Lähettäjä: Kotimutsi 
Päivämäärä:   14.1.25 21:43:21

Onko loukkaantumiskulttuuri mennyt jo liian pitkälle? Tämän illan iloksi pohdin lapsettomia ihmisiä ja sitä kuinka itsellä on lapsia. Kaikki tietää, että lapsettomuus on hyvin yleistä. Ja usein kun porukassa alat puhumaan lapsista/raskaudesta niin siinä pöydässä on se yksi lapseton ja paha mieli tulee. Noh tästä seuraa usein itselle se, että omien lapsien asioista ei uskalla enää iloita, koska lapsettomille tulee paha mieli.

Mistä moinen loukkaantumiskulttuuri on yhtäkkiä tullut? Joo- ei onneaan tartte toisen naamaan hieroa mutta kyllä jokaisella pitäisi olla oikeus puhua raskaudestaan ja lapsistaan ihan yhtäläillä kun sillä toisella on oikeus puhua koiristaan. On muillakin monta asiaa mitä itse en koskaan ole saavuttanut esim hieno uusi rakennettu talo. Silti en mökötä kun muut puhuvat siitä kuinka suunnittelevat talojaan.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   14.1.25 21:46:34

Joskus ihmisille tulee paha mieli. Joskus joku ihminen saattaa pyytää, että et puhu jostain aiheesta hänen läsnäollessaan tai saattaa poistua paikalta jos ei kestä jotain aihetta. Sellaista sattuu, eikä siitä toisen pahasta mielestä tarvitse itse loukkaantua.

Montako kertaa sinulle on sattunut, että tuntematon lapseton henkilö saa pahan mielen kun puhut perheestäsi?

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.1.25 21:47:24

Eiköhän lasten hankinta ole yleisempää kuin lapsettomuus. Olen 30h tiimissä jossa kaikki ovat 30-55v naisia ja olen ainoa lapseton. Voin sanoa että 90% vapaa-ajan keskusteluista ja kahvitaukokeskusteluista koskee henkilöiden lapsia.

Ymmärrän sen hyvin. Lapset vie paljon aikaa ja siitä puhuu mitä elämässä on.

Sitten joku pohtii välillä miksi olen niin hiljaa.

Sille on rajansa miten paljon jaksaa keksiä asiaa vaipoista, rokoista, junnukiekosta ja lastenvaatemerkeistä kun ne eivät omaa elämää kosketa.

Aloittaja sulla on kyllä nyt aika klisee tuossa "eikö mitään saa enää sanoa!"-ajattelussasi.

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   14.1.25 21:48:34

Onhan se vaikeaa kun ei voi omasta normielämästä puhua. Itte en voi puhua matkustelusta kun joku alkaa jankkaa lentämisen hiilijalanjäljestä ja pahastuu siitä, etten koe asiasta omantunnontuskia.

Lähettäjä: Erakkorapu 
Päivämäärä:   14.1.25 21:48:36

Popparit esiin.

Veikkauksia monesko kommentti on: "äitylit ne vasta pahoittaakin mielensä!!!"? Tai missä vaiheessa sanotaan purjopetteri, pentu tai pershedelmä?

Lähettäjä: eräs 
Päivämäärä:   14.1.25 21:55:38

No olen kyllä itse vela ja en loukkaannu kun joku puhuu lapsista tai raskaudesta :D Enkä tunne ketään muutakaan, joka loukkaantus. Ei mua ne asiat kiinnosta eikä ole niihin mitään kommentoitavaa ja vois olla tylsä ilta jos muut kertoilis lapsistaan ja raskauksistaan.

Ainut, kuka loukkaantuu (ja minusta syystä) on ystäväni, joka yritti lasta vuosikausia ja ei vaan saanut. Ja jokainen kaveri tietää asian. Eikä hänkään loukkaannu, jos asiasta ohimennen puhuu, mutta jos ilta menee vain lapsista puhumiseen, niin selkeästi tekee kipeää. Ja silloin minusta saakin pyytää vaihtamaan aihetta.

Lähettäjä: zip 
Päivämäärä:   14.1.25 21:57:12

Erakkorapu, varmuuden vuoksi sitten menit sanomaan ne itse ensin?

Lähettäjä: Mammma 
Päivämäärä:   14.1.25 22:00:22

Kun asia on kipeä niin se on kipeä ja thats it.
Esim meidän lapsi sairastui todella vakavasti. Tästä en koko maailmalle kuuluttanut, mutta kipeää teki kuunnella kun terveiden lasten vanhemmat valittivat "murheitaan". Mielelläni poistuin paikalta.

Lähettäjä: Kotimutsi 
Päivämäärä:   14.1.25 22:03:27

"Montako kertaa sinulle on sattunut, että tuntematon lapseton henkilö saa pahan mielen kun puhut perheestäsi?"

