Lähettäjä: Neutroni 
Päivämäärä:   27.1.25 16:29:56

Anteeksi.
Näiden neuropoikkeavien ajatusmaailma on aivan erilainen kuin neurotyypillisten. Oli sitten kumpitahansa se poikkeava, on se aina erilainen ja toisen vaikea tajuttava. Tämä lisääntyy. On sanottu, että evoluutio kehittää.
Miten sitten eletään yhdessä, kun aivot ovat aivan eri taajuudella? Kirjon eri päissä. Kumpiko on oikeassa ja kumpi väärässä? Kuinka paljon pitää yrittää ja sietää? Onko se rakkautta ja tukemista?
Mietin vain nuita toisia aiheita, että mikä mättää....

Lähettäjä: gwg 
Päivämäärä:   27.1.25 17:00:42

On kyllä mielenkiintoista miten eri vammoihin suhtaudutaan. Olen itse huomannut että ymmärrystä riittää huomattavasti enemmän jos vamma on fyysinen, vaikkapa käsi poikki tai pyörätuolissa istuva. Pään sisäinen vamma voi olla yhtä invalidisoiva mutta niille ei niin riitäkään ymmärrystä. Aina se on se "normaali" jonka mukaan pitäisi toimia ja vamman omaavan pitää venyä ja taipua ettei toiselle vaan tule paha mieli tai joudu näkemään vaivaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   27.1.25 17:02:37

Miksi ajattelet että joku on oikeassa ja toinen väärässä? Katsot asiaa hyvin mustavalkoisesti. Toista pitää yrittää ymmärtää, ei sietää, ja se pätee ihan kaikkiin ihmisiin joiden kanssa olet tekemisissä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   27.1.25 17:10:49

Ei neuropoikkeavus lisäänny. Se vain tunnistetaan paremmin, erilaisia ajatusmaailmoja on ollut aina, eikä kahden erilaisen ihmisen välillä ole absoluuttisia totuuksia oikeasta ja väärästä.

Mua moni kummaksuu jos saavat tietää millaista elämää elän - normaalista poikkeava on aina niin omituista, ettei neurotyypillinen pysty edes ymmärtämään että erilaisessa rakenteessa voi kukoistaa toinen, missä itse epäonnistuisi.

Elän itse aika omalaatuista arkea ja rytmiä. Unirytmi heittelee välillä aivan villisti ja nuoresta asti yhteiskunta ja ympäristö toitotti suoraan ja epäsuoraan että esimerkiksi kolmen aikaan yöllä ei ole sopivaa olla tekevä ja produktiivinen, ja jos heräät yhdeltä iltapäivällä, olet passiivinen lusmu, kuten myös silloin jos olet väsynyt ja passiivinen kaksi viikkoa kuukaudesta, ja toiset kaksi vedät täysillä. Tällainen epäsäännöllisyys rytmissä ei ole yhteiskunnan mielestä hyväksyttävää eikä myöskään mahdollista minkäänlaista menestymistä elämässä, ja tällaisten epäsuorien elämänmittaisten viestien vuoksi sitä kasvaa itsekin uskomaan samaa mantraa.

Mulla meni pitkään oppia elämään omalla tyylillä ja edelleen muiden äänet meinaavat päästä valtaan päässä ja sanovat että ei ole sopivaa lähteä kolmelta yöllä hikilenkille koiran kanssa, tai nukkua iltapäivään. Mutta kummasti on oma elämä parantunut ja olen muuttunut todella aikaansaavaksi ihmiseksi sen myötä kun olen alkanut oikeasti elämään omalla tavalla ja kannustamaan itseäni juuri siihen rytmiin mikä itseä huvittaa - ja kyllä, olen työelämässä ja urallani menestynyt - juuri siksi, koska olen tehnyt valintoja jotka omaan elämäntyyliin ja rytmiin sopivat.

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   27.1.25 17:11:54

Neurotyypilliayys tai -poikkeavuus ei määritä kaikkea ajattelua eikä ole automaattisesti aivan erilainen. Ylipäätään ihmiset ajattelevat eri tavoin, oli ne aivot sitten mitä sorttia tahansa.

Suhteessa harvoin on automaattisesti aina toinen oikeassa ja toinen väärässä. Fiksut ihmiset keskustelevat niistä asioista ja pyrkivät rakentavaan ratkaisuun. Itsensä ja omituisuuksiensa tunteminen auttaa avaamaan niitä sille toisellekin ja suhtautumaan asioihin eri tavalla, eikä tämä koske vain poikkeavia.

Itse "neurovammaisena" ajattelen että ainakin meidän suhteessa erilaisuus tasapainottaa sitä yhdessä elämistä, avartaa ajattelua ja ymmärrystä. Koska perusarvot ja näkemykset on samankaltaisia, erilaisuus on pääasiassa vahvuus vaikka joskus rasittaakin.

Tyystin eri näkemykset harvoin on millekään suhteelle kovin kantava pohja. Eikä missään suhteessa pidä yrittää tai sietää loputtomiin. Jos suhde on enemmän rasite kuin onni, ei se ole hyvä suhde.

Lähettäjä: Neutroni 
Päivämäärä:   27.1.25 17:36:42

"Tällainen epäsäännöllisyys rytmissä ei ole yhteiskunnan mielestä hyväksyttävää " Se on se evoluutio juuri. Ennen maatiloilla oli pakko toimia tietyn rytmin mukaan. Nykyään onnhelpompaa ja hyvä heille, jotka uskaltavat elää itselleenbhyvää rytmiä. Se on vieläkin aika hankalaa.

"Pään sisäinen vamma voi olla yhtä invalidisoiva mutta niille ei niin riitäkään ymmärrystä." Vamma, mutta eihän kirjot ole kuin ominaisuuksia, joista ei edes voi tietää ulkopuolinen. Se tulee ilmi vasta, kun toimintatapa ei sovellu kyseiseen yhteisöön. Kuten neuronormaali ei sopeudu epänormaaliin. Kummallakin on hankalaa.

"Toista pitää yrittää ymmärtää, ei sietää" Niin, missä se raja menee? Päivitellään ja kehotetaan jättämään se sika. Yksilötapaus, kyllä. "Jos suhde on enemmän rasite kuin onni, ei se ole hyvä suhde."

Lähettäjä: Hillevi 
Päivämäärä:   27.1.25 19:11:31

Monesti neuroepätyypilliset kai löytää samankaltaisen elämänkumppanin, mutta saattaapa käydä niinkin että vastakohdat viehättää.
Itse olen nopeasti tulistuva ja äänekäs riitelijä, puoliso superrauhallinen ja "hidas" hyvällä tavalla. Mun puolisolla on mt-diagnoosi, itsellä audhd toki kera mielenterveyshaasteiden.
Ei neuroepätyypillisyys tee ihmisestä huonoa tai huonompaa elämänkumppania, mutta toki jonkinlainen empatiakyky ja sosiaaliset taidot on välttämättömät.