Lähettäjä: jatkuvasti? 
Päivämäärä:   15.1.25 13:35:12

Jos on 20 v sitten kiusattu jossakin peruskoulussa, 10 v sitten erottu m-lkerosta puolisosta joka petti, kesätyöpaikassa opiskeluaikana oli inhottava työkaveri tai asiakas, edellisen asuinpaikan naapurina asui kamala kyttääjämarisija mutta sieltä on muuttanut jo vuosia sitten muualle jne. Silti näitä asioita jankataan edelleen vähän väliä ja toistuvasti, siis sellaisia ns. ihan tavallisia, about kaikkien joskus kokemia "ongelmia", jotka suurinta osaa ihmisistä v-tuttavat vähän aikaa ja sen jälkeen ne on sarjassa kaikenlaista p-skaa. Mutta nämä jotkut tekevät siitä hörökorvaiseksi sanoneesta alakoulukaverista, vieraissakäyneestä puolisosta, m-lkerosta kesätyö-työkaverista ja kyttääjänaapurista Erityisen Merkittävän Henkilön itselleen, koska siihen jatkuvasti palaa. Ja siksi minä olen tällainen ja siksi minä toimin silleen tai tolleen kun joku sanoi 3-luokalla hörökorvaksi tai ex-ukko petti ajat sitten.

Mikä tuohon syynä?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 13:36:28

Traumat jää elämään sisälle jos niitä ei käsittele. Se on jatkuvaa triggeröitymistä sitten jos ei terapiaan pääse.

Lähettäjä: Veeras 
Päivämäärä:   15.1.25 13:41:25

En minä tietoisesti palaa niihin koulukiusaamisaikoihin enkä raiskaukseen, mutta silti kummastakin tulee toisinaan takaumia niin, että joku tilanne nostaa ne tunteet ja muistot pintaan ja tekee paniikin. Ja se tapahtuu kyllä ihan alitajunnassa, en todellakaan jää muistelemaan näitä asioita. Onneks tätä tapahtuu harvemmin ja harvemmin, mutta tapahtuu silti.

Jos joku taas puhuu tuollasista asioista aina, niin ehkä ne on jäänyt käsittelemättä tai se puhuminen on osa sitä käsittelyä.

Mikä on se määrä, minkä sinun mielestäsi saa käyttää vanhan trauman murehtimiseen?

Lähettäjä: jatkuvasti? 
Päivämäärä:   15.1.25 13:53:31

"Mikä on se määrä, minkä sinun mielestäsi saa käyttää vanhan trauman murehtimiseen?"

Jos asia tulee esiin viikottain tai about kaikki vastoinkäymiset selitetään sillä, että koska x sanoi hörökorvaksi 3-luokalla 20-vuotta sitten tai koska arska petti pikkujouluissa vuosikymmen sitten, niin eiköhän se järkevä ja ns. normaali määrä ole ohitettu ajat sitten. Kun ei se muutu se asia, että x sanoi hörökorvaiseksi tai arska petti. Mitä hyötyä siitä asian koko ajan jankkaamisesta muille on, saati sen jakuvasta mielessään pitämisestä?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 13:53:56

Tuo, että niistä ei ole päässyt toipumaan. Itselläni on pahoja traumoja niin fyysisestä kuin henkisestäkin väkivallasta, ja siitä, kuinka minun avunhuutojani ei kuunneltu. Puhuttiin vain "kylillä" aivan muuta.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   15.1.25 13:54:58

Traumat tahtoo tosiaan palata väkisinkin pintaan jos ei asiaa pyri tietoisesti korjaamaan. Ja trauman kokenut ihminen traumatisoituu uudelleen ja uudelleen muita todennäköisemmin.

Lähettäjä: Riisi 
Päivämäärä:   15.1.25 13:55:45

Parantumaton trauma mielessä toimii noin, ne asiat on kuin vuotava haava mielessä. Ei se ole mitään tahallista tietoista ”vellomista”.
Mutta aidosti hienoa sinulle, ettet ole joutunut kokemaan sellaista. Ymmärrän, että asia voi tuntua haastavalta ymmärtää.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   15.1.25 14:01:19

"jos ei terapiaan pääse"

Miten niin pääse? Pääseehän sinne kun varaa ajan. En oikein ymmärrä, kun ihmiset seliittää ettei pääse esim. fysioterapiaan jos joku paikkaa sitä vaatisi - kuka kieltää? Valitsee sopivan fysiotarepeutin ja varaa ajan.

