Lähettäjä: Sinkku 
Päivämäärä:   18.2.25 07:13:54

Kuinka vaikeeta on heittäytyä uuteen ihmissuhteeseen pitkän sinkkuuden jälkeen ? Oon ollu yksin jo 7 vuotta, jotain pikku sutinoita ollu. En ole käyny treffeillä kahteen vuoteen koska ei vaan kiinnosta. On tullut omat rutiinit ja tavat, sit pitäskin yhtäkkiä alkaa luopuun niistä rutiineista vaikka viikonlopuilta kun tarvii toiselle aikaa. Oon ajautunut siis johonkin kuoppaan josta en enää pääse pois, vaikka tulis mahdollisuus tutustua miehiin.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.2.25 07:28:29

Kuvittelin saman "kuopan", kunnes tajusin, että ei ole pakko tapailla ihmistä, jonka kanssa yhteisen ajan viettäminen on aina kiinni siitä, että minä joudun muuttamaan aikataulujani/tekemisiäni/rytmiäni.

Muistin siis taas, että miksi päädyin elämään sinkkuna.

Ja pysynkin niin kauan, että kohtaan ihmisen, jonka kanssa ollaan mahdollisimman samankaltaisia, kiinnostukset on samat ja molemmat tasapuolisessa asemassa myös kiinnostuksensa määrältä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.2.25 07:44:01

Hyvä pontti; miksi pitäisi luopua omista rutiineista ja tavoista..
Juu ei kiitos.

Lähettäjä: Hilppa 
Päivämäärä:   18.2.25 08:37:27

Eipä ole tarvinnut miettiä tuollaista ja tuskin koskaan tarvitseekaan miettiä. Kohta 20 vuotta sinkkuna.

Mikään vannoutunut sinkku en ole vaan joku suhde voisi olla ihan kivakin. Olen onnellinen sinkkuna ja rakastan mun elämää, joten siksi en ole sen eteen mitään tehnyt että jonkun sopivan kumppanin löytäisin. Aika mahdoton tehtävä joten miksi kuluttaa aikaa siihen.

Lähettäjä: sipsi 
Päivämäärä:   18.2.25 08:48:12

Mun viimeisin parisuhde päättyi vuonna 2010, olin silloin 35v ja jotenkin jumissa oman elämän ja parisuhteen takia. Meni muutama vuosi kun kokosin itseäni ja mietin, mitä oikeasti haluan elämältä ja jossain kohtaa huomasin olleeni sinkkuna ensin viisi vuotta, sitten kymmenen ja lopulta lopetin laskemisen.

Mä olen tyytyväinen tämän hetkiseen elämääni, en kaipaa ketään jakamaan arkeani, saati että joutuisin tekemään kompromisseja. Mä en ajattele mun tilannetta, että olisin kuopassa josta ei pääse pois vaan pikemmin mä olen tasangolla, missä kaikki on mahdollista ja saan mennä just siihen suuntaan mihin tuuli kuljettaa. Nautin vapaudestani ja nautin siitä, että kukaan ei komentele tai kritisoi mua mun valinnoistani ja tekemisistäni.

Kuuntelin viime viikonloppuna ravintolassa kahden ystäväni purkauksia parisuhteista ja perhe-elämästä ja mietin kuinka onnellinen olen kun saan elää itsekseni.

Mutta mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Jos haluaa parisuhdetta niin silloin sinkkuus tuntuu varmaan pahalta.

Lähettäjä: Näppylä 
Päivämäärä:   18.2.25 09:01:26

Olin sinkku, kauan. Laskin myös viisi vuotta ja kymmenen ja sit en enää ees osannu laskee. Ei ole ollut koskaan tarvetta seurustella, vIkka sitäkin olen yrittänyt. Tallilla meni liikaa aikaa.
Noh, sitten yhtenä päivänä kaupassa yksi mies keksi, että meistä tulee pari. Oli sitkeä ja niinhän siinä kävi. Mutta eron partaalla ja ahdistuneena olen ollut, koska joudun joustamaan kaikessa. Siis aivan kaikesaa. Minulta on viety elämä.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.2.25 09:40:07

