Lähettäjä: Liisa 
Päivämäärä:   25.1.25 21:14:20

Miten näihin masentuneisiin saisi suhtauduttua oikein - tai miten niihin edes pitäisi suhtautua?

Ottaa kaikki normaalit elämän hankaluudet massiivisina takaiskuina, jousta ei pääse yli. Kaataa paisutellut mitättömät murheensa muiden niskaan, eiikä pysty mihinkään järjellisiin aikuisen ihmisen toimiin.

Nytkin tuossa itkee, että on aina myöhässä töistä ja tauotkin venyy, kun ei pysy aikataulussa, kun alkaa jumittamaan. No hitto voitko nyt vaan kerätä kamat ja lähteä sinne töihin, kun herätyskellokin muistutti siitä jo 5 min sitten. Miksi siinä vielä jahkaat?

Ymmärrän että maailma on näille masentuneille jotenkin erilainen, mutta luoja että toi on raskasta. Eikä mikään tunnu auttavan.

Onko kukaan keksinyt järkevää tapaa olla tällaisessa tilassa olevalle avuksi? Kun on vuosikymmeniä märehtinyt tota samaa murhetta, eikä mikään ymmärtäminen ja tuki tunnu riittävän?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   25.1.25 22:15:33

Onko masennusta vai vaikka ADD tai ADHD? Usein varsinkin naisilla ne on tosi alidiagnosoituja, ja toi aikataulujen pitämättömyys on yksi oire.

Toki voi olla masennustakin, en sitä sano. Usein käykin niin, että pahasti masentunut sitten vie läheisetkin mukanaan, ja se ei ole hyvä juttu, vaan siinä kohtaa kannattaa välejä jäähdyttää, ettei itsekin sairastu. Avun piiriin voi auttaa ja ohjata, mutta ei kannata olla likaämpärinä, siitä vaan kärsii itse.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.1.25 22:15:36

Onko lääkitys? Käykö terapiassa? Sentäs toimintakykyinen kun voi töissäkin käydä.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   25.1.25 22:24:58

Minä katsoisin välit. Vinkukoon keskenään.
Tuollaiset ovat raskaita, ja sairastuttavat lähipiirinsäkin.

Lähettäjä: E 
Päivämäärä:   25.1.25 22:33:21

Itsekin masentuneena katsoin vain kelloa, tiesin että kiire tulee mutta en kyennyt tekemään mitään. En pystynyt liikkumaan ja ahdistus vain kasvoi. Eipä sitä ymmärrä jos ei ole itse sitä kokenut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.1.25 23:35:08

Masentuneen läheinen on riskissä sairastua myös masennukseen. On tosi rankkaa kirjaimellisesti vuosikymmenestä toiseen kuunnella valitusta läheiseltä pienistä harmeista.

Toinen itkee, kirjaimellisesti itkee miten kova kohtalo itsellä on ja miten huono onni kun tapahtuu joku aivan tavallinen jokapäiväisen ihmisarjen ärsytys kuten sukka kastuu vessan lattiasta ja kaupan kassa katsoi myös ihan kuin ilkeästi. Samalla valitusryöpyn kuuntelijalla saattaa olla vaikka kuinka hirveä tilanne oikeasti, tyyliin syöpädiagnoosi, avioero, oman lapsen kuolema tai muu hirveys mutta masentuneen mielestä hänen ongelmansa, se kastunut sukka on suurempi ongelma. Masennus sairastuttaa ihmisen itsekeskeisyyteen. Silloin ei-sairas voi yrittää ymmärtää mutta jotkut rajat on oman järjen takia säilytettävä.

Mä olen omalle masentuneeelle läheiselle sanonut että onko toi sun kastunut sukka (vaihda tilalle se masentuneen maata kaatava eli mitätön ongelma) oikeasti mielestäsi suurempi ongelma kuin nämä ongelmat (jaan omat ongelmani tai jonkun toisen läheisen ongelmat.) Ja lisäksi en lähde noihin olemattoman ongelman surkutteluihin yhtään mukaan. Tuokin että myöhässä -aina- töistä ihan omasta syystä niin kehottaisin kerran hakeutumaan tutkimuksiin ja sen jälkeen sanoisin lakonisesti että itse olet ongelmasi aiheuttanut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.1.25 23:36:24

Ja piti kirjoittaa myös että nämä masentuneet myös tietenkin kieltävät masentuneisuutensa, järkyttyvät jos joku vihjaa että voisit hakea apuakin ja yrittää parantua.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.1.25 23:41:35

Kuulostaa, että aloittaja taitaa pahentaa siskonsa oloa todella rankasti. Kamalaa kohdata tuollaista silloin kun itsellä on paha mieli!

