Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Wimla 
Päivämäärä:   9.1.25 17:29:11

Apua mummoni muutti koiransa kanssa pienen kunnan keskustaan maalta. Mummo on vanha ja koirakin on vanha vähän pelokas rescue. Asunto on kiva ja mummo tykkää asua keskustassa. No eipä mitään nyt joku naapureista valittaa aivan kaikesta. Ensin mummo poltti tupakkaa väärässä paikassa (luuli että pankin edessä olisi julkinen paikka jossa saa polttaa) ja on huomautuksen jälkeen siirtynyt tupakkapaikalle. Seuraavaksi koiran jätöksistä alettiin valittamaan. Mummo pissattaa itse koiran 3 kertaa päivässä ja vanhana ihmisenä välillä se liikkuminen on hidasta jolloin koira on saattanut ehtiä tekemään jätöksiä talonyhtiön pihalle. Mummo korjaa tietysti kakat ja talvella myös pissalumet kerää pussiin jos vahinko sattuu. Ja siis toki yrittää niin ettei koiralla olisi niin kova hätä ettei pysty odottamaan tielle asti mutta koira on eläin.. Koira käy vähän pitemmällä lenkillä iltaisin kun lapset ja lapsenlapset vuorottelevat koiran lenkitystä. Koira on kuitenkin vanha ja jokseenkin pelokas eikä aina suostu lähtemään pitkälle lenkille ja silloin yleensä tehdään koiran mukaan vain korttelin kierto lenkki. No tästä talonyhtiön alueelle jätösten tekemisestä tuli nyt varoitus ja kaiken kukkuraksi myös läänineläinlääkäri kävi käymässä. Sinänsä toki hyvä että kävi mutta koiralla ei siis tosiaankaan ole mitään hätää vaan pääsee neljästi päivässä ulos ja koiran halun mukaan yhden pidemmän lenkin tai vähän lyhyemmän lenkin jos kovin huolestuttaa. Mutta meillä läheisille alkaa menemään hermo tähän.. Kirjoittaisitteko isännöitsijälle jonkun virallisen vastauksen näihin huomautuksiin vai miten lähtisit selvittämään asiaa? Olemme puhuneet isännöitsijän kanssa mutta valitettavasti hän ei osaa keskustella. Pitääkö vaan muuttaa jonnekin muualle?

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   9.1.25 17:36:49

Onko mummo vuokralla?
Kenen kämppä?
Onko muut omistusasuntoja ja mummo vuokralla ?
Ottakaa yhteyttä taloyhtiön hallituksen puheenjohtajaan.
Kuka varoituksen antoi?

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.1.25 17:41:06

Ikävä juttu, mutta ihan aiheesta on huomautettu. Meillä asui aikoinaan Marko Björs naapurina ja tapasi käyttää koiransa talon sisäpihalla pissalla roskia viedessään. Aika nopeasti tilanteeseen puututtiin ja homma loppui. Vanhus- omistaja tai vanha koira eivät myöskään ole syitä olla noudattamatta sääntöjä. Jos koira ei pysty pidättämään pariakymmentä metriä kotiovelta, niin sitten on hyvä miettiä, onko sen elämä enää sen arvoista. T. Itsekin 15 vuotiaan koiran omistaja.

Ja tiedän, että osa vetää nyt herneen nenään ja ymmärrän tilanteen ikävyyden osapuolille, mutta valitettavasti yhteisössä asuessa noudatetaan yhteisön sääntöjä. Ei se niin mene, että yhdelle joustetaan tuosta, toiselle tästä, kolmannelle tuosta... Pian yhteiseksi sovittuja pelisääntöjä ei enää olekaan.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Rewe 
Päivämäärä:   9.1.25 17:44:56

Mitä eläinlääkäri sanoi?

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: ...... 
Päivämäärä:   9.1.25 17:49:07

Hyi olkoon mitä wt porukkaa. Tupakkamummo joka vielä kusettaa ja paskottaa koiransa jälkiä keräämättä yleisillä alueilla ja aloittaja jonka mielestä tuo on normaali tapa toimia.

Mistä vetoa, että mummo myös kylvää ne tupakantumpit maahan.

Todellakin aiheesta on valitettu.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.25 17:51:54

...., mummohan kerää ne jätökset, etkö lukenut?

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Wimla 
Päivämäärä:   9.1.25 18:01:45

-, vuokralla omistusasunnosta. Käsittääkseni useampi asunto vuokralla. Isännöitsijältä tuli huomautukset.
Ällö, kun me muut käytetään koiraa pystyy toki pidättämään mutta talonyhtiön aluetta on noin 80 metriä ovelta ja mummolla etenkin nyt talvella kun on liukasta voi hyvinkin mennä kymmenenkin minuuttia sinne tielle. Tarkoituksellista koiran pihalle pissattamista ei koskaan ole ollut. Ja aina on muutettu omaa käyttäytymistä huomautuksien jälkeen mutta tuntuu että aina keksitään seuraava asia mistä valittaa.

Rewe, totesi vaan että koiralla ei ole mitään hätää löytyy ruokaa ja vettä ja koti on siisti ja isä sattui olemaan paikalla niin kertoi myös että me sukulaiset vuorotellaan ulkoilutuksessa että koira pääsee kerran päivässä pidemmälle lenkille jos haluaa ja muistutti myös siitä että kyseessä on toki vanha koira jota ei enää pitkillä lenkeillä käytetä.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Rewe 
Päivämäärä:   9.1.25 18:08:46

Hyvä että koiralla todettiin olevan asiat ok!

