Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Vaisto sanoo 
Päivämäärä:   26.1.25 19:49:20

Olin viikonlopun reissussa ja mies ei oikein vastaillut viesteihini kuin todella lyhyesti ja jotenkin tylysti. Kaikkiin viesteihini ei edes vastannut. En mitenkään siis pommitellut viestejä vaan muutamia päivässä. Miehen vasrauksista jäi kurja olo. Kuitenkin mies oli melkein aina paikalla whatsapissa. Samoin sanoi olevansa tapahtumassa x naapurikaupungissa lauantaina, mutta missään ei ole mainintaa, että sellainen tapahtuma olisi järästetty. Aloin googlettaa asiaa kun mies yleensä kertoo tuollaisista enemmän, mutta nyt melkein suuttui minulle kun kysyin esim mikälaista väkeä siellä oli ollut.

Mies oli kutsunut pari kaveriaan meille katsomaan jääkiekkoa ja viettämään iltaa niin tänään ei ole mitään mahdollisuutta keskustella. Jokin miehen käytöksessä on outoa tai on todella etäinen minua kohtaan. Ei ole juurikaan noteerannut minun kotiin tulemistani. Toisaalta tämä selittyy sillä kun hänellä on kavereita, mutta olisi nyt voinut edes pussata tai kysyä miten viikonloppuni meni. Nyt vain käänsi päänsä pois kun menin lähelle kavereiden ollessa ulkona. Jotenkin on olo, että miehellä on menossa jotain mistä ei halua minulle kertoa tai jostain syystä ei halua minua lähelleen.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Ei omalla 
Päivämäärä:   26.1.25 19:59:14

Naisen vaisto on ihmeellinen asia.
Minun mieheni oli käynyt lähibaarissa taannoin ja jokin seuraavana päivänä hänen olemuksessaan oli erilaista, vaikka ihan normaalisti juteltiin yms.
Kun mainitsin tästä hänelle, kertoi nähneensä baarissa exänsä joka purkanut hänelle sydäntään elämäntilanteestaan. Ei olisi halunnut siitä minulle mainita, koska tämä nainen on aiemminkin pyydellyt miestäni "syömään ja vaihtamaan kuulumisia", etten ajattelisi asiasta liikoja.
Tämän kun sai kerrottua, outo tuntemukseni hävisi.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Mitåmitä 
Päivämäärä:   26.1.25 19:59:37

Murjottaa koska oot ollut muualla?

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   26.1.25 20:00:38

Eihän tuossa oikeastaan edes ole pelkästä vaistosta kyse, kerran miehen käytös on selkeästi normaalista poikkeavaa. Joku häntä vaivaa tai jotain on tapahtunut. Istuta se alas ja laita se kertomaan.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   26.1.25 20:01:55

"Nyt vain käänsi päänsä pois kun menin lähelle kavereiden ollessa ulkona."

Onhan tämä jo aika iso reaktio kotiin saapuneeseen kumppaniin. Ei tässä ole mitään mystistä "jotain) vaan mies on outo, vetäytynyt eikä halua sinua lähelleen. Nyt vaan kissa pöydälle.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Knock 
Päivämäärä:   26.1.25 20:14:20

Jotain on meneillään… ratsaa puhelin. Heti.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   26.1.25 20:22:33

Viestejä olet lähetellyt muutaman päivässä. Kaverit naureskelleet leikillisesti, että vaimo /avokki pitää vahtia mitä mies tekee. Miestä harmittaa

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.1.25 22:06:11

"Viestejä olet lähetellyt muutaman päivässä. Kaverit naureskelleet leikillisesti, että vaimo /avokki pitää vahtia mitä mies tekee. Miestä harmittaa"

Eli mies on keskenkasvuinen kakara, joka häpeää naistaan kuin teinipoika äitiään. Aikuiselle miehelle ei ole mikään ongelma vastailla ja kertoa kavereillekin miten ihana hänen naisensa on.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.1.25 22:35:28

Jos lähtisin viikonloppureissuun ja puoliso viestittelisi monta kertaa päivässä ilman mitään tärkeämpää asiaa, kokisin sen väsyttävänä ja kontrolloivana.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: 7 
Päivämäärä:   26.1.25 23:18:02

No olisko ollu naisseuraa

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Ajatuskatko 
Päivämäärä:   26.1.25 23:27:42

Lähettäjä.

Päivämäärä26.1.25 22:35:28

Jos lähtisin viikonloppureissuun ja puoliso viestittelisi monta kertaa päivässä ilman mitään tärkeämpää asiaa, kokisin sen väsyttävänä ja kontrolloivana.
-----

Riippuu varmasti siitä, että mitä viestittelee. Minusta on ihan normaalia vaihtaa peruskuulumiset vaikka olisikin reissussa. Tänään olen saanut viestejä mm. aiheista "koira nukkuu taas pylly sun tyynyllä" (kuva) ja "tulipas hyviä tortilloja", eikä tunnu väsyttävältä saati kontrolloivalta. Sitten jos viesteissä tivattaisiin mitä teen ja kenen kanssa, odottaen välitöntä vastausta, niin se kyllä ahdistaisi.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: ojbhn 
Päivämäärä:   26.1.25 23:29:10

Sillä on toinen muttei saa sulle sanotuksi

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Ei omalla 
Päivämäärä:   26.1.25 23:41:44

"LähettäjäAjatuskatko

Päivämäärä26.1.25 23:27:42

Lähettäjä.

Päivämäärä26.1.25 22:35:28

Jos lähtisin viikonloppureissuun ja puoliso viestittelisi monta kertaa päivässä ilman mitään tärkeämpää asiaa, kokisin sen väsyttävänä ja kontrolloivana.
-----

Riippuu varmasti siitä, että mitä viestittelee. Minusta on ihan normaalia vaihtaa peruskuulumiset vaikka olisikin reissussa. Tänään olen saanut viestejä mm. aiheista "koira nukkuu taas pylly sun tyynyllä" (kuva) ja "tulipas hyviä tortilloja", eikä tunnu väsyttävältä saati kontrolloivalta. Sitten jos viesteissä tivattaisiin mitä teen ja kenen kanssa, odottaen välitöntä vastausta, niin se kyllä ahdistaisi."

Näinpä! Me tehdään molemmat epäsäännöllistä vuorotyötä, joten menee helposti päiviä ettei hereillä nähdä, vaikka ei missään reissussa oltaisikaan. Silloin on ihan normaalia laitella muutama viesti päivässä, ei se mitään kyttäystä tai kontrollointia ole, Herranen aika...! Jos jonkun mielestä on, niin silloin sanoisin että hänellä tosiaan on jotain salattavaa...

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   27.1.25 07:21:16

"Jos lähtisin viikonloppureissuun ja puoliso viestittelisi monta kertaa päivässä ilman mitään tärkeämpää asiaa, kokisin sen väsyttävänä ja kontrolloivana."

-jaa, me saatetaan viestitellä ihan työpäivän aikanakin muutamaan otteeseen ohimennen. Linkittää joku uutinen, linkittää joku asuntoilmoitus joko kiinnostavuuden tai omituisuuden perusteella, hoksauttaa jostain arjen asiasta jonka hoitaminen jollain tavalla sujuvoittaisi viikon kulkua. Vaikea nähdä viestisisällöissämme mitään kontrolloivaa.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Mitåmitä 
Päivämäärä:   27.1.25 08:02:10

"Jos lähtisin viikonloppureissuun ja puoliso viestittelisi monta kertaa päivässä ilman mitään tärkeämpää asiaa, kokisin sen väsyttävänä ja kontrolloivana."
Riippuu varmaan millaiseen viestittelyyn on parisuhteessa totuttu ... Arkena ja reissujen aikana.
Ja tuskin nyt noin käyttäytyisi jos olisi vaan siitä kyse että toiselta tuli muutama viesti liikaa.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   27.1.25 08:42:40

Minä en usko tällaiseen "naisen vaistoon". Totta kai siis jos on mies on ennenkin pettänyt tai on vaikka taipuvainen pelimies käytökseen, on aika selvä että epäilyttää. Ei siihen mitään "naisen vaistoa" tarvita. Mutta jos parisuhde on hyvä ja mies on aina ollut kunnollinen, se "naisen vaisto" voi hyvin olla pahasti väärässäkin.

Siihen, että toinen on vähän vaisu, voi olla niin paljon muitakin syitä kuin pettäminen. Esim. se, että on vain yksinkertaisesti huono päivä. Voi olla että miestä harmittaa jokin asia aloittajan käytöksessä tai miehellä se "miehen vaisto" väittää jotain ihan kuin aloittajallakin ja mies epäilee aloittajan käytöstä jostain syystä.

Spekulointi ei auta yhtään mitään, pahimmillaan vaan pahentaa tilannetta, kun aloittaja alkaa kvuittelemaan omiaan. Parasta olisi vaan jutella miehen kanssa. Kysyä mikä mättää ja kertoa että tämän käytös huolestuttaa.

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   27.1.25 08:53:10

No tässä nyt ei ole edes mistään "vaistosta" kyse vaan mies ei ole vastannut viesteihin kuten yleensä ja kääntynyt kannoillaan kun olisi ollut aika tervehtiä reissusta saapunutta puolisoa. Että suu auki vain tänään kun olette kahden !

  Re: Minua vaivaa jokin miehen käytöksessä

Lähettäjä: Hile 
Päivämäärä:   27.1.25 12:22:23

Osoittaa mieltänsä, kun sinä olit reissussa. Mikä oli reissusi kohde ja aihe?

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.