Jos joku jankkaa kavereille, sukulaisille, puolisolle, kenelle nyt onkaan, jotakin aloituksen kaltaisia asioita vuosikausia vähän väliä niin ei se nyt normaalia ole. Mitä olen huomannut, niin tuota taipumusta on usein ainoilla lapsilla (keskipistekasvatus) kun on kiinnitetty "liikaa" huomiota ja paapottu, tästä on jäänyt sitten tavallaan sellainen poikkeuksellisuuden kokemus oman itsen kohdalla.

Lähettäjä: Tii 
Päivämäärä:   15.1.25 14:05:42

Mitä olen huomannut, niin tuota taipumusta on usein ainoilla lapsilla (keskipistekasvatus) kun on kiinnitetty "liikaa" huomiota ja paapottu, tästä on jäänyt sitten tavallaan sellainen poikkeuksellisuuden kokemus oman itsen kohdalla.

Tämä on jo tosi huono provon yritys

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.1.25 14:11:07

Riippuu asiasta. On olemassa oikeasti todella pahoja asioita, joiden kohdalla ymmärtää sen ettei niistä pääse helposti yli tai ehkä lainkaan. Mutta juurikin joku "höhö hörökorva tulee" tai "sulla on ruma tukka" alakoulussa, puolison vieraissakäynti ja tyly työkaveri on kyllä sellaisia asioita, joita ns. normali ihminen ei jankkaa vuosikausia.

Toki jos on jokin persoonallisuushäiriö tmv, asia voi olla eri. Heissähän on ihmisiä, joiden esim. parisuhteet ei ole pitkiä ja työpaikalla tulee muiden mielestä omituisista asioista riitoja, koska muiden pitäisi koko ajan kävellä munakuorilla kun mikä tahansa voidaan tulkita "loukkaukseksi tai riidanhaastamiseksi", johon sitten jumiudutaan.

Lähettäjä: FU 
Päivämäärä:   15.1.25 14:12:34

PTSD eli traumaperäinen stressihäiriö.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 14:16:31

Tii: no niin oli, jopa ht.netin mittapuulla.

Lähettäjä: sivusta 
Päivämäärä:   15.1.25 14:19:09

"Mitä olen huomannut, niin tuota taipumusta on usein ainoilla lapsilla (keskipistekasvatus) kun on kiinnitetty "liikaa" huomiota ja paapottu, tästä on jäänyt sitten tavallaan sellainen poikkeuksellisuuden kokemus oman itsen kohdalla.

Tämä on jo tosi huono provon yritys"

Kyllä tuo on ihan totta. Kun lapset leikkii isommassa ryhmässä, helposti tulee nahistelua ja kaikenlaista kiukkuista sanomista, vaikka vain että sä oot tyhmä. Kun lapsella on sisar(uksia), hänelle on tavallista ja normaalia että välillä voidaan nahistella ja sanoa ns. rumasti, eikä siinä sen kummempaa. Ainoat lapset ottavat itseensä helpommin ihan pikkuasioista, esim. tyhmäksi sanominen otetaan todella henkilökohtaisesti ja isona asiana. Vielä pahempi on, jos joku sanoo, että anna jennan piirtää kun se piirtää hienommin. Ainoa lapsi on usein kasvatettu niin, että hän on kaikessa paras, myös silloin kun on kaukana siitä.

Lähettäjä: sisällötön 
Päivämäärä:   15.1.25 14:20:02

Jos elämässä ei ole muuta sisältöä niin näin käy helposti. Ihmisellä jolla on koko ajan muuta touhua ja tekemistä ja tärkeämpiä ajattelemisen aiheita, ei yksinkertaisesti ole aikaa eikä kiinnostustakaan velloa menneessä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 14:22:01

Sivusta: onpas sinut sitten kasvatettu huonosti ja ilman lapsiseuraa vielä.

Lähettäjä: Vakaope 
Päivämäärä:   15.1.25 14:23:52

” Ainoa lapsi on usein kasvatettu niin, että hän on kaikessa paras, myös silloin kun on kaukana siitä.”

Ei pidä kyllä paikkaansa tämä yleistys lainkaan

Lähettäjä: Heh 
Päivämäärä:   15.1.25 14:25:06

Eipä ole kauaa, kun täällä oli ketju aiheesta, miten ainoita lapsia ja heidän äitejään dissataan. Ei ole sellaista ilmiötä olemassakaan!

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   15.1.25 14:25:08

ihmettelen samaa kuin aloittaja.
Siis todellakin noita pieniä, joku sanoi kerran hörökorvaksi ja kesätyökaveri oli muikku.
Erikseen sitten raiskaukset ja pitkäaikaiset koulukiusaamiset.