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Wimla 
Päivämäärä:   9.1.25 18:11:11

......, wt tupakkamummo ihan kyllä kerää koiransa jätökset pois jos vahinko sattuu. Itse en tupakoi ja toki oletan että ihmiset tupakoi sallituilla alueilla ja huomautuksen jälkeen mummo siirtyi tupakkapaikalle ja alunperinkin väärässä paikassa tupakoiminen johtui ihan siitä että mummo ei ymmärtänyt että pankin edessä voi olla vielä talonyhtiön aluetta vaan luuli sen olevan julkista aluetta. En missään vaiheessa sanonut etteikö huomautukset olisi aiheellisia lähinnä harmittaa että sekä mummo että me auttavat sukulaiset yritetään tehdä kaikki oikein mutta koko ajan valitetaan jostain. Seuraavaksi varmaan koiran haukkumisesta (ei hauku).. Toivottavasti viestisi sävy kuitenkin sai sinut tuntemaan itsesi vähän paremmaksi ihmiseksi.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Wimla 
Päivämäärä:   9.1.25 18:13:19

Rewe, niinpä ihanaa että käyvät katsomassa koiran olot! Raskasta vaan kun koko ajan valitetaan jostain ja tehdään se vielä anonyymisti eikä voida keskustella ensin..

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.25 18:18:08

Mitä tuo pisterivi äkkäilee. Mummohan siivoo koiran jätökset kusia myöten.

Ikävä naapuri sattunut kohdalle. Harmi kun en osaa auttaa. Isännöitsijöitäkin on kaiken. Tympeää olisi vanhuksen joutua muuttamaan ikävän naapurin takia pois jos muuten viihtyy paikassa.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: mummolumessa 
Päivämäärä:   9.1.25 18:21:17

Mummon kannatta lopettaa. Siis tupakointi.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.25 18:25:46

Isännöitsijöitäkin on kaiken

Näköjään puhelin päätti lauseen kesken. Kaikenlaisia olisi pitänyt olla viimeinen sana.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.25 18:31:59

Jos koiralla on vaikeuksia pidättää 10min matka sopivalle paikalle, niin ratkaisuhan on silloin vielä koira useammin ulos, jotta hätä ei ole niin kova. Ihan aiheesta on varoitus annettu, vaikka kuinka jätökset kerää.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   9.1.25 18:35:26

Wimla, ymmärrän hyvin, että asia ahdistaa teitä, ahdistaisi itseäkin. Osa ihmisistä eivät osaa ymmärtää edes poikkeustapauksia - kerran minullekin tuli joku nillittämään, kun koira ripuloi ulko-oven läheiselle nurmialueelle (kadun puolelle, ei sisäpihalle). Antoi ymmärtää, että normaalisti koiraani siinä käyttäisin ja aika kipakasti totesin takaisin, että koiralla on nyt ripuli, korjaan kyllä ja oletko kertaakaan nähnyt koirieni tekevän tähän mitään aiemmin. Eipä ollut hällä lisättävää.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Wimla 
Päivämäärä:   9.1.25 18:47:24

mummolumessa, kaikki me sitä toivoisimme ja kannustamme siihen mutta ajat oli tietysti vähän erit kun mummo monta kymmentä vuotta sitten alkoi tupakoimaan. Puhumattakaan siitä että ”röökijengi” siellä tupakkapaikalla tuo paljon seuraa mummon elämään :)

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Wimla 
Päivämäärä:   9.1.25 18:53:50

Ällö, juu nämä koiran vahingotkaan eivät todellakaan ole päivittäisiä tai edes viikottaisia nyt lomilla ollaan muut käyty auttamassa ulkoilutuksessa enemmän kuin arkena ehditään.. luulen että laitetaan seuraavaksi isännöitsijälle vastaus jossa pyydetään ajat koska tämä jätösten tekeminen on tapahtunut. Voidaan sitten selvitellä saako mummo ehkä jonkun toisen vahingot niskoilleen.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   9.1.25 18:55:39

Todella wt-naapuri ja isännöitsijä. Jättäisivät mummon rauhaan. Ja kaikenmaailman pisterivit ja ällöt eivät näköjään ole yhtään sen parempia.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.25 18:58:24

"luulen että laitetaan seuraavaksi isännöitsijälle vastaus jossa pyydetään ajat koska tämä jätösten tekeminen on tapahtunut. Voidaan sitten selvitellä saako mummo ehkä jonkun toisen vahingot niskoilleen."

Kannattaa selvitellä. On ollu joillakin naapureita jotka ovat valittaneet esimerkiksi koiran haukkumisesta ja ajankohtina ollut x, y ja z. Ja silloin asukkaat sekä koira eivät ole edes olleet kotona tai muuta vastaavaa että ovat olleet kotona siihen aikaan.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   9.1.25 19:19:15

Mä sain joskus heippalappuja remontin sotkuista rapussa. Tosiasiassa sotkut teki taloyhtiön tilaaman kattoremontin miehet. Kannattaa tosiaan kirjata ajat ja tapahtumat ettei muiden paskat mene teidän piikkiin.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   9.1.25 20:04:56

Nyt on mummo joutunu hyeenalauman keskelle.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: ...... 
Päivämäärä:   9.1.25 20:11:39

....

Mitenkäs keräät kuset pihasta pois? Talvella joo lumet pois lässytystä lää. Minne pitkälle ne jaksaa muka kuljettaa? Roskiin ei lumi kuulu.

Eipä tulisi valituksia jos oikeasti keräisi. Että silleen.

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: ! 
Päivämäärä:   9.1.25 21:46:29

Mun vuokralainen sai varoituksen "klo 17 30, asunnosta kuuluu tömistelyä"....

  Re: Huomautuksia isännöitsijältä ja elsu

Lähettäjä: Wimla 
Päivämäärä:   9.1.25 22:01:51

......, roskiinhan ne menee että siitä sitten varmaan seuraavaksi tulee valitus…

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.