Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: uuno 
Päivämäärä:   9.2.25 15:59:27

Ei mikään uusi parisuhde; yhdessä 13 vuotta ja naimisissakin ollaan. Molemmilla lapsia aiemmista liitoista mutta ei yhteisiä.

Itselle on nyt tullut sairaus, ei vakava mutta kuitenkin sellainen että on kipuja jotka tekevät arjesta hankalaa ja leikkauskin edessä. Eilen miehellä oli työpäivä ja itse olin kotona, tein kotihommia, katsoin yhtä sarjaa ja kävin pitkällä lenkillä koiran kanssa eli ihan tavallisia puuhia mitä yleensäkin viikonloppuna teen. Illalla saunassa sitten kertoilin miehelle miten päivä oli mennyt ja kerroin että oli kipuja ja jotkut asiat siksi olleet hankalia tehdä.

Mies sitten aloitti että hän ei halua sellaisista kuula, että pitää valittaa lääkärille eikä hänelle. Että hän on ratkaisukeskeinen ihminen, ja sitten kun ei osaa ratkaista näitä minun kipuja/sairautta niin hänelle tulee paha mieli ja harmitus. Että tahallaniko pahoitan hänen mielensä kun kertoilen näistä.

Nyt olen ihan ymmälläni…. Ymmärrän kyllä puolisoni näkökannan ja sen että tuntuu pahalta kun ei voi toista auttaa. Mutta samalla tuntuu oudolta että en voisi näistä asioista ollenkaan miehelle puhua. Yritin kyllä miehelle selittää että en odota häneltä mitään ratkaisua näihin vaan empatiaa ja myötätuntoa, mutta kun hänen päänsä ei kuulemma toimi niin.

Olenko siis jatkossa vaivoistani vaan hiljaa vai mitä ihmettä??

Enkä siis todellakaan mitenkään jatkuvasti valita, nyt vaan ollut asia esillä kun kuukauden sisällä ollut parikin lääkärikäyntiä, röntgeniä ja magneettikuvaa ja lisää tulossa eli asian tiimoilta nyt tapahtuu paljon

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: Ebba 
Päivämäärä:   9.2.25 16:17:19

Voi ei miestä :/ Ei ole reilua häneltä. Minusta kuuluu ihan ehdottomasti parisuhteen perusetuihin, että saa puhua asioista ja myös valittaa. Varsinkin terveyteen liittyvää asiaa. Kenelle sitten? Ei lääkäriin voi joka päivä soittaa ja valittaa, vaikka mieli tekisi.

Olen itse kroonisesti sairas (nivelreuma) ja olen vaihtelevasti kipeä, tosin onneksi vain yhdestä nivelestä. Välillä on paljon kipuja, ja silloin kyllä valitan ja haen myötätuntoa, koska tutkitusti myötätunto helpottaa kipuja tai ainakin niiden kestämistä. Pyrin kyllä myös iloitsemaan ääneen niistä ajoista, kun kipuja ei ole.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: Marja 
Päivämäärä:   9.2.25 16:21:32

Mun exälle ei saanut kertoa mitään mitä minulla oli mielen päällä, oli ne sitten väärinkäsitys sukulaisen kanssa, oma henkinen stressi tai vaikka sietämättömän kovat kuukautiskivut.

Kommentit kuului "Älä mulle siitä kiukuttele", "mitä tää muhun liittyy" tai vaikka lukemattomien lääkärikäyntien jälkeen kipujen edelleen jatkuessa "pitäiskö valittaa lääkärille ennemmin".

Onneks on ex, tämä muistuttikin taas kivasti että turhaan ikävöin.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.2.25 16:25:51

Mies voi olla ratkaisukeskeinen, mutta se ei tarkoita etteikö hän kykenisi elämässään kohtaamaan vain asioita, jotka hän voi itse ratkaista. Kyse on kykenemättömyydestä käsitellä sinun kipuasi ja hänen omaa avuttomuuttaan.

Kysy mieheltä miten hän toimi, kun hänen lastensa äiti odotti lapsia, synnytti ja kärsi siihen liittyvistä asioista. Erosivatko he kun lapset olivat kovin pieniä?

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: 7 
Päivämäärä:   9.2.25 16:44:30

Miehesi kuulostaa täysin empatiakyvyttömältä ja itsekkäältä. Ei taida sinusta juuri piitata

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: uuno 
Päivämäärä:   9.2.25 16:49:53

Pisteelle; miehen lapset olivat jo ylä-asteikäisiä kun on eronnut, silloinen vaimonsa oli jäänyt kiinni pettämisestä. Emme tunteneet toisiamme vielä tuolloin, olemme tavanneet vasta myöhemmin.