Minulla "vasta" 3 vuosi sinkkuna mutta vastaan silti.
Olen teinistä asti koko ikäni ollut parisuhteessa, kaksi pidempää suhdetta siis takana. Eli kasvoin aikuisuuteen parisuhteessa, miehen paikkakunnalla, miehen elämään mukautuen. Samoin kävi toisessa suhteessa, oli automaatio että minä olen se joka joustaa ja alkaa elämään miehen elämää miehen ehdoilla. Onneksi tuli ero, koska vasta sitten aloin tajuamaan asioita.
Tajusin miten paljon oikeasti olen mukisematta aina mukautunut miehen elämään, arvomaailmaan, harrastuksiin, mielipiteisiin.
Eron jälkeen ekat 2 vuotta oli aika hankalaa, olin aina tottunut elämään toisen kanssa ja hänen ehdoillaan, ja olin ihan hukassa itseni kanssa kun yhtäkkiä piti itse päättää mitä mieltä olen asioista. Ja ylipäätään ratkaista asioita yksin.
Välillö myös kärsin todella yksinäisyydestä ja pelkäsin yksinjäämistä. Itkin ne tunteet ja pahat päivät läpi.
Sitten tapahtui vaan jotain että yhtäkkiä tajusin mikä LAHJA on elää sinkkuna, itselleen.
Koko tämän 3 vuoden aikana ei siis ole ollut edes sutinaa miesten kanssa, ja yhtäkkiä se ei enää edes kiinnosta. En edes HALUA ihastua ja jos ajattelen parisuhdetta, sisälleni tulee epämukava olo, ekana mieleen tulee se että pitää joustaa joustaa joustaa joustaa ja sitten hukata itsensä ja lopulta huomaa että omat kiinnostuksen kohteet muovautuu miehen mukaan ja ne omat asiat jää paitsioon, yhtäkkiä pitää kysyä "lupa" ostoksiin tai uusiin harrastuksiin ja tietenkin muuttaa miehen perässä koska 99,9% vaihtoehtona EI ole se että mies muuttaisi minun luokse.
(Toki tiedän ettei kaikissa suhteissa ole näin mutta muusta minulla ei ole kokemusta joten en voi samaistua ns terveeseen parisuhteeseen).

Vaihdoin siis asennetta, ennen surin yksinoloa. Tunsin katkeruutta kun eksät porskutti eteenpäin samantien hankkimalla uudet suhteet, kaikki ystävät ja perheenjäsenet ovat suhteessa/naimisissa yms ja tunsin olevani täydellisen hylätty outolintu.
Mutta sitten aloin ajatella päinvastoin. Sitä että olen todella VAPAA menemään, tekemään, ostamaan, harrastamaan, nukkumaan, syömään, ihan mitä ikinä haluan. Tunne vahvistui kun ystävien kanssa suunniteltiin reissua ja itselleni kävi koska tahansa miten päin tahansa ja ystävillä oli kauhea sumpliminen miestensä ja lastensa kanssa että pääsevät ja osa aina peruukin. Tajusin miten onnekas olen kun kukaan ei rajoita. Kukaan ei koe mielipahaa mistään mun harrastuksesta tai reissusta, kotona on aina hyvä ilmapiiri (koirat eivät koskaan ole pahalla päällä :D) jos haluan ostaa aasin, voin ostaa sen. Jos haluan uuden koiranpennun, ostan sen. Jos haluan viikoksi tuntureille vaeltamaan, sen kun pakkaa koirat autoon ja lähtee.
Se vapauden tunne on suorastaan juovuttava.

Toki tiedän että on suhteessa hyviäkin puolia. Läheisyys, seksi, se että saa jakaa asiat toisen kanssa, mutta mun päässä nykyään ne ei enää merkkaa niin paljon että olisin valmis joustamaan ja luopumaan asioista.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.2.25 09:49:06

Ja se itsensä löytäminen on aivan ihanaa kun tajuaa että asiat jotka kiinnostaa, on aidosti itsestä ja pelkästään itsestä lähtöisin. Siihen ei vaikuta se että yrittää miellyttää toista tai tehdä toiseen vaikutuksen.
Mutta tosiaan vasta 3 vuotta takana että saattaahan se olla että yksinäisyys vielä vyöryy päälle.
Nykyaika on vaan niin sekavaa ja joidenkin tuttujen deittitarinoita kuunnellessa mietin että tuohon en kyllä lähde.. ihmiset vaan pelleilee toisten tunteilla ja toistensa kanssa, aina on kierroksessa useampia eikä osata päättää kenen kanssa sitoudutaan. Joku saattaa olla täysillä pitkän aikaa mukana ja puhua yhteisestä tulevaisuudesta ja sielunkumppanuudesta ja seuraavana päivänä yhtäkkiä vaan ghostaa ja katoaa iäksi.
En tajua miten ihmiset jaksaa sellaista.

