Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  En jaksa kuunnella

Lähettäjä: molly 
Päivämäärä:   13.2.25 16:20:39

Mikä on, kun kärsivällisyys rakoilee. Jo pariinkin kertaan olen ärsyyntynyt ja ärsyttänyt tilanteessa, jossa nuori nainen asiakaspalvelijana alkaa selittää tapauksen itsestäänselvyyksiä laveasti kuin kaksivuotiaalle tilanteessa, jossa kohtelias kyllä tai ei suurin piirtein riittää. Alan kai kantaa mukanani lappua, jossa kerron, että kaikki ikivanhat ja rumat pienet naiset eivät kuitenkaan ole idiootteja. Näin ihan vain omasta mielestäni. - Mutta olen kuitenkin pahoillani pitkään terävästä reagoinnistani noihin hauki on kala -selittelijöihin.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: U 
Päivämäärä:   13.2.25 16:25:25

Ehkä ne ärsyttävän perusteelliset selitykset johtuvat siitä, että se nuori on ihan hiljattain itse oppinut ne asiat ja luulee nyt olevansa avulias kun selittää ne selkokielellä toisille.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.2.25 16:29:22

Oletko tullut ajatelleeksi, että henkilön työnkuvaan liittynee se, että hän kertoo asiat X sekä Y ihan jokaiselle asiakkaalle?

On uuvuttavaa asiakaspalvelijalle selittää samat työnantajan määräämät pakolliset asiat joka asiakkaalle jota jokin tietty asia koskee ja uuvuttavammaksi asian tekee se, että asiakas ärsyyntyy. Siis siitä että teet vain työsi.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   13.2.25 16:29:59

Miettisin, mistä johtuu, että otat ne selitykset noin henkilökohtaisesti. Selvähän se, ettei asiakaspalvelija tunne sinua. Ei hän tiedä, oletko idiootti vai et - ja tuskin hän on myöskään muodostanut asiasta kovin vahvaa mielipidettä. Pikemminkin hän todennäköisesti noudattaa saamiaan ohjeita tai toimii varovaisuusperiaatteella. Jälkimmäisellä tarkoitan sitä, että siitä ei ole vahinkoa, jos asiakas saa tietoa, jota hänellä jo on, mutta jos asiakas ei tiedä eikä ymmärrä jotain, siitä voi olla vahinkoa. Nykyään ihmiset ovat vielä niin herkästi valittamassa kaikesta ja syyttämästä muita omista virheistään.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: Pökö 
Päivämäärä:   13.2.25 16:36:57

En muista yhdenkään nuoren naisen selvittäneen minulle itsestäänselvyyksiä. Teknisissä asioissa nuoret miehet ja melkein kaikissa asioissa tietyn tyyppiset miehet kyllä syyllistyvät tähän.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: molly 
Päivämäärä:   13.2.25 16:40:54

Mitä sanotte tilanteesta, jossa aspa selittää kolmatta kertaa, että jos tiettyä tuotetta ei ole, se jätetään pois tilauksesta. En tuossa tietenkään alunperinkään vaatinut olematonta asiaa enkä puhunut mitään muutakaan.

Entä kun sanon, että saisinko maksaa tämän jutun, aspa alkaa selittää laveasti talon sisäisiä työasioita, jotka eivät minulle kuulu pätkääkään eivätkä koske ostosta.

Vain hölö hölö asian ympäriltä.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   13.2.25 16:47:27

molly: Eli toisin sanoen olet ärtyneellä mielialalla etkä tykkäisi kuunnella ihmisten puhetta, et ainakaan, jos et koe sitä merkitykselliseksi? Ehkä se, että kyseessä on vielä nuori nainen, joka puhuu - mielestäsi turhaan - lisää ärtymystä?

Jos muiden puheita tarkkailee tuolla mielialalla ja asenteella, niin joo, aika usein ihmiset toistelevat samoja asioita ja puhuvat myös vähän aiheen vierestä. Maailma ei siihen kuitenkaan kaadu eikä se liene myöskään henkilökohtainen loukkaus.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: molly 
Päivämäärä:   13.2.25 17:16:17

Olen ärsyyntynyt lapsellisiin, vähä-älyisiin tyttöihin, joiden on vaikea pitää suutaan kiinni.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   13.2.25 17:29:05

Ymmärrän ärsytyksesi, kokisin samoin, mutta minulla se johtuu siitä että kun koen että minua pidetään tyhmänä, triggeröityy lapsuustraumani huutamaan minulle vanhempieni äänellä että olen idiootti eikä minusta tule koskaan mitään. Kun tiedostaa oman ärsytyksen juurisyyn, on helpompi sivuuttaa se tunne eikä se tunnu enää niin pahalta.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.2.25 17:32:28

"Ehkä ne ärsyttävän perusteelliset selitykset johtuvat siitä, että se nuori on ihan hiljattain itse oppinut ne asiat ja luulee nyt olevansa avulias kun selittää ne selkokielellä toisille."