Mies osaa kyllä olla empaattinen ja hoivata jos olen esim flunssassa; kuskaa Jaffaa ja herkkuja, lääkettä jne. Usein kertoo rakastavansa, pusuttaa, halaa, pitää kädestä eli en usko etteikö piittaisi minusta. Siksi olenkin ihan ymmälläni miksi suhtautuu nyt näin, juuri kun tukea tarvitsisin.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   9.2.25 16:52:56

Eli koska mies on ratkaisukeskeinen ihminen niin sinun tarpeilla ei sitten ole mitään väliä? Että kunhan miehen toiveet ja tarpeet täyttyvät. Sinun tarve on puhua asiasta. Olisihan se mies voinut todeta että ei osaa auttaa mutta voi vaikka kuunnella. Se ei vaan jaksa kuunnella noita sinun asioita tai ei kiinnosta. Mitä jos sinä vaikka sairastuisit vakavammin? Eiköhän tuo mies häipyisi.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.2.25 16:53:37

Oho, enpä olisi uskonut. Kannattaa varmaan kysyä miksi ns. tositilanteessa miehestä ei ole pitämään kädestä, mutta flunssan aikana onnistuu. Ei se kädestä pitäminen sitä flunssaakaan paranna, mutta tekee sinun olostasi silti paremman. Riittäisikö se miehelle ratkaisuksi?

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: Z 
Päivämäärä:   9.2.25 16:58:20

Sunnuntaisatua pukkaa.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.2.25 17:00:32

Mies on tunnetaidoton ja se paljastuu vasta 13 vuoden jälkeen? Jos ei löydy empatiaa ja myötätuntoa niin miten ihmeessä olette yhdessä?^

Et sinä ole vastuussa toisten tunteista, mies ei osaa käsitellä omia tunteitaan ja syyllistää niistä sinua. Miehelle kasvun paikka jos meinaatte suhdetta jatkaa. Ne omat tunteet pitää pystyä kokemaan ja elämään ilman toisen syyllistämistä. Jos teillä on rahaa, niin nyt olisi todella hyvä hetki mennä pariterapiaan ja miehen myös itsekseen työstää sitä, että mikä ne tunteet aiheuttaa. Kysy häneltä, että mitä hän pelkää?

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   9.2.25 17:07:30

Naisen pitää saada valittaa miehelle kaikesta, mutta mies ei saa kertoa, että naisen vaivoista kuuleminen saa olon ikäväksi? Ehkä häntä pelottaa ja huolestuttaa. Tietääkö hän varmasti ettei vaiva ole vakava?

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: uuno 
Päivämäärä:   9.2.25 17:29:35

Mies tietää ettei vaiva ole vakava, eli ei ole mitään sellaista huolta että henki lähtisi tai ettenkö pystyisi elämään tavallista elämää.

Ja on aiemmin ollut ihan huolehtivainen jos olen sairastanut vaikka flunssaa, siksi tämä reaktio tulikin ihan yllätyksenä kun oletin että ilman muuta on tukena tässäkin.

Enkä siis miehelle mitenkään suuresti valittanut tai marissut, kerroin vaan mikä oli ollut hankalaa. Ihan siinä lomassa kun kertoilin päivän puuhista, eli sairaus ei ollut mikään pääasia puheessa.

Varmaan pitää ottaa tämä hämmennys miehen kanssa vielä esille kun tulee illalla töistä, jos vaan keksin kuinka tämän nyt hänelle sanoittaisin.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   9.2.25 17:39:18

Mies ahdistuu kun on muuten ratkaisukeskeinen muttei pyty auttamaan sinua eikä ratkaisemaan ongelmaa

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   9.2.25 18:04:19

No jos mies on kerran ratkaisukeskeinen ja hoivaa sinua, hoitaa asioita tarvittaessa, niin eikö kaikki ole hyvin? Voisitko etsiä ympäristöstäsi jonkun muun, kenelle voisit ”valittaa vaivoistasi”? Voi olla puolisolle raskas taakka täyttää yhden ihmisen kaikki tarpeet.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   9.2.25 18:08:41

Sen tietää vasta tosipaikan tullen. Osa miehistä ei kestä naisen sairastumista.

Eräs exäni sanoi tapailuvaiheessa, että hän ei sitten halua naista, jolla on mitään ongelmia - koska hänellä itsellään oli ongelmia, ja niissä oli hänen mielestään riittävästi.

Kerro miehelle, että haluat vain kuuntelijan. Jos tämäkin on miehelle liikaa, tee ratkaisusi; tämmöistä miestäkö haluat.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.2.25 19:51:15

X, minusta on kohtuutonta, että ei saisi sanoa tyyliin "olin ajatellut käydä kirjastossa, mutta rupesi särkemään niin jätin välistä" siinä samalla kun kertoo muitakin kuulumisia.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   9.2.25 21:40:28

” X, minusta on kohtuutonta, että ei saisi sanoa tyyliin "olin ajatellut käydä kirjastossa, mutta rupesi särkemään niin jätin välistä" siinä samalla kun kertoo muitakin kuulumisia.”

No ehkä sinun pitäisi kysyä mieheltä, miten hän haluaisi sinun toimivan näissä tilanteissa? Siis nyt, kun asia on oletettavasti jo mennyt ettekä ole millään tapaa tunteiden vallassa. Miehet nyt noin ylipäätään tuppaavat olemaan ”järki ja käytäntö edellä” -tyyppisiä, kun taas naiset kaipaavat kuuntelijaa. Puolison sairaus on monesti raskasta myös sille toiselle osapuolelle ja joskus mitta voi tulla täyteen. Minusta se, että mies osaa noinkin tarkasti pureutua ongelmaan, osoittaa itsereflektiota kuitenkin.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.2.25 21:50:31

Ei tässä minun miehestäni ole kyse ;)

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.2.25 21:51:58

Jep. Olin myös miehen kanssa joka ei yhtään tykännyt jos minulla oli murheita, pahaa mieltä tai muuta. Jos mainitsin vaikka ohimennen tekemättömästä työstä tai minua askarruttavasta asiasta, kuten auton käynnistymisestä huonosti, hän heti mitätöi ja sivuutti asian tyyliin "mitä tuollaista pitää stressata".
Hän myös vetosi siihen että minun murheeni, esim. omaisen sairastuminen, oli hänelle ikävää juurikin ratkaisukeskeisyyden vuoksi. Hänelle asioista puhuminen kuulemma oli yhtä kuin käsky korjata asia. Ärsytti sellainen että mahdottomia käsketään korjaamaan.
Muuten kyllä hänkin puhui miten olen ihana ja tykkää olla kanssani. Niin, kun oli kivaa.
Siispä en hänelle enää puhunut
Muunmuassa siksi on ex.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   10.2.25 09:06:08

Jos mies yleensä on huolehtiva esim sillon kun olet flunssassa niin antasin nyt miehelle aikaa sopeutua siihen uuteen sairauteen. Voit kertoa sairaudesta mutta mahdollisimman lyhyesti, mies kyllä kyselee enempi kun on sinut sen uuden sairauden kans.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   10.2.25 14:47:13

"Hänelle asioista puhuminen kuulemma oli yhtä kuin käsky korjata asia. Ärsytti sellainen että mahdottomia käsketään korjaamaan."

Tämä on aika tavallista, moni mies kokee näin. Jos satun puolisoni kuullen pohtimaan ääneen, että mikähän peura tuo oli, niin kuuluu ärähdys "En minä voi tietää!". Ihan kuin olisin häneltä vaatinut vastausta.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: .-. 
Päivämäärä:   10.2.25 14:48:16

Ja tuollaisten miesten mielestä tietysti koko maailman pitää lopettaa ääneen pohtiminen eikä hänen tarvitse miettiä että oliko tämä nyt oikeasti vaatimus vai ei.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   10.2.25 14:51:16

"Ja tuollaisten miesten mielestä tietysti koko maailman pitää lopettaa ääneen pohtiminen"

Jep. Monet kerrat olen ärähtänyt takaisin, että ääneen ajatteleminen pitää olla sallittua. Silti näitä tulee.

  Re: Ymmällään miehen käytöksestä

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   10.2.25 15:00:11

Minun puolisoni on vähän samanlainen, yrittää kovasti aina ratkaista asiat ja ahdistuu, jos ei siihen pysty. Minua taas ärsytti ratkaisujen tuputtaminen ja koin, etten saanut olla huonolla tuulella. Lopulta saimme kompromissina sovittua, että kun minulla on huono olla niin hän kysyy, mitä haluaisin hänen tekevän. Oli se sitten kuuntelua, yhdessä kiukuttelua, ratkaisujen tarjoamista, vaihtoehtoisen tekemisen keksimistä tai jotain muuta. Ja kun kerron, mitä kaipaan ja hän pääsee sitä toteuttamaan, olemme molemmat tyytyväusiä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.