Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: pipipää 
Päivämäärä:   28.1.25 14:56:23

jotka ovat vi-tut-ta-neet muita ihmsiä niin paljon, että tajusit saatuasi suoraa palauttaa. Marttyyrimäiset "olen liian kiltti" -jutut ei oo se mitä tarkoitan, vaan MUITA kohtaan suoraan veemäiset luonneviat?

Aloitan. Minun on erittäin usein pakko olla oikeassa. Pakonomainen tarve olla oikeassa. Älysin tämän erään osuvan vuorovaikutustapauksen myötä. Ymmärsin kuin kirkkaana välähdyksenä, että kyllä olen päästäni vialla tässä asiassa. Täytyy nyt työstää tätä asiaa ja mitää tämä suuni vähän supummaksi kuin tähän asti. Kuitenkaan ei ollut mulla munaa sanoa ääneen, että nyt opin itsestäni todella merkittävästi muita vi.tu.tta.van asian.

Voi luoja, että opin.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   28.1.25 15:01:50

Tietyistä asioista puhuminen parisuhteessa on vaikeaa ja erimielisyyksien ilmaantuessa vetäydyn mieluummin, kuin puhun tai riitelen rakentavasti. Jään myös vatvomaan tiettyjä asioita todella pitkäksi aikaa omassa päässäni. Tämä ei siis näy kumppanille mitenkään, mutta vaikuttaa paljon omaan hyvinvointiini.

Juontaa juurensa varmaan huutavaan ja raivoavaan vanhempaan sekä eksään, joka riidan tullessa alkoi huutamaan sylki roiskuen ja heittäytyi väkivaltaiseksi.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: pekka 
Päivämäärä:   28.1.25 15:10:04

Entinen tyttö sanoi, että enhän minä suinkaan ole täydellinen - viat puuttuu... ;)

:))

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Nor 
Päivämäärä:   28.1.25 15:11:57

Entinen tyttö??

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.1.25 15:12:10

Liika kiltteys ON veemäistä muita kohtaan. Mikään ei ole rasittavampaa ja hiertävämpää kuin henkilö joka ei kerta kaikkiaan suostu eikä pysty ilmaisemaan omia tunteita ja halujaan, ja sitten saa puoli vuotta myöhemmin tietää että tyyppi on ihan katkera ja tuntee itsensä jyrätyksi, kun on itse antanut kultaisella tarjottimella muille rajansa yli käveltäväksi.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   28.1.25 15:13:23

Saatan hermostua ja ruveta huutamaan jos joku asia ei mene ihan putkeen tai on jotain epäselvää.
Eli on tunteiden säätelyssä ongelmia ja tämä taas juontaa juurensa lapsuudenperheestä ja tavasta kommunikoida.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 15:58:36

Mulla on tosi paljon negatiivista ajattelua päässäni liittyen toisiin ihmisiin, joita yritän kovasti peitellä. Näen monissa ihmisissä ärsyttäviä ja mielestäni kiusallisia piirteitä. Harjoittelen tosi paljon pois siitä.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.1.25 16:00:05

Olen uhriutuja, en sano omaa mielipidettä ja sanon kaikkeen aina kyllä, sitten @!#$ ja menen uhriutumismoodiin, että miksei kukaan ikinä ajattele minua. On tosi lapsellinen luonnevika, yritän päästä eroon mutta helposti aina palaan tähän samaan malliin.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 16:07:27

Olen kärsimätön. Kaikki pitäisi tapahtua heti, ongelmat pitäisi saada ratkaistua just saman tien. Hermostun ja olen äkäinen jos se ei onnistu.
Tulistun myös liian nopeasti. Ex sanoi että kiihdyn nollasta sataan sekunneissa sekä silmäni "salamoivat" kun suutun. Olen yrittänyt nyt vanhempana hillitä luonnettani.
Olen myös jääräpää, jos päätän jotain en pysty antamaan periksi vaikka joskus se todellakin kannattaisi.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Rosajaa 
Päivämäärä:   28.1.25 16:15:22

"Olen kärsimätön. Kaikki pitäisi tapahtua heti, ongelmat pitäisi saada ratkaistua just saman tien. Hermostun ja olen äkäinen jos se ei onnistu.
Tulistun myös liian nopeasti. Ex sanoi että kiihdyn nollasta sataan sekunneissa sekä silmäni "salamoivat" kun suutun. Olen yrittänyt nyt vanhempana hillitä luonnettani.
Olen myös jääräpää, jos päätän jotain en pysty antamaan periksi vaikka joskus se todellakin kannattaisi."