Tai sitten yhdeksän edellistä asiakasta ei ole tajunnut yhtään mitään vaikka kuinka koittaa kertoa asian kuin pienelle lapselle.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: I 
Päivämäärä:   13.2.25 17:34:40

"Alan kai kantaa mukanani lappua, jossa kerron, että kaikki ikivanhat ja rumat pienet naiset eivät kuitenkaan ole idiootteja."

Kiitos, lainaan tämän.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   13.2.25 17:41:14

Reagoimme näin eri tavoin. Minusta taas on mukavaa kuulla kaikenlaisten ihmisten selittävän vaikka aivan niitä asioita jotka ovat tuttuja ja tavallisia. En ajattele, että kuunteluni todistaisi muille, että olen osaamaton idiootti-jota kyllä toki myös välillä olen.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   13.2.25 17:46:16

"Olen ärsyyntynyt lapsellisiin, vähä-älyisiin tyttöihin, joiden on vaikea pitää suutaan kiinni."

Nuoremmat, nätimmät naiset siis ärsyttävät. Oikeasti sinä haukut heitä mielessäsi idiooteiksi eikä päinvastoin, mutta ärsyynnyt siitä kuvitelmasta, että he voivat pitää SINUA idioottina. Tuohon ei voi paljon muuta sanoa kuin että jaxuhali.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   13.2.25 17:57:19

Oletat että nuoret tytöt ovat vähä-älyisiä, mutta samaan aikaan suutut pelkästä oletuksesta että he ajattelisivat samoin sinusta...?

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: Mun 
Päivämäärä:   13.2.25 17:57:34

Osa ihmisistä on oikeasti niin täysiä uuvatteja, että asiakaspalvelijoiden on pakko selittää kaikki perusasiatkin. Varovaisuusperiaate, koska muuten asiakas töhöilee ja syyttää firmaa, kun "ei ohjeistettu tarpeeksi hyvin!"

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   13.2.25 18:04:19

Eli aloittaja pitää muita idiootteina iän ja ulkonäön perusteella, ja kuitenkin syyttää heitä samasta? Eli aloittaja nimittelemässä muita on ok, mutta aspa tekemässä työtään ei. Todellinen nero tämä. Ehkä kannattaisi taas pureutua juurisyihin, miksi nuori nainen on tässäkin tarinassa pahis.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   13.2.25 18:23:53

Mulla sama ongelma setämiesten kanssa, jotka koittaa jaaritella aiheen vierestä niin pitkäveteisesti, ettei kukaan enää muistaisi mistä oli puhetta, kun ovat tyrineet hommansa. En kertakaikkiaan siedä moista aikani haaskaamista.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: ,, 
Päivämäärä:   13.2.25 19:34:45

Aloittaja kuulostaa katkeralta. Mistä moinen kumpuaa?

Aspana sanoisin, että monet ihmiset ovat oikeasti tyhmiä. Huudetaan ja raivotaan, vaaditaan korvauksia, tehtaillaan valituksia ja väitetään, ettei heille ole ikinä kerrottu asiaa x. Aspan on pakko selittää jotkut asiat kuin pikkulapselle, jotta asiakas ei voi vedota siihen ettei hänelle ole sitä kerrottu.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: molly 
Päivämäärä:   13.2.25 19:54:25

En mistään periaatteesta inhoa nuoria naisia, pois se minusta. Taidan vain olla kyllästynyt suunsoittoon ja myös kaikenlaiseen itsensä "kehystämiseen". Asiallisuus olisi mieleen. Mutta kiitos kommenteista, varsinkin noista aspan kannalta kerrotuista.
P.S. Kaikki nuoret naiset eivät ole tyhmiä, eivätkä kaikki tyhmät ole nuoria naisia.

  Re: En jaksa kuunnella

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   13.2.25 20:11:35

"Osa ihmisistä on oikeasti niin täysiä uuvatteja, että asiakaspalvelijoiden on pakko selittää kaikki perusasiatkin. Varovaisuusperiaate, koska muuten asiakas töhöilee ja syyttää firmaa, kun "ei ohjeistettu tarpeeksi hyvin!""

Tämä. Ja mitä suunsoittoa ja itsensä kehystämistä se on, jos kerrotaan ylemmältä taholta määrätyt asiat niin kuin ne on ohjeistettu? Otat vähän liian henkilökohtaisesti nuo aspakohtaamiset. Olet yksi tuhansien joukossa ja kaikille teille kerrotaan samat asiat.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.