Lähettäjä: Käytös jne. 
Päivämäärä:   7.1.25 13:41:58

Valitsetko pennun, joka on sosiaalinen ja tulee tutustumaan vai pennun, joka menee vieraita ihmisiä pakoon ja käkkii jossakin tuolin alla tai nurkassa? Pennun, joka vain kököttää vai pennun joka puuhailee? Pennun, joka ottaa kontaktia kuten katsoo ja hakee huomiota vain pennun, joka ei ole kiinnostunut sinusta ja katseleekin muualle? Mieluummin innokas pentu vai välinpitämätön pentu?

Millaisiin asioihin pitää kiinnittää huomiota, kun hakee ihan tavalliseksi kotikoiraksi tulevaa, ihan tavallista elämää viettävää ns. seurakoiraa, jonka kanssa ei olla harrastamassa tavoitteellisesti, mutta sen kanssa pitäisi tulla hyvin toimeen niin kotona, reissussa, lenkkeilyt ja puistoilut sujuisi ilman isompia ongelmia, vieraat ihmiset olisi joko mukavia tai yhdentekeviä ja kotona voisi olla muutaman tunnin yksinkin ilman ongelmia? Lähinnä sellainen tietynlainen vaivattomuus arjessa olisi tavoitteena. Toki koulutus on olennaista, mutta onhan pennuilla jo jokin oma perusluonne olemassa.

Entä pennun ikä, onko parempi ottaa n. 8-viikkoinen pentu vai esim. 12-viikkoinen tai vanhempi? Onko eroa ja onko vaikutusta ja jos on, niin miten? Onko vanhemmalla pennulla jo selkeämmin oma luonne esillä ja jos on, voiko sitä koulutuksella muuttaa?

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   7.1.25 13:46:03

Kotikoiraksi sopii parhaiten keskiverto pentu: ei pentueen arin eikä rohkein, ei aktiivisin eikä rauhallisin. Yleensä kasvattaja valitsee kuhunkin kotiin sopivimman pennun.

Itse suhtaudun skeptisesti siihen kuinka paljon lyhyempi vierailun aikana nähty käytös kuvastaa pennun luonnetta aikuisena.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 13:51:21

Kasvattaja valitsee.

Lähettäjä: *** 
Päivämäärä:   7.1.25 13:53:52

Vastuullinen ja osaava kasvattaja valitsee pennut niille sopiviin koteihin.

Lähettäjä: No 
Päivämäärä:   7.1.25 14:01:51

"Kasvattaja valitsee."

Ei kaikki kasvattajat valitse. Eivätkä kaikki pennunottajat haluakaan, vaan haluavat valita itse.

Jonkinlainen yleissääntö lienee, että peruskoiraksi sopii parhaiten keskiverto pentu, ei se nurkassa kyhjöttäjä eikä se häsläävin. Ja kyllä ainakin itse haluan, että pentu on minusta (vieraista ihmisistä) kiinnostunut.

"Itse suhtaudun skeptisesti siihen kuinka paljon lyhyempi vierailun aikana nähty käytös kuvastaa pennun luonnetta aikuisena."

Kannattaisi varata ainakin pari tuntia pentuihin tutustumiseen. Siinä jo hieman näkee, millaisia luonteita niillä on. Varsinkin jos on myös aikuisia koiria niiden seurassa. Jos pennut on jo selkeästi yli luovutusiän, on ne myös jo sosiaalistuneet tai sitten eivät, joka myös näkyy käytöksestä. Jos pentuja ei ole sosiaalistettu, se on paljon hankalampaa 12 vkon jälkeen.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   7.1.25 14:13:42

Eipä yhdellä tai kahdella kerralla juuri erotu kuin ääripäät hyvällä tuurilla. Kasvattajan kertoman pohjalta mennään pitkälti. En mielellään ota sitä ensimmäistä päällepäsmäriä, mutta en missään nimessä myöskään arkaa pentua. Niistä keskikastin taviksista yleensä löytyy joku mielenkiintoinen tyyppi.

