Lähettäjä: itku 
Päivämäärä:   22.2.25 15:57:17

Meillä oli lapsuudessani ja nuoruudessani kissa ja olen haaveillut koko aikuisikäni (nyt olen 30v) omasta kissasta. Olen kuitenkin asunut pienehköissä vuokra-asunnoissa, joihin ei ole saanut ottaa lemmikkiä.

Nyt löysin vihdoin kohtuuhintaisen, suuremman asunnon ja heti muuton jälkeen hain eläinsuojeluyhdistykseltä itselleni kissan. Kissa on toki arka ja hieman on ollut ongelmaa, ettei uskalla oikein syödä/tehdä tarpeitaan, mutta muuten se vaikuttaa oikein valloittavalta. Mutta... mulla on ihan hirveän ahdistava ja pahoinvoiva tunne, että mitä ihmettä olen mennyt tekemään kun hankin kissan?! Toivon joka aamu herätessäni, että olisin vain nähnyt pahaa unta ja heräisinkin vanhasta asunnostani, ilman lemmikkiä. Tuntuu ihan kamalalta, että kissan ottaminen tuntuukin ahdistavalta, enkä tykkää siitä kuten se ansaitsisi :( Luulin, että isompi asunto ja oma kissa olisivat unelmieni täyttymys, olenhan oikeasti 10 vuotta haaveillut tästä.

Ollaan tässä nyt kaksi kuukautta eletty ja mietin oikeasti, että voinko palauttaa kissan vedoten esimerkiksi mielenterveyssyihin, koska ahdistaa oikeasti niin paljon ajatus siitä, että tuossa se nyt on, parhaimmillaan vielä jopa 15 vuotta ja minun tulee jakaa asuntoni sen kanssa ja huolehtia siitä.

Ja tiesin kyllä mitä kissan pitäminen on, olen hoitanut lukuisia kertoja muiden kissoja ja tosiaan lapsena oli oma kissa. Ei siis esim. rahanmeno tai hoitotoimenpiteet tulleet yllätyksenä, vaan se, että en sittenkään haluaisikaan jakaa elämääni tämän kissaraasun kanssa.

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   22.2.25 16:07:33

https://yle.fi/a/74-20080420

Tuo toki kertoo koiranpennuista, mutta ihan samaa voi tapahtua vaikka sen aikuisen kissan kanssa. Anna itsellesi ja kissallesi aikaa.

Lähettäjä: lieska 
Päivämäärä:   22.2.25 16:08:11

Sulla on babyblues. Menee ohi, kun annat ajan kulua. Uusi tilanne on järkyttänyt arkeasi, ja luulet, ette selviä. Tosiasiassa selviät vallan mainiosti. Jos sä nyt annat sen kissan pois, kadut sitäkin. Lopeta asioiden katuminen ja ala elää, järjestä kissallesi hyvä elämä. Sinulla on siihen mahdollisuus.

Lähettäjä: Riu 
Päivämäärä:   22.2.25 16:10:26

Äläkä mieti mihinkään 15 vuoden päähän ja kerää stressiä tulevaisuudesta, mene päivä kerrallaan. Seuraile kissaa, kyllä se sinut vielä valloittaa!

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   22.2.25 16:12:53

Jep, etenkin jos et löydä mitään varsinaista syytä ahdistuksellesi (kissa puree, et pääse lomalle ilman hoitajaa, kissa valvottaa tai muuten rajoittaa elämää) niin syy on vain elämänmuutoksessa. Etenkin suuren unelman toteuttaminen saattaa pudottaa emotionaaliseen kuoppaan. Kyllä se siitä!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 16:13:34

Auttaisiko jos miettisit jonkun tulevaisuuden päivämäärän jolloin teet päätöksen kissasta luopumisesta jos et ole siihen mennessä tottunut? Esimerkiksi syksyllä, tai milloin ikinä?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 16:25:57

Olet selvittänyt hyvin asiat muuten mutta tuo linkitetty asia sinulta on jäänyt tietämättä.

Mä itse olen luonnostani muutokset uhaksi kokeva ja mulla menee "pää sekaisin" eli tulee ahdistuskohtauksia ja vahvaa itseni kyseenalaistamista aina suunniteltujen muutostenkin yhteydessä. Joskus kolmekymppisenä vasta aloin tajuta sen kuvion ja aloin etsiä tietoa.

Eli aloittaja; ei mitään hätää. Olosi menee ohi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 16:29:05

Minulla on tullut tuo baby blues melkein jokaisen uuden eläimen kohdalla, mutta älä aloittaja sure, se menee yleensä ohi. Toki vielä kun kyseessä on tilanne, jossa eläimiä oli ennen kissan hankintaa nolla, muutos on paljon isompi. Itseänihän on ylipäätään stressannut ihan vaan se, että taloudessa on uusi tyyppi, jota en vielä tunne, ja hetkihän siinä aina menee, että tutustutaan ja eläin asettuu taloksi. Saati sitten esy-taustaisen kissan kohdalla.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 16:30:30

kannattaako elämän eka elukaksi ottaa vatipää. menet nyt sitten vaikeimman kautta.
miten ne sulle edes antoi kun ei kokemusta ole.

Lähettäjä: itku 
Päivämäärä:   22.2.25 16:33:12

Joo yritän sanoa itselleni, että tämä menee ohi, mutta tuntuu oikeasti ihan kamalalta. Toki tunnistan, että joskus muutokset surettaa itseäni, mutta sitten jos on jonkin asia, jonka oikeasti haluan, niin olen innoissani. Nyt kuitenkaan en.

