Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 12:12:18

Ne ketkä vastustavat Afrikan tähti -pelin poistamista päiväkodeista perustelevat sitä niin, että ei voida pestä historiaa kirjallisuudesta, kulttuurista tai taiteesta. Ne ketkä kannattavat pelin poistamista perustelevat sitä niin, että Afrikan tähti -lautapelit eivät tue sitä maailmankuvaa, jota varhaiskasvatuksessa halutaan rakentaa.

Tässä unohtuu molemmilta se, että kyseessä on peli joka ei ole historian oppikirja vaan lautapeli.

Pelin keksijän, Kari Mannerlan mukaan pelin idea syntyi, kun hän katseli Humphrey Bogart -elokuvia joten peli ei ole koskaan ollut historian kuvaus vaan 1950-luvun Hollywood-elokuvien antama kuva Afrikasta. Mannerla on itsekin sanonut, että ”on liikuttavaa, miten lapsellisella tietämyksellä se on tehty”. Peli ei ole eikä ole koskaan ollut historian oppikirja.

Jos tällä perusteella aletaan kieltämään asioita ollaan loppumattoman tehtävän äärellä. Kielletäänkö seuraavaksi Humphrey Bogart -elokuvat tai lännenelokuvat missä annetaan stereotyyppinen kuva intiaaneista? Entä Indiana Jones-elokuvat ja niiden antama kuva alkuperäiskansoista?

Peppi Pitkätossu -kirjojen alkuperäisasukkaiden kuvaukset eivät vastaa todellisuutta ja Viisikko-kirjoissa, puhutaan epäasialliseen sävyyn romaniväestöstä. Kielletäänkö nekin?

Tarzan -kirjoissa ja elokuvissa kuvataan eri heimoja rasistisesti. Tämä on loputon suo.

1950-luvun Afrikan tähti heijastaa aikansa maailmankuvaa, eikä osa sen kuvastosta vastaa nykypäivän arvoja mutta se ei ollut historian kuvaus edes silloin. Kyseessä on lautapeli jonka ympäristö on mielikuvituksen tuotetta aivan kuten vaikka Harry Potter -kirjoissa. Harry Potter -kirjatkin voitaisiin kieltää siksi että ne lisäävät yhteiskunnan polarisaatiota (Hyvät rohkelikot vs. pahat luihuset).

Mitä tahansa voidaan kieltää ja syy siihen keksitään jos halutaan. Tämä kaiken kieltämisen linja on kuitenkin loputon suo johon ei kannata hypätä. Maalaisjärki olisi hyvä säilyttää tässäkin asiassa.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: löl 
Päivämäärä:   8.1.25 12:23:01

Ihan perinteistä oikeiston toimintaa, nostetaan meteli jostain mitättömästä asiasta jotta oikeat ongelmat unohtuvat. Mukavampaa mesota lautapeleistä kuin ottaa kritiikkiä vastaan heikompiosaisten kurituksesta.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 12:24:41

Turkulaaset taas,täyttä ymmärystä vailla.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 12:25:59

Turuus kaikki on toisin.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 12:37:49

Ne ketkä vastustavat Afrikan tähti -pelin poistamista päiväkodeista puhuvat siitä että tuhotaan suomalainen kulttuuri jos jossain päiväkodissa ei pelata jotain määrättyä lautapeliä. Ei kukaan ole kieltämässä Afrikan tähti- pelin myyntiä ja sitä saa jatkossakin pelata kotona niin paljon kun haluaa. Tämä kertoo että mopo on karannut käsistä yhtä paljon heiltä kun kieltämistä haluaviltakin.

Afrikan tähti on pysynyt myydyimpien lautapelien joukossa Suomessa jo yli 60 vuotta, se löytyy lähes joka kodista ja kesämökiltä joten ei se häviä vaikka sitä ei pelattaisi Turun päiväkodeissa.

Kaikkien ministeristä entiseen Playboy -malliin pitää ottaa kantaa asiaan. Tästä puuttuu enää se, että Teemu ja Sirpa Selänne sanovat asiasta painavan mielipiteen.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.1.25 12:39:07

Eihän tästä kukaan muu kohua nostanut ku iltapaska lehti klikkiotsikolla

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 12:40:51

Pitääki nostaa kohua jos turuus on noin aivottomia.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 12:43:59

Tää on turkulaasten suurempia ongelmia.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: myrsky vesilasissa 
Päivämäärä:   8.1.25 12:46:59

Niin, mitään kohuahan tästä ei olisi syntynyt jos sitä ei olisi tekemällä tehty. Tämäkin topa on juuri osa sitä kohua. Asiahan olisi myös voinut aivan hyvin mennä niin että jotkut päiväkodit päättävät poistaa Afrikan Tähden valikoimistaan, ookoo no se on heidän asiansa ja sitten he tekevät niin, ja that's it. Ei mitään kohua, jos sellaista ei väen väkisin tehdä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: myrsky vesilasissa 
Päivämäärä:   8.1.25 12:47:43

Että siinä mielessä ihan samaa mieltä, järjetöntä vouhkaamista ihan olemattomasta asiasta.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Huoh 
Päivämäärä:   8.1.25 12:51:47

Myrsky vesilasissa: mutta kun ideana olikin julkisuus ja "hyväksykää minut!".

