Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   28.1.25 10:01:10

Nyt heti alkuun mainitsen, että en tarkoita otsikolla että muuttuuko kaikki helpoksi, vaan helpottaako elämä ja väheneekö kuormitus. Vai onko tämä tätä seuraavat vajaa 20 vuotta ja sen jälkeen varmaan omien vanhempien hoitaminen hautaan jne..

Olen aivan loppu. Kodin hommat tehdään miehen kanssa puoliksi ja lapsista huolehtiminen myös. Tosi vilkkaat ja aamuvirkut 2v ja 5v lapset. Onneksi terveitä kuitenkin. Nukkuvat suht hyvin.

Sen enempää avaamatta haluaisin tämän vaiheen ylittäneiltä kysyä, että missä vaiheessa helpotti? Tunsitko olevasi kuormittunut ja väsyksissä pikkulapsiaikana, helpottiko kun lapset menivät kouluun? Yksi vanhempi tuttavani sanoi ensimmäistä lasta odottaessani, että valmistaudu siihen että pikkulapsivuodet voivat olla aikamoista rämpimistä ja sitä se todella tuntuu olevan. Mut kai tämä helpottaa edes hieman ennen kun muuttavat kotoa?

Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   28.1.25 10:02:48

Ja lisään vielä, että hyviä hetkiä on paljon päivittäin, mutta se ei muuta sitä että olen ihan loppu. Töissä on käytävä, mutta vähensin nyt töitä ja teen 4 päiväistä työviikkoa

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.1.25 10:03:23

Joo, siinä eskari-murrosikä-välissä on usein helppo vaihe. Murrosiässä sitten erilaiset haasteet, mutta silloin eivät kulje perässä räpättämässä 24/7.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   28.1.25 10:09:19

Mikä siinä väsyttää? Lapsia on kuitenkin vain kaksi ja teitä vanhempia on kaksi, ei siinä nyt määräänsä enempää hommaa ole. Nukutko tarpeeksi?

Lähettäjä: Juu tuota 
Päivämäärä:   28.1.25 10:12:00

Riippuu varmaan siitäkin, miksi nyt olet noin loppu. Jos äitiys on pelkkää suorittamista, niin kyllähän siihen väsyy. Lapsille voi sanoa ei ja heitä voi komentaa, jos se on tässä ongelma.

Onko työ liian kuormittavaa?

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   28.1.25 10:14:56

Helpottaa. Ei tarvitse samalla tavalla vahtia, tekevät ja menevät omatoimisestikin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 10:15:34

Riippuu aivan mitkä ne asiat ovat, jotka kokee kuormittavaksi. Osa asioista vähenee, osa lisääntyy. Voitko muokata arkeanne ja elämäänne jotenkin muuten, että se näyttäisi enemmän sinulta ja tuntuisi omalta? Muiden ohjeisiin siitä että asiat tulisi tehdä tietyllä tavalla ei pidä jäädä liikaa kiinni vaan miettiä mikä kokonaisuuden kannalta teille sopii.

Voisiko lasten päiväunia esim. rajoittaa (sitä voi kovaakin joutua vaatimaan). Ei ole hyvä että lasten päiväunet ajaa vanhemmat täysin univelkaan. Vanhemmat kun eivät voi päiväunia töissä ottaa. Tätä voi joutua tosin päiväkodin johtajalta vaatimaan, sillä henkilöstö, tauot yms. on mitoitettu monesti sen mukaan, että nukkarissa on vain yksi aikuinen.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   28.1.25 10:17:39

No pienet tietty raskaampia kun saa pukea yms ja vahtia mitä tekee. Minusta helpotti kun tulivat niin isoksi että oppivat hakemaan välipalaa itse jääkaapista.

Lähettäjä: Hanna 
Päivämäärä:   28.1.25 10:20:22

Avaatko vähän miksi olet loppu? Etkö saa nukuttua? Saatko hetkeäkään omaa aikaa?

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   28.1.25 10:25:55

Mulla on toistaiseksi ollut äitiyden rankinta aikaa esikoisen uhmaikä. Ikävuodet 1-3 oli sellaista @!#$ä, että lisää lapsia ei olisi ellei toinen olisi ollut vahinko.

Mutta joo, nyt hän on reipas ekaluokkalainen eikä enää 30 × päivässä lattialla kirkuva hirviö. Kumpikaan nuoremmista sisaruksista ei ole osoittanut ihan yhtä kovaa temperamenttia, vaikka pienin on vähän sinne päin. Uskallettiin siis tehdä kolmaskin, kun toinen oli helppo.

Koen eläväni puolihaastavia ruuhkavuosia. Ihan vaan ruoka, pyykit, lasten tavarat ja metatyö palkkatyön lisäksi vie aivokapasiteetista ison osan.

Jotkut asiat helpottuvat, kun lapset kasvaa ja esim pukemiset ja siirtymät sujuu ehkä helpommin.

Arkea voi yrittää helpottaa: mä esimerkiksi haen Prismasta valmiiksi kerättynä ruuat kerran viikossa tai 1,5 viikon välein. Sitten täydennän vähän lähikaupasta, jos on tarve. Ruokaa koitan tehdä monesti pariksi päiväksi kerrallaan; sekin vaati alkuun opettelua.

Harrastuksia on tällä hetkellä esikoisella kahtena iltana viikossa ja nekin vain osan vuotta. Ulkoillaan paljon; se rauhoittaa sisäpuuhia. Viikonloppuisin koitetaan retkeillä.

Mut hei, mäkin olen kuullut, että se helpottaa, kun menevät kouluun. Kyllä varmasti osaltaan, mutta tuohan se uusia haasteita, ehkä. :)

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   28.1.25 10:29:08

Ja jos on omia harrastuksia, niin niidenkin kuormitusta kannattaa miettiä. Eli antaako se harrastus jotakin, vai viekö se vaan.