Tuota, aikuisista kanssaihmisistäsi en ole huolissani mut ei kai sulla eläimiä ole? Entä lapsia? Ei varmaan?

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Rosajaa 
Päivämäärä:   28.1.25 16:16:45

Koska tuollaisen ihmisen jos kuvittelee lasten ja eläinten kanssa, niin en keksi miten voisit olla niille turvallista ja asiallista seuraa raivotessasi ja hermostessasi niihin?

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   28.1.25 16:20:51

Psykiatrin mukaan minussa on epävakaan piirteitä, joten ne varmaan ärsyttää. Kukaan ei ole uskaltanut suoraan sanoa, ihmiset vaan katoavat elämästäni vähin äänin.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Sana 
Päivämäärä:   28.1.25 16:22:13

"Psykiatrin mukaan minussa on epävakaan piirteitä, joten ne varmaan ärsyttää. Kukaan ei ole uskaltanut suoraan sanoa, ihmiset vaan katoavat elämästäni vähin äänin."

Oletko yrittänyt työstää näitä epävakaita piirteitäsi? Ne tosiaan karkottaa ihmisiä, syystäkin. Lääkitys?

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 16:41:14

Niitä on paljon ja samaistun moneen ylläolevaan kirjoittajaan. Yksi viimeisin minkä olen huomannut, että odotan että muut ihmiset ajattelisivat myös minun etua enkä vaadi sitä riittävän selkeästi (vaikka tuntuu että kyllä vaadin). Koska minut on kasvatettu ajattelemaan aina kaikkia ja se on ollut minulle aiemmassa elämässä eduksi. Ja tästä kärsin ensin minä ja sitten muut kun uhriudun.

Ja viime aikoina olen myös alkanut löytämään ja sallimaan oman egoni enemmän sellaisena kehittävään keskusteluun pyrkivänä työkaluna kuin itsepäiseen päsmäröintiin taipuvaisena. Yritin vuosia pienentää itseäni, koska taisin välillä ärsyttää muita, koska minulla on toisinaan tarve sanoa aika suoraa miten asiat on minun mielestäni. Osaan olla myös itsepäinen ja helposti ylianalysoin itseäni ja muita. Välillä haluaisin tehdä jonkin asian tietyllä tavalla ja olen sen jo mielessäni suunnitellut, kunnes joku ehdottaa sitä samaa tapaa minulle, en halua enää tehdä sitä ainakaan niin. Koen, että horjuttaa omaa hallinnantunnettani. Johtuu varmaan osittain taustastani. Tosi ärsyttävää.

Olisihan se ihanaa olla aina paras mahdollinen versio itsestään, mutta minkäs teet ja voihan sitä lohduttautua sillä, että isossa mittakaavassa nämä on aika pieniä juttuja.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   28.1.25 16:44:25

"Tuota, aikuisista kanssaihmisistäsi en ole huolissani mut ei kai sulla eläimiä ole? Entä lapsia? Ei varmaan?"

Tämä nyt on täysin turha kommentti. Joku voi olla helposti tulistuva mutta silti kohdella lapsia ja lemmikkejä todella hyvin. Eikä se tulistuminen tarkoita aina mitään huutamista tai väkivaltaa, se voi olla ihan vain mielentila.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Najadi 
Päivämäärä:   28.1.25 17:00:07

Minulla on auktoriteettiongelma. On ollut lapsesta asti, mikä harmitti tiettyjä opettajia, ja myöhemmin työelämässä tiettyjä esimiehiä. Minä kun en osaa kumartaa ylemmilleni, niin on joskus ollut vaikeuksia tulla toimeen sellaisten päällepäsmärityyppien kanssa jotka odottavat että alaisten pitäisi vain hymyillä kauniisti ja sanoa kyllä herra/rouva, vaikka kohtelu olisi miten ala-arvoista. En pysty pitämään suutani kiinni.