Usein. Töissä. Vapaa-ajalla. Nyt viimeksi kerhossa. En tiennyt että kaksi ihmistä sieltä ei ole onnistunut raskautumaan ja paha mieli oli tullut siitä kun olin valittanut siitä että toivoisin vauvavuoden menevän nopeasti ohi kun on ollut raskasta. Lopputulemana syvä hiljaisuus ja puskaradion kautta sitten kuulin että olin kuulemma ajattelematon kun sellaisia puhuin kun toiset ei saa sitä toivomaansa vauvavuotta. Että kyllä näitä on :)

Lähettäjä: pp 
Päivämäärä:   14.1.25 22:07:30

Ei se ole mikään paha mieli, jos ei sun lapsijutut ketään kiinnosta. Eihän nyt kukaan täyspäinen jaksa kuunnella jotain hehkutusta jonkun rumista ja tyhmistä taviskersoista, jotka sen äippäliinin mielestä on jotain ylimaallisen ihmeellistä. Ei, se ei ole pahaa mieltä, se on vaan kyllästymistä, kiinnostuksen puutetta ja v*itutusta. Ja pieni toivo siitä että jossain muualla on älyllistä toimintaa kun sun päässä sitä ei taida olla.

Lähettäjä: eräs 
Päivämäärä:   14.1.25 22:09:53

Kotimutsi: eli se oli heille oikeasti kipeä paikka eivätkä ”suuttuneet turhasta”. Et varsinaisesti tehnyt mitään väärin, mutta kyllä nämä mielensä pahoittameet saavat tuntea mitä tuntevat. Käyttäytyivät kuitenkin asiallisesti, vaikka puhuit heitä satuttavasta asiasta.

Itse ottaisin opiksi ja en heidän kuulleen puhuisi lapsista, jos ei ole ns. pakko. Se saa sinua toki harmittaa, mutta pienempi harmi tuo ”en voi puhua lapsista kaikille” on kuin se että joutuu kuuntelemaan kun toiset puhuu asiasta jota haluaisit kovasti, mutta et voi koskaan saada.

Lähettäjä: B 
Päivämäärä:   14.1.25 22:10:20

Eikö löydy mitään muita puheenaiheita? Meillä ainakin kahvitauoilla puhutaan elokuvista, baletista, teatterista, konserteista, säästä , markkinoista mm. En ole kyllä mistään lastenvaatemerkeistä keskustellut.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.1.25 22:13:53

Mammma: toisten murheet eivät ole "murheita" vaikka sinä kävitkin salaa polkemassa jalkaasi nurkan takana.

Lähettäjä: Unna 
Päivämäärä:   14.1.25 22:14:17

En pahoita. Katson ihan hyvällä mielellä videot jonkun lapsen päiväkodin juhlista tms. Iloitsen uimaan oppineista ja pienistä pyöräilijöistä, jota menevät ilman apupyöriä.

Se aihe, jota en jaksa on oma muistisairas vanhempi. Sen verran raskas kokemus, että en ketään muuta jaksa tämän asian kanssa kannatella.

Lähettäjä: Kotimutsi 
Päivämäärä:   14.1.25 22:17:52

Löytyy muitakin aiheita. Mutta vtuttaa kun aihetta pitää kiertää kun ruttoa ettei joku ala mököttään. Se että sanon jotain lapsistani ei tarkoita sitä että jauhaisin vaan niistä. Mutta ne nyt on iso osa elämää niin miksen nyt joskus jotain puhuisi.

Toinen mistä on nykyään ihan mahdoton puhua: mitä vauvasi osaa. Sitäkin aihetta pitää kiertää kun ruttoa. Jos kysymättä kerrot mitä vauvasi on oppinut: olet leuhkija. Melkeinpä pitää vähätellä omaa vauvaasi jos kerrot sen oppineen jotain tavallista aikasemmin. Myöskään toisten vauvojen taidoista ei saa kaikilta kysyä. Sekin on loukkaavaa. Vaikka oman kummilapsen kohdalla olin vaan aidosti kiinnostunut mitä hän osaa- en millään tavalla vertaile kehenkään niin loukkaavaa kysyä semmosia. No näkeehän sen sitten paikan päällä että toinen on oppinut kävelemään tai sanomaan jotain. Mutta silti en ymmärrä tätäkään aihetta, miksi siitäkin loukkaannutaan

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   14.1.25 22:21:18

Kaikesta ei kannata ottaa itseensä. Ei ole sinun velvollisuutesi huolehtia toisten tunteista. Niin kauan kun olet asiallinen ja kohtelias, ei ole sinun vika jos joku loukkaantuu.

Jos tahattomasti loukkaa toista, voi aina pyytää anteeksi: ”anteeksi, en tiennyt että olet kärsinyt lapsettomuudesta. Puhutaanko jostain muusta?” ja homma jatkuu. Jos joku haluaa olla sinulle vihainen, sille ei vaan voi mitään.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   14.1.25 22:22:25

"äitylit ne vasta pahoittaakin mielensä!!!"?

Siis... Aloittajahan nimenomaan myöntää tämän itse otsikossaan :D

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.1.25 22:23:52

Vannoutuneet koiraihmiset on väsyttävää kahviseuraa töissä. Koira, koira, koira, koira...