Esimerkkinä minä rauhoitin hevostelun ja myin hevosen, ja nyt lenkkeilen ja joogaan.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   28.1.25 10:45:47

Onhan se raskasta kun lapset on pieniä mutta teitä on kuitenkin 2 siellä huolehtimassa ja tekemässä. Minä huolehdin lapset aikalailla yksin vaikka mies siinä olikin. Ero tuli kun lapset oli 1 ja 2v. Onneksi kummallakaan ei mitään uhmaikää ollu, ulkoiltiin paljon, pelattiin ja illalla katottiin joku lasten elokuva. Mun mielestä mitä enemmän aikunen on lapsille läsnä sitä helpompaa se arki on. Tytöt on nyt teinejä eikä mitään käytösongelmia ole vieläkään ja todella läheisiä ollaan kaikki kolme. Pahiten mielestäni lapset reagoi siihen ettei aikunen jaksa tai halua olla lapsille läsnä ja elää sitä lasten arkea, sitä mitä lapset tarvii eli aikunen on lapselle peili.

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   28.1.25 10:48:44

Ja meillä kuopus sairasti eka vuonna aivan älyttömästi niin sen jälkeen kun korvakierre helpotti ja sai yöt nukkua oli arki helppoa verrattuna siihen mitä se oli kun yöt hoiti sairasta ja kipeää lasta.

Lähettäjä: 8 
Päivämäärä:   28.1.25 10:50:59

Jokaisen vielä lapsettoman ihmisen kannattaa todella tarkkaan miettiä, että onko itsestä tuohon. Helpommalla pääsee kun ei tee niitä lapsia, varsinkin jos yhtään epäilyttää.

Lapset vaatii niin paljon, eikä koskaan mene vaan siinä sivussa.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   28.1.25 11:20:08

Meillä on samanikäiset kuin sulla ja aika hektisestä tuntuu.

Kavereiden elämää katselleena sanoisin että murheet muuttuu isommiksi kun niitä on, mutta se stressaavuus toisaalta helpottaa kun Ihan koko aikaa ei kuulu tappelua, äiti äiti äiti äiti, koko ajan ei tarvitse auttaa pukemisessa tai pyyhin kaatuneita ruokia tai maitoja lattialta yms.

Toisaalta harrastuksiin kuskaaminen vie illasta aikaa sen että harrastaa ei vamhemmat enää itse ehdi.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   28.1.25 12:00:11

Onko nämä ne samat lapset, jotka tappelevat koko ajan, äiti harkitsee muuttoa muualle ja mies on vuorotyössä?

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   28.1.25 12:12:02

Helpottaa. Tuo 1-2 v. on ehkä pahin ikä, kun vauhtia jo on, muuta kiellot menevät perille satunnaisesti.

Isoin rajapyykki on ehkä siinä, kun lapset voi jättää keskenään kotiin. Sitten alkaa taas pikkuhiljaa omakin elämä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 12:20:43

Siis mikä tuossa väsyttää, jos on kaksi aikuista ja kaksi hyvin nukkuvaa, tervettä lasta?

Onko tsekattu, että terveytesi on ok (esim. ferritiini)? Millaiset elämäntavat? Harrastathan päivittäin liikuntaa ja syöt oikein niin, että myös uni maittaa? Onko tuo miehenkin mielestä kauheaa rämpimistä?

Minä nimittäin sanoisin, että ei ole normaalia. Jossain on liikaa kuormitusta tai sitten terveydessä on sanomista.

Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   28.1.25 12:29:58

Mielestäni ollaan saatu arki toimivaksi. Tehdään isoja satseja ruokaa kerralla, jotta ei tarvitse joka päivä käyttää aikaa kokkailuun. Kuopuksen uhma koettelee tällä hetkellä tosi kovaa. Kaikki pukeminen esimerkiksi on kauhea painiottelu. Ei ole lahjottavissa tai kiristettävissä ollenkaan. Jonkin verran viikottain rikkonaisia öitä nuoremman heräilyn vuoksi, mutta koen nukkuvani riittävästi. Menen 21/21.30 sänkyyn. Lapset heräävät 5.30-6 välillä. Isompi ei ole aikoihin nukkunut päiväunia, nuorempi nukkuu 1,5h ja ehdottomasti tarvitsee vielä niitä. Pötköttelen kyllä sen lepohetken, mutta esikoinen höpisee jotain koko ajan, vaikka ohjaan puuhaamaan jotain rauhallista. Esikoinen on äänessä heti heräämisestään aina nukahtamiseen asti. Ei ole hetkeäkään puhumatta ja on todella kova ääninen. Se kuormittaa tällä hetkellä, samoin nuoremman kova uhma ja lukuisat raivokohtaukset päivässä. Pöllöilee oikeastaan koko hereillä olo aikansa ja esim lapsen lukuisat ruokapöydästä poistamiset väsyttävät. Tiedän tämän olevan vaihe, esikoinen oli melko samanlainen 2-3v iässä. Molemmat lapset ovat tosi paljon kiinni minussa, isäkin kelpaa, mutta minun jaloissani/päälläni pyörivät koko ajan, vaikka isä on kotona.

Mies oli viime vuoden kiinni työprojektissa ja paljon pois kotoa. Hoidin lapset ja koiran, kävin 100% töissä. Nyt kun arki palautui vuoden vaihteessa normaaliksi, niin tuntuu että uupumus iski jotenkin nyt jälkijunassa. Tosin tajusin just että mies ei ole tammikuun aikana ollut yhtäkään viikonloppua kokonaan vapaalla (vuorotyö+ harrastus) joten olen ollut lasten kanssa viikonloput paljolti yksin. Yleensä kun ollaan yhdessä vapailla, nukutaan vuoro aamuin pitkään ja toinen herää lasten kanssa. Miehen kotona ollessa nukun päiväunet omassa rauhassa viikonloppuisin.

Töissä olen ollut nyt vuoden äitiysloman jäljiltä ja terveysalalla pitkäaikaisessa työpaikassa on kaikki muuttunut ja tahti kiristynyt. Huomasin viime vuoden kesälomalla, että ensimmäisen lomaviikon näin painajaisia ja nukkuminen oli surkeaa. Alitajunta käsitteli jotain työtaakkaa. Loppuloma sujui hyvin. Sama tapahtui nyt joululomalla. Lomaa oli viikko ja näin sen koko viikon työpaikkaunia/painajaisia, nukkuminen oli surkeaa. Työarkena nukun hyvin enkä nää töihin liittyviä unia. Työpaikan vaihto on haastavaa, pitäisi vaihtaa koko alaa, pois terveysalalta. Ei ole jaksamista eikä taloudellista mahdollisuutta alkaa lukea uutta ammattia. Ei myöskään ideaa mitä sitä opiskelisi jos mahdollisuus olisi. Pidän itse työstäni, mutta kaikki muu työpaikassa on muuttunut ja vaatimukset kovat. Varmasti tämäkin tuo osansa tähän uupumukseen.

