Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.1.25 15:46:47

Kun luet hevostelussa tapahtuneesta onnettomuudesta, vaikka se ei olisi johtanut kuolemaan, mietitkö, että mitä jos sama sattuisi omalle kohdallesi?

Vaikuttaako onnettomuudet omaan toimintaasi mitenkään?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.25 15:48:09

Olen itse alkanut iän myötä (vasta alle 40 kyllä) harrastuksen järjellisyyttä. Varovainen olen ollut aina, mutta nyt on alkanut vielä enemmän mietityttää.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   22.1.25 15:49:56

Eivät. Omat onnettomuudet vaikuttavat enemmän.

Kymmenien harrastusvuosien aikana olen törmännyt moniin, jopa kuolemaan johtaneisiin onnettomuuksiin (mm. niskan murtumiseen), joita ei olisi voinut estää edes tavallisin turvavarustein.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   22.1.25 15:53:29

Olen muutenkin tosi huolellinen ja tarkka hevosen kanssa. Iän myötä olen pyrkinyt minimoimaan riskit, nuorena ei ollut niin justiinsa. Totta kai silti voi aina sattua ja tapahtua, sille ei voi sitten mitään. Mutta en ota turhia riskejä, en esimerkiksi tykkää käydä yksin maastossa vaikka hevoseni on tosi rauhallinen. Takaraivossa on, että jos mä tipun siellä eikä mua löydetä pitkään aikaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.25 15:59:48

Vaikuttaa kun kyseessä on ollut jonkun varusteen rikkoutuminen tai turvavarustuksen pettäminen. Kaverilta katkesi kerran ohja maastossa ilman syytä ja oli vain hyvää tuuria ettei käynyt tosi pahasti. En sitten samanmerkkisiä käyttänyt. Sama jos joku lukko on hajonnut nykäisystä, jalustimet irronneet ym.

Lähettäjä: Veeras 
Päivämäärä:   22.1.25 16:23:27

Kyllä noi mulla ainakin mielessä on. Ja on tullut kyllä mietittyä, että miten pienestä joskus on elämä kiinni. Ihan yhtä hyvin voi itsellekin jotain sattua - hevoset ei ole koneita ja me ihmisetkin tupataan tekeen virheitä. En minä ainakaan ole mitenkään erehtymätön tai kuolematon.

Vuosia sitten oli tuttu ratsastaja joka menehtyi pudottuaan pää edellä (ilmeisesti kiveen). Oli kypärä päässä, mutta se ei tuolla kertaa pelastanut. Se herätti meidän tallilla keskustelua siitä, että koskaan ei pidä ostaa kypärää käytettynä kun et voi tietää miten sitä on käsitelty, ja että se kypärä pitää muutenkin uusia välillä vaikkei olisi tippunutkaan. Ei toki tiedetty, olisko uudempi kypärä tuossa tapauksessa auttanut, mutta se herätti kuitenkin (tarpeellista!) keskustelua ja useampi silloin uusi kypäränsä ja ihan syystä. On tullut itsekin sen jälkeen hankittua uusi kypärä useammin.

Nykyään ehkä muutenkin vähän enemmän järkeä päässä - en mene enää minkä tahansa hevosen kyytiin. Kuulostelen kyllä hevosen fiilistä ennenkö pyydän mitään käyntiä enempää jne. Yritän pitää huolta omista varusteista ja käyttää ylipäätään järkeviä varusteita.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   22.1.25 16:28:04

Vaikuttaa, lopetin koko harrastuksen kun kaveri loukkaantui pahasti.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.25 16:52:26

Vaikuttaa siten että yritän kannustaa sukulaislasta pois hevosharrastuksen parista. Ainakin tuon jatkuvasti uhkia ja vaaranpaikkoja mieleensä koska ei niitä tuon ikäisenä vielä hahmota ja tajua.

Kiitos naiivin tytöille suunnatun heppa"median," kaikki pollet on vain söpöjä, hieman inhimillisiä kamuleita eikä ymmärretä kunnolla että siinä on iso ja säikky, vaarallinen eläin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.1.25 17:33:08

Mediassa olevat onnettomuudet ei niinkään (ovat kuitenkin harvinaisia) mutta itse todistamat vaaratilanteet ja onnettomuudet ehdottomasti johtivat siihen että lopetin eikä ole ollut kiinnostusta aloittaa uudelleen.

