lähettäjä: Udelias 
Päivämäärä:   25.2.25 14:39:43

En ole koskaan halunnut lasta, mutta nuorempana ajattelin, etä tää voisi olla silti mahdollista:
"Tekisin lapsen ainoastaan taloudellisesti vakaisiin oloihin, miehen kanssa joka hoitaa lapsen 50/50"

No myöhemmin todellakin olin tossa tilanteessa ja tämä hyvä, varakas mies olisi halunnut lapsen mutta mulle oli silloin täysin selvää, etten sitä lasta halua. Ikinä. Erosimme ja olen tyytyväinen päätökseen. Nyt olen 44 ja peli onneksi varmaan jo menetetty.

Lähettäjä: Malla 
Päivämäärä:   25.2.25 14:40:29

"Nainen on aina suurimmassa vastuussa ja aina suurennuslasin alla. Mies on ihan superisä, jos hoitaa omaa lastaan kaksi iltaa viikossa, että vaimo pääsee kävelylle tai ratsastamaan."

Tämä on täysin kiinni niistä vanhemmista ja omasta asenteesta. Ihan sama mitä elämässäsi teet, joku arvostelee aina. Siksi tärkeää on kehittää omaa itsetuntoa niin, ettei ulkopuolisten arvostelut haittaa. Ja se mieskin voi hoitaa lastaan erittäin hyvin, niitäkin miehiä on.

Ei ole kiinni vanhemmista. Vaan siitä, että vielä nykyäänkin naisia uskalletaan arvostella ihan toisella tavalla kuin miehiä. Vai oletko esimerkiksi koskaan kuullut ihastunutta huokailua, kun äiti menee katraansa kanssa mäkkäriin?

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   25.2.25 15:14:54

"Ei ole kiinni vanhemmista. Vaan siitä, että vielä nykyäänkin naisia uskalletaan arvostella ihan toisella tavalla kuin miehiä. Vai oletko esimerkiksi koskaan kuullut ihastunutta huokailua, kun äiti menee katraansa kanssa mäkkäriin?"

Kuten sanoin, arvostelua on aina. Oli sitten kyse harrastuksita, työelämästä tai vaan tavallisesta arjesta (lapsilla tai ilman). Aina on joku, joka on kanssasi eri mieltä.

Mutta tämä nimenomaan on asennekysymys, antaako sen häiritä. Sitä tarkoitin itsetunnolla. Ehkä joku ihastelee, kun mies menee 3 lapseen kanssa mäkkäriin ja kauhistelee, kun nainen tekee saman. Mutta mitä sitten? Mitä väliä sillä on?

Lähettäjä: ...... 
Päivämäärä:   25.2.25 17:19:46

Kun tulin 30-vuotiaaksi, aloin ajatella lisääntymistä koko loppuelämän mittaisena matkana ja itseäni osana sukupolvien ketjua. Kun tapasin sopivan miehen, tuli lapsen haluamisesta luonteva osa elämää. Mitään vauvakuumetta ei koskaan ollut, mutta ajattelin, että haluan lapsen osaksi elämääni kaikissa sen vaiheissa, lapsen vauvaiästä mahdolliseen isovanhemmuuteen ja omaan vanhuuteen. Hetkeäkään ei ole kaduttanut, ja kaikki on sujunut mukavasti omalla painollaan. Lapsi myös laittaa asiat aivan erilaiseen tärkeysjärjestykseen, eikä tiettyjä elämästä poisjääneitä osa-alueita kaipaa ollenkaan. Edelleen tärkeät elämän osa-alueet sen sijaan pystyy säilyttämään, vaikka olisi lapsikin.