Toki sinänsä kunnioitan esimiehiä, mutta rajansa kaikella. Ihan mitä tahansa käytöstä ei mielestäni heiltäkään tarvitse sietää. Kyseiset pomot ovat tietysti olleet toista mieltä. Useimpien kanssa olen kyllä tullut hyvin toimeen, mutta ne muutama joiden kanssa en ole...

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: pena 
Päivämäärä:   28.1.25 17:14:27

Suoraan sanojat kulkevat laput silmillä, eivät yleensä ota huomioon muita kuin omat mielipiteensä olivatpa ne miten vailla perusteluita tahansa, erittäin tympeitä neuvottelukumppaneita.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 17:18:26

Minun on hankala lukea sosiaalisia tilanteita ja saatan sanoa jotain ihan asiaan kuulumatonta jonka tajuan jälkeenpäin. Poukkoilen myös puhuessani niin, etten itsekään enää muista mitä olin selittämässä. Pystyn puhumaan ns mistä vain, myös niistä aiheista joista muut kiusaantuvat. Olen ihan liian avoin ja jaan elämääni ääneen liian yksityiskohtaisesti.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Ew 
Päivämäärä:   28.1.25 17:20:36

Mä ajattelen aina olevani oikeassa. Siis että minun valintani olisivat parempi tapa elää kuin muiden. Ärsyttää, mutta ainakin elän sellaista elämää jota itse varmasti haluan. :D

Toinen on se, että jos olen tajunnut jonkun asian, niin haluaisin niin kovasti että KAIKKI muutkin tajuaisivat sen ja tekisivät niin kuin on parasta siinä tilanteessa.
Jotenkin kun on päässyt itse jo eteenpäin, niin en yhtään jaksaisi niitä, jotka jumittavat vasta siellä alkupisteessä tyhminä.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   28.1.25 17:26:25

Sana, joo ja en, on mulla masennuslääkitys, joka hillitsee raivareita. Terapiaan sain lähetteen, mutta kyllästyin terapeutin etsintään ja rahan turhaan syytämiseen. Ihan sama, elän nyt tätä elämää, joka mulle annettu, en jaksa enää välittää.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 17:35:55

"Liika kiltteys ON veemäistä muita kohtaan. Mikään ei ole rasittavampaa ja hiertävämpää kuin henkilö joka ei kerta kaikkiaan suostu eikä pysty ilmaisemaan omia tunteita ja halujaan, ja sitten saa puoli vuotta myöhemmin tietää että tyyppi on ihan katkera ja tuntee itsensä jyrätyksi, kun on itse antanut kultaisella tarjottimella muille rajansa yli käveltäväksi."

Eksä syytti, että minä olen hirveä ihminen kun kohtelen häntä niin huonosti. Kysyin välillä moneen kertaan, että onko joku asia ok ja vastaus oli joo, kaikki eleet vaan kertoivat että ei ole ok. Ja kun vaan inttää että "mene vaan, ei haittaa" tmv niin pakkohan minun on valittava luotanko sanoihin vai en. Jos toinen valehtelee jatkuvaan päin naamaa niin en oikein tiedä mitä siinä pitäisi tehdä.

Oli myös kova manipuloimaan ja vääristelemään totuutta ja todellisuutta, ja syytti minua siitä että minä muistan asiat väärin ja minä teen hänet hulluksi. Tätä ei ole ollut myöhemmissä suhteissa, mutta on jättänyt sellaiset jäljet että jos minulle suututaan alan vain itkemään hysteerisenä ja olen aivan avuton, yritän epätoivoisesti puolustaa itseäni mistä toinen suuttuu lisää.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 17:52:38

Tuolla joku oli huolissaan kysyessään onko eläimiä tai lapsia.
On näitä kaikkia, puolisokin on ollut kanssani jo yli 20v. Lapset toki aikuisia, ihan normaaleita työssäkäyviä kansalaisia heistä tuli, nuorin on itseasiassa perinyt luonteeni. En käyskentele maailmalla irrallaan riehumassa jos tämä kysyjä niin luulee, pystyn kyllä hillitsemään tunteitani sekä käyttäytymään normaalisti mutta sanoisin näitä kyllä luonnevioiksi mitä tässä kysyttiin.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   28.1.25 18:00:25

