Lähettäjä: .
Päivämäärä: 27.1.25 10:55:29
"-jos kerroin etten pitänyt jostain mitä hän teki, hän alkoi haukkua minun tapoja ja kritisoida vaikkei niitä aiemmin ottanut puheeksi eikä ikinä jälkikäteenkään. Kysyttäessä sanoi, ettei se nyt niin iso asia ollut.
-lyö "vyön alle" riidassa otti esiin miten kaun mulla menee saada orgasmi (sen jälkeen ei enää harrastettu seksiä).
-yrittää vihjailla ettei sulla oo kaikki muumit laaksossa ja että pitäisi hakea apua ja työstää omia ongelmia (kukaan muu, kaveri, aiempi kumppani tai hänen jälkeensä tulleet eivät ole tällaisia vihjailleet)
-ei pyydä ikinä aidosti anteeksi. Voi sanoa "anteeksi, jos koit.." tai jotain vastaavaa. Ikinä ei kuitenkaan osoittanut, että hän voisi muuttaa käytöstään, joka loukkasi."
Nämä. Viimeinen kohta tosin niin, että anteeksipyyntö tuli huutamalla tai toteamalla "No hyvä on, minä olen taas väärässä ja sinä oikeassa, minähän olen aina väärässä, enkä osaa tehdä mitään oikein. Minä olen p'ska ihminen." Eli uhriutui sen sijaan että olisi ihan oikeasti voinut myöntää olevansa jossain asiassa väärässä.
Lisäksi kommentoi mun ulkonäköä, jatkuvasti. Olin liian pitkä, vartaloltani väärän mallinen, kädet ja jalat liian isot, intiimit paikkani vääränlaiset, en ollut kaunis (ei sanonut rumaksi, vaan sanoi etten ole kaunis).
En ole riitaisa ihminen, enkä halua riidellä. Eksä ei pystynyt ottamaan vastaan minkäänlaista kritiikkiä (edes silloin kun sitä pyysi) tai vastapuolista sanaa, vaan hän alkoi huutamaan ihan kaikesta. Riitatilanteissa mun piti olla ihan hiljaa ja kuunnella sen riehumista, vaikka kuinka olisi pänninyt sen reaktio ja mesoaminen. Jos yritin kävellä pois tilanteesta, eksä tuli perässä ja raivosi sitten siitäkin, etten halunnut kuunnella.
Lopulta sain niin tarpeekseni, että lemppasin sen. Elämäni paras päätös <3 Vaikka selkeästi nämä asiat on mulla edelleen käsittelemättä, koska muistot aina vaan puskee pintaan. Erosta on jo vuosikausia enkä ole seurustellut sen jälkeen, koska pohjimmiltani pelkään sotkeutuvani toiseen samanlaiseen mieheen. Mun on myös vaikea tuntea itseni millään tavalla viehättäväksi kaikkien niiden puheiden jälkeen.
|