Lähettäjä: Miten tehdä
Päivämäärä: 11.1.25 08:11:06
Lapsi 4-v. on kutsuttu ekaa kertaa leikkimään yhden kaverin luokse. Tunnemme perheen jotenkuten, koska lapset käyvät samassa harrastuksessa ja ollaan siellä juteltu ja välillä kuskattu lapsia vuoroviikoin. Koska kyseessä on pieni lapsi, menen itse myöskin kylään leikkien ajaksi. Tuntuu hölmöltä mennä tyhjin käsin, kun en muutenkaan mene kuin ehkä appivanhemmille / omille vanhemmille tyhjin käsin, kun lasten kanssa tulee käytyä sen verran usein siellä.
Joulun jäljiltä olisi suklaarasioita kaapissa ja mietin että veisinkö sen. Toisaalta en ajatellut, että jos ja kun leikkitreffit puolin toisin yleistyvät, että aina olisi jotain viemistä. Lapsella on käynyt yksi kaveri meillä ja he eivät tuoneet mitään, enkä sitä kyllä odottanut. Ennen joulua lapsi ja minä kävimme yhdessä perheessä ja vein silloin myös suklaarasian, mutta jotenkin se sopi teemaan kun oli melkein joulu.
Miten näissä kuuluisi toimia? Esikoinen kyseessä, niin en oikein tiedä.
|