Onhan nuita kaikenlaisia mutta en sanoisi niitä vioiksi. Se että ei perustele mielipidettään ei minusta edes ole vika vaan ihan mielipide joka ei kaipaa perusteluja.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Rosajaa 
Päivämäärä:   28.1.25 18:01:42

"Tuolla joku oli huolissaan kysyessään onko eläimiä tai lapsia.
On näitä kaikkia, puolisokin on ollut kanssani jo yli 20v. Lapset toki aikuisia, ihan normaaleita työssäkäyviä kansalaisia heistä tuli, nuorin on itseasiassa perinyt luonteeni. En käyskentele maailmalla irrallaan riehumassa jos tämä kysyjä niin luulee, pystyn kyllä hillitsemään tunteitani sekä käyttäytymään normaalisti mutta sanoisin näitä kyllä luonnevioiksi mitä tässä kysyttiin."

No sehän muuttuikin sitten.

Vaikea on siirtää tuollaista käytöstä käytännön mielikuvissa asialliseen eläimenpitoon ja lastenkasvatukseen. Esim. koiranpennun sisäsiisteys asia ei "onnistu ihan heti" . Pystyit siis olemaan raivostumatta koiralle vaikkapa tuossa esimerkissä? Vaikka olit aivan hiilenä, kun ei heti onnistu?

Mites vaikka lapsen opetellessa uusia taitoja, jotka ei ihan ykkösellä suju nekään? Monestikko kusaisit räjähtämällä raivoon kun vaikkapa pyöräilyä yritit opettaa?

Hieno juttu, että tekevät töitä - se tosin ei yksin sinun ansiotasi kuitenkaan ole ja ennenkaikkea se ei kerro yhtään mitään henkisestä hyvinvoinnista jonka ne perus pilarit rakentuu ihmisen lapsuudessa ja nuoruudessa.

Millainen opettaja olet kun toinen oli sitten ihminen tai eläin, opettelee itselleen uutta asiaa?

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Viiva 
Päivämäärä:   28.1.25 18:21:49

Olen parisuhteessa kuulemma liian hiljainen. En miehen mukaan puhu ajatuksista/tuntemuksista tarpeeksi. En vaan jaksa koko ajan jauhaa samoja asioita tai yrittää selittää mitä ajatuksia minulla on (ei oikeasti yleensä mitään ihmeellisiä ajatuksia). En jaksa vetää hernettä nenään jokaisesta asiasta, joten välillä nielen pettymyksen ja jatkan elämää. En myöskään ota näitä asioita esille pidemmän ajan jälkeen, sillä itse en jaksanut asiasta sanoa.

Varmaan samaan asiaan liittyy erikoistaitoni - olla keskustelussa mukana ja vastata jotain kevyttä ilman, että aivot rekisteröi. Tätä tapahtuu vain siis arkisemmista asioista, kuten kaupassa mies puhuu, että leipää on kotona tarpeeksi. Aivot on seuraavan viikon ruokalistassa ja huomaamatta vastaan joo. Seuraavassa lauseessa saatan kysyä mieheltä, että miten se leipä. Yritän tsempata tässä, on hyvin loukkaavaa miestä kohtaan.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 18:30:23

Olen aina väsynyt. Se on aina rassannut läheisiä, kavereita, kumppaneita ja siitä ei olla ollenkaan tykätty opinnoissa eikä töissä. Okei se ei ole luonnevika koska johtuu lukuisista sairauksistani mutta ei ihmiset sitä tiedä ja ne jotka tietää, ei silti ymmärrä mikä sinänsä on jännä. Olen suorastaan tunnettu laiskuudestani, en usein jaksa mennä minnekään tai tehdä mitään.