Omaa aikaa on 2x viikossa 1,5h kerrallaan kun käyn salilla. N. 2-3kk välein saadaan lapset yhdeksi yöksi yökylään. Ehkä kerran kahdessa kuukaudessa näen ystäviä ilman lapsia (ystävät asuvat 2-3 h matkan päässä). Iltaisin jää omaa aikaa puolesta tunnista tuntiin lasten mentyä nukkumaan ja sen ajan makaan sohvalla lamaantuneena :D

Kiitos asiallisista kommenteista. En etsi ratkaisua tilanteeseen, kun mielestäni asioita on helpotettu niin paljon kun pystyy. En koe vaativani itseltäni mitään suuria. On vaan ihana lukea kokemuksia ja tietää että jossain kohtaa tämä homma helpottaa.

Lähettäjä: fnnkk 
Päivämäärä:   28.1.25 12:44:51

Tsemppiä aloittajalle. Kiitos kun perheelliset jaatte näitä kokemuksia. Sain taas yhden vahvistuksen lisää sille pitkälle listalle, miksi en tuohon hommaan ryhdy.

Huh huh. Olen joka ikinen päivä niin onnellinen etten ole astunut tuohon ansaan.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   28.1.25 12:45:50

Kyllä minusta se päiväkoti-ikä oli raskainta aikaa, itseäni stressasi eritysesti tiukat hoitoajat. Meillä on molemmilla työ, jossa saattaa tulla yhtäkkiä yllättäviä palavereita iltapäivään ja sitten sai ihan paniikissa kaahata päiväkodille hakemaan lapsia. Meillä lapset siis pieniä ennen koronaa ja näin yleistä etätyömahdollisuutta. Nykyisillä työjärjestelyillä oma elämä olisi huomattavasti helpompaa.

Minusta se ala-asteikä oli helpointa ja seesteisintä aikaa. Vuodet oli aika samanlaisia ja lapset jo helppoja. Toki siinä alkoi sitten iskeä päälle ne toiset ruuhkavuodet, eli lasten harrastuskuljetukset, joita meillä oli paljon. Mutta tämä on toki oma valinta. Me olemme aina halunneet mahdollistaa lasten harrastamisen ja halunneet tukea sitä parhaamme mukaan.

Tuohon aloittajan arjen kuvaukseen sanoisin, että minusta olisi todella tärkeää opettaa lapsi/lapset leikkimään ja touhuamaan myös itsekseen ilman aikuisen seuraa. Vanhemman pitää saada olla myös kotona hetkiä rauhassa ja lapselle on todella tärkeää oppia toimimaan yksin ja itsenäisesti ilman jatkuvaa tukea aikuiselta.

Mutta kyllä se helpottaa koko ajan ja niin typerältä kliseeltä kuin se kuulostaakin, näitäkin vuosia tulee vielä joskus ikävä. Ei ehkä ihan kaikkia hetkiä nisitä, mutta kuitenkin. :D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 12:46:25

Minulla on vain yksi lapsi ja tämän lisäksi meillä on eron takia ollut viikko-viikko vanhemmuus siitä, kun lapsi oli kuusi, joten tilanne vähän eri, mutta kyllä se helpottaa! Koin pikkulapsiajan/päiväkotiajan todella kuormittava, kun koko ajan tarvitaan jossain, kamalaa älämölöä koko ajan, jatkuvaa vahtimista ja aikatauluttamista, aamuvirkku lapsi, joka nukahti huonosti ja heräili monta kertaa yössä. Omaa aikaa ei nimeksikään ja kaiken lisäksi mies, joka ei saa oma-aloitteisesti edes tehtyä ruokaa. Lapseni on nyt alakoulun viimeisellä, kulkee itsenäisesti kouluun/kavereille, tekee itse välipalat jne. tuon ikäinen osaa jo vaikka mitä. Näin jälkikäteen voin sanoa, että suorastaan inhosin päiväkotiaikaa, mutta tämä vaihe on ihanaa, kun lapsi on oikeasti mitä parhainta seuraa, kykenee fiksuihin keskusteluihin ja osaa jo sen verran itse ajatella, että uskaltaa antaa vastuutakin.

Tsemppiä aloittaja, vähitellen helpottaa, vaikka välillä pitkältä tuntuukin!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 12:52:01

Olisiko miehen nyt aika ottaa enemmän vastuuta kodista vuorostaan. Varsinkin nuo harrastusjutut voisi nyt tarkkaan katsoa meneekö ihan tasan.

Lähettäjä: Aloittaja 
Päivämäärä:   28.1.25 13:01:10

Aloituksessa olin kyllä harhaan johtava. Sillä viime vuonna miestä ei kokoonpanossa pahemmin näkynyt. Nyt tammikuussa on ollut arjessa normaalisti mukana, mutta viikonloppuisin ei. Uupumus jotenkin iski nyt tosi kovaa päälle.

Kävin loppuvuodesta lääkärissä. Laajoissa verikokeissa ei löydetty muuta kun matala ferritiini. Olen syönyt nyt 2kk rautaa ja syön jatkossakin.

En ole ennen tästä avautunut täällä. En missään nimessä harkitse tai mieti eroa miehestäni.

Lähettäjä: Juu tuota 
Päivämäärä:   28.1.25 13:13:56

Vanhempi lapsi äänessä koko ajan? Nuoremman kanssa jatkuvaa tappelua? Molemmat lapset sinussa kiinni koko ajan? Eihän tuo normaalilta kuulosta ja olisin varmaan ajanut kallioleikkausta päin, jos elämä olisi ollut tuollaista, kun lapset oli pieniä.

