Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Kolmenkympin kriisi

Lähettäjä: Emilili 
Päivämäärä:   10.1.25 12:52:45

Ärsyttää kun tahtomatta mieleeni juolahtaa muistoja nuoruudesta, hyviä että huonoja, mietin mitä asioita olisi pitänyt tehdä toisin jne. Olen aina ollut kiltti ja tunnollinen nuori, en teininä huidellut menemään pitkin kyliä, juonut alkoholia tai käynyt ulkona juhlimassa. Ja nyt mietin, että heitinkö nuoruuteni hukkaan. Ei ole mitään jännittäviä tarinoita mitä kertoa.

Vaikea hyväksyä sitä, että ikäluokkani ei kuulukaan enää nuoriin. Yhtäkkiä vuodet ovat vain kuluneet ja olen kohta jo 30v, eikä tunnu siltä yhtään. Samaan aikaan kun monet muut ikäiseni pohtivat perheen perustamista, itsestä se tuntuu kaukaiselta ja vieraalta ajatukselta. Toki lohduttaa hieman lukea, että tämä on kai nykyään aika yleistä ja lasten hankkimista lykätään syystä tai toisesta.

Onko muita ikäkriisistä kärsiviä? Kohtalotovereita? Voitaisiin heittää tänne ajatuksia, lohduksia ja tsemppejä toisillemme :)

  Re: Kolmenkympin kriisi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.25 12:55:54

Olen hieman vanhempi, mutta haluan silti lohduttaa. Totta kai asioita olisi voinut tehdä toisin, mutta sinä teit kuten teit. Senhetkisen tietosi mukaisesti. Et sinä muuten olisi juuri tuo sinä. Sinä voit hankkia niitä jännittäviä tarinoita nyt. Mene baariin tai varaa ulkomaan matka tai keksi joku harrastus, jossa ylität itsesi jollain tavalla.

  Re: Kolmenkympin kriisi

Lähettäjä: Emilili 
Päivämäärä:   10.1.25 15:50:35

Kiitos vastauksesta! Tuntuu että on kauhea kiire toteuttaa kaikkia ”nuoruuden” juttuja. Toivottavasti tämä vaihe menee joskus ohi..

  Re: Kolmenkympin kriisi

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   10.1.25 16:01:09

Noh kyllähän tuossa ehtii. Itse vuodet 30-40 välillä olivat matkailua ja silloin tuntui, että on nuori, voi ikuisesti matkustaa. Ei ollut mitään kriisiä, mentiin vaan. Miten muka elämä olisi eletty jo alle 30 v? Itse valmistuin vasta 26 v , en käsitä miten tätä ennen olisin tehnyt vaikka mitä. Sitten kun pääsin töihin, pystyi matkustamaan ja kerätä rahaa asuntoon. Perheeseenkin tuli vauva vasta lähellä 40.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.