Luovutusiällä ei juurikaan ole merkitystä jos pennut asuvat ihmisten keskellä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 14:37:43

Parin tunnin vierailulla ei tosiaan voi sanoa yhtään mitään pentujen luonteista tai siitä, mitä ne aikuisena ovat. Taitaa olla ihan tutkimustietoakin siitä, että alle luovutusikäisen pennun luonne ei korreloi aikuisen luonteeseen juuri yhtään.

Lähettäjä: O 
Päivämäärä:   7.1.25 14:38:15

"Ja kyllä ainakin itse haluan, että pentu on minusta (vieraista ihmisistä) kiinnostunut."

Tämä. Jos pentu ei tule luokse oma-aloitteisesti tai edes kutsuttaessa, ei siis ota kontaktia, niin ajattelen että ei se sitä jatkossakaan tee. Ns. normaalin pennun kuuluu olla utelias ja kiinnostunut uusista asioista. Taannoin kun kävin pentuja katsomassa, kaikki 5 pentua roikkuivat kuka lahkeessa, kuka hihassa, tunkivat syliin tuoliin, koko ajan jotakin rehasivat kun olivat innoissaan uudesta ihmisestä ja vahtasivat silmiin.

Pennu(i)ssa ei tarvitse olla mitään vikaa sinänsä jos eivät ole kiinnostuneita, mutta jos ne ovat olleet vain kotiväen ja aikuisten korien kanssa eikä kotona ole käynyt vieraita ihmisiä eikä pentuja ole viety minnekään kodin ulkopuolelle ihmettelemään ihmisiä, autoja, vieraita koiria jne niin eihän ne ole voineet sosiaalistua. Varsinkin jos pennut on selkeästi vanhempia, esim. 3-kuisia, se tärkein sosiaalistumisvaihe on jo ohi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 14:43:41

metsästyskoiraa valitessa kiinnitän huomiota siihen, että koira on rohkea ja oma-alotteinen. Lisäksi otan aina tietyn riistan nahkaa tms. mukaan ja esittelen pennuille. Jotkut pelkäävät, jotkut ovat innoissaan. Päivänselvää mistä saa paremman mettäkoiran

Lähettäjä: hohhoijaa 
Päivämäärä:   7.1.25 15:45:19

Mulle tärkeää että pentu sellaiselta kasvattajalta, joka ei tehtaile pentueita roppakaupalla, emä rodunomaisissa kokeissa käynyt ja myöskin terve ja näyttelyssä käynyt saamassa tuloksen. Uroksessa sama. Sitten pentue mitä meen katsomaan niin en ota sitä vilkkainta tyyppiä. Viimeisin koira joka tuli meille, oli just se joka piipahti moikkaamassa ja vetäytyi nukkumaan kun muut riekku punteissa ja hihoissa. Ja vaikka kasvattajakin sanoi et on sit omanlaatuinen pentu, niin silti tuo on ihan paras. Ei ihan helpoimmasta päästä, mutta kaikille äärettömän ystävällinen ja kiltti mutkaton kaveri. Joskus ärsyttävä jukuripää, jonka kanssa joutunut nöyrtymään ja oppimaan jotta saa koiran toimimaan. Joutunut rodunomaisia lajeja poissulkemaan pois, mutta paljon on tullut tilalle. Ehkä tuo koira on kuitenkin se opettavaisin kuitenkin.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   7.1.25 15:57:35

En valinnut pentua itse vaan kasvattaja valitsi meille pennun. Ihan siitä syystä, että osa pennuista meni harrastaviin koteihin ja kasvattajille, meille tuli vaan kotikoira, jonka kanssa ei tulla kulkemaan näyttelyissä tai muissakaan harrastuksissa. Eikä ole myöskään aikomuksena teettää pentuja.