Komenna niitä! Lapsi voi olla hiljaakin välillä, ei hänen tarvitse hölöttää koko ajan. Nuoremman uhma helpottaa, kun pistät enemmän rajoja. Ja lapsia toki pidetään sylissä ja hellitään, mutta kyllä heitä voi komentaa tekemään muutakin välillä kuin roikkumaan äidissä.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   28.1.25 13:29:36

Sekin on niin luonteesta kiinni, miten viihtyy yksin ja miten paljon pälätystä tulee. Ei niitä noin vaan "komenneta" yksin hiljaa leikkimään.

Ja jos luulee, että uhma menee ohi tiukemmilla rajoilla, niin ei ole oikeaa uhmaa nähnytkään. Siinä vaan pidetään ne rajat, vaikka lapsi kiukkuaa kuinka. Jollain se loppuu viikon päästä, jollain parin vuoden ja muilla siltä väliltä. Mitään taikasanoja siihen ei ole.

Ottaisin miehen kanssa tuon puheeksi ja tasapuolistaisin viikonloppuja. Mäkin tykkään puuhata viikonloput lasten kanssa, mutta joskus on ihan kiva päästä maanantaina töihin lepäämään, ja välillä, tai usein, on kiva, kun perheen toinenkin aikuinen osallistuu perushommiin myös viikonloppuna.

Lähettäjä: Hanna 
Päivämäärä:   28.1.25 13:30:24

Nyt kun avasit asiaa vähän tarkemmin, voin kertoa että mun kokemuksen mukaan kyllä se helpottaa kun lapset menee kouluun. Kovasti tsemppiä:)

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 13:35:34

Helpottaa huomattavasti (terveillä ja ns. Normaaleilla lapsilla) heti kun nuorin on 4 tai jo 3 vuotias.

Lähettäjä: Vittö 
Päivämäärä:   28.1.25 13:41:22

En kyllä usko että ne on lapset jotka kuormittaa, vaan joku muu asia pitää pinnaa kireällä, silloinhan ei tarvi ku linnun laulaa ni ärsyttää.

Joten selvitä tarkoin oma hyvinvointisi; työ, ravinto, harrastukset, oma aika, parisuhteen hoito yms . Kun muut asiat on kunnossa, lapset on voima joista saa miljoonasti enemmän kuin ottavat.

Lähettäjä: Riippuu 
Päivämäärä:   28.1.25 14:16:03

Täällä toinen väsynyt äiti, jonka koululaisella on isoja haasteita ADHD:n myötä. Ennen kun piti saada vain päivähoitoon kutakuinkin vaatteet päällä, niin nyt teen peruskoulua uudelleen huolehtimalla lapsen kirjoista, läksyistä, vaatteista, liikuntapäivistä ja ennen kaikkea hankalan elämän harmeista. Kouluikäinen jo tajuaa itse, että muilla samanikäisillä on helpompaa, tekevät jo ihan erilaisia juttuja ja toimivat monessa asiassa jo ihan eri tavalla ja itse harjoittelee vielä esim päivän hahmottamista kellon mukaan tai seuraavan päivän kirjojen katsomista edellisenä päivänä koulusta lähtiessään jne. Sitten hän kokee itsensä huonoksi ja epäonnistuneeksi ja ei yritäkään osallistua harrastuksiin tms. Siinä minä toisaalta kuormitun ylimääräisestä säätämisestä, jatkuvan pahan mielen kantamisesta ja toisaalta yritän viestittää lapselle, että hän on tosi ihana ja ok, oppii kyllä samat asiat eri tahtiin ja ei ole hänen vikansa, että hänellä on ADHD.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.1.25 14:27:09

Eli koko viime vuoden sä olet ollut yksinhuoltajana tehnyt töitä koko hereilläoloajan. Töiden jälkeen kodinhoitajana kotona, sillä aikaa kun mies on rentoutunut työmatkallaan? Tuskin se mies on kuitenkaan 16h työpäiviä tehnyt. Jos on, siitä saadun taloudellisen hyödyn olisi tullut helpottaa sinua sen verran, ettei kokonaikatyötä plus kodinhoitoa tarvitse yksin hoitaa.

Ilmeisesti mies jatkaa edelleen samaa menoa, priorisoidessaan oman aikansa sun aikaa tärkeämmälle. Hän harrastaa ja sinulle jää aikaa jos jää.

Nyt mies tiukkaan puhutteluun. Teillä on perhe. Työt jatkuu kotona ja se työmäärä tulisi mennä tasan tai epätasapaino korvata rahalla tai esim. siivoojan palkkaamisella, lastenhoitajan palkkaamisella tms.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   28.1.25 14:34:24

Matala ferritiini väsyttää kyllä älyttömästi. Ei mikään ihme että tuntuu kuormittavalta.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.1.25 14:36:19

Esikouluiän jälkeen on aika vaivatonta jo. Mä ainakin käytän pienenä palvelijana lasta :D Haetko kännykän, siivoatko nuo, käytkö ruokkimassa kissan, laitatko uudet pyyhkeet... pystyy myös jo harrastaa yhdessä, on kaveri moneen lajiin. Itellä tosin vain 1, en ole kokenut kovin hankalana lapsiarkea.

Lähettäjä: Juu tuota 
Päivämäärä:   28.1.25 14:53:25

Se on jännä, miten huonosti käyttäytyvät lapset ovat aina näitä todella tempperamenttisia ja hyvin käyttäytyvät helppoja...

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 15:21:09

"Esikoinen on äänessä heti heräämisestään aina nukahtamiseen asti. Ei ole hetkeäkään puhumatta ja on todella kova ääninen."

Oma lapseni on samanlainen, aina ollut. Ihan koko ajan jotain höpötystä, selitystä, huutamista, kysymistä, jaarittelua, valitusta jne. Ja itse kuormitun pahasti jatkuvasta puheesta/äänistä. Kun lapsi oli pienempi, saatoin mennä tuota jatkuvaa älämölöä vessaan karkuun. Lapsi jaksoi noin viisi sekuntia olla hiljaa ja sitten se sama lätinä jatkui oven takaa. Olin niin loppu siihen meteliin! Olen miljoonat kerrat selittänyt lapselle, että tarvitsen välillä hiljaisia hetkiä, minkä jälkeen jaksan taas jutella.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 16:02:22

Auttaisiko pälättämiseen asian harjoittelu selkeästi rajattuna? Osta visiaalinen munakello (jossa aika näkyy pienenevänä värialueena) ja ota päivässä pieniä hiljaisia hetkiä. Laita vielä kuulosuojaimet päähän ja et reagoi lapsen mahdolliseen puheeseen. Lapselle voi antaa hiljaista tekemistä: muovailuvahaa, värityskuvia, helmiä tms. Ajan voi aloittaa esim. 5 minuutista ja tavoite niin että 7v se on 45min (oppitunnin verran). Ennen ja jälkeen olet hyvin läsnä, juttelet ja huomioit, katsot silmiin ja teette yhdessä. Kysy kiinnostuneena esim. mitä lapsi on tällä ajalla tehnyt.