Lähettäjä: Sinkku 
Päivämäärä:   18.2.25 09:50:03

... Hyvin paljon löytyy samoja ajatuksia, samanlaisia kokemuksia. Suhteessa sitä aina joutuu tavallaan luopuun siitä omasta elämästä. Tai sit on ollu aina vaan vääriä miehiä :D

Lähettäjä: Mi 
Päivämäärä:   18.2.25 10:53:55

Oli tosi vaikeeta alkuun. Mutta kyllä se siitä sitten lähti sujumaan. Tosi yhdessä ei asuta vieläkään..
Olin sinkkuna 6 vuotta, nyt ollaan seurustelu pian 4 vuotta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.2.25 13:40:45

Mulla melkolailla sama tilanne kuin sipsillä. Sinkkuna pian 14 vuotta, ikää nyt 42v. Muutama mies on kertonut kiinnostuksestaan (töiden ja harrastusten piiristä), mutta kukaan ei oikein ole kolahtanut. En ole mitenkään erityisen vaatelias, eikä rimani ole korkealla, en vaan ole tavannut sellaista miestä, jonka kanssa olisi ollut erityisen kivaa jutella, tai joka olisi jäänyt mieleen pyörimään.

Veikkaan vahvasti, että jos tapaisin nyt jonkun mielenkiintoisen miehen, niin kyllä sitä saisi järjestymään aikaa tapaamisille. Onhan mun elämä melko urautunutta, on muodostuneet omat viikonloppurutiinit jne, mutta saisin aikaa järjestymään jos oikeasti haluaisin.

Siinä mielessä asiat ovat ehkä "hankaloituneet", etten enää sietäisi mieheltä samanlaista perseilyä mitä nuorempana siedin. Silloin annoin aika paljonkin puutteita ja huonoja piirteitä anteeksi, ajattelin toisen voivan muuttua, olin pitkäpinnainen, uhrasin omaa fyysistä ja henkistä terveyttäni parisuhteen eteen, laitoin yhteisen talouden hoitamiseen enemmän rahaa kuin mies, vaikka mies tienasi enemmän ja käytti rahojaan omiin juttuihinsa eikä yhteiseen talouteen...
Olen ottanut niistä virheistä opikseni ja olisin tänä päivänä parisuhteessa huomattavasti tarkempi omien rajojeni suhteen. Älkää ymmärtäkö väärin, kykenen tekemään kompromissejakin, mutta mulla on nyt enemmän rohkeutta pitää kiinni itselleni tärkeistä asioista. Jos se ei toiselle sovi, mun kanssa ei ole pakko olla, pärjään aivan hyvin yksinkin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.2.25 15:04:40

About 5 vuotta olen nyt asunut yksin. Yksi suhde on mahtunut näihin vuosiin, mutta sekin oli etäsuhde. Elämäntilanne on nyt sellainen että teen töitä joka päivä noin 6-10h tuntia ja olen henkisesti hyvin kiinni tässä silloinkin kun en tee töitä. Kesällä on deadline ja sen jälkeen sitten tapahtuu jotain, en tiedä vielä mitä.

Nykyisessä elämäntilanteessa en kauheasti voi, eikä minua edes kiinnosta ottaa elämääni ketään, koska töiden tekeminen on tärkeämpää ja ihmisen pitäisi olla äärettömän kiinnostava, jotta edes yrittäisin jotenkin sovittaa hänet kerran tai kaksi viikossa johonkin iltaan parin tunnin ajaksi.

Minulla ei käy edes vieraita nykyisin kun ehkä kerran vuodessa ja tuntuu oudolta ajatukselta, että asuisin yhdessä jonkun kanssa. Ainakin asuinkumppanin pitäisi olla tosi siisti ja antaa minulle omaa aikaa ja tilaa riittävästi puhumattakaan siitä että minun pitäisi olla hyvin syvästi rakastunut ja kiinnostunut hänestä, jotta minua kiinnostaisi jakaa kotini ja elämäni hänen kanssaan. Nuorena vaan löin kamat nopeasti samaan osoitteeseen ja nykyisin tuollainen toiminta vaan hirvittäisi. Olen 35v.