Nuorempana kiihdyin nollasta sataan sekunnissa mutta kaikki te joilla on tämä piirre, se on mahdollista muuttaa. Kärsin itse siitä kovasti ja epäilemättä niin kaikki muutkin ja aloin tarkoituksella yrittää hillitä itseäni. Vuosien vieriessä se ihmeellisesti on alkanut toimia ja nykyään mun on helppo pysäyttää se hulluksi hetkessä-reaktio. Enpä olisi ikinä uskonut vielä 10v sitten.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   28.1.25 18:52:24

Jos en pidä jostain asiasta, niin en pysty muuttamaan mieltäni ja oppia edes sietämään. Monta juttua olen pilannut itseltäni ja mieheltänikin, kun olen koko ajan ärsyyntynyt, jos joudun ko asian kanssa tekemisiin. Esim. jos en pidä jostain ravintolasta ja porukan mukana joudun sinne kuitenkin menemään, niin en pysty antamaan periksi, että voihan täällä olla ihan mukavaa. Olen koko ajan nyrpeänä vaikka kuinka yrittäisin päästä mukaan tunnelmaan.

Muutenkin olen jääräpäinen. Sen sanoin minkä sanoin ja sitä en muuta vaikka vähän kaduttaisi se sanominen.

Ja haluaisin myös olla ymmärtäväisempi ja armollisempi muita kohtaan. Mutta tiedän silti olevani hyvin jyrkkä esim. päihteiden käyttäjiä kohtaan. En pysty tuntemaan myötätuntoa, vaan itsepähän ovat tyrineet elämänsä. Vaikka siis järjellä osaan ajatella, kuinka pitäisi joskus ymmärtää ja auttaa. Ehkä osaan jopa tehdä ja sanoa oikeita asioita, niin silti mulla ei ole siinä sydän mukana. Sisimmässä mulla on se tuomitseva olo.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Mä 
Päivämäärä:   28.1.25 19:26:37

En kykene selvittämään vaikeita asioita vaan pakenen ja pyörittelen asiaa päässäni. Se saa hirveät mittasuhteet ja tällä olen sössinyt monta juttua..

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: hä 
Päivämäärä:   28.1.25 19:36:42

Olen liian suora enkä mielistele ilmeisesti muutamaa herkkistä tarpeeksi... Varmaan lukevatkin juttuja täällä... Terkkuja vaan, oon saanut vähän kovemman kasvatuksen ja se on vaikuttanut omaan kasvuun hyvin ja huonosti :)

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 19:40:24

Rosajaa, olet raskas ihminen, se lienee sinun luonnevikasi, samoin jankkaamista voisi kai sanoa myös sellaiseksi.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Melissa 
Päivämäärä:   28.1.25 19:50:47

Olen ylittäjä. Aina kun joku kertoo esim. kärsineensä yskästä jo viikon, niin mun on pakko kertoa, jos mulla on kestänyt jo kuukauden. Tai vähintään olen samaistuja, jonka pitää aina kertoa oma samantapainen kokemus. Jälkeenpäin haluaisin potkia itseäni, että miksi et vaan voinut kuunnella ja keskustella juuri sen ihmisen ongelmasta enkä kääntää sitä itseeni. Ärsytän itsekin itseäni tämän ominaisuuden kanssa. Aina kun osaan pitää turpani kiinni, mielessäni taputtelen itseäni olalle, että noin sitä pitää, alat oppia.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: ylittäjä 
Päivämäärä:   28.1.25 19:53:58

Täällä kans yksi ja vatvoja

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Rosajaa 
Päivämäärä:   28.1.25 20:01:20

"Rosajaa, olet raskas ihminen, se lienee sinun luonnevikasi, samoin jankkaamista voisi kai sanoa myös sellaiseksi."

Tämähän meni sinun osalta hienosti : D Onneksi ei olla naamakkain niin ei tartte miettiä läväytätkö nyrkillä suuttuessasi

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: pööfä 
Päivämäärä:   28.1.25 20:06:58

"Minulla on auktoriteettiongelma. On ollut lapsesta asti, mikä harmitti tiettyjä opettajia, ja myöhemmin työelämässä tiettyjä esimiehiä. Minä kun en osaa kumartaa ylemmilleni, niin on joskus ollut vaikeuksia tulla toimeen sellaisten päällepäsmärityyppien kanssa jotka odottavat että alaisten pitäisi vain hymyillä kauniisti ja sanoa kyllä herra/rouva, vaikka kohtelu olisi miten ala-arvoista. En pysty pitämään suutani kiinni.