5min pätkiä voi ottaa useamman. Vartin pätkiä ottaisin max 2 päivässä ja sitä pidempiä vain max kerran.

Lapsella parin vuoden päästä alkaa koulu, joten on hyvä opetella kouluvalmiuksia ja siihen kuuluu hiljaa oleminen. 20 oppilasta ei voi pälättää yhteenääneen kokoajan.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   28.1.25 16:07:43

No ei mitään tuollaista ainakaan mitä piste ehdottaa.

Rasittuneena on todella kuormittavaa kuunnella lapsen läpätystä. Elämästäsi täytyy saada kuormaa pois.
Toki lapselle tarjoten sellaista tekemistä, mihin keskittyy hiljaa. Osa on seurallisia kärpäsiä ja helpottaa muutaman vuoden sisään kun tulee enemmän kaveritreffejä ja lapset myös keskenään oppivat olemaan tappelematta pidempiä aikoja.

Lapselle on tosi traumatisoiva kokemus jos vamhemmat eivät koe hänen asioitaan tärkeänä ja ei saa puhua.

Lähettäjä: ....... 
Päivämäärä:   28.1.25 16:11:32

Helpottaa joo. Ikävuodet 6-9 ovat tietyllä tapaa parasta aikaa vanhempien näkökulmasta. Lapsi on vielä pieni ja vanhempien ohjailtavissa, mutta kuitenkin jo tosi itsenäinen. Hänen kanssaan on hauska tehdä tosi monia asioita ja hän lähtee vielä innoissaan mukaan perheen reissuille ja yhteiseen tekemiseen.

Mutta: jos ongelmia tulee, niin ne ovat isompia kuin leikki-ikäisillä. Voi tulla oppimisvaikeuksia, muita koulunkäyntiongelmia, kiusaamista tai ongelmia kaverisuhteissa. Ja tämä ikävaihe vaatii vanhemmilta uudenlaista miettimistä ja mahdollisesti oman elämän uudelleenjärjestelyjä. Miten pikkukoululainen kulkee kouluun ja osaa lähteä aamulla oikeaan aikaan? Miten vältetään yksinäiset iltapäivät? Kuka huolehtii lapsen läksyissä auttamisesta? Mitä jos vanhemmat tekevät vuorotöitä? Onko koulumatka turvallinen? Mitä lapsi harrastaa ja kuka sinne häntä kuskaa?

Lähettäjä: Tiina 
Päivämäärä:   28.1.25 16:13:48

"Onko nämä ne samat lapset, jotka tappelevat koko ajan, äiti harkitsee muuttoa muualle ja mies on vuorotyössä?"

Ei tällä kertaa, opin että tänne on turha kirjoittaa mitään ja toivoa neuvoa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 16:28:25

"Lapselle on tosi traumatisoiva kokemus jos vamhemmat eivät koe hänen asioitaan tärkeänä ja ei saa puhua."

Kyllä. Idea onkin ehkäistä sitä ja jaksottaa vanhemman huomiota. Vanhempi voi hyvin sulkea huomionsa 5 minuutiksi (joiden kulumisen lapsi näkee visuaalisesti) 5-vuotiaalta ja tämän jälkeen huomioida, keskustella ja olla läsnä. Opettaa, että voi olla hetken itsekseen ja vanhempi on kohta taas saatavilla ja läsnä. Se, että äiti vaikka lukee kirjaa tai laatii kauppalistan tai täyttää tiskikoneen rauhassa ei ole lapselle traumatisoivaa. Lapsi ei välttämättä pidä siitä, mutta se ei ole vahingollista, päin vastoin.

Lapselle on traumatisoivaa, jos hänen annetaan tuhota vanhempiensa mielenterveys ja hän tuntee miten on taakka ja vanhempi on ärtynyt ja väsynyt ja poissaoleva, mutta häntä ei kasvateta eikä opeteta eikä laiteta rajoja. Hän voi oireilla tätä hakemalla yhä hanakammin huomiota ja pahentaen entisestään vanhemman väsymystä. Vain koska kaipaa aitoa yhteyttä ja hyväksyntää. Lapselle siis voi opettaa paremman keinon: anna vanhemman olla rauhassa hetki, niin hukut sitten huomioon ja rakkauteen. Selviät hetken yksin.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   28.1.25 16:37:51

"Molemmat lapset ovat tosi paljon kiinni minussa, isäkin kelpaa, mutta minun jaloissani/päälläni pyörivät koko ajan, vaikka isä on kotona."

Mies voisi ottaa lapsia enemmän mukaan. Siinä ne oppii, että isäkin kelpaa. Varsinkin jos asutte niin, että on omaa pihaan ja mies hoitaa lumityöt tms., niin lapset vaan sinne mukaan touhuamaan. Auttaa jo tosi paljon, että on niitä rauhallisia hetkiä myös.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.1.25 16:41:21

.: vastikään joku kertoi täällä laittavansa kätensä lapsen pään päälle ja sanovansa hysss, jos lapsi tulee keskeyttämään toisten puheen. Se on kuulemma sairasta väkivaltaa ja sähisemistä, eikä sisaruksella saa olla mitään asiaa äidille kun pikkudiktaattori haluaa kirkua. Kuulemma sellaisen voi opettaa, että lapsi saa polkea äidin jalkaa merkkinä siihen, että äiti tai se sisarus saa sanoa lauseensa loppuun ja sitten on pikku diktaattorin vuoro. Ja tämä on kuulemma aivan yleinen tapa nykyään.

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   28.1.25 17:12:48

Pisteeltä aivan erinomaisia kirjoituksia tuossa ylempänä.