Miten suhtautua? Empatialla ja hyväksynnällä! Jos se ei onnistu niin olisi hyvä teidän tehdä pesäero niin saatte molemmat toisiltanne rauhan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   25.1.25 23:43:19

Auta hänet avun piiriin?

Lähettäjä: Hmm 
Päivämäärä:   25.1.25 23:53:29

Hyi mikä asenne ylemmällä pisteellä. Masennus on sairaus. Et sinä voi tietää, mitä toisen päässä pyörii, se kastunut sukka voi joskus olla elämää suurempi asia jos pyörittelee päässään esimerkiksi itsemurhaa. Tunnut myös diagnosoineen jokaisen valittajan masentuneeksi, vaikka masentuneet harvoin valittavat jokaisesta pienestä vastoinkäymisestä. Jos toinen on ollut masentunut vuosikymmeniä niin hänet olisi tullut ohjata avun piiriin jo aikoja sitten, eikä läksyttää ja riittää huonosta käytöksestä.

Lähettäjä: teddy 
Päivämäärä:   26.1.25 01:12:08

Onpa tosi karuja asenteita joillain täällä sairaita kohtaan…
Aloittaja, onko siskoni hoidon piirissä? Ilmeisesti ei toimivalla lääkityksellä ainakaan?

Oma isosiskoni on masentunut ja syömishäiriöinen myös. Sai hoitoa ja nyt käy läpi terapiaa ja masennuslääkityksellä pysyy parempivointisena. Kivinen pitkä tie, mutta on taas valoisa oma itsensä, vaikka toki ei ne sairaudet kokonaan hänestä ole poistunut.
Koen, että paras keino itselleni olla lähellä on mielessä ns erottaa se ihminen ja sairaus toisistaan. Esim kun siskoni itki vaikka ruokapöydässä eikä vaan pystynyt laittamaan sitä leipäpalaa suuhun (joka tuntui minusta ihan järjettömältä), niin tavallaan katsoin että sairaus on nyt se joka siinä itkee ja kapinoi, ei se rakas oma siskoni. Siskoni on piilossa sen mustan painavan verhon takana ja pitäisi saada uskaltamaan tulla takaisin tähän maailmaan. Se auttoi minut kohtelemaan häntä kuin ihmistä, ei kuin sairasta. Yritin siis nähdä hänessä kaiken sen muun kuin sairauden, vaikka ne pienetkin palaset. Ja sitä hän on moneen kertaan kiitellyt jälkikäteen. Ja se auttoi myös, että otin selvää miten sairaudet toimiinsa vaikuttaa ihmiseen, se auttoi ymmärtämään edes vähän jollain tavalla loogisemmin sitä miksi hän käyttäytyy niin järjen vastaisilla tavoilla.
Kyllähän se rehellisesti sattuu, hämmentää, ärsyttää ja välillä jopa suututtaa katsoa sivusta, kun kaikki se oireilu oli suoraan sanottuna mielestäni ihan järjetöntä. Ja edelleen huomaan suuttuvani, jos huomaan merkkejä, että vaikka syöminen on hänelle vaikeaa tai silmistä ns himmenee valo tai huomaan alakuloa. Tunnistan minulla ärtymykseni johtuvan pelostani. Pahinta ja sydäntä raastavaa, kun näkee kuinka toista sattuu, mutta ei oikein voi tehdä mitään ja oikeasti pelkään että hän kuolee sairauksiinsa, joko oman käden kautta tai kehon pettäessä. Koska hän on aina esittänyt jopa heikoimmillaan kaikille todellisuutta parempivointista ja piilotellut oireitaan, niin edelleen pelkään että jos pinnan alla onkin vielä jotain niin mustaa, että se vie hänet lopullisesti. Minua helpottaa se, että soitellaan tai viestitellään joka ilta. Vaikka sitten minuutin puhelu, missä todetaan että ei mitään kerrottavaa päivästä kummallakaan. Se tuo minulle mielenrauhaa (häntä ehkä välilä ärsyttää :D).
Mutta onnellinen olen siitä, että hän on edelleen kanssani. Ja koska hän on tukenut minua enemmän kuin kukaan muu elämässäni, niin todellakin turn häntä aina ja ikuisesti, mitä se sitten missäkin hetkessä on. Vaikka hän ei koskaan halua puhua hänen sairauksistaan suoraan, niin osoitan sen muilla tavoilla. Perjantaina käytiin yhdessä lounaalla, se että näin hänen syövän kanssani ja puhui iloisen kuplivasti teki minusta maailman onnellisimman. Koska vaikka olen jo hyvinkin aikuinen, niin tarvitsen tuota rakasta isosiskoni tällä pallolla. Olen onnellisessa asemassa, että välimme ovat pysyneet hyvinä ja lämpiminä kaikista vaikeista vuosista huolimatta.
Mielen sairaudet on sellaisia karmivia asioita, joita ei toivoisi kenenkään läheiselle (tai edes pahimmalle vihamiehelle) koettavaksi. Tsemppiä kaikille, joita asia koskettaa <3 Muistakaa läheiset pitää huoli itsestänne, puhukaa tekin jollekin jos olo alkaa kuormittua. Hakeutukaa vaikka läheisten vertaistukiryhmiin, jos sellainen tuntuu ns omalta jutulta”. Toivoa on aina, että asiat paranee!