Lähettäjä: 1x 
Päivämäärä:   18.2.25 15:08:21

Parisuhteissa ajan, energian, rahan, päätösvallan, mielenrauhan, rauhan jne osittainen menettäminen ja toisaalta toveriuden, oppimisen, yhteisyyden, huumorin ja kiintymyksen jne osapuolena oleminen ovat kaikki asioita, jotka ovat tuoneet sisältöä ja ymmärrystä. Yksin eläminen on ylellistä, mutta ilman kokemusta parisuhteiden syövereistä olisi ehkä latteaa. Joskus vieläkin käy mielessä, miten ihanaa olisi aikuistuneen ja lämpimän miehisen miehen läsnäolo, mutta todellisuudessa en halua repsahtaa.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   18.2.25 15:27:36

Olin 5 vuotta sinkkuna ja syksyllä deittimaailmaan taas mukaan.
Tuona aikana oli yhden yön-juttuja, lyhyitä seksisuhteita ja yksi pidempi seksisuhde.

Tässä on pari kuukautta tapailtu yhden kanssa joka kyllä vaikuttaa lupaavalta. En koe ajatusta parisuhteesta ongelmana.
Nyt sitten tuskailen itseni kanssa koska yliajattelen kaiken ja tulkitsen miestä, tämän olemusta ja viestejä aivan liikaa :'D

Lähettäjä: caramel 
Päivämäärä:   18.2.25 15:33:25

Aina kun luen näitä topia mietin, että voi kun minäkin voisin olla tuollainen onnellinen sinkku joka ei edes kaipaa ketään elämäänsä! Olisi tämä sinkkuelämä mukavampaa :D Mutta en ole, jostain syystä vaan kaipaan rakkautta ja parisuhdetta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   18.2.25 17:43:58

Olen ajatellut samaa. Mulla on mukava arki ja asiat mitä haluan tehdä. Olen aina saanut parisuhteissa tehdä kompromisseja joita inhosin.

Esim. Sovitte että menet keskiviikkona miehen luo yöksi. Keskiviikkona kuitenkin väsyttää, olet raskaasta työpäivästä uupunut, et jaksa jutella kenellekään vaan haluaisit vain olla kotona sohvalla ja lukea kirjaa.

Mutta ei! Pakko mennä sinne miehen luo, siellä jutella ja olla sosiaalinen, toinen kenties odottaa seksiä, ainakin haluaa hempeillä ja sä pakotat itsesi siihen.

TAI soitat ja sanot etten jaksa tänään jolloin toinen pettyy, kiukustuu, harmistuu.

Kyllä hankalaa on. En ole koskaan seurustellut niin kypsän miehen kanssa joka ei jollain lailla polkisi jalkaa, olisi passiivisaggressiivinen tai painostaisi jos miehelle sanoo asiassa kuin asiassa ei.

Lisäksi se että aikuisena sitä ei kauheasti jaksa pakottaa itseään sellaiseen mitä ei halua kun tulee ihan mukavasti toimeen itsekseen. Ja deittipalstoilla on niin paljon seksuaalisesti häiriintyneitä miehiä ja sovinistimiehiä että ei tee mieli kahlata sitä massaa läpi.

Lähettäjä: Vouu 
Päivämäärä:   18.2.25 19:15:38

”Mutta ei! Pakko mennä sinne miehen luo, siellä jutella ja olla sosiaalinen, toinen kenties odottaa seksiä, ainakin haluaa hempeillä ja sä pakotat itsesi siihen.
TAI soitat ja sanot etten jaksa tänään jolloin toinen pettyy, kiukustuu, harmistuu.
Kyllä hankalaa on. En ole koskaan seurustellut niin kypsän miehen kanssa joka ei jollain lailla polkisi jalkaa, olisi passiivisaggressiivinen tai painostaisi jos miehelle sanoo asiassa kuin asiassa ei.”