Nyt asiaa pohdittuani olen ehkä aina ollut jollain tavalla ratsastuspelkoinen. En enää ratsasta.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.25 17:47:51

"Vaikuttaa siten että yritän kannustaa sukulaislasta pois hevosharrastuksen parista. Ainakin tuon jatkuvasti uhkia ja vaaranpaikkoja mieleensä koska ei niitä tuon ikäisenä vielä hahmota ja tajua."

Aika rumalla tavalla. Valistaa voi muutenkin kuin yrittämällä saada lopettamaan harrastus. Tuskin elät itsekään muuten täydellisesti?

Lähettäjä: Miki 
Päivämäärä:   22.1.25 17:58:36

Uutisissa vastaan tulevat ei oikein, mutta kun vakavampi äksidentti sattui lähipiirissä, niin kyllä. Hyvän ystävän vakava loukkaantuminen (sai pysyviä vammoja) hevosensa selästä pudotessa kyllä säikäytti. Sen jälkeen kyllä olin jopa arka hetken,ja varmasti varovaisempi nykyään kuin ennen sitä tapausta. Ja se hetki tulee mieleen säännöllisesti edelleen.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   22.1.25 18:01:24

Kyllä, ratsastan enimmäkseen kentällä, en nauti maastoilusta koska molempia jännittää, minua ja hevosta.
Käydään maastossa maastakäsin kävelemässä ja se tuntuu sopivan meille paremmin.
Joskus mietin onko tämä hevoselle tylsää mutta parien lähtöjen jälleen maastossa näin itselle parempi.
Iän myötä tullut aremmaksi, nyt 50.

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   22.1.25 18:08:39

Olen 90luvulla harrastuksen aloittaneita. Hevoset ei olleet läheskään tällaisia lullukoita kuin nykyään. Niinpä niitten kanssa sattui ja tapahtui itselle ja lähinnä muille. Kuten muissakin ikävissä asioissa analysoin itsekseni tapahtuma kuviot tarkkaan ja mistä syystä onnettomuus pääsi tapahtumaan. Noista opittiin ja keksittiin vaihtoehtoiset toimintatavat tilanteiden välttämiseksi.
Ainut missä ei auta mikään suunnittelu on hevosen arvaamattomuus ratsastus tilanteissa. Joskus vaan menettää hallinnan, hevonen pulittaa, hyppää pystyyn tai vaihtaa salamana suuntaa. Eipä auta muu kuin opetella pysymään kyydissä.
Ratsastamaan ei opi kuin hevosen kyydissä. Jos ja kun pelottaa ei pysty enää toimimaan rationaalisesti. Tuolloin ratsastaminen on todella vaarallista.
Jostain syystä en osaa pelätä oikeastaan missään muissakaan kriisitilanteessa. Terästäydyn ja otan tilanteen haltuun. Vasta jälkeenpäin saattaa tulla järkytys ja syvä päätös ettei enää tapahdu itselleni ikinä vastaavaa.
Ikää kertyessä täytyy vain myöntää ettei pysty enää samaan kuin ennen. Refleksit hidastuu, signaalien havaitseminen ei ole enää samanlainen. Kun vielä haavereista toipuminen hidastuu ja hankaloittaa lopullisesti arkea niin en enää tunge hurjapäisiin tilanteisiin.
Kertynyt kokemus antaa varmuutta hevosten käsittelyyn ja sitä hevosetkin arvostaa ja kunnioittaa. Kurittomien kyytiin en enää mene vaikka niitä muuten päivittäin käsittelenkin.
Onneksi on vielä tulevaakin hevosteluun sopivaa sukupolvea joilla fysiikka ja pää sopii lajiin. Ei ole tyhmä jos sattuu jotain mutta jollei ota opikseen, sitten on.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   22.1.25 18:19:20

Ei ole juuri vaikuttaneet edes omat onnettomuudet. Olen aina ollut turvallisuushakuinen, istunta ja tasapaino olleet mulla aina harjoittelun kohteena.