Lähettäjä: <3 
Päivämäärä:   26.1.25 01:17:19

teddy, olipa koskettavasti ja kauniisti kirjoitettu. Kaikkea hyvää toivon sinun ja läheistesi elämään.

Lähettäjä: V 
Päivämäärä:   26.1.25 01:58:31

"Ja piti kirjoittaa myös että nämä masentuneet myös tietenkin kieltävät masentuneisuutensa..."

Siis sinäkö nämä masentuneet olet diagnosoinut, vai? Luulin, että aloittaja vetäis pohjat ymmärtämättömyydellään mutta hold my beer, kun piste tulee ylpeänä kertomaan millainen ihmisprse on.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   26.1.25 02:02:00

"No hitto voitko nyt vaan kerätä kamat ja lähteä sinne töihin, kun herätyskellokin muistutti siitä jo 5 min sitten. Miksi siinä vielä jahkaat?"

Tämä kertookin kaiken tarpeellisen aloittajasta. Olet todella, todella, siis TODELLA tyhmä ihminen, jos kuvittelet ihan oikeasti, että masentunut voi vain laittaa kamat kasaan ja lähteä töihin. Ei jumalauta...

Lähettäjä: teddy 
Päivämäärä:   26.1.25 02:31:17

Lähettäjä<3
Päivämäärä26.1.25 01:17:19

teddy, olipa koskettavasti ja kauniisti kirjoitettu. Kaikkea hyvää toivon sinun ja läheistesi elämään.

Voi kiitos! :)
Tajusin juuri, että kylläpäs tuonne aiempaan viestiini näköjään lipsahteli paljon kirjoitusvirheitä, mutta ehkä ne ei nyt haittaa

Lähettäjä: Liisa 
Päivämäärä:   26.1.25 08:30:07

Kiitos koomenteista, etenkin Teddy annoit hyvää näkökulmaa.

Lääkitys on (ainakin ollut), ja terapiassa kävi vuosia (ilman mitään minulla havaittavissa olevia tuloksia).

Juurituo varmaan on se pahin, että joutuu pelkäämään, että riistää itsrltään hengen. On suihen malliin joskus puhunut - ei mitenkään uhkailllen, vaan ihan vilpittömästi tuntuu uskovan, että se llisi parempi. Ja ehkä henkilökohtaisesti olisikin, mutta kun on perhe ja lapset ja meillä vielä vanhemmatkin elossa. Tuo on varmaan hyvin kuvailtu, että masentunut sairastuu itsekkyyteen (ilman omaa valintaansa tietenkin).

Surettaa ja kyllä myös ärsyttää, kun sisko näkee vaan huonoutta itsessään, ja kaataa sitä likasankoaan muiden niskaan. Kun oikeasti on mahtava täti meidän lapsille, pitää paljon huolta meidän vanhemmista, hoitaa lemmikit tunnollisesti… mitään hyötyä ei vaan tunnu siitä olevan, että näistä muistuttaa ja kehuu. Pelkkää surua silti, ja muut on parempia. Tulee huono omatunto siitäkin, jos itse hoidan jonkun asia kivasti, kun se tuntuu siskolle alleviivaavan, että hän ei hoitanut sitä - vaikka sitä ei kukaan odottanutkaan, ja on hoitanut minta muuta tärkeää asiaa.