Lähettäjä: Pia 
Päivämäärä:   25.2.25 20:37:12

Voisko joku avata sitä, että tärkeysjärjestys menee uusiksi? Se pelottaa. T. 32v

Lähettäjä: Bink 
Päivämäärä:   25.2.25 21:26:52

Pia, ennen lapsia työ oli mulle tosi tärkeä ja tein paljon töitä. Lasten tultua ei ollut enää mahdollista istua toimistolla 9-10 tuntia päivässä ja huomasin myös, että sellaista paloa olla korvaamaton töissä ei enää ollut. Halusin olla korvaamaton mun lapsille ja olla heille läsnä. Kyllä mulla edelleen on intohimoa mun työhön, mutta mä olen ymmärtänyt että elämässä on paljon muutakin kuin työ ja aika juoksee hirveää vauhtia. Lapset ovat osoittaneet, mikä tässä elämässä on merkityksellistä (perhe, ystävät, terveys mm.) ja opettaneet pysähtymisen ja hetkestä nauttimisen taidon. Vaikea selittää, mutta on vaan tosi pysäyttävää kun on yhtäkkiä jonkun pienen ihmisen koko elämän keskipiste.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   25.2.25 21:35:59

Oikeasti lapsesta ja arjesta koppia ottava toinen vanhempi auttaa huomattavasti siinä, että äitikin pääsee harrastamaan.

Totta kai elämä muuttuu ja harrastuksissa ja menoissa ei juosta yhtä helposti ja usein luin ennen, mutta ei se muutos välttämättä ole muutos huonompaan.

10 vuotta sitten en olisi voinut ikinä uskoa tätä, kun kävin 6-7 kertaa viikossa tallilla ja ravit päälle, että mua ei tässä elämässä haittaa se, että en ehdi käydä tallilla. On parempaakin tekemistä, oikeasti. Ehkäpä joskus taas hautaudun sinne tallillekin.

Nyt juoksen, hiihdän, suunnistan, joogaan, osan näistä lasten kanssa, enkä koe menettäväni mitään, vaikka elämä on erilaista kuin ennen.

Vaatteista en viitsi edes puhua, kun ei niillä ole merkitystä. Oli minullakin tunikavaihe, mutta nyt olen siirtynyt takaisin farkkuihin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.2.25 22:20:30

Olen 36v ja ystävien lisääntyessä välillä miettinyt, haluaisinko sitten lapsen. Pyöritän asiaa päässäni ja aina lopputulos on sama: en halua. Voisin hankkia lapsen, koska niin kuuluisi tehdä tai jotta olisi sukua vanhoilla päivillä. Mutta en halua. Usein olen miettinyt, olenko joku päivä katkera päätöksestäni. Mutta en voi tänään tehdä jotain, mitä en halua, ihan vain siksi, ettei myöhemmin kaduttaisi. Jos myöhemmin kaduttaa, se on sen ajan murhe ja voi voi.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   25.2.25 22:46:50

Miksi täällä kerrotaan näitä ”miksi en hankkinut lapsia”? Ei sitä kysytty.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   26.2.25 06:07:53

Siitä että pohdin, pitäisikö vai ei :)

Lähettäjä: ...... 
Päivämäärä:   26.2.25 06:28:27

"Voisko joku avata sitä, että tärkeysjärjestys menee uusiksi? Se pelottaa. T. 32v"

No se, että lapsi on kaikkein tärkeintä ja vaikka joku harrastus, työ tai bilettäminen ei ole enää se elämän tärkein juttu. Omalla kohdalla se oli tämä aivan sama juttu kuin tällä kirjoittajalla:

"10 vuotta sitten en olisi voinut ikinä uskoa tätä, kun kävin 6-7 kertaa viikossa tallilla ja ravit päälle, että mua ei tässä elämässä haittaa se, että en ehdi käydä tallilla. On parempaakin tekemistä, oikeasti. Ehkäpä joskus taas hautaudun sinne tallillekin."

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.2.25 07:07:13

Haluan lapsia - en halua lapsia. Jos löytää vastauksen toiseen, tietää, että toinen on oikea vaihtoehto. Siksi kerroin, mistä tiesin, että en halua lapsia.