Lähettäjä: Piste
Päivämäärä: 10.1.25 19:49:28
Asun yksin ja minulla on kaksi chihua. Toinen täytti juuri kolme vuotta, toisella on ikää kahdeksan kk. Nuorempi tuli minulle kodinvaihtajana puolivuotiaana.
Molemmat koirat ovat tosi kiintyneitä minuun ja ovat kovin mustasukkaisia toinen toisilleen.
Nyt on käynyt niin, että kaksi kertaa koirat ovat tapelleet ihan raivona. Jollen olisi mennyt väliin, en tiedä kuinka olisi käynyt.
Nuorempi on luonteeltaan todella rohkea ja itsepäinen. Haukkuu ulkona paljon ja on hyvin ulospäinsuuntautunut johtajaluonne. Vanhempi taas on rauhallinen, ei hauku turhia ja on oikea lempeyden perikuva.
Tappelutilanteita ei edeltänyt mitään erikoista. Ensimmäisellä kerralla molemmilla oli puruluut ja yhtäkkiä vain alkoi hirveä tappelu.
En uskalla jättää koiria enää samaan tilaan kun poistun kotoa :(
Mitä pitäisi tehdä?
|