Lähettäjä: b 
Päivämäärä:   14.1.25 22:28:40

Erakkorapu, neljäs kommentti, eli se sun.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   14.1.25 22:28:57

Onneksi tunnen vain normaaleita ja fiksuja ihmisiä. Jokainen saa puhua siitä mistä haluaa ja muut kuuntelee ja keskustelee. Se joka ei tähän normaaliin kommunikointiin pysty, niin menee sitten muualle.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.1.25 22:29:18

Outo ajatus että miettii vain mistä itse saa papattaa. Eikö keskustelun ole tarkoitus olla vastavuoroista, kaikkia kiinnostavaa? Eli etsitään aihe mikä kaikkia kiinnostaa ja mihin kaikki voi liittyä, kysellään muilta ja vaihdetaan ajatuksia.

En ymmärrä miksi olisi niin tärkeää puhua papattaa omia juttujaan "kun on oikeus" vaikka ketään ei kiinnosta.

Lähettäjä: Kotimutsi 
Päivämäärä:   14.1.25 22:31:13

"Vannoutuneet koiraihmiset on väsyttävää kahviseuraa töissä. Koira, koira, koira, koira..."

No tämäpä. Kun en itse jaksais kuunnella jauhamista tätien lapsenkorvikkeista. Silti kiltisti kuuntelen kun ne on näille ihmisille se tärkeä juttu. Enkä loukkaannu vaikkei itsellä ole koiraa ja se on jouduttu lopettamaan.

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   14.1.25 22:37:17

”Outo ajatus että miettii vain mistä itse saa papattaa. Eikö keskustelun ole tarkoitus olla vastavuoroista, kaikkia kiinnostavaa? Eli etsitään aihe mikä kaikkia kiinnostaa ja mihin kaikki voi liittyä, kysellään muilta ja vaihdetaan ajatuksia.”

Yleensä keskustelu lähtee siitä, että joku kertoo jotain. Mitä vaan, oli se sitten lapsista, koirista, säästä tai vaikka eilisestä juoksulenkistä. Sitten tästä keskustellaan kunnes keskustelu hiipuu ja joku aloittaa uuden aiheen. Joskus keskustelu soljuu luontevasti toiseen aiheeseen, joskus jonkun pitää vaan keksiä uusi aihe.

Jos ollaan vähänkään tuntemattomammassa porukassa, on aika vaikea tyhjästä löytää kaikkia kiinnostava aihe. Eihän sitä voi vaan alkaa luettelemaan aiheuta ja pitää äänestystä siitä, ketä kiinnostaa. Välttämättä ei edes ole aihetta, joka oikeasti kiinnostaa kaikkia.

Ja kyllä sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu myös se, että ihminen voi kertoa esim itselle taphtuneesta kivasta aiheesta ja muut kuuntelee. Ei kaikki aiheet aina ole itselle tosi läheisiä, mutta ne voivat olla tärkeitä sille toiselle ja siksi häntä kuunnellaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   14.1.25 22:40:33

Mulla on kyllä koira ja kyllä sen kanssa puuhaillaan yhtä sun toista. Mutta ei herran jestas siitä niin paljoa ole oikeasti jutun juurta että joka päivä koko 30 min ruokista ja 15 min kahvitaukoa jaksaisi puhua. Mutta joillakin se koira on kokoajan kielen päällä. Kuuntelen kyllä kiltisti ja kommentoin välillä jos on joku mihin jaksaa enää kommentoida, mutta pään sisällä toivoisin keskustelun kääntyvän vaikka edes siihen säähän.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   15.1.25 01:34:36

Joskus joku puheenaihe osuu joillekin kipeään paikkaan, eihän sille mitään voi, kun ei jokaisen kohtaamansa ihmisen koko elämäntarinaa tiedä. Kyllä näillä vasten tahtoaan lapsettomilla on kuitenkin oikeus pahoittaa mielensä kun joku valittaa vauvavuoden kurjuutta, et sinä ole kukaan päättämään missä universaalisti hyväksyttävä loukkaantumisen raja menee. Isommat lapset on yleensä neutraalimpi puheenaihe, johon myös syystä tai toisesta lapsettomien on helpompi osallistua, mutta ainakin minusta seikkaperäisemmät vauvajutut ovat sellaisia jotka kannattaisi säästää perheelle ja lähipiirille tai vähintäänkin sellaiselle porukalle, jolla niitä vauvoja varmuudella on myös. Tietysti raskaudesta ja vauvasta saa pintapuolisesti puhua siinä missä talonrakennuksestakin, mutta tosi monella se juttu ei vaan pysy sellaisena kevyenä arkipäiväisenä jutusteluna jossa vastapuolen on helppo vaikka sujuvasti vaihtaa aihetta, vaan tökerösti about naamatutuillekin pidetään pyytämättä yksityiskohtiin menevää monologia miten on rankkaa, jaetaan ihan liikaa henkilökohtaisia asioita ja ties mitä eritetarinoita kaupan päälle. Jos ei yhtään tunnustele ensin reaktioita aiheeseen vaan nakkaa muut keskustelijat suoraan syvään päätyyn, ei mikään ihme että tulee loukanneeksi muita tavalla tai toisella.

