Lähettäjä: nyt ei
Päivämäärä: 28.1.25 13:22:07
ovat valovuosien päässä ymmärryksestä siitä, mitä oikean koiran pito on. Perheen aikuisilla ei ole kummallakaan minkäänlaista kokemusta koiran kanssa elosta. Isäni on allerginen (haaveillut koirasta 15 vuotta, koska nykyään eräistä trimmattavista roduista kuulee jatkuvasti, että allerginen on pystynyt sellaisen kanssa elämään) ja vaimonsa on kotoisin miljoonakaupungista, jossa kellään ei lemmikkiä ollut hänen lapsuutensa ja nuoruutensa aikana, vaan vasta nykyään. Hänen kokemuksensa koirista ovat siten niistä katukoirista, joita siellä on edelleen ja joiden suhteen on oltava varuillaan. Hän kertoi vasta viime kuussa, että hänellä on varhaislapsuudesta trauma näihin katukoiralaumoihin liittyen.
Tämän juttuni ydin on siinä, että pelkään koiranpennun päätyvään olosuhteisiin, joissa sille ei ole minkäänlaista perusymmärrystä koiran lajityypillisistä ominaisuuksista ja jossa sitä ei ymmärretä eikä edes yritetä ymmärtää. Riski on todellinen siksi, että moni myyjä tai kasvattaja ei sano EI päin naamaa , koskien myyntiä, vaikka niin kuuluisi eläimen vuoksi sanoa.
Ymmärrän kyllä, että hän pelkää sen traumankin vuoksi niitä koiria. Hän pelkää myös kissoja. Minulla on kissa, joka on tosin leppoisa sylikissa. Hän kuitenkin pelkää ihan eläimen nopeita terveitä liikkeitä, kun minä leikitän huiskalla kissaa ja sitten se vaanii ja hyökkää LELUN kimppuun. Tämän leluhyökkäyksen hän kokee pelottavana, itse sanoo niin. Tämä pelko eläimiä kohtaan tietysti väistämättä siirtyy tuohon lapseen, kun pelkoa ei mitenkään oteta niskasta kiinni. Tämä on todella surullista, kuten myös se, että opetetaan lapsikin kokemaan lemmikit saastaisina bakteeripesäkkeinä eli käsiä on hinkattava saippualla jos edes hipaisee lemmikkiä. Kerron tästä lisää hetken päästä.
Omaiset: isäni, hänen vaimonsa ja heidän leikki-ikäinen lapsensa. Itse olen n. 30-vuotias. Minulla ei koiraa ole koskaan ollut, mutta olen ollut todella lähellä sellaisen ostaa. Onneksi tulin kuitenkin järkiini, enkä ostanut, koska ei minulla kokopäivätyötä tekevänä yksin asujana sellaiselle ole resursseja. Otin kissan ja olen onnellinen siitä sekä etenkin siitä, että erehtynyt koiraa hankkimaan.
Olen kuitenkin lukenut ja luen joka päivä uutta tietoa (=suomalaisilta ammattilaisilta, kuten Tuire Kaimio, Jaana Pohjola) myös koirista, koska minua kiinostaa suuresti niidenKIN käytös. Lukeneisuuteni takia tiedän mitä koiranpito on ja mitä se ei ole. Mitä se voi ymmärtää ja mitä ei. Tämä nyt voi naurattaa montaa, ihan sama, ei häiritse.
Lapsi toivoi ja ostivat sille robottikoiran jouluksi. Siis se lasten lelu, joka liikkuu ja haukkuu jos niin halutaan. Saatesanoilla "Lapsi niin kovasti tykkää, sitten kun meillä on oikea koira". Niin, useimmat 5 v. tykkää lemmikeistä. Tässä on vaan se ristiriita että ne koirasta vastuulliset eli nuo 2 aikuista, eivät käsitä mitä OIKEA koiranpito on. Se on kaikessa ihanuudessaan kääntöpuolena melua, sotkua (!), harmia ja velvollisuuksia. Mm. velvollisuus lenkkeillä 3 x /vrk vuoden joka päivä. Isäni ulkoilee lapsen kanssa joka säällä, vaimo vain kesällä koska "huono ilma". Vaimo on sitä mieltä, että hän ei ulkoile "huonolla säällä". Mites tämä toimii Suomessa koiranomistajana. Kukas koiraa lenkittää, silloin kun isäni ei pysty? 5-vuotias vai? 6-kymppisen isäni terveys ikävä kyllä prakaa jo nyt ainakin tällä hetkellä aika paljon. Fyysinen terveys siis. Tällä hetkellä raajan leikkaus kurkistelee jo oven takana, kun kipupiikitys ei auta. Perussairauksia on useita.
Pääseekö koira lenkille ensinnäkin silloin kun isäni ei voi? Entä tajuaako isäni, mitä se tarkoittaa jos lenkitys on kesää lukuunottamatta 100 % hänen kontollaan?
Se bakteeriasia. Kokevat eläimet äärimmäisen saastaisiksi, kumpikin, mutta vaimolla tämä menee eri sfääreihin. Kun lähtevät kotoani, niin lasta kielletään enää koskemasta kissaan, koska kädet on pesty "saastasta" juuri ennen pukemista. Eivät ymmärrä, miten saatan olla puhdistammatta ja desinfioimatta kissan alapään sen käytyä asioillaan, koska iik, sen alapää on sitten keittiön pöydällä ym.
