Lähettäjä: Pillipiipari 
Päivämäärä:   22.2.25 10:51:21

Kuvittelin joskus nuorempana että sitä kun on 30 vuotias, mulla on hyvä ura. Puoliso ja omakotitalo, lapsia. Siis se perus mitä oletetaan elämän olevan kun tässä eletään vanhemmaksi. Tai ainakin sellainen mikä on omilla vanhemmilla ollu.

Mutta olen kuitenkin nyt 35 vuotias, teen perus duunari työtä. Asun yksin koirien kanssa, kerrostalossa. Parisuhteesta ei tietoakaan, enkä enää edes usko että sitä löydän. Mulla on ollu vain yksi kahden vuoden parisuhde vuosia sitten. Läheiset aina vähän odottaa sitä että OTAN puolison. Teen lapsia. Miten jotkut voivat kuvitella sen että puoliso vaan otetaan.

Mutta olenko tyytyväinen ? No itse olen, teen asioita josta tykkään. Tai olen tekemättä. Mutta joskus tuntuu että olen jotenkin epäonnistunut kun en elä sillain kun yhteiskunta ajattelee. Tämä maailma on kuitenkin luotu enemmänkin perheille, pariskunnille.

Lähettäjä: tassu 
Päivämäärä:   22.2.25 11:06:26

Kohta 36 vuotta mittarissa, nykyinen suhde alkanut vähän päälle parikymppisenä mutta avioon asti ei olla vieläkään päästy. :D Mulla pienipalkkainen duunarityö, mies on ohjelmistokehittäjä tms. ja tienaa noin tuplat omaan palkkaani verrattuna... Lapsia ei ole eikä tule, mutta marsuja löytyy ja tulee vielä lisääkin. Asutaan kerrostalossa (omistusasunto) ja ollaan tässä hiljalleen etsimässä omakotitaloa.

Ei ihan sitä mitä joskus nuorempana oletin - silloin ajattelin, että asuisin keskellä metsää erakkona ison eläinlauman kanssa - mutta ei myöskään mitään isompaa valittamisen aihetta. :)

Lähettäjä: Daalia 
Päivämäärä:   22.2.25 11:09:50

34 vuotta nyt. Onnellisesti naimisissa, lapsia emme halua. Talo maalla suuren kaupungin läheisyydessä, pari hevosta ja kivat puitteet harrastukseen pihassa ja kilpailen myös niin kuin toivoinkin. Hyvätuloiseksi voi laskea molemmat. Ei ole valittamista.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.2.25 11:20:49

>ei lapsia

Lähettäjä: 33 v 
Päivämäärä:   22.2.25 11:27:18

Elämä on oikeastaan ihan hyvää. Olen vähentänyt ''suorittamista'' ja teen lähinnä asioita, joista tykkään. :D Toki töissä on pakko käydä, mutta sielläkin vähensin juuri työaikaa 80 prosenttiin. Niin helpottavaa. Aloin aiemmin uupua ja tuntui että olin vain sinnitellyt 100 % työajalla niin kauan.

Joistakin kuluista piti karsia kyllä, koska palkka ei ollut ennenkään mikään superhyvä (1850 netto oli ennen, nyt en ole ihan satavarma paljonko seuraavat palkat tulevat olemaan, mutta 200-300 e vähemmän kuitenkin).

Asutaan avopuolison kanssa keskustassa kerrostalossa. Löydettiin taannoin aivan ihana asunto täydellisellä näköalalla, ja vaikka tämä on vähän pieni kahdelle (alle 50 neliötä) niin vuokra on kohtuullinen siihen nähden.

Ei lapsia, eikä tule. Niin ihanaa kun saa elää vapaasti. Enää ei tosin ole lemmikkejäkään :( Ne olivat meille todella rakkaita, mutta vaivojen tullessa piti päästää pois yksi toisensa jälkeen. Toisaalta elämä on ilman lemmikkejä vielä entistä vapaampaa.

