Lähettäjä: Poks 
Päivämäärä:   21.2.25 16:20:56

Olen kärsinyt melkein koko elämäni liiallisesta häpeästä ja alemmuuden tunteesta. Se myrkyttää mielen ja haittaa elämää monella tavalla. Mietin, että nyt lähes kolmikymppisenä olisi varmaan hyvä hakea jotain keskusteluapua tähän, koska haluaisin oikeasti eroon niistä ikävistä vaikutuksista, mitä liiallisella häpeällä on. Kun oppisin olemaan parempi itselleni, olisin parempi myös läheisilleni ja mahdollisille tuleville lapsilleni.

Olisi kiva kuulla, jos teillä olisi kokemuksia tästä asiasta. Olen 100 % valmis sitoutumaan terapiaan ja tekemään työtä, että saisin asioita muutettua. Tähän asti olen yrittänyt yksin, mutta se ei vaan riitä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   21.2.25 16:25:20

En tiiä, mut mun vinkki on et hyväksyy sen häpeän. Ei taistele vastaan vaan häpeää sitten ihan reilusti ja antaa itselleen luvan häpeillä. Että nyt hävettää mut mitä sit, siihen ei kuole ja eteenpäin kohti uusia pwttymyksiä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.2.25 16:27:22

Riippuu terapiasuuntauksesta.

Tutustuisin IFSään ja trauman vaikutuksiin aivoissa ja sitä kautta häpeän funktioon.

En kyllä ole saanut omaani työstettyä kunnolla, vieläkään. Mutta tunnistan sen, en ylireagoi siihen ja annan itselleni armoa. Häpeä tulee aina ulkopuolelta, se on iskostettu minuun, ei jotain mikä kuuluu minulle eikä todellakaan jotain mitä olen.

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   21.2.25 16:33:40

Et hyväksyy häpeän ja häpeilee reilusti? Olipa neuvo. Tunnen häpeää koko olemassaolostani, olen vääränlainen ja viallinen, minut jätetty yksin selviämään pikkulapsesta asti ja selviytymismekanismini on pikkulapsen hädissään keksimiä. Minulla ei ole ikinä kehittynyt sisäistä turvallisuudentunnetta, on aina vaan ollut pelko joka ohjaa kaikkea toimintaa.

Jotenkin olen rämpinyt elämän ja selvinnyt hengissä. Traumaterapeuttia olen etsinyt 4 vuotta tuloksetta.

Lähettäjä: Qi 
Päivämäärä:   21.2.25 17:19:38

Tupla piste.. jos häpeät häpeämistä niin et ikinä pääse häpeästä eroon. Eli anna itsesi tuntea häpeää, who cares?? Kohta huomaat ettet ehkä enää.häpeäkään yhtään niin paljon kuin aiemmin.
Oikeasti pitää vaan lopettaa välittäminen siitä mitä muut ajattelevat sinusta. Suurin osa ihmisistä keskittyy vain itseensä, ei siis kannata miettiä miltä muiden silmissä näyttää/vaikuttaa. Kannattaa opetella ottamaan elämä vähemmän vakavasti ja tottua siihen että että mitään ei voi kontrolloida. Kannattaa myös opetella myötätuntoa itseään kohtaan, virheitä tekee jokainen. Häpeää tuntee jokainen, joten hyväksy se. Itselleen kannattaa välillä nauraa, hyväntahtoisesti tietysti. Onhan se pöhköä hävetä sitä että on oma uniikki oma itsensä ja omalla häpeällä ja pelolla vain rajoittaa itseään. Onneksi siitä joku päivä voi oppia pois ja päästää irti.

Lähettäjä: Hilda 
Päivämäärä:   21.2.25 17:37:36

Hei,

Tutustu aiheeseen itsemyötätunto ja kuuntele Antti Auttaa-
Podcastin jakso 'häpeä'. Tutustu myös uskomuksiin.
Eli milloin uskomuksesta tulee käyttäytymistä ohjaavaa
haitallista toimintaa. Ja sitten vielä kirjaston kautta käyt hakemassa Katja
Myllyviidan kirjan " Häpeän hoito '.