Ja minut on kasvatettu ainoana lapsena, koko suvun keskipisteenä, enkä todellakaan vello missään "yks poika sanoi mua ekaluokalla porkkanapääksi".

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 14:29:23

Mut on ainoana lapsena kasvatettu niin että olin aina kaikista huonoin ja minua sai hävetä kun olin niin tyhmä ja hidas.

Lähettäjä: ^ 
Päivämäärä:   15.1.25 14:39:28

Jokuhan on noista mitättömissä asioissa vellojista tehnyt tavallaan liian "itsekeskeisiä" tai oikeammin itseensä keskittyviä, mitään itsensä kannalta negatiivista sietämättömiä ja sillä tavalla perusnegatiivisia, että juuri sellaisissa asioissa vellotaan. Juurikin noissa hörökorvissa tai pettämisissä. Se kun asia on sellainen, mitä tapahtuu about kaikille niin miksi a:lle se on yhdentekevä kun taas b jankuttaa sitä 10 vuoden päästäkin.

"Jos elämässä ei ole muuta sisältöä niin näin käy helposti."

Varmaan tämäkin.

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   15.1.25 14:46:55

"ainoilla lapsilla (keskipistekasvatus) kun on kiinnitetty "liikaa" huomiota ja paapottu, tästä on jäänyt sitten tavallaan sellainen poikkeuksellisuuden kokemus oman itsen kohdalla."

Ennenmuinoin jos lasta ei viety päiväkotiin, eskariin, kerhoihin jne vaan ainoa lapsi oli vain kotona äipän kanssa, tuota ilmiötä oli (varsinkin jos vanhemmat vielä iäkkäitä), mutta nykyään kun käytännössä kaikki penskat viedään päiväkotiin niin siellä ne sosiaalistuu, oppii jakamaan, eivät ole ainoita ja keskipisteitä jne.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   15.1.25 14:48:23

Ja nykyään ei ole enää äippiä, vaan lapsilla on perheestä riippuen isää, äitiä jne.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 14:51:48

No. Eipä sitä syyttä lapsille toistella, että kiusaaminen jättää ikuiset arvet

Lähettäjä: nina 
Päivämäärä:   15.1.25 14:56:12

Lähettäjä: ^
Päivämäärä: 15.1.25 14:39:28

Jokuhan on noista mitättömissä asioissa vellojista tehnyt tavallaan liian "itsekeskeisiä" tai oikeammin itseensä keskittyviä, mitään itsensä kannalta negatiivista sietämättömiä ja sillä tavalla perusnegatiivisia, että juuri sellaisissa asioissa vellotaan. Juurikin noissa hörökorvissa tai pettämisissä. Se kun asia on sellainen, mitä tapahtuu about kaikille niin miksi a:lle se on yhdentekevä kun taas b jankuttaa sitä 10 vuoden päästäkin.

Siellä noiden asioiden alla ja taustalla piilossa voi tuollaisella henkilöllä olla jotain sanomatonta niin paljon suurempaa, vaikka ulospäin saa sen kuvan että ollaan kiinni jossain pienessä asiassa. Toisen traumoja ei voi tietää.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 15:08:38

Aloittajan mielestäkö kauhea parisuhde tai koulukiusaaminen eivät vaikuta pitkäkestoisesti ihmisen hyvinvointiin? En ole ikinä kuullut, että joku velloisi aikuisena jossain sellaisessa, että rinnakkaisluokan Petteri sanoi kerran alakoulussa että "hörökorva", vaan kyllä ne kiusaamiskokemukset, jotka vaikuttavat vielä aikuisenakin, ovat sellaisia, että ihmiselle on systemaattisesti osoitettu, ettei hän kuulu joukkoon ja että hän on kaikin tavoin kelvoton. Tämä ei ole mitään normaalia lasten nahistelua ja sitä, että joskus voidaan sanoa rumasti. Jatkuva oman vertaisryhmän harjoittama syrjintä ja halveksunta vaikuttaa syvällisesti lapsen ja nuoren kasvuun ja siihen miten hän itsensä näkee aikuisenakin. Ja ei, kaikkia meistä ei ole kiusattu koulussa. Jos väität, että on, niin et tiedä mitä on kiusaaminen. Sitä ei ole satunnainen rumasti sanominen tai tasaveroisessa asemassa olevien oppilaiden riita.

Samoin vaikka parisuhteet, joissa luottamus rikotaan ja muutoin kohdellaan kaltoin, haavoittavat hyvin syvältä. Et sinä voi toisesta ihmisestä tietää mitä kaikkea se mulkero-ex on hänelle tehnyt. Ja kyseessä voi olla vaikka nuoren tytön ensimmäinen parisuhde ja suuri rakkaus johon oli hyväuskoisen viattomasti rakastuttu ja sitten se pettikin ja vain käytti hyväksi. Kyllä sellainen jäljen jättää.

