Lähettäjä: Epätoivo
Päivämäärä: 9.2.25 14:26:21
Ihan epätoivoista hommaa yrittää pitää viherkasveja elossa :( Toinen satsi kukkakaupasta ostettuja viherkasveja menossa, yksi viidestä edellisestä ihan hikeen elossa (pieni sirovuoripalmu), muut kuolleet ja uusistakin moni jo menossa.. Kaikkeni yritän mutta ei tule mitään, kaikki kuolee.
1. Satsissa tein mokan, kun laitoin kasvit reijällisiin ruukkuihin aluslautasella JA salaojitin pohjan ruukkusoralla. Joo, ylimääräinen vesi valui lautaselle, mutta eihän kasvi sitten pääse imemään tarvitsemaansa vettä lautaselta. Nyt olen laittanut yhden ohjeistuksen mukaan kaikkiin nämä orthexin pauliina altakasteluruukut. Orthexin ohjeissa sanottiin kastelemaan ensimmäiset 8 viikkoa päältä. No, kastelin myös kodinonnea päältä ja se kituu nyt viime hetkiään, aivan kuivuneena. Sitähän ei sitten ilmeisesti olisikaan saanut ikinä kastella päältä, kun tiheä kasvusto mätänee sisältä päältä kastellessa. Aloin siis kastelemaan kaikkia torven kautta, kun huomasin että pintamulta pysyy kosteana "jo nyt" eli multa imee kosteutta vesitilasta. No mutta, kun lisään vettä ruukkuun, en millään saa mittatikkua näyttämään muuta kuin ihan minimiviivoja, vaikka tuntuu että olen laittanut vettä jo vaikka kuinka. Kaikki kasvit näyttävät siltä, että ovat ihan kuolemassa, ihan kuivia ja rusehtuminen vaan lisääntyy kokoajan. Minulla ei ole MITÄÄN hajua, kuinka usein noihin oikeasti pitää laittaa vettä?? Jos on vaikka 20cm ruukku, jossa on 1l vesitila, enkö saa pitää kokoajan sitä yhtä litraa vettä siellä, että multa on kostea ja kasvilla on aina vettä saatavilla? Mistä ihmeestä tiedän koska sinne pitää laittaa vettä, kun en edes nää onko siellä vettä?
Kasveina ovat tällä hetkellä sirovuoripalmu (sinnittelee), saniainen (kuollut), kodinonni (muutamaa versoa vaille kuollut), rosmariini (muutamaa havua vaille ruskea), kääpiökissus (sinnittelee mutta tekee kuivaa enemmän kuin vihreää), kultapalmu (toistaiseksi vihreä) ja kuultomehiruusuke (kaikki isoimmat lehdykät painuneet kasaan toistensa päälle).
Mitä ihmettä teen väärin? Voinko vaan noille muille kun mehikasville laittaa esim kerran viikossa sen oman ruukkunsa vesitilan verran vettä? Kun missään ei ole mitään edes ohjeistavaa kastelun väliä millekkään kasville, en yhtään tiedä kuolevatko ne nyt liian vähäiseen vai liialliseen kasteluun. Tälläkin hetkellä kaikkien pintamulta on kuiva (olen aiemmin pöyhinyt pintamullat), enkä ole kastellut päältä. Eli ei luulisi olevan hukkumassa.
|