Siinä hetkessä kun alat pyörittämään päässäsi kelaa ' en voi mitään
ajatuksilleni', palaa uskomus-aiheeseen ja huomaat voivasi ihan mitä
tahansa 💪

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.2.25 17:48:46

Häpeää pakenemalla ei pääse mihinkään. Häpeää pelkäämällä ei pääse mihinkään. Se tekee siitä entistä isomman mörön, ja häpeä on jo valmiiksi aika iso mörkö. Kun sen kohtaa, se tuntuu pahalta, mutta ei niin hirveältä kuin aina on pelännyt. Ja se helpottaa. Se on kuin valtava aalto joka iskee päin, ja et saa henkeä, ja pelkäät ettet koskaan enää saa henkeä vaan hukut siihen.. ja sitten se on poissa, ja pääset haukkomaan happea. Seuraavaan aaltoon asti, kyllä, mutta ne aallot alkaa pienentyä ja niitä alkaa tulla harvemmin.

Osaatko kuvailla miltä se häpeä tuntuu sinussa? Fyysisesti. Missä se tuntuu, miltä se tuntuu, mikä muu on tuntunut joskus samalta? Tarkkaile sitä kuin olisit tieteilijä joka yrittäisi löytää parhaan mahdollisen tavan kuvata häpeää. Tai kirjailija, joka haluaisi kirjoittaa siitä niin että lukija todella pystyy kuvittelemaan sen itsessään. Miten selittäisit sen alienille, joka ei ole koskaan tuntenut häpeää?

Kun saat itsesi siirrettyä sellaiseen tutkiskelevaan, uteliaaseen mielentilaan, mikään ei tunnu enää niin pahalta. Se on yksi minulle hyödyllisimmistä IFS:n aspekteista.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.2.25 19:03:59

Mut se häpeä ja pelko ajaa dissosiatioon eli en enää edes tajua mitä tapahtuu. Lamaannun paikalleni ja sit menee muisti ja teen jotain ihmeellistä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.2.25 19:41:33

Ei kannata mennä terapiaan. Ne sun löpinät ja henkilötiedot voi olla kohta kaikkien luettavissa netissä. Sen häpeän määrää ei voi sanoin kuvata kun luottamuksella kertomasi yksityiset asiat on ylilaudalla inkelien räävittävänä. Kiitos vastaamo, kiitos.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.2.25 19:54:55

Joo, sitä se tekee. Minulla se saa aikaan halun huutaa, ja koko keho vetää täyden stopin. Tosi kivaa ihmisten ilmoilla :) Mutta olen työstänyt sen verran että se ei enää kestä kuin sekunnin ja sitten en piekse itseäni siitä vaan jatkan kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Onko emotional flashback tuttu sana? Tutustuisin siihen jos olisin sinä. Dissosiaatioonkin löytyy erilaisia niksejä, mutta nämä on näitä juttuja joita pitää treenata normaalitilassa ja sitten toivoa että ne samat metodit tulee rutiinilla kun on tilanne päällä. Treeni auttaa.

Ehkä tarvitset ensin jotain työkaluja joilla maadoittaa itsesi, ja vasta sitten voit alkaa turvallisessa ympäristössä tutkiskella sitä pelkoa ja häpeää. Kannattaa myös opiskella mitä aivoissa tapahtuu tuossa tilanteessa. Aiheesta on PALJON kirjallisuutta, esimerkiksi Bessel van der Kolk, Pete Walker, Gabor Mate jos isoja nimiä ajatellaan, ja lukuisia pienempiä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.2.25 20:13:20

En mä sisäistä mitään tietokirjallisuutta, ei se jää mieleen, se on pelkkää sanahelinää ja sit unohtuu. Joo olen myös adhd- ja autismin piirteitä. Ikää yli 50 ja koko ikä opittu vääriä käyttäytymis- ja ajatusmalleja. Dissosiaatio on menny vaan pahemmaksi viime vuosina kun mikä lie sivupersoona ottaa ohjat ja vasta jälkeenpäin tajuaa et hetkinen, mitä tapahtui?

Liuta terapiota takana ja traumaterapeuttia etsinyt 4 vuotta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   21.2.25 20:17:00

Joo, ymmärrän. Audhd cptsd täällä, ei ole helppoa.
Ei se kaikki ole tietokirjallisuutta, siellä on oikeita käytännön vinkkejä tai esimerkkejä joista voi olla apua, mutta toki se voi olla vähän haastavaa.