Nykyään vanhemmuus tuntuu olevan sitä, että lapsi ei tule osaksi vanhempien elämää, vaan vanhempien tehtävä on toimia lapsen ohjelmatoimistona koko ajan. Tästä on hyvä opetella pois.

Lapset otetaan mukaan arkiseen tekemiseen ja myös aloittajan miehen on syytä osallistua tähän. Juuri kuten yllä ehdotettiin: lapset mukaan vaikka lumitöihin, haravoimaan tai laittamaan ruokaa isän kanssa, niin äiti saa hengähtää, ja välillä tietenkin toisin päin. Menet vaikka kuulokkeet päässä eri huoneeseen tai poistut tontilta lenkille, jotta lapsilla ei tule kiusausta roikkua sinussa.

Matala ferritiini vaikuttaa tietysti myös. Kun rauta-arvot paranevat kuukausien mittaan, alat voida paremmin.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   28.1.25 17:41:08

"Se on jännä, miten huonosti käyttäytyvät lapset ovat aina näitä todella tempperamenttisia ja hyvin käyttäytyvät helppoja..."

Niinhän se onkin. Toisille vaan menee samat asiat perille helposti, toisille ei.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 17:54:47

"Huh huh. Olen joka ikinen päivä niin onnellinen etten ole astunut tuohon ansaan"

Ja nämä tämmöset kommentit ovat suoraa veetuilua aloittajalle ja voisisitte velat jättää kirjoittamatta kun ei ole mitään järjellistä sanottavaa.

Lähettäjä: Talo 
Päivämäärä:   28.1.25 18:07:58

"Joten selvitä tarkoin oma hyvinvointisi; työ, ravinto, harrastukset, oma aika, parisuhteen hoito yms . Kun muut asiat on kunnossa, lapset on voima joista saa miljoonasti enemmän kuin ottavat."

Pisteelle vastineena, että yhtälailla yllä oleva viesti on vattuilua. Aivan kuin vanhempi ei saisi rasittua lapsista vaan syyn on pakko olla jossain aivan muualla, koska lapsethan tuovat vain iloa ja energiaa elämään. Kyllä se lastenkin kanssa oleminen voi olla raskasta.

Lähettäjä: fnnkk 
Päivämäärä:   28.1.25 18:13:48

''Ja nämä tämmöset kommentit ovat suoraa veetuilua aloittajalle ja voisisitte velat jättää kirjoittamatta kun ei ole mitään järjellistä sanottavaa."

No onhan siinä järjellinen sanoma: nimittäin se, että toivottavasti ihmiset miettisivät ennen kuin lähtevät tuohon touhuun. Ei tuollaista kukaan normaali ihminen jaksa. Eikä kuulukaan jaksaa.

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   28.1.25 18:15:28

Kyllä se toivottavasti helpottaa, vaikkei tämä minun jälkikasvuni olekaan mikään vaikea tapaus ja mieskin osallistuu perheen pyörittämiseen. Välillä tuntuu vain raskaalta olla koko ajan niin läsnä, ja sen takia panostankin täpöllä harrastuksiini ja matkusteluun. Kun jälkikasvu menee kouluun, hänellä todennäköisesti alkaa muutenkin olla enemmän omaa elämää.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   28.1.25 18:15:34

"Se on jännä, miten huonosti käyttäytyvät lapset ovat aina näitä todella tempperamenttisia ja hyvin käyttäytyvät helppoja"

No on se jännä. Eikö tää ole ilmiselvää :D lapsi, jolla on vahvempi oma tahto luonnollisesti käyttäytyy useammin juuri niin kuin tahtoo eikä niin kuin aikuiset haluaa. Ihan hyvin niistäkin kasvaa.

Ps. Mulla on molempia.

Tälläistä shaibaa jauhaa vaan yhden rauhallisen lapsen vanhempi.

Lähettäjä: ..... 
Päivämäärä:   28.1.25 18:17:18

Helpottaa! Tosin meillä ei ollut edes pikkulapsivaihe kovin raskas, mutta nyt alakoululaiset ovat paljon kavereiden kanssa, minun ei tarvitse kehittää tekemistä tai ulkoilla lasten kanssa (juu se lasten kanssa ulkoilu ei vaan ole sama asia kuin lenkkeily yksin). On päiviä ja jopa viikonloppuja kun lapset eivät ole edes kotona. Tosin harrastuksiin kuljetus on oma stressinsä, meillä eivät onneksi ole oikein innostuneet mistään.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   28.1.25 18:17:54

Piste on selkeästi kasvattanut pelkkiä koiria.

Lähettäjä: Kui 
Päivämäärä:   28.1.25 18:40:40

Kun lapseni olivat tuon ikäisiä, leikkasin jostain lehdestä talteen mietelauseen, jossa todettiin että usko tai älä, lapset kasvavat yllättävän nopeasti niin isoiksi, että saat taas lukea kirjaa rauhassa. Mietin, ettei sellaista aikaa tule ikinä ja nyt se yhtäkkiä onkin tässä.

Pikkulapsiaika oli ainakin minulle kuormittavaa. Lasten mennessä kouluunasiat helpottivat. Haasteita on tietysti aina, mutta minulle isompien lasten haasteet ovat olleet minulle helpommin käsiteltäviä. Meillä eletään nyt teini-ikää, ja kauhukseni olen pari kertaa kaiholla muistellut pikkulapsiaikaa ja sitä, miten kiva oli puuhata pienten kanssa. Vuodet siis todella kultaavat muistot.

Kuulostaa siltä, että pienten lasten lisäksi sinulla on tosi vähän omaa aikaa ja kuormittava tilanne töissä. Kävisin sinuna keskustelun puolison kanssa siitä, miten saisitte sinulle enemmän aikaa palautumiseen (oli se harrastamista, nukkumista tai vaan vapaata olemista).

Lähettäjä: Juu tuota 
Päivämäärä:   28.1.25 18:45:58

"Tälläistä shaibaa jauhaa vaan yhden rauhallisen lapsen vanhempi."

Niin tietenkin. Olen kasvattanut 2 hyvinkin vilkasta lasta aikuisiksi, mutta meillä kyllä komennettiin lapsia, eivät menneet siitä rikki. Rajoja ja rakkautta, molempia pitää olla, nykyään vaan tuntuu, että vanhemmat kuvittelevat pelkän rakkauden riittävän.