Jos tuntuu siltä, että ihmiset ympärilläsi ovat usein yliherkkiä mielensäpahoittajia, kannattaa ensin kysyä itseltään peilin edessä nämä kohdat:

1. Olenko päällekäyvä keskustelija, joka ylittää rajan heittämällä kuin saavista liian henkilökohtaisia näkemyksiä ja kokemuksia liian vieraiden ihmisten naamalle?

- Jos kuormitus on niin kova, että ei voi olla avautumatta väärälle yleisölle eikä edes piittaa muiden reaktioista jotka kertovat että nyt kannattaisi sulkea suunsa, tulisi hakeutua terapiaan tai muiden tukitoimien piiriin. Ei oman elämän vaikeuksia vuodateta hyvänpäiväntutuille, se on parhaassakin tapauksessa vähintään kiusallista ja itsekästä.

2. Olenko itsekeskeinen ja suhteellisuudentajuton?

- Sinulla on vauva, et siis voi tietää miten pahalta toisesta tuntuu kun ei pysty sellaista saamaan. Uutta taloa ei voi verrata vauvaan. Talon saa rahalla, biologista lasta ei - eikä välttämättä adoptoituakaan. Älä ole emotionaalinen puupalikka, vaan anna muille oikeus omiin tunteisiinsa ja kunnioita niitä.

3. Meneekö lapsikeskeisyyteni överiksi?

- Ilmeisesti olet nimimerkkisi mukaan kotiäiti. Hieno juttu, mutta se tarkoittaa väistämättä sitä, että sinulle lapset ovat vielä keskeisempi osa elämää kuin monille muille. Tämä on hyvä tiedostaa ja vähän skaalata alaspäin sitä omaa intoa keskusteluissa, ettei tule olleeksi tökerö. Annathan muiden rauhassa kertoa vauvoistaan sen verran kuin he itse haluavat, etkä maanisesti tenttaa osaamisia yms. ja vertaile omiisi? Oletko ajatellut, että toiset saattavat kokea innokkuutesi tunkeilevana?

Nimim. Vela, joka on liian usein kuullut, monellako tikillä alapää on kursittu kasaan, miten pitkälle vauvan oksu/kusi/paska lensikään kaaressa eilen, kuinka minun elämäni on niin helppoa kun saan nukkua rauhassa (paitsi että kärsin unettomuudesta ilman vauvaakin) jne jne. Älkää jättäkö käytöstapoja ja keskustelutaitoja synnärille, pliis!

Lähettäjä: 888 
Päivämäärä:   15.1.25 06:36:19

Täytyy kyllä myöntää, että lähiaikoina on ollut vaikea suhtautua oikeasti innostuen muiden raskausuutisiin kun oma lapsettomuus ja useat keskenmenot ns akuutisti päällä. Ehkä kun tätä asiaa, ettei välttämättä itse koskaan tule äidiksi, saa käsiteltyä, pystyn taas iloitsemaan muiden puolesta. Tällä hetkellä ei vain omat voimavarat riitä.

Lähettäjä: Kotimutsi 
Päivämäärä:   15.1.25 07:19:12

"Täytyy kyllä myöntää, että lähiaikoina on ollut vaikea suhtautua oikeasti innostuen muiden raskausuutisiin kun oma lapsettomuus ja useat keskenmenot ns akuutisti päällä"

Tämähän on siis täysin ymmärrettävää että se tuntuu pahalta. Silti kaikkien ihmisten pitäisi mielestäni osata asiallisesti käyttäytyä myös niiden kohdalla joilla se vauva/raskaus on. Toisen raskaus/lapsi yms ei ole mitenkään pois muilta. Jos aihe ei ole mieluinen voi kuunnella ja aloittaa uuden aiheen.

Muakin harmittaa kovasti se, että en pääse matkoille. Oon ihan kuollakseni kateellinen niille jotka matkustaa, käy ties missä paikoissa ja esittelee kuvia. Oon myös kateellinen mun miehelle joka käy upeisss paikoissa työmatkoilla samalla kun itse olen lasten kanssa kotona. Silti en mökötä heistä kenellekkään, kuuntelen reissujutut, katson kuvat, kyselen. Koska tiedän sen että vaikka he matkustavat niin en minä yhtään sen enempää pääse matkalle.

"Nimim. Vela, joka on liian usein kuullut, monellako tikillä alapää on kursittu kasaan, miten pitkälle vauvan oksu/kusi/paska lensikään kaaressa eilen, kuinka minun elämäni on niin helppoa kun saan nukkua rauhassa"

Koskaan en ole tälläisiä aiheita alottanut muussa kun ehkä äitiporukassa missä muillakin vauvoja. Aiheet paljon pintapuolisempia. Esim. Olen tänään niin väsynyt kun vauva valvoi 2 tuntia yöllä eikä suostunut nukkumaan. Tai pitää tässä tilata uusia housuja kun kontatessa on mennyt kaikki housut puhki.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   15.1.25 07:33:06

Jotenkin tuntuu että tämä keski-ikä tekee kaikesta sosiaalisuudesta kaikin tavoin vaikeaa. Tuo keskustelemisen vaikeus toisten mielen pahoittamisen välttämiseksi ei rajoitu lapsiin...