Toki sinänsä kunnioitan esimiehiä, mutta rajansa kaikella. Ihan mitä tahansa käytöstä ei mielestäni heiltäkään tarvitse sietää. Kyseiset pomot ovat tietysti olleet toista mieltä. Useimpien kanssa olen kyllä tullut hyvin toimeen, mutta ne muutama joiden kanssa en ole..."

Jaa, kuulostat ihan normaalilta ihmiseltä joka vetää rajoja muiden perseilylle silloin kun nyhveröt eivät siihen kykene :D

Itselläni ehkä loputon pinnan venytys. Sitten kun se katkeaa niin lähtee kämppä hakuun ym ja ruoskin itseäni etten taas toiminut aiemmin.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   28.1.25 20:07:59

Ylittäminen on kyllä hankala ominaisuus, kun pienessä määrin se on ihan mukavaa, jos toinen lohduttaa, että ei sulla ole hätää, olen selvinnyt pahemmastakin. Mutta jatkuvana ja vähättelevänä ärsyttävää.

Mulla oli joskus tallikaverina ylittäjän vastakohta, joka ei koskaan ollut kokenut mitään samoja ongelmia kuin mulla. Jos kiroilin kun mies oli käyttäytynyt törpösti, hän totesi että onneksi hänellä on ihana mies. Jos hevoseni säikähti ja putosin, niin onneksi hänellä on niin hyvä tasapaino ettei noin putoile ja hevosensakin on niin hyvin koulutettu, ettei ikinä tee tuollaista. Ei sekään kyllä kivaa ollut.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 20:17:15

Mulla on tosi paljon negatiivista ajattelua päässäni liittyen toisiin ihmisiin, joita yritän kovasti peitellä.

Minulla samaa ongelmaa ja olen yrittänyt opetella pois siitä.
Äitini oli negatiivinen ihminen ja puhui usein negatiiviseen sävyyn ihmisistä joita ei edes kunnolla tuntenut.
Lapsuuden asuinkunnan ihmisistäkin on minulle jäänyt päähän sellainen kummallinen kokonaisvaltainen negatiivisuus tyyliin ne ja ne paikkakunnan rikkaat ja leuhkat....

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Huh huh 
Päivämäärä:   28.1.25 20:26:04



Päivämäärä28.1.25 19:40:24

TÄMÄ:
Rosajaa, olet raskas ihminen, se lienee sinun luonnevikasi, samoin jankkaamista voisi kai sanoa myös sellaiseksi.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Hahhah 
Päivämäärä:   28.1.25 20:30:20

Ehkä Rosajaa vaan on persreikä, se on hänen luonnevikansa jota hän ei ilmeisesti tiedosta itse.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   28.1.25 21:00:56

Diagnosoitu pari persoonallisuushäiriötä. Että varmaan ärsytän tai ihmetytän.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: U 
Päivämäärä:   28.1.25 22:17:53

Ei mitään.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   29.1.25 00:20:23

Päivämäärä: 28.1.25 20:30:20

Ehkä Rosajaa vaan on persreikä, se on hänen luonnevikansa jota hän ei ilmeisesti tiedosta itse.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.1.25 06:28:33

Olen yleensä rauhallinen ja lempeä, mutta joskus harvoin kun hermo menee, räjähdän aivan silmittömästi ja totaalisen ylimitoitetusti.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: nn 
Päivämäärä:   29.1.25 06:31:29

Taas heppatallin lumihiutaleet vauhdissa, hohhoijjaa...te olette kuulkaa ihan tavallisia ihmisiä, älkää esittäkö olevanne jotenkin erityisiä.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: ---------- 
Päivämäärä:   29.1.25 06:41:06

Itselle tulee hyvin herkästi "nurkkaan ajettu" olotila. Siis jos pitää tehdä jotain jota en kunnolla ymmärrä esim töissä on ollut epäselvät ohjeet ja varsinkin jos on kiire ja tulee painetta. Sitten heitän kaiken läskiksi ja pahimmassa tilanteessa räjähdän täysin.
Pystyn kyllä tekemään montaa asiaa yhtäaikaa ja yleensä sietämään painetta, mutta tuo epävarmuus siitä mitä olen tekemässä työntää reunan yli. Ja se on sellainen juna jota en ole vielä oppinut pysäyttämään vaikka asiaa koitankin työstää. Varmaan taustalla kaikki ne menneisyyden kokemukset kun olen saanut huutoa asioista joita en ole edes tehnyt.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   29.1.25 07:34:17

"Olen kärsimätön. Kaikki pitäisi tapahtua heti, ongelmat pitäisi saada ratkaistua just saman tien. Hermostun ja olen äkäinen jos se ei onnistu.
...
Olen myös jääräpää, jos päätän jotain en pysty antamaan periksi"

-Mulla sama.