Lapsi ei mene siitä rikki, että häntä pyydetään olemaan häiritsemättä vanhempia hetkeen. Nämä ovat varmaan niitä perheitä, joissa puhelun toisessa päässä ei meinaa kuulla yhtään mitään, kun ipanat rääkyvät taustalla ja äiti ei saa heitä hiljaiseksi.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   28.1.25 18:54:53

Juu tuota: <3

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   28.1.25 19:08:29

"No onhan siinä järjellinen sanoma: nimittäin se, että toivottavasti ihmiset miettisivät ennen kuin lähtevät tuohon touhuun. Ei tuollaista kukaan normaali ihminen jaksa. Eikä kuulukaan jaksaa"

Luuletko tämän tämmöisen tuovan mitään arvoa keskusteluun, aloittajan ajatuksiin tai itsellesi? Kukaan normaali ihminen ei tämmöisiin aloituksiin tuommoisia viestejä laita, eikä kuulukaan laittaa.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   28.1.25 19:13:56

Ei varmasti kukaan harkitse eikä pohdiskele lastenhankintaa, joten on hyvä että on tämä keskustelu, jonka pohjalta jokainen voi tehdä päätöksensä...

Lähettäjä: Q 
Päivämäärä:   28.1.25 19:48:35

Minusta pikkuvauva-aika oli pahinta. Taaperot oli jo aika mukavia, viskari - alakouluikäiset tosi kivoja. Murrosikä voi olla tosi raskasta ja huoltentäyttämää, mutta jokin järki murkunkin päässä on. Paljon on myös hyviä hetkiä.

Me käytiin yhden murkun kanssa kasvatus- ja perheneuvolat. Oli pinnausta koulusta, huonoa seuraa, viiltelyä... Uhmasi ja koetteli. Silti oli paljon hyviä hetkiä ja rakkautta. Nyt on tasainen, rauhallinen ja tyytyväinen aikuinen. Opinnot käyty, vakityö ja parisuhde. Välit meihin vanhempiin on erittäin hyvät.

Lähettäjä: Vehnä 
Päivämäärä:   28.1.25 20:00:34

Aloittajalle tsemppiä! Kyllä helpottaa kun lapset ovat kouluiässä. Omat nyt 1.- 3.- ja 4. luokalla. Ihanaa kun kulkevat itse kouluun, hoitavat läksyt itse ja voin käydä kaupassa/lenkillä/missä tahansa ilman että tarvitsee miettiä hoitajaa. Toki vielä tappelevat ja huuto on silloin hirveä. Yksi on lievästi neuroepätyypillinen mutta muuten helppoja lapsia. Olin juuri kipeänä ja lapset hoitivat silloin kanalan, heinät pihattoon ja kävelyttivät koirat. On niistä apuakin siis kun kasvavat. Ja yleensä lapset alkavat nukkua pidempään kun ikää tulee.

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   28.1.25 20:26:38

"Niin tietenkin. Olen kasvattanut 2 hyvinkin vilkasta lasta aikuisiksi, mutta meillä kyllä komennettiin lapsia, eivät menneet siitä rikki. Rajoja ja rakkautta, molempia pitää olla, nykyään vaan tuntuu, että vanhemmat kuvittelevat pelkän rakkauden riittävän
Lapsi ei mene siitä rikki, että häntä pyydetään olemaan häiritsemättä vanhempia hetkeen. Nämä
ovat varmaan niitä perheitä, joissa puhelun toisessa päässä ei meinaa kuulla yhtään mitään, kun ipanat rääkyvät taustalla ja äiti ei saa heitä hiljaiseksi."

Eihän kukaan ole väittänyt, etteikö lapsia saisi komentaa. Se nyt ei ihan aina vaan ole niin, että komentamalla asiat hoituu ja kas, lapset tottelee.

Meillä toinen tottelee, toinen ei tietynikäisenä kuunnellut mitään. Samat rajat ja ohjeistukset ollut. Nyt tuokin jäätävä jääräpää on ihan fiksu koululainen, vaikka edelleen saa joistakin asioista vääntää. Toiselle riittää, kun sanoo ja selittää.

Lähettäjä: Juu tuota 
Päivämäärä:   28.1.25 20:32:19

"Eihän kukaan ole väittänyt, etteikö lapsia saisi komentaa. Se nyt ei ihan aina vaan ole niin, että komentamalla asiat hoituu ja kas, lapset tottelee."

Kyllä jossain on vikaa, jos ei saa niitä lapsiaan pidettyä hetkeäkään hiljaa. Onko sitten kurin tai mielikuvituksen puutetta vai onko kysymyksessä juuri sellaista nykypäivän suorittamista, jossa syyllisyydessä vellova äiti ei pysty komentamaan lapsiaan tai sanomaan, että mene katsomaan Teletappeja telkkarista ja anna mun olla 10 minuuttia rauhassa?

Lähettäjä: 5lasta 
Päivämäärä:   28.1.25 23:58:44

Rajat, päivärytmi.
Kun pienempi nukkuuu, isompi leikkii hiljaisia leikkejä, (palapelit, hsmahelmet...). Nämä otetaan esille vain pienemmän päikkärien ajaksi.

Lähettäjä: Immu 
Päivämäärä:   29.1.25 00:28:05

Jos sinä jouduit tekemään viime vuonna kaiken 100%, niin miksei mies voisi puolestaan tehdä nyt vähän enemmän jotta sinä saisit lepoa? Tekeekö hän ihan varmasti 50%? Voisi tehdä enemmänkin jonkin aikaa. Myös sinun hyvinvointisi on tärkeää, miksi alistut siihen, että juuri sinun pitää jaksaa ja joustaa? On aivan normaalia, että burnout iskee vasta sen jälkeen, kun kiire ja stressi on ohi. Äitini sai aivoinfarktin välittömästi sen jälkeen, kun eräs pitkään stressannut asia laukesi. Siis ihan seuraavana päivänä. Stressi ja kuormitus oli ollut valtavaa. Huolehdi itsestäsi! Ihan ensimmäisenä teette viikonloppujärjestelyt uusiksi! Ja puhutte kunnolla miehen kanssa, että sinulla on ihan oikeasti burnout. Ymmärtääkö hän edes, miten raskas viime vuosi sinulle oli?