Lähettäjä: Topa 
Päivämäärä:   15.1.25 15:15:56

Ihmettelen välillä samaa kuin aloittaja, mutta kai me ihmiset olemme erilaisia ja ajat ovat muuttuneet. Itse olen tyyppiä "nokka kohti uusia pettymyksiä" ja olen yrittänyt oppia pitämään puoleni, välttämään tietynlaisia ihmisiä sekä tilanteita, joissa voi käydä huonosti.
Ymmärrän, että minun ei tarvitse miellyttää ketään, kunhan kelpaan itselleni, enkä tahallani vahingoita ketään. Itsestäni minä pidän puutteinenikin.
Olen 60-luvulla syntynyt. Synnyin perheeseen, johon en ollut eityisen toivottu äidin puheiden perusteella. Äiti ns hyvä narsisti. Sain vanhanaikaisen, syyllistävän kasvatuksen sekä kristillisen kasvatuksen. Sisarkateus aiheutti jopa fyysistä pahoinpitelyä kotona ja myöhemmin minua on parisuhteissani pahoinpidelty, mutta näistä on selvitty. Minua on ahdisteltu fyysisesti pari kertaa nuorena, mutta ei luojan kiitos raiskattu. Koulussa on kiusattu, mutta enemmän oltu mukavia, joten kiusausyritykset on kuitattu tällä. Töissä on myös kiusattu, mutta olen purkanut nämä asiat tuoreeltaan työkavereille, esimiehille ja työterveyteen, joten niistäkin on suht hyvin selvitty. Kiusaajille on käynyt huonommin.
Ymmärrän hyvin, että raiskaus ja vakava pahoinpitely traumatisoivat pahoin ja niihin tarvitaan aina ammattiapua.
Olen kiitollinen siitä, että en ole elänyt pumpulissa ja takaiskuja on tullut pitkin matkaa enkä ole kuitenkaan koskaan kokonaan menettänyt uskoa ihmiskuntaan.
Nykyään kuitenkin asioista tuupataan hiukan liikaa tietoa joka tuutista ja ihmiset peilaavat oman elämän tapahtumia saamaansa tietoon, jolloin ongelma paisuu, kun piruja näkyy seinillä. Toisaalta hyvä saada tietoa, mutta jos ainut keino selvitä on hankkia terapiaa, johon ei ole resursseja, niin huonompi homma.
Tänään juuri mietin tuota terapeuttivillen instajuttua gaslightningista. Se oli huono. Ihmiset alkavat nähdä sumutusta kaikkialla ja kenen kanssa näitä käsitellä? Tällä voidaan rikkoa ystävyys- ja perhesuhteita lopullisesti, kun ihmisille tarjoillaan ongelma, johon ratkaisu on vain maksullinen terapia.
Puhukaa ja keskustelkaa ystävien, sukulaisten ja kylänmiesten kanssa. Kuunnelkaa mitä heillä on sanottavaa. Usein pelkkä asioista puhuminen auttaa. Teininä puhuin ja itkin hevoselle. Siitä oli suuri apu.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 17:03:41

en ole koskaan ymmärtänyt miten ns traumatisoivat teot ja tapahtumat kuittautuisivat sillä että niistä puhuisi vieraalle ihmiselle, siis terapeutille, päinvastoin sillä ne nostaisi aina uudelleen pintaan. Oli sitten kysymyksessä vanhemman henkinen väkivalta, raiskaus lapsena tai oma vakava sairastuminen tms.

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   15.1.25 17:06:55

Eihän traumat tietenkään mihinkään poistu. Mutta niiden kanssa voi oppia elämään siedettävämmin, ja siinä ammattilainen voi olla avuksi.

Lähettäjä: muru 
Päivämäärä:   15.1.25 17:15:15

Lähettäjä: .
Päivämäärä: 15.1.25 17:03:41

en ole koskaan ymmärtänyt miten ns traumatisoivat teot ja tapahtumat kuittautuisivat sillä että niistä puhuisi vieraalle ihmiselle, siis terapeutille, päinvastoin sillä ne nostaisi aina uudelleen pintaan. Oli sitten kysymyksessä vanhemman henkinen väkivalta, raiskaus lapsena tai oma vakava sairastuminen tms.

Ei niistä terapiassa vain puhuta vieraalle, vaan niitä traumoja käsitellään siellä ammattilaisen ohjauksella ja opetellaan keinoja miten oppia elämään niiden kanssa niin, että ne eivät enää häiritsisi elämää