"Millainen opettaja olet kun toinen oli sitten ihminen tai eläin, opettelee itselleen uutta asiaa?" "Onneksi ei olla naamakkain niin ei tartte miettiä läväytätkö nyrkillä suuttuessasi"

-Miksi kukaan suuttuisi siitä, toinen opettelee itselleen uutta asiaa? Jos haluaa lapsia tai lemmikkejä, niin se niiden opettelun sivusta seuraaminen on aivan olennainen osa sitä valintaa. Ei ole syytä olla niitä kohtaan agressiivinen. Omaa valintaa voi hetkittäin katua, mutta agressio kohdistuu silloin itseen.

Hermostuminen ja äkäisyys ei myöskään tarkoita automaattisesti väkivaltaisuutta. Voi olla aivan raivona ilman että fyysisesti tekee yhtään mitään.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   29.1.25 08:20:34

Myötäilen ja mielistelen, en uskalla nostaa kissaa pöydälle, vänkään ja olen periaatteesta aina eri mieltä kuin muut, koen eläväni paremmin kuin muut ja että tekoni perustuu aina järkisyihin (osittain näin onkin), kuvittelen osaavani kaiken ja paremmin kuin muut ja sitten kun tulee ilmi etten osannutkaan, niin käännän kelkkani täysin ja kuvittelen etten osaa yhtään mitään ja että olen jotenkin vähän tyhmä. Prassailen heti jos olen esim. Lukenut jonkun klassikkoteoksen(luen harvoin), leuhkin yksilöllisellä musiikkimaullani ja vähän kaikella spessulla mitä olen esim. Elämässä tehnyt vaikka itseasiassa olen mennyt pääasiassa joukon mukana enkä varsinaisesti ole niin itsenäinen seikkailija kuin annan ymmärtää.

Nyt äkkiseltään ei tuu muuta mieleen. No ehkä prassailen myös hyvällä terveydellä ja geeneilläni. Ikää 40, näytän kolmekymppiseltä, mulla on täydelliset rinnat ja vyötärö, ei allergioita, mielenterveysongelmia, lapsuus oli täydellinen ja raha-asiat aina ollut kunnossa eikä vastoinkäymisiä ole juuri ollut. Läheisiäkään ei ole kuollut kuin isovanhemmat

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   29.1.25 08:24:48

Ainiin, en ymmärrä toisten ihmisten käytöstä vaikka itse toimisinkin toisinaan samoin. Esim äksyjä ihmisiä mulkoilen aina paheksuen, tosin itse en ole äksy juuri koskaan.

Ainiin ja en näytä virheitäni kellekään. Pidän puheenaiheet sellaisena että näyttäydyin positiivisessa valossa, virheenikin käännän hyviksi puoliksi. Ehkäpä tässä viestissä onnistuin paljastamaan kaunistelematta osan virheistä? Vai miltä vaikuttaa?

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   29.1.25 08:31:02

Lähettäjänn
Päivämäärä29.1.25 06:31:29
"Taas heppatallin lumihiutaleet vauhdissa, hohhoijjaa...te olette kuulkaa ihan tavallisia ihmisiä, älkää esittäkö olevanne jotenkin erityisiä."

Ei kai tässä mitään erityisiä asioita tarvinut ollakaan. Ihan vaan mikä on kenessäkin ärsyttävä luonteenpiirre. Onneksi myös ilmaisit oman luonnevikasi.

  Re: Millaisia luonnevikoja teillä on, siis sellaisia

Lähettäjä: z 
Päivämäärä:   29.1.25 08:55:17

Jumala armahtaa, minä en.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.