Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: Ärsyttää 
Päivämäärä:   7.1.25 09:09:46

Olin ajamassa työpaikkaa kohti, kun työpaikan wa-ryhmään tuli viesti, että työpisteet täynnä. Olisin tänään tarvinnut toimiston laitteita, joten pakollisen etäpäivän vuoksi en voikaan tehdä tälle päivälle suunnittelemiani töitä.

Työpaikkani kuuluu ketjuun, jolla on toimipisteitä ympäri Suomen. Oma toimipisteeni on avattu loppuvuodesta 2020, kun koronan vuoksi piti olla etätöissä. Silloin tehtiin 5 vuoden määräaikainen vuokrasopimus tilasta, johon mahtuu 10 työpistettä. Työntekijöitä täällä oli silloin 2.

Nyt on etätyösuosituksesta luovuttu, työntekijöitä meidän kaupungissa on 17. Kaikki eivät mahdu yhtä aikaa toimistolle. Määräaikainen vuokrasopimus päättyy marraskuussa 2025, jolloin päästään muuttamaan isompiin tiloihin.

Onko muiden työpaikoilla vastaavaa tilaongelmaa, ettei pääse tekemään lähitöitä, vaikka haluaisi ja minkälaisia ratkaisuja olette keksineet?

Meillä on keskusteltu mm. paikan varaamisesta etukäteen (ei toiminut) sekä vuoropäivistä (= jaetaan porukka puoliksi, toisen porukan toimistopäivät ovat parillisilla viikolla ma, ke, pe ja parittomilla ti, to, toisella porukalla päinvastoin. