Lähettäjä: Ö-luokan kansalain
Päivämäärä: 24.1.25 21:45:21
Kaikkihan on hyvin; on ruokaa ja saa lääkkeet ostettua. +-0 tulot ja menot, joten ei tarvita edes yhteiskunnalta apua toimeentulotuen merkeissä. Vattuakos tässä valittaa.
Tosiasia kuitenkin on, että käy todella mielenterveyden päälle kaikki kikkailu, jotta pääsee edes siihen +-nollaan. Oon vähentänyt mm. suihkussa käyntiä. En oo koko viime vuonna käynyt suihkussa enää päivittäin, vaan nopeesti joka toinen päivä suunnilleen. En ole enää työelämässä, joten voin kotonani haista silakalta.
En käytä enää suihkussa hoitoainetta hiuksiin, koska sen käyttö lisää veden kulutusta. Sain 2v sitten ulkomailta halpaa hiuksiin jätettävää hoitosuihketta, sitä on viimeinen pullo nyt menossa.
Meillä ollaan valonatseja. Valo on päällä vain siellä, missä sitä akuutisti tarvitaan, ei räplätä eikä käytetä turhaan. Iltaisin ollaan esim. pelkän telkkarin valossa. Kesäaikaan ei tarvita vessassa eikä suihkussa valoa ollenkaan, koska molempiin tulee ikkunoista valoa.
Ruokaa ostetaan punalaputettuna ja tarjousten perusteella, tehdään kotona. Käyn kerran vuodessa ulkona syömässä, kun äiti tarjoaa synttärilounaan. Muuten en koskaan.
Jos joku hajoaa, se on sitten voi voi. Niinkui nyt telkkari. Mutta eipä se välttämätön olekaan ollut. Paitsi valon lähteenä... Jos jääkaappi hajoaisi, olisi pakko mennä diakonin puheille. Minkäänlaista pahanpäivänvaraa ei ole olemassa. Toinen lapsi ei harradta mitään, toisen suht edullisen harrastuksen maksaa mummo.
Itellä tuntuu, että vain valuu elämän mukana odottaen, koska tää on ohitse. Elämästä ei löydy mitään mielihyvää; kaikki on pelkkää selviytymistä seuraavaan päivään. Yhtiövastikekin nousee satasella, mistä helvetistä sen pieraisee? Olen katsonut edullisempia asuntoja, mutta monissa tulossa laajoja remontteja tai yhtiövastike muuten ihan hurja.
Ainoa mahdollisuus alkaa olla muuttaa vuokralle. Ollaan sinnitelty, koska asuntolainaa ei oo enää kuin muutama vuosi jäljellä (sekin vedetty minimiin, kaikki lyhennysvapaat käytetty). Haluaisin pystyä jättämään lapsille edes jotain perintönä omia asuntojaan varten. (Tämä ei ole arvokas asunto, joten ei puhuta isoista summista). Mun mies on jo pitkään puhunut vuokra-asumisen puolesta, mutta minä oon pitänyt jääräpäisesti kiinni omasta. Mutta en taida enää jaksaa.
Oli pakko vaan avautua. Kokoajan vedetään ahtaammalle ja ahtaammalle. Kiitos persut ja kokoomus. Kahden eläkkeellä olevan lapsitaloudessa todella tuntuu. Ois edes ulkonäköö ja kroppaa niin, että vois vaihtaa rikkaampaan mieheen. .
|