En haaveile yhtään perhe-elämästä, onneksi ei ole pakko. Haluan nauttia rauhasta, omasta ajasta + parisuhdeajasta. Onneksi tajusin jo 17-vuotiaana, että hei niitä lapsia ei ole mikään pakko hankkia. Huh! Elämäni paras päätös. Suoraan sanottuna kauhulla katson vierestä muutamia kavereita, jotka ovat astuneet siihen ansaan, ja kärsivät siitä. Eivät jaksaisi yhtään. Odottavat vain lapsivapaata aikaa... Tiedän etten itsekään jaksaisi, olen joskus ollut uusperheessä lapsettomana äitipuolena useita vuosia. Se oli kamalaa. :D

Vapaa-ajalla:

- käyn pitkillä lenkeillä metsässä
- katsotaan miehen kanssa telkkaria / youtubea + vietetään muuten aikaa ja puhutaan kaikesta
- kirjoitan päiväkirjaa ja kortteja / kirjeitä ulkomaille
- leivon & teen ruokaa, siivoan (tykkään siivoamisesta)
- lepään
- käyn kaverin kanssa pelaamassa tennistä tai sulkapalloa jne.

Eli ihan kaikkea sitä samaa mitä muutkin ihmiset. =)

Lähettäjä: guu 
Päivämäärä:   22.2.25 11:27:51

32v erosin pitkästä suhteesta juuri valmistunut, ei vakityötä ei omistusasuntoa, ei lemmikkejä. Olen aika vapaa menemään ja tulemaan. En koskaan varsinaisesti ole haaveillut perhe-elämästä, koirasta, kahdesta lapsesta ja farmarivolvosta. Omat haaveet liittyneet aina työuraan.

Kyllähän sitä miettii, että olisi se perhe kuitenkin ihan kiva. Keskityn nyt rakentamaan elämääni sellaiseksi kuin haluan ja jos jonkun mielestä mun elämä on niin mahtavaa kuin omasta mielestäni, niin mielelläni jaan sen jonkun samanmielisen kanssa. En kaipaa ketään kertomaan miten mun tulisi olla tai kyseenalaistamaan valintojani. Tai muuten vaan jarruksi. Eli viihdyn kyllä yksinkin.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   22.2.25 11:29:42

34-vuotiaana kolme lasta, mies ja omakotitaloremontti. Työ on, mutta urasta en tiedä.

Mä en käsitä, miksi jotkut luulee, että elämän pitää mennä jollain tietyllä tavalla. Eläkää niin kuin huvittaa. Kunhan rahoituksen hoidatte itse. ;)

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   22.2.25 11:31:03

Mulla ei ollut koskaan mitään kummempia suunnitelmia, kun opiskella ja päästä hyväpalkkaiseen työhön.

No olen nyt 33v, ylioppilas, AMK inssi ja yamk inssi. Asun vuokrarivarissa lähellä lapsuuden kotiani, kaksi koiraa, lapseton sinkku. En ole koskaan seurustellut vakavasti, tapaillut kyllä paljonkin eri miehiä. En tiedä ehtiikö tässä omia lapsia saamaan, en tiedä haluanko vai enkö ja jäänkö katumaan jos en saa? Miestä en etsi aktiivisesti, senkin suhteen vähän luovuttanut jo.

Juhliminen ei enää kiinnosta samalla tavalla, mutta matkustaminen, kotihommat, puutarhahommat sekä ulkoilut koirien kanssa :D käyn tietysti silti ulkona kavereiden kanssa välillä, etten nyt ihan erakoidu. Olen ajatellut, et elämä on tällaista kun on, kun itse olen sitä tähän suuntaan työntänyt.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 11:35:50

34-v. Minulla on 2,5 vk ikäinen vauva, avomies jonka kanssa mennään keväällä vihille. Omistusrivariasunto, omakotitalo vuoden päästä haussa. Duunari, neljä koulutusta käytynä. En kaipaa enempää. Elämäni on täydellistä juuri näin.

Lähettäjä: -.- 
Päivämäärä:   22.2.25 11:41:33

32v, pienituloinen, vuokralla kerrostalokopperossa. Miesystävä löytyy ja hänellä okt jossa tulee vietettyä paljon aikaa, mutta viihdyn myös kotona itsekseni. Ehkä joskus muutetaan saman katon alle, mutta ei tässä ole tunnettukaan kuin reilu vuosi niin ei kiirehditä. Pari harrastuskoiraa on ja kolmas tilauksessa.

Lapsia ei ole eikä tule, enkä ole koskaan kokenut mitään painetta siihen että niitä jotenkin pitäisi tehdä. Omassa tuttavapiirissä valtaosa samanikäisistä on lapsettomia, se on ihan normaalia nykyään.

Olen ihan tyytyväinen, vaikkei tämä elämä olekaan mennyt niin kuin halusin.

Lähettäjä: Nyt ei omalla 
Päivämäärä:   22.2.25 11:52:55

Kun olin 30v, olin naimisissa, minulla oli lapsi ja asuin omakotitalossa. Olin tulosvastuullisessa esihenkilötyössä.