Näen liiallisessa hysteriassa sovinismin piirteitä, naiset ja tytöt halutaan ”suojella” kyvyttömiksi. Ikinä ei samassa mitassa puhuta vaikka jääkiekon tai vaikka motocrossin vaaroista, ei yritetä estää harrastamasta.

Tytöille hevosharrastus on siksikin hyvä ettei siellä ole poikia. Heti, kun poika ilmestyy kuvaan niin tytöt työnnetään avustavaan rooliin jotta poika saa loistaa.

Tallilla tytöt tekevät kaikkea.
Itse opin ajamaan koneilla, kasvatin voimaa heinähommissa ja opin järjestelmällisyyttä kisareissuilla. Opin myös kestämään pettymyksiä ja voittamaan reilusti. Kaikki hyviä taitoja.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   22.1.25 18:24:50

Jonkin verran. Esim opin jo teininä ymmärtämään miten kiinteillä esteillä pahimmillaan käy, kun tuttu kuoli hevosen kaaduttua päälle. Silloin minulla oli hyvä tasapaino, enkä muuten osannut pelätä oikein mitään, mutta maastoesteiden hyppääminen jäi.

Oma paha onnettomuus on vaikuttanut enemmän. Erityisesti, koska sen jäljiltä tasapaino ei koskaan palannut ennalleen, eli putoamisen riski on huomattavasti suurempi.

Olen pisteen kanssa samaa mieltä siitä, etteivät harrastajat, varsinkaan nuoret, usein hahmota riskejä kunnolla. Hevosalalla on myös edelleen sitä asennetta, että pitää vaan uskaltaa tehdä, vaikka mikä olisi. Onneksi asenteet kuitenkin pikkuhiljaa ovat muuttuneet fiksumpaan suuntaan.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   22.1.25 18:49:46

Kyllähän ratsastus on mihin tahansa "poikien lajiin" verrattunakin vaarallista. Ja kun jotain tapahtuu, käy usein pahasti. Hämmästyttävän monella ammattilaisella tai pitkään korkealla tasolla harrastaneella on hevosten kanssa sattuneista onnettomuuksista peräisin olevia, pysyvää haittaa aiheuttavia vammoja. Niistä vaan puhutaan edelleen tosi vähän.

En ole huomannut ensimmäisen kolmipisteen mainitsemaa sovinistista tai hysteeristä tyttöjen suojelua vaikka olen lajin parissa harrastanut ja tehnyt töitä yli 40 vuotta. Itsellä on myös ollut se onni, että olen aikanani saanut kasvaa lajin pariin tasa-arvoisessa ilmapiirissä, vaikka poikia on ollut samoissa piireissä mukana.

Hiljattain juuri puhuttiin työturvallisuusvalvojana toimivan kaverini kanssa siitä, että hevosalalla turvallisuusajattelu on jäänyt muista aloista jälkeen. Koskee jossain määrin myös harrastamista, vaikka asiat ovatkin parantuneet.

Lähettäjä: poies 
Päivämäärä:   22.1.25 19:17:31

Kyllä on vaikuttanut. Lähisukulainen lopetti ratsastuksen tajuttuaan lajin todellisen vaarallisuuden. Tallilla oli kiusaajia, jotka niittasi homman nettikiusaamisellaan. Ratsastus loppui tavallaan omaan järjettömyyteensä: vaarallisuus ja kiusatuksi joutuminen. Kivojakin harrastuslajeja on, missä ihmiset ovat mukavia ja kuolemanvaara ei ole koko ajan läsnä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   22.1.25 19:23:38