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 12:52:10

Miksei kiva lautapeli oloisi voinut jäädä ilman aivottomien vouhkaamista.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 12:56:23

Turuus on seuraavaksi suurin ongelma on varmaan kenkäplankki.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 12:57:49

"Ne ketkä vastustavat Afrikan tähti -pelin poistamista päiväkodeista puhuvat siitä että tuhotaan suomalainen kulttuuri jos jossain päiväkodissa ei pelata jotain määrättyä lautapeliä. "

Ei, vaan siksi että woketus menee yli, hypitään jokaisen mielensäpahoittajan pillin mukaan ja tehdään julkisen sektorin yksiköissä linjauksia todella hatarilla perusteilla.

Kun kyseessä on verovaroilla rahoitettava julkinen varhaiskasvatus, johon käytännössä jokaisen on pakko lapsensa laittaa, ei linjaukset ole mikään pikkujuttu.

"Afrikan tähti on pysynyt myydyimpien lautapelien joukossa Suomessa jo yli 60 vuotta"

Eli mikä peruste on poistaa se?

Kukaan ei muutu rasistiksi pelaamalla afrikan tähteä. Sen kautta aiheesta voi myös keskustella lasten kanssa.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   8.1.25 12:58:18

"Harry Potter -kirjatkin voitaisiin kieltää siksi että ne lisäävät yhteiskunnan polarisaatiota (Hyvät rohkelikot vs. pahat luihuset)."

Oletpa harvinaisen pihalla, et selvästi ole lukenut kirjoja. Luihuiset eivät ole yksiselitteisesti pahoja, niissä on paljon hyviäkin ja kirjoissa tuodaan esille, että mikään tupa ei ole yksiselitteisesti hyvä tai paha.

Harry Potterin maailma ja tarinahan voisi kuvata nimenomaan äärioikeiston nousua ja natsisaksaa. Jos miettii, miten siinä tietyt tahot pyrkivät valtaan ja miten he kohtelevat ihmisiä, joita pitävät "epäpuhtaina".

Mutta faktahomma ei tällaista ymmärrä, pitää vaan mesota.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Jaa 
Päivämäärä:   8.1.25 13:00:12

Minä osasin odottaa tätä ja hankinkin sen jo ekan kohun aikaan.
Lapsena tuli pelattua paljonkin, en osannut ajatella sitä muuten kuin että olipa jännä nähdä nuo paikat oikeasti.
Mielestäni tällä vasemmiston älyttömällä kielletään kaikki, mikä ei edusta heidän woke-ajatteluaan, ei tehdä mitään muuta kun lisää eripuraa.
Rasismia synnytetään sillä, että sitä nähdään sielläkin, missä sitä ei ole.

Ja käsittääkseni Afrikasta löytyy edelleen heimoja, jotka keihään kanssa kulkevat savannilla. Ei kaikki ole opettajia ja ydinfysiikan tohtoreita.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Jaa 
Päivämäärä:   8.1.25 13:02:00

Siis osasin odottaa että pian koko vanhaa versiota ei edes saa valmistaa. Tarkennuksena.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 13:02:17

Jos se kiskoilla kulkeva rinnehuussi ei temppuile, niin jollain konstillahan se on Turku otsikoihin saatava?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Puldokki 
Päivämäärä:   8.1.25 13:02:40

Rinnehuussi :'D

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Hopsu 
Päivämäärä:   8.1.25 13:06:38

Kimble-pelinkin voisi poistaa, sillä eihän tosielämässä nappulat syö toisiaan. Ja hei, tuo nappula-nimitys voi viitata pelivälineiden ohella myös nuoreen ihmiseen. KÄÄK!

Jotain juttua oli myös Aku Ankan ja Muumien housuttomuudesta. Eihän sellainen ole sallittua!

Tavallisissa pelikorteissa Kuningas on isompi luku (13) kuin Kuningatar (12). Selvä viittaus siihen, että tasa-arvo ei toteudu.

Milloin faktan ja fiktion erottamisesta tuli näin vaikeaa?

Ja miettikää hei Grimmin satuja. Niitä ei vissiin saa nykylapsille kertoa ollenkaan etteivät saa traumoja.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 13:08:33

Päiväkodin kirjastois pitää lopettaa romaanit ehdottomasti.RASISMIA JA MUUTKIN
HISTORIAT,täytyis sanoa kirjasarjat ettei loukkaa mamuja eikä romaaneja.
Turuus on kaikki mahdollista.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 13:09:59

Lakrissi pois kaupoista.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 13:10:07

Talouskasvua ei ole. Tuottavuus on kroonisesti heikkoa. Julkinen talous on suurissa veloissa. Osa kunnista on kriisissä, josta ne eivät tule pääsemään ulos. Konkurssit lisääntyvät ja työttömyys kasvaa. Suomen naapurissa on hyökkäyssotaa käyvä maa joka aiheuttaa jatkuvaa harmia erilaisilla kyberiskuilla.