Kissojen kohdalla olen valinnut pennun luonteen mukaan. Nämä olleet maatiaisia niin ei ole tarvinnut miettiä kasvatusta tai harrastuksia. Yksi kissa tuli heti jalkoihini pyörimään ja se lähti matkaan.

Lähettäjä: -- 
Päivämäärä:   7.1.25 16:05:14

Ei tietenkään sitä arinta pentua, eikö tämä ole ihan yleistietoa jokaiselle koiraa harkitseville?

Muuten riippuu vähän, mitä haet. Oletko ostamassa malinoisia suojeluharrastukseen vai shih tzuta seurakoiraksi? Vaikuttaa aika paljon siihen, millaista luonnetta tulet arvostamaan.

Sekin on hyvä kysymys, kuinka paljon yhdellä vierailulla voi pentujen luonteista päätellä, vaikka se vierailu kestäisi parikin tuntia. Ehkä se yksi pentu on reuhannut koko aamun joten se on iltapäivän väsynyt, toisella taas menee toisinpäin. Kyllä sen kasvattajankin pitäisi siksi osata kertoa niistä pennuista jotain.

Lähettäjä: miksi ei? 
Päivämäärä:   7.1.25 16:15:43

"Ei tietenkään sitä arinta pentua, eikö tämä ole ihan yleistietoa jokaiselle koiraa harkitseville?"

Mikä tuossa on se peruste, ettei tietenkään sellaista? Jos hakee rauhallista ja mukavaa ns. kotikoiraa ainoaksi koiraksi, jonka kanssa käydä lenkeillä ja sohvailla, eikö silloin tuollainen itsestään numeroa tekemätön ja tavallaan huomaamaton pentu/koira ole just se oikea eikä joku intopiukka häsääjä?

Kenelle tuollaiset sitten sopii?

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   7.1.25 16:23:48

Aina vilkkaimman ja aktiivisinman. Ja tämän toiveen esitän kasvattajalle, joka on pentujen kanssa eniten tekemisissä. Ei ole pieleen mennyt, aktiivisia ja osallistuvia koiria olen saanut. Meillä on käytännössä aina ollut vanhempi koira/koiria, joten pennulla on jo vähän tekemistä siinä, että pääsee laumaan mukaan. Rauhallisemmalle yksilölle jatkuva torjuminen voi alkuun olla hankalaa.

Lähettäjä: RR 
Päivämäärä:   7.1.25 16:41:33

Rotukoirasta haen lähtökohtaisesti harrastuskoiraa (näyttelyt, vinttikoirakokeet), joten katson pennun rakenteen, että kaikki palikat ovat kohdallaan. Omissa roduissa hyvin harvoin vastaan tulee arkaa pentua, yleensä ovat reippaita, rohkeita ja tasapainoisia pienestä asti. Jos eivät ole, niin se on jo varoitusmerkki, mutta koska olen jo pentueen suunnitteluvaiheessa tutkinut sukutaulun, niin tällaisia pentueita en edes päädy katsomaan.
Aloittelevalle ihan paras on antaa kasvattajan valita sopiva pentu, koska hän niitä joka päivä seuraa.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   7.1.25 16:43:20

"Kenelle tuollaiset sitten sopii?"

Pakoilevat pennut eivät sovi kenellekään, mutta niitä syntyy siitä huolimatta. Pentulaumassa omassa pesässään emonsa kanssa olevan pennun ei tarvitsisi mitenkään päin reagoida uuden ihmisen saapumiseen pakenemalla tai piiloutumalla oli rotu ja käyttötarkoitus mikä hyvänsä.

Lähettäjä: Tiku82 
Päivämäärä:   7.1.25 17:36:31

Kolme pikkupentua on tullut ostettua.