Sille nyt ei mitään mahda jos putoaa ja hevonen potkaisee, mutta en yksinkertaisesti ota typeriä riskejä. Olen hoitanut tarpeeksi hevosia työkseni että ymmärrän missä kohtaa laiskuus ja oikaiseminen ei kannata enkä piittaa vähääkään olenko jonkun mielestä "ylivarovainen tiukkapipoinen täti", mieluummin sellainen kuin "chilli ja cool riskinottaja." Järki päässä ja ajatus mukana hevosia käsitellessä, en tee mitään "puolivillaisesti": riimu aina asiallisesti päässä ja lukot kiinni, talutetaan naru kummassakin kädessä eikä plärätä puhelinta samalla. Hevonen kunnolla kiinni käytävällä/pesupaikalla eikä mitään ryntäissä roikkuvia naruportteja. Jos hevosella on taipumusta käyttäytyä arvaamattomasti, kypärä päähän myös käsitellessä. Tarhaan vietäessä käännetään hevosen pää porttia kohti ja sitten irti, en päästä irti heti portilla ja katso kun perse lipuu ohi naamani edestä. Tarhassa ei pueta tai riisuta loimia jos hevosta ei saa kiinni mihinkään. Hevosten kanssa ei leikitä mitään ihme hippaa ja yllytetä niitä riekkumaan ihmisiä päin.

Ratsastaessa on aina kypärä, 98% myös selkäpanssari. Maastoon en mene koskaan ilman panssaria tai palaliiviä, aina palaliivi jos en mene pelkkää hiekkatietä vaan myös epätasaisessa maastossa tai asvaltilla. En ole jääräpäinen ratsastussuunnitelman suhteen: jos hevosen kanssa on hankaluuksia ja/tai se ei tunnu hyvältä, avut ei mene kunnolla läpi tms. silloin hyppääminen ja maasto saa jäädä väliin ja ongelmat ratkotaan sileällä. Varusteiden kunnosta pidetään huolta ja panostetaan laatuun eikä trendeihin. Minusta olisi hyvä että talleille palautettaisiin tietty "tiukkapipoisuus" mitä oli vielä 90-luvulla. Tallimestaria kunnioitettiin ja hänen sanaansa uskottiin. Hevosia kohdeltiin kunnioittavasti ja varusteista pidettiin huolta. Nykyajan lasten ja teinien kännykkäriippuvuus ja pakkomielle saada TikTok-materiaalia tulee lisäämään onnettomuuksia, jotka olisi voinut välttää maalaisjärjellä.

Tietenkin tiedostan, että varotoimenpiteistä huolimatta jotain voi sattua ja saatan kuolla. Mutta en halua elää elämääni ilman hevosia. Mikään elämässä ei ole riskitöntä: saatan liukastua ja lyödä pääni, jäädä auton alle, joku hullu voi puukottaa...

Lähettäjä: mila 
Päivämäärä:   22.1.25 19:59:26

Olen koko ajan tietoisempi riskeistä ja joka kerta tapaturmista lukiessani/kuullessani mietin, miten itse voin välttää vahingot. Olen aloittanut 70-luvun alussa ja ollut aina varsin rohkea ja nuorena ajattelematonkin, mutta itse olen selvinnyt vahingoitta. Koko ajan odotan, milloin rupean pelkäämään. Vielä se aika ei ole tullut. Ihan minkä tahansa hevosen selkään en enää kuitenkaan mene.

Lähettäjä: Nasu 
Päivämäärä:   22.1.25 20:11:47

Olen välttänyt hyppäämistä yksin ja yksin maastoilua hevosellani, kun se ei näissä tilanteissa aina ole täysin turvallinen. Ennen maastoilin kyllä yksin pitkiäkin matkoja ja saatoin hypätä maneesissa yksinäni ilman, että kukaan tiesi minun edes olevan maneesissa.. ikää kun tulee on sen verran nähnyt ja kuullut onnettomuuksista ja vaaratilanteista, ettei ehdoin tahdoin halua joutua niihin itse jos ne omilla toimillaan voi välttää.

Tallilla jossa heppani nyt asuu on sääntö, jonka mukaan yksin maastoilevat kirjoittavat ilmoitustaululle maastoon lähtöajan ja aiotun reitin sekä oletetun paluuajan. Ilman satulaa ei maastoon saa lähteä ja yksin hyppääminen on maneesissa kielletty. Maneesi on pihan toisella laidalla, eikä sinne ole suoraa näköyhteyttä. Kentällä saa hypätä kun se on tallin pihapiirissä. Omasta mielestäni nämä säännöt on perusteltuja ja fiksuja.