Vou miten surullista luettavaa. Kai tajuat itsekin ettei tuollainen ole parisuhteessa tai tapailussa normaalia tai tervettä? Tai toivottavasti ainakin havahdut nyt. Pahasti on ollut asioita tapailusuhteissasi pielessä, miehet eivät sinulle sopivia ja kaikesta huokuu myös itsesi arvostamisen puute, kun koet että sinun on ollut pakko noita asioita. Noin ei asioiden suhteessa kuulu olla.

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   18.2.25 20:27:41

Mä olen ollut 6,7 v sinkku ja se on ollut mun parasta aikaa elämässä. En halua enää parisuhdetta.

Lähettäjä: sipsi 
Päivämäärä:   19.2.25 11:45:36

"Vou miten surullista luettavaa. Kai tajuat itsekin ettei tuollainen ole parisuhteessa tai tapailussa normaalia tai tervettä? Tai toivottavasti ainakin havahdut nyt. Pahasti on ollut asioita tapailusuhteissasi pielessä, miehet eivät sinulle sopivia ja kaikesta huokuu myös itsesi arvostamisen puute, kun koet että sinun on ollut pakko noita asioita. Noin ei asioiden suhteessa kuulu olla."

Ja tässä näkee taas ihmisen, joka ei ole koskaan joutunut tilanteeseen mitä piste kuvailee. Kyse ei ole itsensä arvostamisen puutteesta vaan siitä, että joudut tekemään enemmän kompromisseja kuin toinen koska et halua joutua siihen tilanteeseen, missä toinen aloittaa kiukuttelun, joka on yllättävän yleistä jopa vanhemmissa ihmisissä. Juu, ehdottomasti väärä mies mutta kun olet pari kertaa tuon kokenut niin toteat, että yksin on niin paljon helpompaa ja parempaa.

Itsen aikoinaan oli tilanteissa, missä esim. mies ilmoitti, että hän tulee töiden jälkeen ja jää yöksi. No, itse kiiruhdat töiden jälkeen kauppaan ja siitä kotiin, siivoat, jota on mukavaa ja laitat ehkä hyvää ruokaa ja pari kynttilää ja monta tuntia myöhemmin saat viestin "En jaksanut tulla". Niin, olisiko voinut ilmoittaa sen heti töiden jälkeen eikä klo 20.

Tai asutte yhdessä, mies laittaa viestiä, että tulee hieman myöhemmin kotiin, joten päätät lähteä kaverin kanssa lenkille. Tulet kotiin n. klo 18 ja mies kotona laittamassa ruokaa hiljaisesti raivoten koska et osannut tulkita viestistä, että laita ruoka valmiiksi kun tulen kotiin myöhemmin.

Myönnän, että mulla on ollut vääriä kumppaneita ja koopäisiä miehiä mutta siksi olenkin todennut, että ihanaa olla sinkkuna ja päättää kaikesta yksin ilman mitään draamaa tai vatipäisiä älynväläyksiä.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   19.2.25 12:37:20

Minä olen melkein 40-vuotias enkä ole koskaan kunnolla seurustellut. En tiedä millaista se olisi, enkä enää välitäkään tietää. Olen introvertti, tarvitsen paljon aikaa yksin jotta jaksan käydä töissä, tallilla jne. On hirveä ajatuskin että asuisi jonkun kanssa yhdessä (ja joo, tiedän ettei ole pakko asua yhdessä vaikka seurustelisi).

Noin 30-vuotiaaksi asti yritin enemmän tai vähemmän löytää miestä, mutta eipä siitä koskaan mitään tullut niin tajusin luovuttaa muutama vuosi sitten. Oli hieno tunne ymmärtää, että minä en tarvitse tällaista p.skaa, minun on parempi olla yksin ja jättää tämä deittailusirkus muille. Kertaakaan ei ole ollut ikävä.

Ehdin siis tutustua tuossa noin 10 vuoden deittailuajan sisällä kaikenlaisiin valehtelijoihin, ghostaajiin ja muihin epämääräisiin tyyppeihin. Tiedä sitten olisinko parisuhteessa jos olisin törmännyt itselleni sopivaan ihmiseen, joka olisi kohdellut minua asiallisesti. Mutta kaiken sikailun jälkeen mitta täyttyi, ja nykyään tekisi vain mieli huutaa että pysykää kaukana :D Ei ole yhtään minkäänlaista mielenkiintoa tutustua yhteenkään mieheen muuta kuin kaverimielessä.