Lähettäjä: ....... 
Päivämäärä:   29.1.25 07:23:25

Kyllä lapsia voi ja pitääkin pyytää/käskeä välillä olemaan hiljaa. Omien asioiden kertominen tai mölyäminen ei kuulu jokaiseen hetkeen. Myös aikuiset saavat esimerkiksi keskustella jonkin aikaa keskenään ilman, että lapsi huutaa väliin tai hakee muuten huomiota. Varhaiskasvatuksessa ja koulussa sitten joudutaan tekemään valtava työ näiden lasten kanssa, joita ei ole koskaan kotona opetettu olemaan tietyissä hetkissä hiljaa.

T:ope

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   29.1.25 07:58:55

Tää on muuten jännä ilmiö. Kun lapset kerran puhua pälättävät koko ajan ja niitä joutuu siitä erikseen kieltämään, ja aikuisena taas monet suomalaiset ovat aika hiljaisia, jopa puhumattomuudesta syytetään, niin missä vaiheessa se pälätys loppuu? Entä nuo etelämaalaiset, jotka aikuisenakin huutavat toistensa päälle, onko niin että niitä ei ole lapsena koskaan opetettu olemaan hiljaa? :D

Itse tosiaan rauhaa rakastavana introverttina olen tosi tyytyväinen, ettei tullut lapsia hankittua. Kyllä monenkin kannattaisi miettiä, sopiiko vanhemmuus itselle oikeasti ja jaksaako sitä.

Lähettäjä: joo 
Päivämäärä:   29.1.25 09:18:01

Ei vähene koska sitten tulee kaikki onko kavereita, kiusataanko, kaverikyläily, koulun retki/ keräys/ reissu jutut , kouluun pitää olla sitä koulua varten täytyyolla tätä, vanhempainvartti, ilta, palaveri, oppiiko, ei opi, kiusataan sittenkin jne.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   29.1.25 09:20:26

Jos perhe-elämä olisi normaalia ja molemmat vanhemmat osallistuu niin ei pitäisi olla kovin kuormittavaa. Jos äiti hoitaa yksin ja perhe-elämä on harrastuksissa juoksemista ja velvoitteita niin varmasti on rankkaa. Samoin jos lapsi on vakavasti sairas, se on raskasta.

Asioita voi priorisoida, voi toimia tehokkaammin sen mitä on pakko ja sitten voisi ottaa ihan vaan rennosti niiden lasten kanssa.

Lähettäjä: Eipä omalla 
Päivämäärä:   29.1.25 09:22:31

Tuo kiusaaminen on kyllä hirveää. Ja sitä esiintyy jo päiväkodeissakin. Meillä on lapsen luokalla yksi kiusaaja, joka piti laittaa kuriin ihan oikeasti. Nykyinen opettaja sitten hoitaa hommansa eikä meidän vanhempien tarvitse puuttua.

Mihinkään ylimääräisiin säätöihin ja vanhempainyhdistyksiin minulla ei riitä rahkeet, kerran vuodessa käyn siinä oppimiskeskustelussa ja koskaan harrastuksiin, tämä tietysti triplana, jos lapsia on se kolme.

Kaverikyläilyt on kouluikäisillä helppoja, tosin meille ei oteta näitä lainausmerkeissä erityisiä kylään ollenkaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   29.1.25 09:34:25

Lapset nyt 6v ja 9v ja nyt voi alkaa sanoa että helpottaa. Vauva ja pikkulapsivuodet oli kyllä nimenomaan aika rämpimistä ja tuskaa, ei ollut mun juttu vaikka moni varmasti tykkääkin.. Nyt nautitaan näistä muutamasta kivasta vuodesta ennenkuin alkaa se teini-ikä.

Lähettäjä: Hildur 
Päivämäärä:   29.1.25 13:21:59

Vilkas ja vilkkaasti höpöttävä lapsi tuntuu aika raskaalta jos oma persoona on ihan muuta. Itse tarvitsen paljon omaa tilaa ja lapseni ripustautuu ihan fyysisesti kiinni eikä tosiaan se pälätys lopu ennenkuin menee nukkumaan. Käytän korvatulppia ja jos vaikka kattoo telkkarista pikkukakkosen, menen hetkeksi hiljaiseen huoneeseen puhaltamaan.
Koen tästä syyllisyyttä loputtomasti että oma lapsi tuntuu raskaalta, mutta tavallaan tässäkin näkyy se oma autismi. Kaikki hälinä kuormittaa ja lapset hälisee. Esikoinen on täysin toista maata, mutta koulun alku voi kuormittaa myös lasta yllättävän paljon. En mitään kauhukuvia halua maalata, mutta en ollut varautunut siihen ettei lapsi olekaan ihan intona menossa ihanaan kouluun joka aamu. Kavereita on ollut, ei kiusattu mutta ei vaan nappaa. Sitten päivän jälkeen on tosi väsynyt kun on niin paljon tarvinnut tsempata. Iltapäiväkerho oli tälle ihan väärä paikka mutta työaikojen vuoksi pakollinen.
Siirryin itse osa-aikatyöhön ekaluokan ajaksi, koska olihan se kuormittavaa kaikille. Edelleen joudun patistamasn itseäni patistamaan lasta koulutehtävien pariin.
Pieni varoituksen sana, äänekkäät lapset leimataan herkästi adhd;ksi ja meilläkin on selvitykset koulussa tehty.
Aloittajalle haluaisin sanoa että tuossa kommentissa oman hyvinvoinnin näkökulmasta on kyllä vinha perä ja sitä kannattaa todella miettiä. Pelkkä saliharjoittelu paristi viikossa ei ehkä riitä palautumiseen tuosta härdellistä...

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   30.1.25 10:28:35

Mulla oli bonuslapsi joka puhu kokoajan mulle ja oli kiinni minussa sen vkl aina. Oli todella raskasta. Lapsen pitää oppia leikkimään itsekin ilman aikusen seuraa. Lapselle pitää ja saa sanoa että nyt menet leikkimään leluilla ja minä teen ruuan tms. Omat lapset osas olla lähellä ja leikkiä yksin tai keskenäänkin.