Mutta kiitos kaikille näkökulmista, arvostan niitä kovasti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.1.25 08:47:57

Käsittele niitä omia tunteitasi. Olisi hyvä hakeutua mielenterveysomaisten vertaistukeen.

Ihmisellä on kaksi pohjatunnetta joista kaikki muut tunteet kumpuavat, pelko ja rakkaus. Aika usein kun kiukuttaa tai vihastuttaa ja kysyt itseltäsi, että "mikä minua pelottaa?" vastaus on jotain ihan yllättävää ja yllättävän pientäkin tunnetilaan nähden. Ja moni arjen ärsytys ratkeaa kun vaan kysyy, että mikä itseä ärsyttää.

Lähettäjä: ilta 
Päivämäärä:   26.1.25 09:18:05

Liisa

Mä ymmärrän sua hyvin.

Mulla on sama tilanne, sisko on vuosia (kymmeniä) olllut masentunut ja vaikka lääkitys, on tää välillä itselle tosi rankkaa. Hänellä toki on kasa muitakin diagnooseja, mutta tuo masennus on mielsetäni vaarallisiin, koska on suoraa henkeä uhkaavaa.

Meillä ei ole mitään "Sisko on tukenut mua ikuisuuksia", ei sisko ei ole tukenut mua koska hänen voimansa ei siihen riitä, mä tuen häntä. Siskolle ei voi sanoa jos mua painaa joku, koska hän murehtisi ja valvoisi öitä miettien niitä ja hänen ratkaisutapansa eivät ole rationaalisia ongelmiin, kuten sairaudessa ei voi olettaakkaan. Siskolle ei voi myöskään kertoa, että mun elämässä tapahtuu jotain kivaa, koska iskee kateus. Hänen elämässään kun ei tapahdu kivaa, joten hän vajoaa syvemmälle jos vertaa muhun.

Jos yritän esittää jotain ratkaisukeskeisiä asioita tai kerron esimerkiksi, että jos vuokra-asunnon omistaja kuolee ja kiinteistövälittäjä tulee käymään koska asunto pitää arvioida kuolinpesälle, se että perussiivoaa riittää (ei tarvisisi, sitäkään mutta häntä hävettäisi jos olisi sotkuista). Hänen ei tarvitse valmistautua siihen että olohuoneen kirjahyllyn takaa näytetään edellisten vuokralaisten aiheuttamia naarmuja eikä tehdä listaa mitä vikoja asunnossa on. Häntä tuskin syytetään niistä naarmuista kun on asunutkin asunnossa 10 vuotta. Asunto on sisäremontoitu 70-luvulla joten ammattitatioinen välittäjä tekee arvioin "täysin sisäremonti tarpeessa" kyllä ilman jokaisen irronneen listan raportointia.

Koska kauhealla stressillä tämä listan suosituksistani huolimatta teki, seuraavaksi loukkaantuikin kun välittäjää ei se hänen tekemä vikalistansa kiinnostustanut. Huoh.

On ihan hirveän raskasta, kun pitäisi vaan kuunnella ja mitään ei voi ehdottaa. Tai puhumattamaan siitä, että pitäisi kauhistella toisten ihmisten toimintaa vaikka se olisi täysin järkevää (mun olisi hänen mielestään pitänyt haukkua hänen kanssaan se välittäjä. Niinkuin usein pitäisi haukkua lääkärit, hoitajat yms vaikka he toimivat mielestäni täysin oikein).

On vaan kovin raskasta olla "Siis varmasti tuo tuntuu susta tosi ikävältä" . Siihen toisten haukkumiseen en lähde mukaan kylläkään ja sitten tuleeko syyttelyä "siis oletko sä sen lääkärin puolella" vaikka yrittäisin olla neutraali.

Vastaus, ei ole järkevää tapaa miten tämän asian ratkaisisin, mutta mä yritän itse muuttaa sitä omaa suhtautumista siskoon. En pidä täysin vertaisena, vaan yritän ajatella että tämä on vähän kuin muistisairaus, aivot ei tosiaan vain toimi ja muistisairaallekin pääsee helpommalla kun sanoo "joo, kyllä ne heinätyöt pitää kohta aloittaa, onhan tämä tammikuu jo näin pitkällä".

On pakko todeta, että mä en voi vain tukea riittävästi ja mun on pakko pitää huoli, että oma pää pysyisi kasassa. Äitimme tästä jo saikin masennusdiagnoosin itselleen. Tuen siskoani siis sen verran, mitä itse jaksan ja pystyn.