Ekan valkkasin itse, olin ensimmäinen joten oli 11 pentua mistä valita. Piti olla narttu joten se rajasi puoleen, näyttelykoiraksi niin se rajasi pois rääpäleen, halusin valkoisen joten jäi kolme. Yksi oli jatkuvasti häsläämässä jaloissa, se oli heti ei. Kaksi jäljelle jäänyttä oli hyvin samanlaiset, molemmat omissa oloissaan hääräämässä omiaan, toisella leveämpi pää kuin toisella, otin leveäpäisen.
Lopputulos, huippuluonteinen työ- ja harrastuskoira. mm kaksinkertainen pohjoismaidenvoittaja.

Toinen pentu oli kuin kopio tuosta ensimmäisestä vaikka ei ollut mitään sukua. En edes muista mitä pentueessa oli muita vapaana kun silmät iski tuohon.
Lopputulos, neljällä näyttelyllä suomen muotovalio. Luonne muuten hyvä mutta aikuistuttuaan ei voi sietää muita koiria.

Kolmas pentu oli kasvattajan valinta. Esitin toiveen normaaliturkkinen kotikoira, uros. Kasvattajalla kaksi pentuetta joista toisesta valitsi kaksi pentua, vilkkaamman ja rauhallisemman, otin rauhallisemman.
Pentu on nyt vasta vajaa 5kk mutta on tosiaan rauhallinen.

Loput on ollut nelikuisesta ylöspäin kasvattajan mulle valkkaamia, tai oikeastaan niitä mitä on jäänyt jäljelle joko niin ettei ole löytynyt kotia tai kasvattaja jätti sijoitukseen.

En ole isommin huomannut eroa onko pentu kotioloissa kasvanut 7 viikkoinen tai kenneltiloissa kasvanut 6kk, ihan yhtälailla on sosialistaminen onnistunut.

Sen ohjeen sanon, että jos pentu väistää ja pelkää niin älä ota sitä, melkein sanoisin että siinä kannattaa hylätä koko yhdistelmä sillä arkuus on perinnöllistä ja se saattaa alkaa näkyä selvemmin vasta jokusen kuukauden päästä.
Arka koira ei ole kiva kenellekkään, se on raskasta omistajalle ja stressaavaa koiralle itselleen.
Vetäytyvä ja omissa oloissaan viihtyvä pentu on eri asia kuin arka, itsenäisyys on toisissa tilanteissa hyvä ominaisuus, esim laumanvartijalle ehdoton.

Pitää myös muistaa että pennun kanssa ei ikinä voi olla varma mitä siitä isona tulee.

Lähettäjä: miten on? 
Päivämäärä:   7.1.25 17:42:46

Onko tuollainen syrjäänvetäytyvä nurkassa kyyristelevä pentu todennäköisemmin eroahdistuja ja esim. yksinolo vaikeaa isompana ja aikuisena kuin sosiaalisemmalla pennulla?

Lähettäjä: z 
Päivämäärä:   8.1.25 12:05:46

Onko tuollainen syrjäänvetäytyvä nurkassa kyyristelevä pentu todennäköisemmin eroahdistuja ja esim. yksinolo vaikeaa isompana ja aikuisena kuin sosiaalisemmalla pennulla?

Ei välttämättä. Jätin itselle kerran sellaisen epäsosiaalisen joka jäykistyi x-kirjaimeksi kun joku vieras otti syliin (siis paljon ennen luovutusikää). Tästä kasvoi erittäin älykäs, sisäpiiriin lämpeävä ja omistajalleen uskollinen (mulle) koira joka oli kaikki-käy tyyppi. Vieraat ei saaneet ottaa kontaktia tähän, vaan koira itse teki tuttavuutta ja sen jälkeen hyväksyi vieraan laumaan. Oli myös erittäin röyhkeä ruokavaras. Jos jotakin jäi koiran ulottuville edes vessakäynnin ajaksi niin se oli pöllitty ja syöty kun tulit takaisin.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 12:14:21

Pentueen arin ja pakoilevin ei sovellu edes seurakoiraksi. Mikä ihmeen oletus se edes on että seurakoira voi olla arka, väistävä ja huono? Mukava seurakoira on keskiaktiivinen, perus sosiaalinen, sopivasti leikkisä ja osallistuva ja joka ei arkaile ihmisiä ja ympäristöä. Ei mikään arka perässä hiihtäjä, johon koskeminen on projekti ja jonka kanssa arki on työlästä.