Samaan aikaan Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio (ps)  kirjoittaa siitä miten vihervasemmisto pyrkii alistamaan koko yhteiskunnan pelokkaaksi ja ylisensitiiviseksi kieltämällä Afrikan tähti -pelin.

Kyse on vain ja ainoastaan siitä, että Turku ilmoitti harkitsevansa pelien poistamista kaupungin päiväkodeista. Tämä harkinta ei siis koske kaikkia päiväkoteja edes Turussa, koska se ei koske yksityisiä päiväkoteja, eikä muita kuntia tai kaupunkeja. Pelin voi ostaa kaupasta jatkossakin kuka haluaa. Eli kyseessä on ehkä Suomen ongelmista kaikkein pienin.

Lähinnä tämä vouhotus kertoo jotain ministeri Taviosta.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 13:13:40

Ohan tää ny järjenvastaista.Tänne tulleet hihhulit määrää mitä kotimaassa voi pelata.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 13:15:13

"Kun kyseessä on verovaroilla rahoitettava julkinen varhaiskasvatus, johon käytännössä jokaisen on pakko lapsensa laittaa, ei linjaukset ole mikään pikkujuttu."

Todellisuudessa on aivan pikkujuttu pelataanko jossain päiväkodissa Afrikan tähteä vai jotain muuta lautapeliä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 13:16:49

"Ohan tää ny järjenvastaista.Tänne tulleet hihhulit määrää mitä kotimaassa voi pelata."

Ei pelin myymistä tai pelin pelaamista ole kukaan kieltämässä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 13:18:37

Jos muutat johonkin maahan x, alatko etsiä kohteita mistä loukkaantua ja teet siitä sitten ison jupakan?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 13:26:10

Fakta homma se on hyvä homma koska SUOMEN laki kieltää sinun ajatusmaailmas.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 13:27:47

Turun pormestari Minna Arve (kok) kertoo, että Turun kaupunki ei ole vielä tehnyt virallista päätöstä Afrikan tähti -lautapelin keräämisestä pois päiväkodeistaan.

Arven mukaan on ensin tärkeä antaa varhaiskasvatusalan ammattilaisille mahdollisuus arvioida ja keskustella siitä, kuinka Afrikan tähti -lautapelin kaltaiset materiaalit voidaan parhaiten sovittaa nykypäivän opetukseen tai tarvittaessa päivittää tai korvata.

– Heillä on myös osaamista käsitellä oppimisen kontekstissa herääviä kysymyksiä, kuten historiallisten kuvastojen kriittistä tarkastelua ja siten auttaa lapsia ymmärtämään erilaisia ajankuvia ja niiden merkitystä. (IS)

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 13:29:45

Millä lailla heille on osaamista

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 13:33:27

Fakta homma tajuaako lapset jos oot poika,tajuaako poika jotta siulla on pimppi,niinkuin vassarien isos kirjas sanotaan.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   8.1.25 13:39:44

Meillä ainakin lapset ovat vain innostuneet maantieteestä ja Afrikan luonnosta ja eläimistä pelin perusteella. Hui, miten vaarallista, ja epäkunnioittavaa.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: + 
Päivämäärä:   8.1.25 13:43:56

Aivan älytöntä vouhkaamista, se on vain peli! On vähän vastaavanlainen kohu josta on kohistu tämä uskonto kouluissa, mukaan lukien suvivirsi ja yleensäkin virret. Itse laulanut suvivirren ja hoosiannat enkä ole tullut niistä uskoon. Silti ne liitän tiukasti kevääseen ja jouluun, tuovat oikean tunnelman.

Voisi ottaa järjen käteen ja pysähtyä miettimään että mentiinköhän pikkuisen metsikköön.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ........ 
Päivämäärä:   8.1.25 13:48:28

"Lähettäjä: löl
Päivämäärä: 8.1.25 12:23:01

Ihan perinteistä oikeiston toimintaa, nostetaan meteli jostain mitättömästä asiasta jotta oikeat ongelmat unohtuvat. Mukavampaa mesota lautapeleistä kuin ottaa kritiikkiä vastaan heikompiosaisten kurituksesta."

Tätä ne ovat harrastaneet aina, jo mummo sanoi ysärillä laman aikaan, että aina kun Matti ja Mervi ilmestyy uutisiin, niin sitä seuraa pieni ilmoitus jostakin uudesta heikennyksestä.
Nyt on saatu kansa sekaisin vouhkaamalla leikkeleistä ja lautapelistä, se tuntuu olevan suurempi murhe kuin se, että toimeentulotuesta tehdään vastikkeellinen ja sitä leikataan tai että ylipäätään 100 000 uutta ihmistä tippuu tänä vuonna toimeentulotuelle ja alle köyhyysrajan.
Mutta leikkeleethän ja lautapeli se on mistä kannattaa olla huolissaan...

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 13:49:32

– Absurdia. Suomalaista kulttuuria tuhoava aikalaishulluus saavuttaa yhä psykoottisempia piirteitä. (Tere Sammallahti (kok) )

Siis suomalainen kulttuuri tuhoutuu jos Turun kaupungin päiväkodeissa mietitään miten Afrikan tähti -lautapelin kaltaiset materiaalit voidaan parhaiten sovittaa nykypäivän opetukseen tai tarvittaessa päivittää tai korvata?