Nyt olen 35v, eronnut, lapsi minulla on edelleen, mutta asun rivarissa ja vaihdoin työt vähemmän stressaaviin hommiin. Minulla on FWB-suhde työkaveriini ja elämä on ihanaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 11:58:14

Ei mennyt itselläkään ihan niin kuin kuvittelin eli ei ole 34-vuotiaana omaa omakotitaloa, lapsia ja hyvää vakiduunia. Kaikin puolin hyvä parisuhde löytyy, mutta olemme olleet yhdessä vasta pari vuotta. Koiria ja oikein mukava aso-rivari on myös.

Perusduunari, kun korkeakouluopinnot jäivät aikoinaan kesken elämän potkiessa rankasti päähän juuri niihin aikoihin. Nyt uusi yritys yliopistossa ja vakaa aikomus saada tästä maisterin paperit käteen.

Lapsi tai pari olisi kiva, vaan mietityttää missä välissä tässä enää ehtisi yrittää. Ikä alkaa ehkä kohta tulla vastaan, mutta tällä hetkellä tuntuu mahdottomalta ajatukselta edes miettiä lasta opintojen ja töiden rinnalle. Opiskelen täyspäiväisesti, mutta pakko käydä töissäkin sen minkä jaksaa, koska en halua heittäytyä täysin toisen varaan tai käyttää kaikkia säästöjäni.

Lähettäjä: Flow 
Päivämäärä:   22.2.25 13:34:01

42 v mittarissa, just kävin ratsastamassa, otan lounasta ja kuuntelen lempimusiikkiani samalla kun teen tallihommia kenenkään häiritsemättä. Puoliso töissä, itsekin pitää pari työjuttua tehdä. Illalla syödään ja vietetään aikaa yhdessä. Lapsia ei ole, elämä on sellaista kuin haluan. Omakotitalo, oma talli, muutama hevonen. Osa-aikainen hyvin palkattu etätyö (se kuuluisa "vaativa asiantuntijatyö" ehkä?), yhteensä tienataan bruttona vuodessa kuusinumeroinen summa, kyllä sillä hyvää, täyttä elämää elää.

Lähettäjä: Tyytyväinen 
Päivämäärä:   22.2.25 14:18:46

34 v. 2 lasta, naimisissa ja omakotitalo maalla. Kouluttauduin uuteen ammattiin ja sain vakituisen paikan määräaikaisuuden jälkeen. Netto siinä 2100 €. Olen tyytyväinen.

Lähettäjä: Fvh 
Päivämäärä:   22.2.25 14:28:53

Ura, omakotitalo ja hevoset. Tässä meni suunnitelman mukaan.
Puolisoa ja lapsia ei ole, oletin että olisi. Toisaalta melkein kaikki kaverit, joilla on lapsia, ovat eronneet rumasti, joten olen ehkä säästynyt paljolta. Poimin ns rusinat pullasta, eli käyn synttäreillä, rippijuhlissa, siskon lasten kanssa lomilla jne mutta itse ei tarvitse järjestää mitään.

Lähettäjä: 1 
Päivämäärä:   22.2.25 14:43:10

Kiireistä ja stressaavaa, mutta enimmäkseen hyvin mielekästä. Vaativa työ, kaksi hevosta kotona ja aktiivista amatööritason harrastamista kahdessa lajissa. Ei parisuhdetta tai isoja säästöjä. Viimeisiin toivon mukaan muutos lähivuosina. Haasteita sovittaa kaikki yhteen.

Lähettäjä: 1 
Päivämäärä:   22.2.25 14:43:53

Ikää 31.

Lähettäjä: Nice 
Päivämäärä:   22.2.25 14:44:18

Mulla meni kans ihan eri tavalla kuin kuvittelin, olin ajatellut, että ratsastaisin kilpaa ja asuisin ulkomailla, tekisin siitä uraa.

