Lähettäjä: Häpeän aihe?
Päivämäärä: 7.1.25 12:33:38
Olen reilu 40 v nainen ja peruskoulu meni todella huonosti. Jälkikäteen olen miettinyt onko minulla jotain keskittymis vaikeuksia. Päätin kerta toisensa jälkeen, että nyt keskityn kuuntelemaan tunnilla, mutta tunnin loputtua havahduin kerta toisensa jälkeen siihen, että olin vaipunut omiin ajatuksiini ja tunnin sisältö meni aivan täysin ohi. Samapa tuo koska lopputulos oli se sama, että olin vain aivan älyttömän huno koulussa eikä minulla ollut mitään mielenkiintoa tai edes mahdollisuutta päästä lukioon. Niinpä menin ammattikouluun ja ammattikoulusta amk:hon. Sieltäkin valmistuin jo kohta 15 vuotta sitten.
Jostain syystä etenkin muutaman edellisen vuoden aikana todella moni on olettanut minun käyneen lukion ja kysyy esim ”missä kävit peruskoulusi ja lukion?” Tai jonkun muun vastaavan kysymyksen jossa oletetaan, että minä olen käynyt lukion. Monet minua vähän vanhemmat ihmiset myös ihan avoimesti haukkuvat ja ihmettelevät ääneen miten joku voi olla niin tyhmä koulussa, että ei ole mennyt lukioon. Myös tämä lisää omaa häpeää siihen tosiasiaan, että minä tosiaan olen se tyhmä joka ei varmaan olisi suoriutunut lukiosta eikä edes yritttänyt mennä lukioon kun tiesin etten pärjäisi.
Töitä minulla on aina ollut opiskelemallani alalla ja pärjään työelämässä hyvin. Eihän sillä pitäisi olla enää mitään merkitystä mitä kouluja olen käynyt, mutta silti tuo asia hävettää tunnustaa. Olen saanut niin paljon ihmettelyä, pään pudistelua ja maiskuttelua kun olen kertonut etten ole käynyt lukiota.
Muutama päivä sitten taas törmäsin tähän samaan ihmettelyyn kun työkaverin kanssa totesimme olevamme samalta paikkakunnalta. Hänen ensimmäinen kysymys oli ”missä kävit peruskoulun ja lukion?”. Kun kerron etten ole käynyt lukiota tulee hämmästynyt kysymys ”mikset?”.
Onko se oikeasti niin iso häpeä mitä olen ajatellut? Vai voisinko vihdoinkin ajatella, että vaikka en ole ollut lukiossa pystyn käymään työssä jossa viihdyn ja pystyn elättämään itseni ja lapseni.
Mikä siinä on oikeasti niin kamalaa jos joku ei ole ylioppilas? Vai onko se vain se ajatus, että ihminen on vain yksinkertaisesti tyhmä kuin saapas jos ei
ole päätä opiskella.
|