Kerrot etsiväsi autoa, käyneesi koeajolla, mutta syystä X et tiettyä autoa ottanut. No jollakinhan on just sellainen tai vastaava tai halvempi ja pussi herneitä nenässä viikon.

Kerrot etsiväsi uutta kotia, syystä X koet vaikeaksi löytää sopivaa, ja jo jotakin veetuttaa kun ei saa omaansa kaupaksi tai toinen kokee oman arvostelukykynsä ja makunsa loukatuksi, kun löysi omansa ihan helposti.

Mikään rahan käyttämiseen etäisestikään liittyvä on todella vaarallista, kun kaikilla muilla on rahat aina loppu. Lipsautat töissä, että juot kahvimerkkiä X tai saati että et voi siirtää aiemmin sovittua vapaapäivää, kun olet silloin ulkomailla, niin jo on naamat näkkärillä.

Tässä iässä myös terveet vanhemmat alkaa olla arka aihe. Älä vaan mene leuhkimaan tajuamattasi mainitsemaalla mitään, mistä voisi päätellä että molemmat on hengissä ja pärjää keskenään.

Puolisosta pitäisi aina löytää jotain maristavaa, jos sellainen on. Jos ei ole mitään kumppaniaan vastaan, niin se on syvä loukkaus kaikille valintaansa vähän tyytymättömille. Auta armias, jos puolisosi tekee jotain erityisen huomaavaista ja se käy ilmi...

Eikä se sääkään ole vaaraton aihe. Kehuitpa mitä tahansa keliä, niin aina se on jollekin kohtuuton riesa. Aurinko häikäisee ja polttaa ihon, lumet pitää kolata, kova pakkanen nostaa sähkölaskua ja tyhjentää auton akun, näyttävästi salamoiva ukkosmyrsky vie kattopellit ja kaataa puut auton päälle jne.

Kaikki aiheita, jotka saattaa lipsahtaa sivulauseessa ihan muuhun keskusteluun liittyen. Ei vaadi mitään ainaista jauhamista. Nuorena tuttavat kertoi avoimesti kuulumistensa joukossa, jos joku asia oli arka, keski-iässä kukaan ei kerro itsestään enää mitään, joten et voi tietää millaisia triggereitä ihan harmittomaksi tarkoitettuun jutusteluun piiloutuu. Tai jos nuorena joku asia oli niin arka, että se salattiin, niin sitten yhtä visusti salattiin myös puheenaiheeseen liittyvä harmitus. Keski-ikäiset vihottelee kuitenkin ihan avoimesti, vaikka syytä ei voi mitenkään tietää. Ja sitten möllötetään hiljaa puhelimia selaillen, kun ihmiset ei vaan jaksa koittaa miettiä mistä sitä uskaltaisi jotain sanoa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 07:33:13

Tunnistan ilmiön mutta ei se kovin yleinen ole. Työkaveri papatti jostain kisabuffasta ja niistä tarjottavista. Kerroin sitten mitä mitä meillä oli pojan harrastuksen buffassa myynnissä (kun oli puhe erityisruokavalioista) niin jälkeen päin kuulin että ei olisi saanut mainita pojan harrastusta vaan ihan vaan ois riittänyt se kisabuffa. Työkaveri kuitenkin mainitsi harrastuksensa joten...

Lähettäjä: What 
Päivämäärä:   15.1.25 07:42:06

Lapsista puhumisen pitäisi kahvipöydässä ja muualla olla ihan ok, sehän on enimmäkseen viatonta smalltalkia.

Sitten taas älyttömät "millon on teidän vuoro" kyselyt lastentekoon liittyen olis syytä unohtaa.

Kyllä itsekin aikanaan itkua väänsin, kun miehen sisko kertoi odottavansa toista ja me yritettiin esikoista neljä vuotta. Mutta eipä tullut mieleen, ettei toiset saisi omista lapsistaan puhua.

"Onneksi tunnen vain normaaleita ja fiksuja ihmisiä. Jokainen saa puhua siitä mistä haluaa ja muut kuuntelee ja keskustelee. Se joka ei tähän normaaliin kommunikointiin pysty, niin menee sitten muualle."

Ja mulla myös näin ;)

Lähettäjä: ' 
Päivämäärä:   15.1.25 07:46:11

Mielensäpahoittamisen kulttuuri on voimissaan tänä päivänä ihan joka paikassa, syytä en tiedä.

Lähettäjä: Kolmas täti 
Päivämäärä:   15.1.25 08:02:57

Niin, ymmärrän kyllä aloittajaa, koska toisinaan tosiaan tuntuu, ettei mistään saisi puhua. Joku kokee henkilökohtaisena hyökkäyksenä maininnan mielenterveydestä, rahasta, lapsista, lemmikeistä tai ihan mistä vaan. Ja ymmärrän senkin, että jostain aihepiiristä puhuminen on kipeää jollekin. Mutta mistä ne toiset voivat tietää aiheen arkuuden, jos heille ei ole sitä kerrottu? Silloin on turha mieltään pahoittaa julkisesti.

