Lähettäjä: ----------
Päivämäärä: 2.2.25 10:18:12
Näissä neuvotteluissa ei myöskään ole kyse pelkästä palkankorotuksesta, vaan Pam vaatii myös:
2. Riittävät työtunnit
Vastentahtoista osa-aikatyötä tekevillä palvelualojen työntekijöillä toimeentulo-ongelmat ovat kärjistyneet entisestään, koska asumistukea ja työttömyysturvaa on leikattu. Leikkausten vaikutukset ovat kohdistuneet erityisesti naisiin ja lapsiperheisiin.
Osa-aikatyötä tekevät joutuvat olemaan vapaa-ajallaan jatkuvassa valmiudessa lisätuntien toivossa. Monet joutuvat tekemään kahta tai useampaa työtä. Elämän suunnitteleminen ja työstä irrottautuminen on vaikeaa.
Vastentahtoinen osa-aikatyö kuormittaa työntekijöitä eikä tilanne ole kestävä myöskään työnantajien näkökulmasta.
Vaadimme työehtosopimusneuvotteluissa ratkaisuja, joiden myötä yhä useampi palvelualojen työntekijä saa kokoaikatyötä.
3. Ihmimillinen työkuorma
Palvelualojen työntekijöitä kuormittaa epäsäännöllinen vuoro- ja yötyö, mikä on yleistynyt aukioloaikojen laajentumisen myötä. Myös kiire, kasvaneet osaamisvaatimukset ja heikot vaikutusmahdollisuudet esimerkiksi työvuorojen sijoittumiseen kuormittavat.
Työssäjaksamisen parantaminen on sekä työntekijän että työnantajan etu. Hyvinvoivilla työntekijöillä on vähemmän sairauspoissaoloja ja pidemmät työurat. Tämä parantaa yritysten kannattavuutta ja koko kansantaloutta.
Haemme työehtosopimusneuvotteluissa palvelualojen työntekijöiden työkuormaa vähentäviä ratkaisuja. Kuormittavana työaikana tehtävästä työstä on saatava sama palkka nykyistä lyhyemmällä työajalla.
4. Lisää vaikutusvaltaa työhön
Palvelualojen työntekijöillä on oltava nykyistä enemmän vaikutusmahdollisuuksia työvuoroihin, työtahtiin ja oman työpaikan kehittämiseen. Työajan ulkopuolella täytyy olla mahdollisuus olla tavoittamattomissa.
Vaikutusmahdollisuuksilla ja työn ja vapaa-ajan tasapainolla on suora yhteys työntekijöiden hyvinvointiin ja sairauspoissaolojoen vähenemiseen.
Työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet ja osallistuminen päätöksentekoon parantavat myös tuottavuutta työpaikan kehittämisen ja innovatiivisuuden kautta.
Vaadimme työehtosopimusneuvotteluissa ratkaisuja, joiden myötä palvelualojen työntekijöiden vaikutusmahdollisuudet työhön paranevat.
5. Oikeus oppia
Palvelualoilla tuottavuuden kasvu on ollut vaimeaa. Tuottavuuden kasvu edellyttää investointeja sekä teknologiaan että työntekijöiden osaamiseen.
Palvelualojen työntekijät suhtautuvat koulutukseen positiivisesti ja ovat valmiita kehittämään osaamistaan. Koska ammatillisen koulutuksen resursseja on leikattu, on työpaikoilla tapahtuva ja työnantajan järjestämä koulutus yhä tärkeämpää.
Oman osaamisen kehittäminen on jokaisen työntekijän oikeus. Osaava työntekijä on myös yritysten tuottavuuden ja menestyksen edellytys.
Haemme työehtosopimusneuvotteluissa jokaiselle palvelualan työntekijälle oikeutta tukeen, ohjaukseen ja palkallisiin koulutuspäiviin osaamisensa kehittämiseksi.
https://www.pam.fi/tes-neuvottelut/
|