Sanot sivupersoonan. Oikeasti ehdottaisin että tutustut IFSään. Tässä kolmen videon tiviistelmä aiheesta, jos sattuisi yhtään osumaan

https://www.youtube.com/watch?v=tNA5qTTxFFA

Lähettäjä: &&& 
Päivämäärä:   22.2.25 06:47:13

Brene Brownin kirjat on hyviä häpeän käsittelyyn! Paljon sellaista asiaa mikä kolahti.

Lähettäjä: Poks 
Päivämäärä:   22.2.25 07:36:38

Kiitos hyvistä vastauksista! Olen kiinnittänyt huomiota siihen, että häpeä tunnutaan usein näkevän yksilön sisältä nousevana asiana. Mutta entä jos muut, hyvään pyrkivät mutta omilla tavoillaan rikkinäiset ihmiset, ruokkivat häpeää? En avannut asiaa aloituksessa, mutta ainakin minulla häpeä liittyy nimenomaan kaikista läheisimpiin ihmissuhteisiin. Rakastan läheisiäni ja he ovat monella tapaa viisaita ja ihania ihmisiä. Heillä on kuitenkin omat rikkonaiset kohtansa. Erimielisyyksistä seuraa pettymyksiä ja loukkaantumisia molemmin puolin. Olemme joissain asioissa hyvin erilaisia, ja valitettavasti läheiseni herkästi vähättelevät minua.

Lähettäjä: &&& 
Päivämäärä:   22.2.25 07:38:55

Poks: tunnelukkokirjat kannattaa ehkä tsekata myös, ne auttavat jäsentämään niitä tilanteita missä häpeän tunteet pomppaavat esiin vuorovaikutuksessa.

Hyvä jos olet tiedostanut tuon, että sinua vähätellään! Kaikki eivät välttämättä edes hoksaa olevansa tuollaisen käytöksen kohteena. Eli häpeän lisäksi kannattaa ehkä haeskella opastusta siihen, miten voi pitää helpommin omista rajoistaan kiinni. Sinulla on oikeus olla oma itsesi. Ongelma ei siis välttämättä ole häpeä vaan se, että sinua kohdellaan huonosti!

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   22.2.25 07:51:24

Eli ongleman juurisyy on muiden ihmisten huono käytös.

Siihen on todella vaikea vaikuttaa.

Lähettäjä: Kääk 
Päivämäärä:   22.2.25 07:57:39

No, se häpeän tunne juontaa juurensa johonkin mitä on tapahtunut esim. Lapsuudesta. Niitä asioita käsittelemällä opit itse ymmärtämään miksi koet joitain tunteita liiallisesti, vaikkapa sitä häpeää. Ja sitä kautta opit hallitsemaan tunteitasi blokkaamatta.

Lähettäjä: Vilja 
Päivämäärä:   22.2.25 10:04:15

Olet vielä nuori, etkä ehkä tunnista tai määritä rajojasi kovin selkeästi? Lapsuus kuulostaa kovin samanlaiselta kuin omani ja voi kyllä, olen todellakin hävennyt perhettäni ja läheisiäni! Terapia on kyllä auttanut asiassa, mutta rajat on luotava itse. Jos jonkun ihmisen läsnäolo sun elämässä tuo enemmän mielipahaa kuin iloa, poista se ainakin toistaiseksi. Joskus välien katkaisu vaan on oikea vaihtoehto. Lapsuuden traumoista osittainkaan yli pääseminen vaati jonkinasteista anteeksiantoa. Hyväksyntää siitä, että se oma perhe oli vajavainen eikä osannut hoitaa hommaa paremmin. Traumat on sellaisia, jotka aktivoituu arvaamattomasti ja on siksi vaikeita käsitellä. Itse välttelen paljon, mutta se lisää ahdistuneisuutta.
Olen ekaa kertaa psykiatrian erikoissairaanhoidon piirissä nyt yli 30-vuotiaana ja kyllähän se vähän harmittaa että näin kauan piti tasapainoilla itsekseen. Terapiassa olen toki ollut.