Oma vanhempani on edelleen mielensäpahoittaja. Jossain vaiheessa elämääni vain päätin, etten jaksa miettiä kaikkia sanomisiani, miten ne voidaan käsittää väärin tai loukkaaviksi. Olen kuitenkin peruskohtelias tasapuolisesti kaikille, en haistattele enkä haasta riitaa tai möläyttele (jokainen toki joskus sanoo jotain, mitä saattaa katua, ihmisiä tässä ollaan). Lapsettomuudesta kärsiviä on matkan varrella tullut vastaan sen verran monta, että ainoa mitä sensuroin, ovat kysymykset "Koskas teille tulee perheenlisäystä".

Kuuntelen mielelläni toisten iloja ja suruja tai arkipäivän asioita, vaikka aihepiirit eivät kiinnostaisi millään tavalla. Se kuuluu normaaliin kanssakäymiseen. Kestän myös aiheet, jotka voivat olla itselle kipeitä. Senkin saa ääneen sanoa. On vain hyvä, jos esim. työpaikalla on sellainen luottamuksen ilmapiiri, että vaikean asian voi kertoa. Itse kerroin kesällä läheiseni poismenosta, vaikka itse saattohoito ja kuolema osuikin kesälomani ajalle. Tämä vaikutti (ja vaikuttaa) omaan mielialaan kuitenkin pitkään.

Lähettäjä: Onni 
Päivämäärä:   15.1.25 08:13:01

Lähettäjä.
Päivämäärä15.1.25 07:33:13

Tunnistan ilmiön mutta ei se kovin yleinen ole.

Samaa olin tulossa sanomaan. Toki on olemassa henkilöitä jotka pahoittanut mielensä herkästi ja turhalta tuntuvista asioista (yleensä heillä joku kipupiste taustalla johon aihe osuu), mutta hyvin harvassa sellaiset tyypit on. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin edelleen ihan tavallisia keskustelukavereita.
Jos taas tuntuu, että kaikki ympärillä aina vaan loukkaantuu omista sanomisista, niin silloin kannattaa miettiä rehellisesti onko omassa asioiden ilmaisussa tai asenteessa muita kohtaan jotain pielessä.

Lähettäjä: R 
Päivämäärä:   15.1.25 08:17:30

Yksi ystäväni toivoi vauvaa viisi vuotta, mitään selkeää syytä raskautumattomuuteen ei löytynyt.
Nyt odottaa vihdoin vauvaa ja raskaus on pitkällä, oli paljon helpompi kertoa omasta toisesta raskaudesta kuin ensimmäisen kohdalla :)
Toinen kaveri on toivonut toista lasta myös vuosia, keskenmenoja ja kohdun ulkoisia raskauksia useampia. Jännitän jo valmiiksi itse hänelle kertomista, kun viime kesänä sanoi katkaisseensa välit hetkellisesti toiseen tuttavaan joka sai vauvan. Ei vain kestä sitä vauva aihetta, kun on itselleen niin kipeä asia...

Lähettäjä: Sakissa tapahtuu 
Päivämäärä:   15.1.25 08:26:23

Jaahas, mielensäpahoittaja mököttänyt seurassasi ja nyt olet pahoittanut mielesi.
Sellaista se on. Onko vaikeata kehittää kaikille sopivaa mielenkiintoista puhuttavaa?
Aiheita sopii vaihdella välillä. Ei siinä muuta voi.

Lähettäjä: D 
Päivämäärä:   15.1.25 08:26:49

Riippuu ihan tilanteesta. Jos tosiaan koko ilta jauhetaan lapsista ja joukossa on yksi tahattomasti lapseton, niin hänellä on oikeus mielestäni kyllä sanoa ja en ihmettele, jos pahoittaa mielensä. Mutta joka asiasta mielensä pahoittaminen on itsekeskeisyyttä, jos siitä toitottaa joka kerta.

Onhan noita jokaisella, mistä voisi ottaa itseensä. Esimerkkinä oma lapseni nukkui 5-30min pätkissä yöt ja 5-15min pätkissä päivät ensimmäiset pari vuotta. En ihan hirveästi jaksanut kuunnella marinaa siitä, kun jonkun vauva heräsi 2 kertaa yöllä ja nyt on niiiiin hirveän vaikea päivä edessä. Mutta en myöskään kommentoinut tätä, enkä alkanut kiukuttelemaan kuin ehkä oman pääni sisällä. Jokaisella on omat murheensa ja ne tuntuvat juuri sillä hetkellä suurimmilta ikinä. Ei voi lähteä vertailemaan kokemuksia ja sillä pienentämään toisen kokemaa.

Lähettäjä: vilja 
Päivämäärä:   15.1.25 08:27:59

” Jännitän jo valmiiksi itse hänelle kertomista, kun viime kesänä sanoi katkaisseensa välit hetkellisesti toiseen tuttavaan joka sai vauvan. Ei vain kestä sitä vauva aihetta, kun on itselleen niin kipeä asia...”