Tämä kertoo hyvin miten suhteellisuudentaju on täysin kadonnut joiltakin kansanedustajilta. Vaikea sanoa onko järki kadonnut pahemmin niiltä jotka haluavat kieltää jonkun lautapelin jonkun kaupungin päiväkodeissa ja vain niiltä jotka sekoavat täysin kun kuulevat suunnitelmasta.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 13:50:36

Kui turkulaisii ,voi noi höynäyttää.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 13:53:53

"Todellisuudessa on aivan pikkujuttu pelataanko jossain päiväkodissa Afrikan tähteä vai jotain muuta lautapeliä"

Miksi osoitat siis tämän kritiikin niihin, joiden mielestä mitään ei tarvitsisi tehdä, asiat voi pitää ennallaan ja kun on niin pikkujuttu niin pelata edelleen. Pikkujuttuhan se oli, eikö? Mitään palavereita ei tarvittaisi, kohua ei tarvittaisi. Yksittäisen mielensäpahoittajan voisi ohittaa olan kohautuksella.

On aika lailla isompi työ alkaa tehdä linjausta ja pitää palaveria ja pyytää näkemystä kuin olla tekemättä mitään. Se, että jokin on "pikkujuttu" ei ole syy tehdä myönnytyksiä huonoon suuntaan.

Eli eikö tämmöiset triviaalit asiat todellakin voisi jättää sikseen ja keskittyä isoihin asioihin?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 14:03:46

Isot asiat turkulaisten mielestä tenavien lautapelit.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 14:09:28

Näitä mielensäpahoittajia on yhtä paljon molemmilla puolilla. Se mitä pelejä pelataan päiväkodeissa on asia jonka päättävät varhaiskasvatuksen ammattilaiset eikä kansanedustajien tarvitse puuttua asiaan ja pahoittaa mieltään asiasta, josta ei ole vielä edes tehty päätöstä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 14:13:40

Varhaiskasvatuksella kovat ongelmat,olisiko jotain tärkeämpää,ku tenavien pelit.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 14:15:03

Onko ivarilla joitakin ongelmia?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 14:20:43

Paljon vähemmän ku sulla ja turkulaisilla.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 14:24:24

Joo, et vaan tunnu vaikuttavan siltä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Pikkumyy 
Päivämäärä:   8.1.25 14:26:26

Jos nyt suomesta tehtäisiin vastaava lautapeli. Saisiko siinä olla hämeenlinna ja miehiä haarniskoissa, siis se linna, entä lapissa, saisiko siellä olla saamelaisia kansallispuvuissaan joissa muutenkin ovat esim saamelaiskäräjillä, entä ahvenanmaa, saako siellä olla juhannussalko naruineen päivineen.

Vai onko joka kaupungin kohdalla vain prisma tai citymarket ja kansa tuulipuvuissa koska maailma on kehittynyt ja muu antaa vanhan väärän kuvan.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   8.1.25 14:35:54

Ei kukaan turkulainen sano "Turuus"

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: . ;. 
Päivämäärä:   8.1.25 14:36:12

Turun Sanomat uutisoi kyllä paljon isommin terveydenhuollon kriisiytymisestä tämän päivän lehdessä. Väki ei pääse lääkäriin/hoitajalle pikkuvaivojen takia, niistä kasvaa erikoissairaanhoidon asia ja/tai päivystyksessä hoidettava "pää kainalossa" -tilanne. Ja koska päivystyksestä ei pääse jatkohoitoon, päivystyksestä tulee pullonkaula niillekin joita ei voi laittaa puolikuntoisina kotiin. Kyllähän tästä tulee olo, että hallitusmyönteiset tahot yrittävät hämätä kaikennäköisillä tyhjillä kohuilla.

Mutta toisaalta, minun käy sääliksi sitä Pacoa joka aluksi valitti Afrikan tähdestä (ilkeästi sanottuna terveydenhuollon kriisin sijaan). Hän saa varmasti osakseen rasismin ryöpyn.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 14:40:15

H yks u liikaa

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   8.1.25 14:52:21

Noloa olla turkulainen ... Naurettava vouhkaaminen suositusta vanhasta lautapelistä joka on vaan peli. Ja vielä nolompaa ottaa ne päiväkodeista pois. Ja jatkavat Pepillä -ja Muumilla jolla ei housuja. No eihän Aku Ankallakaan... Ihmisillä ei ilmeisesti oikeita tärkeitä asioita .

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   8.1.25 15:08:13

Niin kuin yksi (olisiko Somaliasta kotoisin oleva) maahanmuuttaja sanoi, että pelissä ei ole mitään väärää, mutta on helpompaa kohuta mitättömistä ongelmista sen sijaan, että keskityttäisiin niihin oikeisiin ongelmiin. On todella helppoa poistaa yksi lautapeli, ja sen jälkeen todeta, että vähemmistöihin kohdistuvaan rasismiin/kolonialismiin/vääryyteen puututaan heti.

