Lähettäjä: .
Päivämäärä: 8.1.25 14:01:28
Aloittajalle voimia asian kanssa kamppailuun. Siitä eroon pääseminen ei ole helppoa, mutta se on mahdollista. Itsellä pahimmat kuopat oli aina, jos kotoa löytyi mitä tahansa ruokaa liian helposti saatavilla, ilta yksin, eikä mitään suunniteltua menoa seuraavana päivänä. Olin monta vuotta koukussa oksentamiseen ja edelleen satunnaisesti (ehkä kerran-kaksi vuodessa) sorrun, jos olen syönyt itselleni liian huonon olon ja siihen on mahdollisuus. Kuten moni jo mainitsikin, niin ahdistuksen hoitaminen on tärkeää, mikä on se syy, mikä saa oksentamaan? Kokeile syödä pieniä annoksia pitkin päivää, määrittele itsellesi ns. turvaruoka, mitä saa syödä paljon, eikä sitä saa oksentaa. Minulla se on omena. Järjestä itsellesi ohjelmaa/seuraa niille hetkille, kun yleensä oksennat. Jokin liikuntaharrastus olisi myös hyvä saada säännölliseksi, koska sitä ei jaksa, jos ei saa riittävästi ravintoa. Parantuminen ei ole suoraviivaista ja satunnaiset repsahdukset eivät kaada maailmaa, kunhan pyrkii palaamaan takaisin rutiineihin. Onnistumisen fiilis on mahtava, kun jossain vaiheessa huomaa, ettei ole enää pitkiin edes aikoihin ajatellut oksentamista!
|