Joskus on tehtävä noin suojellakseen itseään. Jos noin käy teidänkin välillänne, niin muista että se ei silti tarkoita sitä, että hän ei olisi uutisestasi puolestasi sisimmissään iloinen tai että hän ei haluaisi pohjimmiltaan olla ystäväsi. Sillä hetkellä se voi olla vaan pakollista hänelle, ettei kipu sisällä pääse liian kovaksi sietää.
Ja hei onnea sinulle! :)

Lähettäjä: komppi tälle 
Päivämäärä:   15.1.25 08:29:07

Lähettäjä: Onni
Päivämäärä: 15.1.25 08:13:01

Lähettäjä.
Päivämäärä15.1.25 07:33:13
Tunnistan ilmiön mutta ei se kovin yleinen ole.

Samaa olin tulossa sanomaan. Toki on olemassa henkilöitä jotka pahoittanut mielensä herkästi ja turhalta tuntuvista asioista (yleensä heillä joku kipupiste taustalla johon aihe osuu), mutta hyvin harvassa sellaiset tyypit on. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin edelleen ihan tavallisia keskustelukavereita.
Jos taas tuntuu, että kaikki ympärillä aina vaan loukkaantuu omista sanomisista, niin silloin kannattaa miettiä rehellisesti onko omassa asioiden ilmaisussa tai asenteessa muita kohtaan jotain pielessä.

Komppaan!

Lähettäjä: G 
Päivämäärä:   15.1.25 08:31:39

"No olen kyllä itse vela ja en loukkaannu kun joku puhuu lapsista tai raskaudesta :D Enkä tunne ketään muutakaan, joka loukkaantus. Ei mua ne asiat kiinnosta eikä ole niihin mitään kommentoitavaa ja vois olla tylsä ilta jos muut kertoilis lapsistaan ja raskauksistaan.

Ainut, kuka loukkaantuu (ja minusta syystä) on ystäväni, joka yritti lasta vuosikausia ja ei vaan saanut. Ja jokainen kaveri tietää asian. Eikä hänkään loukkaannu, jos asiasta ohimennen puhuu, mutta jos ilta menee vain lapsista puhumiseen, niin selkeästi tekee kipeää. Ja silloin minusta saakin pyytää vaihtamaan aihetta."

Juuri näin itselläkin. Ei haittaa muiden puhe lapsistaan, osallistun keskusteluun mahdollisuuksien mukaan ja saatan vaikka pyytää näyttämään kuvan siitä lapsesta tms. Tietenkin eri juttu, jos lapsettomuus on tahatonta, on pitkään yritetty ja tullut keskenmenoja, totta kai toisten lapsista puhuminen silloin satuttaa. Tai vaikka kun jonkun puoliso on juuri kuollut tai ero tekeillä, ei se varmasti fiilistä nosta, jos muut puhuvat miten Maukan kanssa tehtiin remppaa viikonloppuna ja toinen vietti Peran kanssa romanttista koti-iltaa. Ei sille mitään voi, jos tietää asiasta niin on kohteliasta näitä puheenaiheita välttää kyseisen henkilön seurassa, mutta jos ei tiedä niin ei voi kaikkea mahdollista vältellä.

Lähettäjä: koo 
Päivämäärä:   15.1.25 08:47:41

Eikä se aina ole sitä, että pahoittaa mielen mutta jos keskustelunaiheet käsittelevät vain niitä lapsia tai sitä raskautta niin ei sellaista jaksa pidemmän päälle. Ihan sama jos mä puhuisin aina vaan koirista ihmiselle, jolla ei ole koiraa. Tai hevosista sellaiselle, joka ei ratsasta tai harrasta hevosia ylipäätään.

Mulla ei siis ole lapsia mutta monella kaverilla on ja me pystytään keskustelemaan sekä niistä lapsista että mun koirista sujuvasti ilman, että kukaan vetää puruja nokkaan. Mutta yksi työkaveri on ärsyttävä koska ihan kaikki kahvipöytäkeskustelut ovat hänen lapsestaan ja lapsen erinomaisuudesta, ei sitä jaksa kuunnella. Silloin kun hän sai tietää olevansa raskaana niin muistan kuinka ne keskustelut pyörivät vain siinä raskaudessa ja mitä lähemmäs synnytystä mentiin niin sitä enemmän siitä tämä jaksoi jauhaa. Lisäksi kun tuli joku epämieluisa työtehtävä niin hän vetosi aina raskauteensa, joo ei tietenkään mitään painavia nostella mutta kun kyse ei ollut sellaisesta.

Lähettäjä: Ruu 
Päivämäärä:   15.1.25 09:09:31

Luojan kiitos on etätyö eikä tarvitse kuunnella kenenkään jaarituksia yhtään mistään mikä ei kiinnosta

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   15.1.25 09:32:43

"Eikä se aina ole sitä, että pahoittaa mielen mutta jos keskustelunaiheet käsittelevät vain niitä lapsia tai sitä raskautta niin ei sellaista jaksa pidemmän päälle. Ihan sama jos mä puhuisin aina vaan koirista ihmiselle, jolla ei ole koiraa. Tai hevosista sellaiselle, joka ei ratsasta tai harrasta hevosia ylipäätään."