Lähettäjä: erkka 
Päivämäärä:   26.1.25 09:24:24

Kyllä nämä nuppiviat ovat sairauksina sellaista laatua että järki lähtee muiltakin.

Ei se nyt käy laatuun että kaikki pyörii näiden masentuneiden sun muiden mt-ongelmaisten ympärillä. Että tukea pitää ja ohjata hoitoon ja auttaa ja tehdä puolesta ja vaikka mitä. Ja potilas silti senkun valittaa, ei hyväksy eikä etene mihinkään.

Törkeää syyllistää muita siitä että on jotenkin " karuja asenteita " aloittajan siskon tapaisia kohtaan.

Minä en edes tuolle siskolle jaksaisi kommentoida mitään, lähtisin omiin hommiini ja sinne saa jäädä miettimään että jaksaako lähteä vaiko ei.

Lähettäjä: Mougli 
Päivämäärä:   26.1.25 09:37:26

Tässä ketjussa näkee hyvin sen, miten erilaisia sairaat voivat olla! Esim nimimerkin teddy sekä nimimerkin ilta siskot oireilevat selvästi hyvin eri tavoin. Ymmärrän täysin, miten tuollaista ilta kuvailemaa tilannetta ei jaksa.
Oma siskoni on myös masentunut, mutta ei ole aloittajan tai nimim. ilta kuvaileman kaltainen. Tilanne pelottaa minua todella paljon, koska tiedän kuinka hän on huonommassa jamassa mitä meille perheelle esittää. Sen aistii hänestä. Siskoni on sitä tyyppiä, joka ei puhu asiasta vaikka kyselisi tai apua meiltä koskaan pyydä (vaikka tarvitsisi) ja huolehtii aina muista, vaikka hän on se josta meidän on oltava huolissaan. Aina ”pärjään kyllä”, vaikka tasan tarkkaan tiedän että ei todellakaan pärjää masennuksensa kanssa! Jopa pelkään aina enemmän mitä reippaammalta ja iloisemmalla vaikuttaa, koska monesti kuulee että masentuneet muuttuu näennäisesti iloiseksi juuri ennen luovutusta.

Lähettäjä: ok 
Päivämäärä:   26.1.25 10:26:48

Kuulostaa että ap:lla on enemmän nuppivikaa kuin siskollaan

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   26.1.25 11:28:13

Olipa hyvin kuvattu tuo ”sairastuu itsekkyyteen”. Yksi parhaista ystävistäni on masentunut, ja tuo kuvaa hyvin sitä muutosta, mikä hänessä on tapahtunut sairastumisen jälkeen. Ja ymmärrän kyllä, että hänen on laitettava oma jaksaminen kaiken edelle, ja olen hänen puolestaan iloinen, sillä se näkyy auttavan ainakin jonkin verran (kun lääkkeet ei hänellä auta yhtään). Mutta on omalta kannalta raskasta, ja surullista kyllä yhteydenpito vähenee koko ajan koska ystävyyden vastavuoroisuus on puuttunut jo kohta 15 vuotta. Surettaa ystävyyden hidas kuolema, mutta eipä sille mitään näytä voivan. Surettaa, että hänen voimavarat riittää vain muutamaan ihmissuhteeseen ja hän (tietenkin) valitsee ne, joiden avulla saa tukiverkkonsa pidettyä kasassa.

Lähettäjä: huokaus 
Päivämäärä:   26.1.25 12:29:50

Onko se itsekyyttä, että masentunut katkoo välit kaikkiin ystäviin ja sukulaisiin, kun EI HALUA olla se ankeuttaja? Minä ainakin olen ajatellut, että olen tehnyt palveluksen kaikille, kun en jaksa esittää iloista ja reipasta heille.

Lähettäjä: Gaia 
Päivämäärä:   26.1.25 12:33:41

Lähettäjähuokaus
Päivämäärä26.1.25 12:29:50

Onko se itsekyyttä, että masentunut katkoo välit kaikkiin ystäviin ja sukulaisiin, kun EI HALUA olla se ankeuttaja? Minä ainakin olen ajatellut, että olen tehnyt palveluksen kaikille, kun en jaksa esittää iloista ja reipasta heille.

Itse asiassa tosi moni masentunut ajattelee just näin. Ajattelevat nimenomaan suojelevansa läheisiään ja ystäviään ottamalla etäisyyttä. Eivät siis suinkaan tekevänsä pahuuttaan tai itsekkyyttään, vaan juuri päin vastoin.