Joo, koira ei yleensä oo pöydällä, mutta saahan senkin anuksesta maalattua vaarallisen bakteepesäkkeen, jos oikeen haluaa. Iik, sohvalla.
Vaimon sisko otti alle luovutusikäisen kissanpennun kadulta siellä kotimaassa puoli vuotta sitten. Orpopentu, joka nyt oireilee sitä äidittömyyttä ja ainoana kissana orpona kasvamista. Oli purrut kieltämättä kuvatun mukaan melko yllättäen tätä siskoa. Minun isäni kommentti: LUONNEVIKA. JOS ELÄIN PUREE IHMISTÄ ON SE LUONNEVIKA JA PIIKIN PAIKKA. Semmonen kyksy hänellä.
Kaikesta huolimatta tunnen tietty isäni paremmin ja uskon, että hänellä, jos hän ottaisi itselleen vieraasta aiheesta eli koirasta, tietoa vastaan, niin olisi realistisempi mahdollisuus päästä kärryille siitä, että mitä asiallinen ja koiralle hyvän elämän tarjoaminen on. Täysi mahdollisuus on myös tällä vaimolla! En halua sanoa mahdottomaksi, ei olisi totta, mutta valovuosia on.
Viikonloppuna vaimo kertoi taas särähtävän asian siitä kissasta. Hän kun oli siellä kotimaassa hiljattain käymässä. Kissa oli mennyt paperikassiin ja jäänyt sinne jumiin ja panikoitunut. Jäänyt siis siihen kantoripaan jalka kiinni. Hän oli yrittänyt auttaa pentua, joka oli kuitenkin vieraalle ihmiselle sähissyt eikä hän sitten voinut muuta kuin odottaa omistajaa kotiin. Onneksi tämä pian tuli ja auttoi kissan pulasta.
TYHMÄ oli kuulemma kissa. Oli kuulemma kumma juttu, että ei apu kelvannut kun hän oli yrittänyt sanoa kissalle, että auttaa. Mutta tyhmä kissa. Lisäksi TUHMA myös, kun tuollain säätää. Stuoid and noughty cat.. Kun eläimen sielunelämän ymmärrys on tätä, niin on todella ristiriitaista puhua, että SITTEN KUN MEILLE TULEE KOIRA. Tajuattekohan, mitä pelkään? Eläimen päätymistä vastuuttomalta kasvattajalta kotiin, jossa sille ei ole kyvykkäitä omistajia.
Molemmat aikuiset ovat korkeakoulutettuja, mutta tässä näkee, miten esim. matemaattinen , looginen ja kielellinen lahjakkuus ei liity mitenkään älykkyyteen ymmärtää perusasioita eläimistä. Kerrassaan 0 % .
Ja se rotuasia. Haikailtu rotu vaihtelee aina sen mukaan, että mitä isän työkaverit kertovat näistä RODUISTA, JOISTA EI LÄHDE KARVAA, eli niistä mistä moni sanoo pystyvänsä pitämään koira-allergisena. Kauan se oli VEHNÄTERRIERI. Ainoa peruste, että ei lähde karvaa eli allergisoi vähemmän. Kun sanon, että v.terrierin liikunnantarve ja toiminnan tarve on valtava, niin ei kommentoida muuta. kun että ei sitten sotkekaan kun ei karva lähde. Kuka sen trimmaa?
Nyt se on pitkään ollut bichon havanese, koska työkaveri on allerginen ja hänellä on se. Havenesikin on ihan koira koiran koiramaisilla tarpeilla.
Onko teillä ollut tällaista pelkoa, että ihmiset, joilla ei ainakaan vielä ole mitään kyvykkyytä tarjota yhdellekään oikealle koiralle lajityypillinen koti jossa sitä ymmärrettäisiin koirana, niin meinaavat hankkia koiran ja luultavasti saavat viimeistäänkin Torista (ihan listaltakin tosin löytyy niitä raha eellä meneviä) sellaisen ostettua?
Koirakaan ei sitten saa ihmistä nuolla. Ostarilla viikonloppuna pyysivät lupaa silittää yhtä koiraa. Kun se sitten kädestä nuoli lasta, vaimo sanoi omistajalle, että noin ei saa koira tehdä, koska bakteerit. Onneksi omistaja itse tyrmistyneenä sanoi, että koirat kyllä nuolevat ihmisiä, että se on normaalia. Tiiukkaa teki tämä aikuisille, ja sitten mentiin äkkiä käsipesulle.
Ei voi lemmikkiä ottaa, niin kauan kun taso on tämä. Kun tarve kliiniseen puhtauteen ja sitten sellaiseen jonkinlaiseen pakkomielteeseen "puhtaudesta", niin ei voi elävää eläintä mitenkään ottaa.
Lapset puhtaita, pyykkinarulta kuivina nostettuna vaatteita puistellan yksitellen sukkia myöten, ulkona, ettei niihin vain jää pölyhiukkasia. Miten tähän istuu eläimen pissat, kakat ja oksennukset sängyssä, joskus jopa sisäloiset lattialla?
Se karva ei tosiaan välttämättä lähde, mutta ENTÄ muu mikä kyllä lähtee?
|