Lähettäjä: Hop
Päivämäärä: 11.2.25 23:26:17
Koulu ottamaan vastuu, ja tekijät korvausvastuuseen jos aiheutuu pysyvää millekään tavaralle. Riippumatta tavaran arvosta. Jokaisen tulee oppia kantamaan vastuunsa, niin lapsen kuin aikuisenkin. Jämäkkä asenne ja vaatimusten esittäminen jokaiseen suuntaan. Teette selväksi että mikään selittely ei auta, kiihtymättö ja provosoitumatta.
Kun ei vaan anna periksi niin että se näkyy kovinkin jossain yleensä vaiheessa taipuu. Tai vähintään lopettaa ei-toivotun teon.
Ole esimerkki lapsellesi, reilu mutta vaadit oikeudenmukaista toimintaa etkä luovuta.
Ja se anteeksipyyntö on paikallaan jokaiselta kiusan tekijältä, vaikka miten pienestä jutusta olisi heidän tai jonkun muun mielestä kyse. Aikuisten tulee opettaa miten maailmassa toimitaan.
Jos pyydetään poikien toimesti reilusti ja aidosti anteeksi, ei jäädä kyräilemään ja välttelemään heidän kohtaamista jatkossa, vaan sanotaan vaikka moi pokkana niille pojille kun seuraavan kerran näkee.
Edelyttäen toki että on kertaluonteinen juttu, ja lapsestasi tuntuu yhtään ok:lta kohdata heitä. Tarkoitan sanoa tällä sitä, että ei tarvitse kaveerata mutta osoittaa vaan heille, että juttu on nyt ohi ja se siitä, ettei syntyisi mitään kiusauskierrettä "turhaan".
Itsellä on koulukiusaamisen kohteena olemisen taustaa lapsuudessa, siksi otan tämän vakavasti. Jos vain olisin ollut ei-sopiva-uhri-olemukseltani eli muuta kuin arka ja pelokas joka reagoi juuri niin kuin ei olisi kannattanut = kiusaajia "kannustavasti" eli palkitsemalla heitä omilla reaktioillani, niin asiat olisivat olleet toisin.
Kerrothan aloittaja rohkealle lapsellesi, että moni aikuinen oli netissä on hänestä ylpeä ja sekä hänen että hänen vanhempiensa puolella tässä.
|