Itse tykkään juurikin keskiaktiivisista, sosiaalisista ja reippaista koirista ja sen suuntaiset pennut olenkin valinnut vaikka ovatkin tulleet vain seurakoiraksi. En huolisi arkaa pentua, niin suurta koiran tarvetta ei ole ollut että pitäisi joku roikkumaan jäänyt jämäpentu täydellä hinnalla ottaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 12:18:12

Mitä sille pentueen arimmalle sitten pitäisi tehdä, viedä saunan taakse?

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   8.1.25 12:24:52

Niin ja korostuksena, että suurimmassa osassa pentueita ei ole sellaista arkaa ja piiloutuvaa pentua ! Tästä voi jäädä jotenkin käsitys, että aina pentueessa sellainen on ja jos tämän ketjun jälkeen ihmiset menisi pentuja katsomaan niin se yhdenkin kerran joukosta jäävä tai muualle päänsä kääntävä olisi "se pentueen arkajalka". Minulla on ollut kerran pentu kuka oli selvästi alustojen kanssa varuillaan ja kaikki uusi oli vähän jännää ja todella mietin tuota ylläolevaa kysymystä, että mihin sen oikein tunkee. Onni onnettomuudessa olin juuri muutamaa kk aiemmin nähnyt toisen rodun pennun mikä todella oli niin syntymäarka, että pakeni aivan hulluna minkä tahansa esineen (huonekalu, auto, vaikka matto) alle niin tiesin ettei aivan pahimmasta päästä, mutta selkeästi erilainen kuitenkin. Minun erilaiseni onneksi löysi rotukokemuksellisen kodin kenelle muut asiat (suku, tietyt terveysasiat) olivat tärkeämpiä kuin pentuaikainen luonne ja paljon pentuaikaan panostamalla saivatkin kiva aikuisen koiran (ja ovat sille meiltä jo kavereitakin hakeneet), mutta sen tuttavani ihan kaikkea hulluna pelänneen pennun olisin kyllä jo lopettanut..

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   8.1.25 12:27:52

Niille aroille pennuille etsitään joku, joka haluaa käyttää seuraavat 10-15 vuotta elämästään aran koiran tukemiseen. Tai sitten ne pidetään itse.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 12:34:08

” Niille aroille pennuille etsitään joku, joka haluaa käyttää seuraavat 10-15 vuotta elämästään aran koiran tukemiseen. Tai sitten ne pidetään itse.”

No tottakai. Siksi ihmettelin tuota, että ne eivät sovi edes seurakoiraksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 12:36:58

No hyvän seurakoiran määritelmää ei arka täytä vaikka joku tykkääkin projekteista. Jos naapurisi 68-v mummo haluaa tavallisen seurakoiran jonka kanssa on lunkia elää ja käydä naapurissa päiväkahvilla, niin ei se arka ja väistelevä pentu häntä palvele.

Projektikoira on eri asia kuin seurakoira.

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   8.1.25 12:37:30

Meidän koira oli pikkupentuna reipas ja lähti ensimmäisenä punkeamaan pentulaatikon ulkopuolelle. Sosiaalistettiin paljon mutta ei liian kuormittavasti. Silti sillä alkoi noin puolen vuoden iästä olla tietynlaista arkuutta ja on nyt kaksivuotiaanakin vähintäänkin varautunut.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   8.1.25 12:39:54

"No tottakai. Siksi ihmettelin tuota, että ne eivät sovi edes seurakoiraksi."