Tämähän on vähän sama kuin joku KiVa-koulu. Sen sijaan että oikeasti puututtaisiin kiusaamiseen, niin lätkäistään oppilaille yksi kiusaamisen vastainen luento, ja sen jälkeen todetaan, että ei meidän koulussa ketään kiusata, mehän kuulutaan kiusaamisen vastaiseen ohjelmaan.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 15:08:38

Tämä esiopettaja Paco Diop (Vas) irtisanoutui työstään päiväkodissa ja syynä oli Afrikan tähti -peli joka hankittiin päiväkotiin. Tämä kertoo minun mielestäni jonkinlaisesta kiihkoilusta. Diop kuvaili Instagramissa Afrikan tähteä puhtaaksi kolonialistiseksi fantasiaksi.

Turun apulaispormestari ja Sdp:n puoluevaltuuston puheenjohtaja Piia Elo lähti mukaan tähän kiihkoiluun. Kokoomuksen ja perussuomalaisten kansanedustajat haistoivat heti tilaisuuden (kuntavaalit ovat tulossa). Tällä voidaan saada huomio pois hallituspuolueille kiusallisista asioista kuten sairaaloiden yöpäivystysten vähentämisestä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: gw 
Päivämäärä:   8.1.25 15:29:00

"– Absurdia. Suomalaista kulttuuria tuhoava aikalaishulluus saavuttaa yhä psykoottisempia piirteitä. (Tere Sammallahti (kok) )"

Niin että joku @!#$ Afrikan Tähden poistaminen päiväkodista on kulttuurin tuhoamista, mutta hallituksen leikkaukset kulttuurista taas ei? :D

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Poni 
Päivämäärä:   8.1.25 15:43:19

Mulla on muutama Somaliasta kotoisin oleva työkaveri, kysyin tänään mitä mieltä he ovat. Vastaus oli, ettei kiinnosta paskaakaan, puuttuisivat oikeisiin ongelmiin.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 15:46:12

Kauhea kohu aivan tyhjästä.

Turun kaupunki ei ole ”juuri nyt” keräämässä Afrikan tähti -lautapelejä pois päiväkodeista tai kouluista, Turun kaupunki tiedottaa.

Kaupunki ei kuitenkaan organisaationa ole ottanut kantaa Afrikan tähti -pelin, muiden pelien tai lastenkirjojen käyttämisestä päiväkodeissa. Asiasta ei ole myöskään keskusteltu tai päätetty missään poliittisissa elimissä, kaupunki selventää.

Kaupunki kertoo selvittävänsä ”ammattilaisten johdolla”, miten pelejä ja kirjoja käytetään leikki- ja oppimateriaaleina päiväkodeissa.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.1.25 15:49:58

Ovat kumminkin poistattaneet kyseiset pelit vaikka toisin väittävät.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 16:00:53

Edellisen kerran Afrikan tähdestä syntyi kohu syksyllä 2021, kun joukko Helsingin yliopiston maantieteen opiskelijoita pukeutui opiskelijatapahtumassa lautapelin pelinappuloiksi, timanteiksi ja rosvoiksi. Pelin sanottiin toistavan rasistisia ja kolonialistisia stereotypioita Afrikan siirtomaa-ajalta.

-Edellisestä kohusta tiedän sen, että myynti kasvoi valtavasti, Jalava sanoo.

-Sain edellisen kohun aikana luultavasti yli 500 sähköpostia, joissa ihmiset toivoivat, että pelin valmistamista ei lopeteta ja että se säilyisi ennallaan. (Martinexin varatoimitusjohtaja Jenni Jalava/IS)

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   8.1.25 17:14:47

"Ei, vaan siksi että woketus menee yli, hypitään jokaisen mielensäpahoittajan pillin mukaan ja tehdään julkisen sektorin yksiköissä linjauksia todella hatarilla perusteilla."

Haha, ihan samoja lauseita jankataan täällä näköjään päivittäin, milloin Marin ja milloin minkäkin nimimerkin toimesta, vaikka hyvin tuli selväksi että "woketus" ei liity tähän mitenkään, kukaan ei ole pahoittanut mieltään, kukaan ei hypi mihinkään, sillä mitään päätöksiä eikä linjauksia ole tehty. Mitään ihmeen "kiihkoilua" ei ole nähty muualla kun näiden tahallaan vääristelijöiden näppiksiltä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   8.1.25 17:17:19

"Ne ketkä vastustavat Afrikan tähti -pelin poistamista päiväkodeista"

Eli missä on tehty päätös että pelit poistetaan päiväkodeista? Eli kukakohan täällä kiihkoaa. Aamusta iltaan tämä jakomieli täällä vouhkaa itse. Ensin kirjoittaa yhtä ja sitten toista. Pääasia että keskustelu vihapuheen levittämiseen pysyy auki?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Nipa 
Päivämäärä:   8.1.25 17:26:13

"Näitä mielensäpahoittajia on yhtä paljon molemmilla puolilla. Se mitä pelejä pelataan päiväkodeissa on asia jonka päättävät varhaiskasvatuksen ammattilaiset eikä kansanedustajien tarvitse puuttua asiaan ja pahoittaa mieltään asiasta, josta ei ole vielä edes tehty päätöstä."