En kyllä edes tiedä, voiko kissaa edes palauttaa, jos ei tämä tunne mene ohi. Toisaalta taas käsittääkseni esy-kissoja ei saa luovuttaa eteenpäin ilman yhdistyksen lupaakaan. Mutta JOS oloni ei kohene vähän ajan kuluessa, niin pakko asia on selvittää. Olen siis oikeasti niin ahdistunut, etten pysty rentoutumaan kotona, enkä ole esim. syönyt viikkoihin kunnolla. Töissä ollessa on "helpottunut" olo, ettei tarvitse olla kotona. Jne. Ihan kamalaa kirjoittaa näin ja eihän tämä tosiaan ole sen kissan syytä.

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   22.2.25 16:46:01

Onko sinulla muuten ollut taipumusta ahdistukseen?

"En kyllä edes tiedä, voiko kissaa edes palauttaa, jos ei tämä tunne mene ohi."

Mikään ei estä sinua luovuttamasta kissaa samaan tai ero löytölään jos niin haluat.

"Toisaalta taas käsittääkseni esy-kissoja ei saa luovuttaa eteenpäin ilman yhdistyksen lupaakaan."

Oletko lukenut ne paperit, jotka kissan mukana sait? Ja oletettavasti allekirjoititkin jotain? Siellä kyllä lukee, mitä olette sopineet.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 16:50:58

Ja jos kissasta luovut, niin takaisin esyn hoteisiin. Yleensä ovat osaavissa sijaiskodeissa. Harmi kissan puolesta, mutta onhan se niinkin, että jos ahdistus vaan jatkuu, ei se tee kissallekaan hyvää.

Yksi ihminen perhepiirissä otti joitain vuosia sitten kaksi kissaa esyltä, ensimmäiset lemmikit. Kissat olivat reippaita ja kesyjä. Olin vähän järkyttynyt ja kieltämättä vähän vihainenkin tälle ihmiselle, kun aika nopsaan totesikin, että ei, ja luovutti kissat takaisin. Nyt myöhemmin on nykyisen perheensä kanssa ottanut taas kaksi kissaa, mutta niiden kanssa sentään on sujunut, ja toki ei ole enää ainoana niistä huolehtimassa.

Lähettäjä: itku 
Päivämäärä:   22.2.25 16:58:15

Tässä ei siis mielestäni ole kyse siitä, että kissa on esyltä, vaan uskoisin, että tuntisin samalla lailla minkä tahansa kissan kanssa. Ei meidän lapsuuden kissakaan esimerkiksi ollut mikään superkesy sylikissa, enkä nytkään olettanut sellaista saavani. Päinvastoin olen ollut jopa hämmentynyt, miten reippaasti kissa on kuitenkin esim. tullut viereen sohvalle ja yöllä jalkopäähän nukkumaan.

Lähettäjä: Öö 
Päivämäärä:   22.2.25 17:07:30

Minusta nyt on oikea aika ilmoittaa esylle, että haluat luopua kissasta. Pidät sen kotihoidossa ja luovutat, kun esy löytää sille kodin.

Ja älä ota enää lemmikeitä. Ihan hyvällä tuon sanon, itse varmaan tiedätkin tuon jo.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 17:09:33

Rauhoitu.

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   22.2.25 17:20:32

Varmaan ottavat mielellään sen takaisin, kun vaan rehellisesti kerrot syyn.
Parempi kissalle päästä sellaiseen kotiin missä on kokemusta ja siitä pidetään täysillä.
Et ole huono ihminen, kun reilusti myönnät, että oli virhe ottaa kissa.

Lähettäjä: Jaa 
Päivämäärä:   22.2.25 17:23:16

Puppy blues. Tai tässä tapauksessa varmaan cat blues.

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   22.2.25 17:31:56

Puppy blues

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 18:05:34

Täysin normaali ilmiö. Menee ohi ajan kanssa, kunhan et ruoki ahdistusta ylianalysoimalla tilannetta. Päivä kerrallaan.

Lähettäjä: HK 
Päivämäärä:   22.2.25 19:29:05

Itse olen muutaman kerran ottanut aikuisen kissan ja jokaisen kanssa on mennyt suunnilleen vuosi ennen kuin se on alkanut tuntumaan omalta. Toiset enemmän ja toiset vähemmän sittenkin. Pentuihin olen joka kerta kiintynyt paljon helpommin, niitä kohtaan on suurempi hoivavietti tai jotain.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   23.2.25 03:40:50

Kitty blues <3

Edellisellä pisteellä vaikuttaa olevan vakavia mielenterveysongelmia, anna mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Koita päästä puhumaan asiasta jonkun kanssa joka ei tuomitse vaan ymmärtää. Tuo on yleistä, odota nyt vähintään puoli vuotta. Minulla taisi mennä kaksi vuotta että olin täysin ok kissojen kanssa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   23.2.25 06:56:24

Itse haaveilin puolet elämästäni koirasta ennen kuin kykenin ottamaan sellaisen 22-vuotiaana. Minulle iski ihan samanlainen ahdistus pennun tultua taloon. Olin ihan varma, että olen pilannut elämäni. Ahdistus meni kuitenkin lopulta ohi ja vaikka se on palannut jokaisen seuraavankin koiran kohdalla, niin ei enää yhtä vahvana ja pitkäkestoisena. Kyseessä siis juurikin sama ilmiö, mihin ketjussa onkin jo viitattu moneen kertaan, mutta luulen sen tulleen ensimmäisen koiran kohdalla poikkeuksellisen vahvana siksi, että kyse oli siihenastisen elämäni suurimman unelman toteutumisesta.

Voisiko sinulla olla ehkä vähän samaa, kun sanot haaveilleesi koko aikuisikäsi kissasta? Sinulla on ilmeisesti ollut tuossa vieläpä kaksi samanaikaista elämänmuutosta, muutto ja kissan saapuminen.