Edelleen avioliitossa ajoittain tulee törmäyksiä erilaisten lähtökohtien vuoksi. Lapsillani on kuitenkin parempi olla kuin itselläni oli, joten siitä voin onnitella itseäni.

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   22.2.25 10:38:14

Mulla autto trauma terapia. Kerroin terapeutille kaikki mitä seksuaaliset hyväksikäytöt mitä isä oli tehny. Kerranki menin terapiaan, möläytin itkien ulos yhden kamalan kokemuksen ja ryntäsin ulos. Ulkona itkin ja nauroin, se valtava paino harteilta poistui. Ajoin kotiin ihan eri ihmisenä mitä olin terapiaan mennessäni. Oli tosi vaikea löytää terapeutti jolle pystyin kaikki kertomaan, ykskin psykiatri sano ettei tapahtumista voi puhua kun ne menee mulla uniin. No viimeksi viime yönä näin unta traumaattisista tapahtumista. Kuka tahansa terapeutti ei halua puhua seksuaalisesta hyväksikäytöstä kun niiden mieli ei sitä kestä mitä minä olen kokenut jo alle kouluikäsenä. Olen 50v ja sain eläkkeen pari vuotta sitten. Asiat on ihan ok nykyään, elämä on mukavaa ja olen sinut kaikkien tapahtumien kans. Häpeä on edelleen läsnä elämässä mutta osaan käsitellä sitä, en ole syyllinen mitä mulle on tehty eikä minun tarvitse tuntea häpeää isäni tekemisistä.

Lähettäjä: Toinen ... 
Päivämäärä:   22.2.25 13:02:51

Täällä puhutaan häpeästä ja toisista ihmisistä mut entä jos häpeää omaa olemassaoloaan ihan vaan itselleen... Siinä onki mukava piiri pieni pyörii...

Lähettäjä: Vilja 
Päivämäärä:   22.2.25 14:57:11

Itseään häpeää jossain määrin jokainen, mutta jos se on sellaista syyttelyä ja omien vikojen jokapäiväistä vatvomista, on syytä etsiä apua ja keinoja nähdä hyvät asiat itsessään. Kaikkihan me vertaillaan itseämme muihin ja onhan mun naapurit mua menestyneempiä ja onnellisempia jne. Ratkaisu tilanteeseen ei ole se, että lähden vanhoilla päivilläni oikikseen tai muutan ulkomaille tienaamaan, vaan mun on hyväksyttävä omat puutteeni ja opittava elämään niiden kanssa. Vaikeita asioita joiden työstäminen vie aikaa, mutta lopulta se palkitsee.

Lähettäjä: sos 
Päivämäärä:   22.2.25 18:56:49

Sen häpeän taustalla on jokin muu tunne. Pelko? Ehkä pelkäät hylätyksi tulemista, torjuntaa?

Olisi varmasti hyödyllistä päästä paremmin kiinni tämän langan päähän, siinä terapeutti todennäköisesti pystyisi auttamaan ja pääsisit eteenpäin. Tsemppiä!

Lähettäjä: Poks 
Päivämäärä:   22.2.25 20:05:27

Lämpimästi kiitos vastauksista. :') Olen sillälailla ehkä vähän ristiriitainen, että häpeän itseäni monissa tilanteissa, mutta silti minulla on aika vahva omanarvontunto, tai joku. Olen aina ollut se mikä olen, tehnyt sitä mitä teen ja ajatellut niinkuin tahdon, vaikka olen tiennyt, että osa ihmisistä ei pidä siitä ja että vanhempani ovat joissain asioissa pettyneet, kun en täyttänyt heidän odotuksiaan. Vaikka en ole muuttanut toimintaani, olen oppinut pitämään hyvin paljon sisälläni. Kyllähän se sattuu, ettei tule ymmärretyksi ja/tai hyväksytyksi. On tunne, että olen aina ulkopuolinen ja yksinäinen, vaikka olenkin ihmisten parissa.

Tuo on kyllä totta, että häpeän juuret ovat lapsuudessa ja häpeän pohjalla on nimenomaan torjunnan ja hylätyksi tulemisen tunne. Vanhempani eivät ole mitään hirviöitä, vaan ovat tehneet parhaansa. Hekin vain ovat aika sulkeutuneita. Olen ymmärtänyt vasta aikuisiällä, että eiväthän hekään ikinä puhu tunteista tai avaa itseään.