No ei ole missään "molemmilla puolilla". Ainoastaan persujen hyödylliset idiootit onnistuttiin jälleen lietsomaan raivoon kun ministeriä myöten levitettiin väärää tietoa asiasta.
Ja asiasta keskustelun aloittanut henkilö nimenomaan on yliopiston käynyt varhaiskasvatuksen ammattilainen, jonka työympäristöstä on kyse. On toimittu juuri ihan oikein kun on sanottu että asiasta voidaan keskustella laajemmin. Hänen mielipiteensä, työhyvinvointinsa ja näkökulma on ihan yhtä arvokas kuin ihan kenen tahansa muun. Ainoastaan nämä persut tätä eivät halua kunnioittaa sillä henkilön ihonväri ja tausta on heille "väärä". Tämä, ja tosiaan tuo kaikki vihapuhe mitä tämän varjolla on taas onnistuttu lietsomaan on aivan sairasta. Osa kuvittelee että heillä on oikeus kirjoitella ihan mitä vaan. :/

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 17:34:52

"Näitä mielensäpahoittajia on yhtä paljon molemmilla puolilla."

"No ei ole missään "molemmilla puolilla".

"Ja asiasta keskustelun aloittanut henkilö nimenomaan on yliopiston käynyt varhaiskasvatuksen ammattilainen, jonka työympäristöstä on kyse."

Ja joka irtisanoutui työstään päiväkodissa ja syynä oli Afrikan tähti -peli joka hankittiin päiväkotiin. Hän kuvaili Instagramissa Afrikan tähteä puhtaaksi kolonialistiseksi fantasiaksi.

Hän niin mielensä pahoitti kun päiväkotiin hankittiin Afrikan tähti -peli.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   8.1.25 17:58:58

"Näitä mielensäpahoittajia on yhtä paljon molemmilla puolilla."

"No ei ole missään "molemmilla puolilla".

Turun apulais­pormestari Piia Elo (sd) ilmoitti kaupungin keräävän lautapelit pois päiväkodeistaan vaikka asiasta ei ole keskusteltu tai päätetty missään poliittisissa elimissä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Nipa 
Päivämäärä:   8.1.25 20:56:28

Faktahomma = Mari

Se että ei pidä jotain asiaa tässä maailmassa tai omassa työympäristössään asiallisena ei tarkoita että siitä on millään lailla pahoittanut mielensä. Se on jonkun muun tulkinta, ei hänen sanojaan. Jos kokee epäkohtia, niistä on oikeus sanoa ääneen, ihan jokaisella.
Kun itse aikanaan aloitin uudessa paikassa turvallisuusalalla, keittiön seinät oli tapetoitu lattiasta kattoon pornolehtien kuvilla. En vähääkään pahoittanut mieltäni, mutta poistin tapetin silti koska en halunnut katsella naisten levitettyjä sukupuolielimiä syödessäni. Eri näkemyksistä voi keskustella ihan sivistyneesti.

"Turun apulais­pormestari Piia Elo (sd) ilmoitti kaupungin keräävän lautapelit pois päiväkodeistaan vaikka asiasta ei ole keskusteltu tai päätetty missään poliittisissa elimissä."

Jos tämä on ainoa esimerkkisi siitä äärioikeiston "toisesta puolesta" niin kyllä tyhjästä pitää nyhjästä. Eikä tuokaan väite perustu totuuteen. Elo oli keskustellut asiasta Turun opetusjohtajan kanssa ja sen jälkeen pohtinut olisiko vanhat pelit parempi korvata näillä uusilla versioilla. Se että pelejä aletaan kerätä pois, oli toimittajan oma päätelmä, ei sitaatti Elon kommentista.

Kyseessä on siis "jauhojengi"-kohun tapaan aivan täysin Ilta-Sanomien ja Iltalehden keksimä ja ylläpitämä kohu. Tarkoituksena tehtailla mahdollisimman monta klikkausta. Ja vain enää todella tyhmä lukija menee tuollaiseen koukkuun.

Mutta joku syy sinulla varmaan on roikkua täällä kaiket päivät asioita vääristelemässä?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   8.1.25 21:10:50

Lueskelin tuon Pacon instaa, ja siellä on oikein hyviä perusteltuja kannanottoja. Se miksi hänen kimppuunsa nyt hyökätään, on ihan selvä:

"Vuonna 2025 me jatkamme: taistelemme äärioikeiston uhkaa vastaan Suomessa, vastustamme Gazan ja muiden sorrettujen kansojen oikeuksien polkemista ja puolustamme jokaisen ihmisen perusoikeuksia – täällä Suomessa ja kaikkialla maailmassa."

Ja onhan se persusta kerrassaan ikävää että joku näin ajattelee. Joten käynnistetäänpä pieni härdelli tähän kohtaan, niin ei enää kukaan muu uskalla sanoa jatkossa mitään. Meno on totisesti ihan kuin Kremlin käsikirjasta.

https://tinyurl.com/48b2er37

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Nipa 
Päivämäärä:   8.1.25 21:24:37

"Tämä kertoo että mopo on karannut käsistä yhtä paljon heiltä kun kieltämistä haluaviltakin."