Keskiverto seurakoiraa etsivä ei halua koiraa, jonka kanssa on vaikeaa elää normaalia elämää. Äärimmäisen aran koiran kanssa ei voida puhua tavallisesta seurakoirasta, vaan koiralle tarvitaan koti, joka on nimenomaan kiinnostunut ja halukas ottamaan ongelmakoiran. Sitä on vaikea edes kuvitella etukäteen, mikä kaikki menee hankalaksi jos koira pelkää sitä sun tätä.

Lähettäjä: --- 
Päivämäärä:   8.1.25 12:41:40

Ja koiran arkuus ei tarkoita, etteikö se myös tarvitsisi rodunomaista toimintaa ja tekemistä. Sen toteuttaminen vaan voi olla vaikeaa, jos koira sekoaa vieraista ihmisistä tai pelkää erilaisia alustoja. Sitten kotona on helposti koira, jonka kanssa ei osaa harrastaa mutta joka purkaa toiminnantarmoaan häiriökäytöksenä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 12:50:37

Tutkimusten mukaan aikuisen koiran arkuutta voidaan kohtuullisen luotettavasti arvioida 12 viikon iässä ja siitä eteenpäin. Alle 12-viikkoisen pennun käytös ei selitä aikuisen koiran käytöstä juuri lainkaan.

Lähettäjä: ja 
Päivämäärä:   8.1.25 12:55:59

Nurkassa kyyristelijöillä kannattaa olla koirakaveri valmiina uudessa kodissa. Toimivat paremmin sillä tavalla kuin ainoina koirina.

Lähettäjä: Normiako vai ei? 
Päivämäärä:   8.1.25 13:07:00

On muuten erikoista, kuinka samassa pentueessa muut pennut menee pitkin seinänvieriä ja jos haluaa tutustua, tarvitsee vetää pennut esiin jostakin tuolin tai lipaston alta, mutta yksi pentu on rohkea ja temuaa isojen koirien kanssa kuin ei oentu edes olisi, mutta ei sekään hakeudu ihmisen luo eikä ole kiinnostunut ja innoissaan kuten pennut yleensä. Ja tässä oli kyse jo yli luovutusikäisistä pennuista. Normaaistihan pennut juurikin roikkuvat lahkeissa ja änkevät syliin haluten tutustua, hammastella ja reuhata vieraankin ihmisen kanssa.

Oliko tuo nyt sitä perittyä luonnetta vai ei sosiaalistettu niin että pentuja olisi käynyt käsittelemässä vieraita ihmisiä? Emokaan ei kyllä mitenkään innoissaan ollut tutustumassa (ei tosin vältellytkään, mutta oli omissa oloissaan), toisin kuin saman rodun muut koirat.

Lähettäjä: siis 
Päivämäärä:   8.1.25 13:42:46

Varsinainen sosiaalistumiskausihan kestää vain jonnekin 12 viikkoon asti, josta syystä pentu pitäisi selkeästi sitä ennen ottaa niihin oloihin ja tekemisiin, joissa sen on tarkoitus olla aikuisenakin, koska tuo on se tehokkain jakso, jolloin pentu tavallaan hyväksyy kaikenlaiset uudet asiat helposti. Jos pentu on ollut tyyliin aikuisen kasvattajapariskunnan kanssa omakotitalossa korvessa eikä heillä ole käynyt erilaisia ihmisiä kylässä, pentua ei ole viety ihmisten ilmoille, erilaisiin paikkoihin ja tilanteisiin niin eihän se silloin sosiaalistu ja sen kanssa pitää tehdä paljon enemmän hommia kuin sosiaalistetun eikä se silti välttämättä koskaan ole yhtä "varma" kuin oikeaan aikaan sosiaalistettu on. Toki koirasosiaalinen se varmasti on, jos kasvattajalla on muita koiria kotona, niinkuin heillä usein on.

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   8.1.25 19:57:41

Käytös on tärkein, eli pitää olla sopivan reipas ja luottavainen. Näin silloin, kun oman koiran pennuista valitaan itselle parasta. Usein vaan joku jää, kun jotakin ei kukaan halua.