Nyt 32v kuitenkin omakotitalo, naimisissa miehen kanssa jonka kanssa ollaan kimpassa oltu 10v, pieni lapsi ja asiantuntijatyö, Suomessa. Eli minusta tulikin aika stereotyyppinen :D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 14:53:56

Olen 35-vuotias, minulla on aviomiehen kanssa vauva ja koira, asutaan omakotitalossa. Olen tehnyt yamk-tutkinnon kuntoutusalalta. Olen nyt vanhempainvapaalla. Pidän työstäni paljon, mutta haluaisin jotain uutta. Ehkä asiantuntijatyötä asiakastyön sijaan tai sitten jotain pidempiä menetelmäkoulutuksia. Haluaisin lisää lapsia, ainakin vielä yhden, mutta ihana olisi saada vielä kolmaskin. Fakta vaan on se, että ensimmäistä yritettiin hyvin vahvojen lapsettomuushoitojen kautta seitsemän vuotta, joten on myös realistista, että toista lottopottia ei kohdalle enää osu. Olen silti hirveän onnellinen tästä yhdestäkin jo. Koen elämäni olevan hyvää, vaikka toki vauvavuosi on ollut väsyttävä ja rankkakin. Senpä vuoksi olen sitä mieltä, että lisääntyä pitää vain omasta halusta, ei sen vuoksi, että jostain syystä niin "kuuluisi tehdä".

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   22.2.25 16:02:21

Olen 41v, asun yksin muutaman koiran kanssa vuokralla. Sain ensimmäisen vakituisen työn vasta yli 30v ikäisenä, siihen asti pätkiä, sijaisuuksia, opiskelua, työttömyytta ja muuttoja työpätkien perässä ympäri Suomen. Työ tällaista perus pienehköpalkkaista kunnan leivissä, ei etenemismahdollisuuksia. En omista mitään muuta kuin velkaisen auton.

Vain yksi etä/on/off seurustelusuhde takana, siitäkin jo yli 10v aikaa. Jotenkin aina tiesin että jään yksineläjäksi. Ei siis mitään lapsiakaan olemassa. Onhan tässä se hyvä puoli että saa tehdä mitä tykkää, milloin tykkää tai olla tekemättä. Paljon hyviä puolia. Toisaalta olisi taas mukava jakaa elämää tai edes päivän kuulumisia jonkun kanssa. Näin tämä nyt kuitenkin meni.

En usko että tulen asumaan nykyisellä paikkakunnalla tai tekemään nykyistä työtä ns elämän loppuun saakka. Koskaan ei voi tietää mitä muutoksia tulee, niiden kanssa sitten eletään.

Lähettäjä: lieska 
Päivämäärä:   22.2.25 16:03:29

Aika moni päällekolmekymppinen on lapseton.

Lähettäjä: 33 v 
Päivämäärä:   22.2.25 16:09:11

^ Enkä yhtään ihmettele.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.2.25 17:08:51

En ole ihan vielä 30, mutta vastaan silti kun en usko että elämäni ehtii hirveästi siihen kolmeenkymppiin mennessä muuttua.

Mutta siis, ajattelin että 30v mennessä olisin valmistunut yliopistosta tai amkista, olisin kivassa, edes kohtuupalkkaisessa työssä. Asuisin mahdollisesti ulkomailla jossain isossa kaupungissa ja viettäisin mukavaa, huoletonta elämää ilman lapsia ja/tai puolisoa. Asuisin kauniissa asunnossa, pukeutuisin hienoihin vaatteisiin ja tapaisin usein kavereita. Ai niin, matkustelisin myös paljon.

Totuus: taistelen edelleen amk-opinnäytetyön kanssa, en ole kertaakaan ollut oman alan töissä (edes kesätöissä), teen osa-aikaisesti siivoustyötä ja vihaan sitä, asunto on vuokrayksiö, hienoista vaatteista ei ole tietoakaan eikä niillä harvoilla kavereillakaan ole enää oikein aikaa tavata. Viimeisen 10v aikana en ole matkustanut muualle kuin laivalla Tukholmaan. Todellista glamourelämää siis:D

Lähettäjä: Tu 
Päivämäärä:   22.2.25 17:16:18

Olin kolmekymppisenä hyvin samanlaisessa tilanteessa kuin moni tässä kommentoinut. Töitä oli, oma asunto, koira, harrastuksia. Elin kuten halusin ja kaikki oli ok sinkkuna.

Nyt 40 v. ja on kadonnut mielekkyys tästä elämäntavasta. Yksinäistä ja merkityksettömyyden tunnetta. Tämä ei ole mikään "tehkää lapsia" postaus todellakaan. En tiedä haluaisinko lapsia, mutta nykyinen elämäntapa on jo katsottu loppuun.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   22.2.25 17:19:49

Ihan kohta 33v, kolme lasta, neljäs tulossa. Lasten harrastusten mukaan eletään (omat hevoset, vanhin treenaa tavoitteellisesti poniluokkiin). Itsellä opiskelu loppusuoralla, mies tekee perustyötä.