"Vaikea sanoa onko järki kadonnut pahemmin niiltä jotka haluavat kieltää jonkun lautapelin"

Eli ketä nämä kieltämistä haluavat nyt siis ovat? Kun en ole nähnyt yhtään tällaista kieltäjää missään?

"vihervasemmisto pyrkii alistamaan koko yhteiskunnan pelokkaaksi ja ylisensitiiviseksi kieltämällä Afrikan tähti -pelin"

"tällä vasemmiston älyttömällä kielletään kaikki, mikä ei edusta heidän woke-ajatteluaan, ei tehdä mitään muuta kun lisää eripuraa."

Tässä erinomainen esimerkki millaisia persuvalheita tällaisen varjolla keksitään ja levitetään! Nämähän kun eivät yksinkertaisesti vähääkään totta. Aloittaja aloitti keskustelun että persutrollit pääsevät jatkamaan tällaista mielipidevaikuttamista.

"Siis osasin odottaa että pian koko vanhaa versiota ei edes saa valmistaa."

Haha, kyllä valtio kieltää pelin valmistuksen. Melkoisia harhoja.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: pakket 
Päivämäärä:   8.1.25 21:28:28

"Niin, mitään kohuahan tästä ei olisi syntynyt jos sitä ei olisi tekemällä tehty. Tämäkin topa on juuri osa sitä kohua. Asiahan olisi myös voinut aivan hyvin mennä niin että jotkut päiväkodit päättävät poistaa Afrikan Tähden valikoimistaan, ookoo no se on heidän asiansa ja sitten he tekevät niin, ja that's it. Ei mitään kohua, jos sellaista ei väen väkisin tehdä."

Amen.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Qwerty 
Päivämäärä:   8.1.25 21:52:46

Aiheesta "Afrikan Tähti" on kohun aloittanut Ilta-Sanomat on tehtaillut tähän mennessä 13 kirjoitusta, Iltalehti kahdeksan. Ja oikein kun pusertavat niin vielä tulee muutama. Huolestuttavaa miten tuota Ilta-Sanomien tekaisemaa otsikkoa jaettiin sellaisenaan tarkistamatta ollaanko tällaista tosiaan tekemässä.

Jos tarkkaan katsoo mikä ensimmäisessä uutisessa ovat tosiaan Piia Elon sanomaa, se ovat seuraava:

"Meillä ei ole syytä olla sellaisia versioita varmaan päiväkodeissa, jotka ylläpitävät sellaista maailmankuvaa, jota me emme halua ylläpitää.

On syytä keskustella, onko syytä tuoda sinne ne uudet versiot ennemmin, jotta kukaan ei tunne turvattomuutta tai ulkopuolisuutta emmekä tue tällaista institutionaalista rasismia. Maailma muuttuu ja meidän on syytä pitäytyä muutoksessa mukana."

Eli hetkinen, hän puhuukin alunperin ainoastaan uusilla versioilla korvaamisesta.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   8.1.25 22:03:54

Jokainen voi hankkia kyseisen pelin omaan kotiinsa jos haluaa. Mitään velvollisuutta ei ole niitä pitää päiväkodeissa.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Jaakko 
Päivämäärä:   8.1.25 22:19:21

Tässä huomaa, samoin kuin Lucia-kohussakin, sen että nämä mukamas suvaitsevaiset pitävät eri värisiä ihmisiä erilaisena. Hirveä mouhu ja rasistiksi syytteleminen ja sitten hiljennytään kun muistutetaan, että nämä eri väriset tyypit, joista nyt puhutaan, ovat suomalaisia. Eivät siis mitään suojeltavia erityisiä, vaan aivan samanlaisia ihmisiä kuin minäkin. Voin arvostella esimerkiksi Seksikkään Suklaan sanomisia ihan samalla tavalla kuin Jaakko Saariluomankin. Sillä ei ole tekemistä ihonvärin kanssa, vaikka "suvaitsevaiset" yrittävätkin sillä ratsastaa.

Lucia-kohussa oli järjetöntä haukkua suomalaisia muka Lucia-neitoa puolustaakseen. Häntä siis kuuluikin puolustaa, mutta hänhän on suomalainen eikä tietääkseni ole tehnyt mitään pahaa.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: myrsky vesilasissa 
Päivämäärä:   8.1.25 22:26:44

Yksi mikä auttaa näistä "kohuista" selviämiseen ilman kriisiapua on toisesta korvasta sisään, toisesta ulos. Joku päiväkoti päätti siis vaihtaa lautapelin toiseen. Miksi minun pitäisi tietää tästä, miksi tämä edes ylitti uutiskynnyksen?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 22:32:20

Se on vakava paikka kun en voi pelata enää päiväkodissa Afrikan tähteä. Ihan tästä voisi tehdä kansalaisaloitteen.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.1.25 22:38:23

Mistäköhän ihmeen "mukamas suvaitsevaisista" Mari-Jaakko nyt koittaa satuilla? Laita toki tällä kertaa yksikin esimerkki tällaisesta "hirveästä mouhusta ja rasistiksi syyttelemisestä" sieltä suunnalta? Missä muka olet tällaista käytöstä todistanut. erityistä suojelua? :D

Ja että Lucia-kohussa "mukamas suvaitsevat" olivat niitä jotka pitivät eri värisiä ihmisiä erilaisena..? :D

Nyt on jo melkoisia voltteja. Ehkä sinulle maksetaan tänne naputtelun määrästä eikä laadusta joten kaikki myös puppugeneraattorista kelpaa?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Jaakko 
Päivämäärä:   8.1.25 22:42:57

Edelleen se argumentum ad hominem.