Lähettäjä: &&& 
Päivämäärä:   22.2.25 20:21:44

Poks: häpeä on todella kivulias tunne, ei ole mikään ihme jos asian työstämisessä menee aikaa. Olen kuullut sanottavan, että häpeä on pohjimmiltaan kuolemanpelkoa, että ihminen pelkää joutuvansa yhteisön hylkäämäksi ja näin ollen hengenvaaraan. Siksi se sattuu niin hirvittävän paljon. Sitä suuremmalla syyllä tärkeää lähteä purkamaan pois, ihan turhaa painolastia elämässä tällainen jatkuva stressi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 21:00:48

Lähettäjä: Poks
Päivämäärä: 22.2.25 20:05:27

Lämpimästi kiitos vastauksista. :') Olen sillälailla ehkä vähän ristiriitainen, että häpeän itseäni monissa tilanteissa, mutta silti minulla on aika vahva omanarvontunto, tai joku. Olen aina ollut se mikä olen, tehnyt sitä mitä teen ja ajatellut niinkuin tahdon, vaikka olen tiennyt, että osa ihmisistä ei pidä siitä ja että vanhempani ovat joissain asioissa pettyneet, kun en täyttänyt heidän odotuksiaan. Vaikka en ole muuttanut toimintaani, olen oppinut pitämään hyvin paljon sisälläni. Kyllähän se sattuu, ettei tule ymmärretyksi ja/tai hyväksytyksi. On tunne, että olen aina ulkopuolinen ja yksinäinen, vaikka olenkin ihmisten parissa.

Tuo on kyllä totta, että häpeän juuret ovat lapsuudessa ja häpeän pohjalla on nimenomaan torjunnan ja hylätyksi tulemisen tunne. Vanhempani eivät ole mitään hirviöitä, vaan ovat tehneet parhaansa. Hekin vain ovat aika sulkeutuneita. Olen ymmärtänyt vasta aikuisiällä, että eiväthän hekään ikinä puhu tunteista tai avaa itseään.

Sitten kanssa sellastakin on sanottu, että häpeä ja nolostuminen on eri asia. Että koetko tuntevasi oikeasti enemmän häpeää vai sosiaalista nolostumista? Häpeää on uskomus, että itessä on jotain perustavanlaatuista vikaa ja nolostuminen on eri juttu ja ne voi sotkea keskenään. Niin kuin pelko siitä mitä muut ajattelee ja sekin voi olla lamaannuttavaa, vaikka itse pitäisikin itseään saman arvoisena kuin muut.

Lähettäjä: Poks 
Päivämäärä:   22.2.25 21:07:02

"Olen kuullut sanottavan, että häpeä on pohjimmiltaan kuolemanpelkoa, että ihminen pelkää joutuvansa yhteisön hylkäämäksi ja näin ollen hengenvaaraan."

Tämä on muuten varmasti totta!

Lähettäjä: Poikamiss 
Päivämäärä:   22.2.25 21:08:24

"Olen kuullut sanottavan, että häpeä on pohjimmiltaan kuolemanpelkoa, että ihminen pelkää joutuvansa yhteisön hylkäämäksi ja näin ollen hengenvaaraan."

Näin minullekin psykiatri asian selitti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 21:13:03

Kyllähän se noin on, koska pienelle lapselle hylätyksi tuleminen on kuolemantuomio, ja nuo asiat voi tulla todella, todella nuorelta iältä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.2.25 21:25:49

Okei, jos terapeutit sanoo tälleen ja silti ei uskota, että joku sanoo vaikka juovansa yksinäisyyden kokemukseen, lopettavansa syömisen yksinäisyyden kokemuksen takia niin onhan se vähän outoa. Ihminen on sosiaalisimmista lajeista mitä on, ihminen ei ole kuten kissa. Sosiaalisen hyväksynnän tarve ei katoa missään vaiheessa, ei edes aikuisuudessa.

Tää oli muuten synkronismi kun kirjotin "että on sanottu että" ja niin luki edellisessäkin viestissä enkä ollut lukenut sitä.

https://www.youtube.com/watch?v=g2pU-l9DMgc

https://www.youtube.com/watch?v=Lg9KvmK-E0U