Tämä. En pahoita mieltäni, mutta ei minulla oikein ole mitään kommentoitavaa noihin keskusteluihin, joten olen lähinnä hiljaa. Onko se sitten jonkun mielestä mielensä pahoittamista tai mököttämistä, jos ei tuossa tapauksessa osallistu keskusteluun, en tiedä. Yhden läheisemmän työkaverin kanssa tosin tulee joskus lapsistakin keskusteltua, koska hänen lapsensa olen joskus nähnytkin ja tiedän heidät nimeltä, joten saatan kysyä, että mitenkäs sillä Paavolla menee koulussa tmv.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 09:33:07

Itte en voi puhua matkustelusta kun joku alkaa jankkaa lentämisen hiilijalanjäljestä ja pahastuu siitä, etten koe asiasta omantunnontuskia.

Tämähän on ihan oikein.
Lentomatkailuun pitäisi saada samanlainen suhtautuminen kuin turkistarhaukseen.

Lähettäjä: Kohtalotoveri 
Päivämäärä:   15.1.25 09:46:49

"Nimim. Vela, joka on liian usein kuullut, monellako tikillä alapää on kursittu kasaan, miten pitkälle vauvan oksu/kusi/paska lensikään kaaressa eilen, kuinka minun elämäni on niin helppoa kun saan nukkua rauhassa (paitsi että kärsin unettomuudesta ilman vauvaakin) jne jne. Älkää jättäkö käytöstapoja ja keskustelutaitoja synnärille, pliis!"

Tätä käytöstä en kyllä ymmärrä, eikä ymmärrä moni lapsia hankkinutkaan. Istut kahvipöydässä syömässä kakkua ja joku alkaa kertoa yksityiskohtia imetyksestä tai synnytyksestä ja muut liittyy kuoroon (vaikka kokemuksista olisi aikaa 30 vuotta)... Kiusallista kuunnella noin intiimejä yksityiskohtia puolitutuista tai työkavereista, ja äkkiä menee ruokahalu. Osa myös kertoo henkilökohtaisia lapsijuttuja liittyen jo aikuisiin ihmisiin, jolloin tulee kuultua kavereista tai näiden kumppaneista asioita joita ei todellakaan haluaisi tietää (ja nämäkään tuskin haluaisivat minun tietävän).

Oikeasti läheiset ystävät on eri juttu, ja heillä taas tuntuu riittävän sosiaaliset taidot siihen, mitä kannattaa ja ei kannata puhua muille.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 09:49:34

Se varmaan riippuu onko lapsettomuus tahatonta vai itse valittua.
En jaksa kuunnella lapsijuttuja ihan vaan siksi kun ei kiinnosta. Siksi syön mieluummin yksikseni töissä ja olen katkonut välit äityleihin.

Suosittelen aloittajalle myös kuplautumista, jos lapsettomat saavat mielen pahoittumaan.

On ennenkin pahoitettu mieltä, nykyään vaan siitä loukkaannutaan sen sijaan että korjattaisiin omaa käytöstä. Persut ja sosiaalinen media on opettanut hokemaan lumihiutaletta ja mielensäpahoittajaa, päähän on iskostunut ettei sananvapauden mukana tule mitään vastuita eikä muiden henkisestä hyvinvoinnista tarvii välittää.

Olen huomannut helpoimmaksi vaan katkoa välit kuin alkaa keskustella mistään.

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   15.1.25 09:49:55

Jos lapsettomuuden kanssa on sinut ja se ei ole ongelma niin tuskin kukaan silloin mieltänsä pahoittaa.
Eri asia sitten jos muut eivät osaa puhua muusta kuin lapsistaan.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 09:51:14

Nyt eletään mielensäpahoittajien kulta-aikaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 09:51:55

"Siksi syön mieluummin yksikseni töissä ja olen katkonut välit äityleihin." Ja toisessa ketjussa kehotetaan ihmisiä huutamaan ne äitylinlöllerönsä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 10:00:21

Minulla on lapsia, koiria ja hevosia. Silti en jaksa kiinnostua kenenkään muun lapsista, koirista tai hevosista. Tai muiden elämästä ylipäänsä, ei vaan kiinnosta. Mutta minulla on kuitenkin käytöstavat, niin kuuntelen ja juttelen vaikkei kiinnostaisi, enkä katko välejä kehenkään sen takia mitä ne puhuvat.

Lähettäjä: Mieie 
Päivämäärä:   15.1.25 10:27:15

Mä sanoisin, että tässä on kyse myös vähän suomalaisesta kulttuurista, jossa on ok kilpailla kärsimyksellä. Muiden murheillä ei ole väliä, kun itsellä on suurempi suru.

Kaikkien tunteilla on väliä. Aina ei voi puhua itselleen kipeistä asioista, mutta se ei ole sen toisen vika. Kaikkien tunteet on hyvä ottaa huomioon, mutta ei se poista sun elämää ja sen tunteita.

Lähettäjä: … 
Päivämäärä:   15.1.25 11:21:20

Lapsettomana en usein kommentoi lapsikeskusteluja, koska aihe on minulle tylsä eikä minulla ole mitään sanottavaa. En kyllä loukkaannu, vaivun vaan omiin ajatuksiini.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   15.1.25 12:19:52

En jaksa kuunnella lapsijuttuja, kun ei kiinnosta. Välttelen aktiivisesti niitä ihmisiä, jotka eivät osaa puhua muusta kuin lapsista.