Ja kyllä, Lucia-perseily oli jotain aivan sairasta. Mutta osa halusi vain ratsastaa sillä, että tyttö on tummempi kuin naapurin Sirpa. "Suomalaiset ovat rasisteja", "Suomi on junttien maa" jne. Suomi on Lucia-neidon ja minun ja monen muun maa. Ja joo, täällä on myös inhottavia rasisteja, ja heidän käytökseensä saa ja pitää puuttua ilman suomalaisten haukkumista.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Jaakko 
Päivämäärä:   8.1.25 22:45:46

Ja :D vielä päälle :D

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 22:46:22

"Punaisen Ristin tutkimus: Valtaosa Suomessa asuvista on todistanut rasismia, mutta alle puolet puuttuu siihen"

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   8.1.25 22:47:33

Lähes yhdeksän kymmenestä (87 %) pitää vähintään melko tärkeänä, ettei Suomessa sallita rasismia.

Puolet (51 %) arvioi Suomen olevan maana ainakin jossain määrin rasistinen, mutta käytännössä yhtä moni (49 %) ei pidä Suomea juurikaan rasistisena maana
.
Lähes kaikkien (90 %) mielestä henkilön syrjiminen tämän etnisen taustan takia on rasistista. 81 prosenttia pitää rasistisena halventavaa kielenkäyttöä etnisistä ryhmistä ja niiden jäsenistä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.1.25 23:03:46

Laita nyt vaan esimerkki siitä väittämästäsi erityisestä suojelusta tässä yhteydessä, äläkä koita siirtyä sepittelemään Luciasta. Kuka sellaista tekee ja missä, muualla kun sinun korvienvälissäsi?

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   8.1.25 23:05:16

Kappas, sieltä ihan samalta näppikseltä näyttää löytyvän myös tuo äärioikeistopropagandaa tänne kylvävä "ivar". Tämäpä mielenkiintoista!

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Jaakko 
Päivämäärä:   8.1.25 23:05:49

Kuulepas, kun itsekin rupatit siitä Luciasta ja irvistit päälle. Voisin linkittää sen tämänpäiväisen keskustelun, mutta annanpa olla. Irvistys sinulle takaisin ja menehän sinäkin nukkumaan.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: hh 
Päivämäärä:   9.1.25 00:31:27

Minulla on 0-toleranssi turkulaisiin, henkilöistähän on kyse. Turussa ne on huolet melkoiset kun yksi ihminen inahtaa, niin jo alkaa varakaupunginjohtaja lasten lautapeliä murentamaan.
Muu maailma kamppailee sotien ja uusien valtionpäämiesten vaatimusten kanssa.
Suomi on maailman lähes turvallisin maa ja silti täällä riehuu ajatus rasistisesta maasta.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   9.1.25 00:32:00

ivar käyttää mun nimimerkkiä,kaikilla huvinsa alkupään kommentoinit on minun.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   9.1.25 00:46:42

tämä on siis mun viesti

Lähes yhdeksän kymmenestä (87 %) pitää vähintään melko tärkeänä, ettei Suomessa sallita rasismia.

Puolet (51 %) arvioi Suomen olevan maana ainakin jossain määrin rasistinen, mutta käytännössä yhtä moni (49 %) ei pidä Suomea juurikaan rasistisena maana
.
Lähes kaikkien (90 %) mielestä henkilön syrjiminen tämän etnisen taustan takia on rasistista. 81 prosenttia pitää rasistisena halventavaa kielenkäyttöä etnisistä ryhmistä ja niiden jäsenistä.

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: Faktahomma 
Päivämäärä:   9.1.25 08:54:46

"ketä nämä kieltämistä haluavat nyt siis ovat? Kun en ole nähnyt yhtään tällaista kieltäjää missään?"

Jessi Jokelaisella (Vas) riitti ymmärrystä sille, miksi Turku harkitsee pelin poistamista kaupungista päiväkodeista.

– Näen tässä hyvin ne rasistiset ja kolonialistiset merkit. Kuvasto on hyvin eksotisoivaa, afrikkalaiset ovat tällaisia kaislahameisia barbaareja, Jokelainen pohti.

"...aikuiset ovat vastuussa siitä, ettei yhteiskunnassa ylläpidetä moraalisesti kyseenalaista tai haitallista kuvastoa..." (IL)

  Re: Afrikan tähti -kohu on järjetöntä vouhkaamista

Lähettäjä: zäkä 
Päivämäärä:   9.1.25 09:03:22

Ei täällä kenelläkään ole mitään omia nimimerkkejä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.