|
Lähettäjä: Siskon näkökulma
Päivämäärä: 8.1.25 16:59:33
En ole vanhempi, mutta aiheeseen edes vähän liipaten voin kertoa, että oma isosiskoni on huumeriippuvainen. Perfektionisti urheilija, kympin arvosanoilla suorittava ja muutenkin elämässään täydellisyyden tavoittelija, jolle paineet kävivät liian koviksi. Sairastui ensin syömishäiriöön ja alkoi sitten lääkitä oloaan huumeilla, huonoja vaikutteita antaneen poikaystävänsä kautta sai niitä liian helposti. Olen varma, että jotain tapahtui ennen hänen sairastumistaan, mutta hän ei halua puhua siitä. Nykyään hän on aivan riippuvainen, mutta jollain ihmeen keinolla räpiköi silti AMK opintoja läpi. Vihaan katsoa kuinka rakas, kaunis, rakastava, ennen niin iloinen ja hyväsydäminen siskoni on kadonnut kaiken sumun alle, jäljellä on vain kuihtunut kuori. Ne hetket, kun hänen oma sisin itsensä on läsnä saavat minut aina itkemään. Ikävöin tuota ihmistä niin paljon. Ja niin pahoin pelkään, että hän tulee menehtymään ennen kuin täyttää 30. En ole silti oikeasti vihainen hänelle, ymmärrän että hänellä on joku henkinen niin kova kipu, joka on liian kova mielelle kestettäväksi ja johon hän tarvitsisi apua. Apua hänelle on yritetty saada ja hän on sitä yrittänyt hakea, mutta moniongelmaisena häntä pallotellaan paikasta toiseen. Mieltä ei muka voida hoitaa koska hän on päihderiippuvainen, syömishäiriötä ei koska hän on liian huonossa fyysisessä kunnossa ja päihderiippuvainen ja päihderiippuvuus taas on seurausta mielen sairaudesta joka ei parane ennen kuin mieli ja keho olisi paremmassa kunnossa. Ymmärrän, miksi tuollainen on lannistanut hänet. Mutta silti rukoilen, että vielä löytyisi joku enkeli mikä hänet pelastaisi.
|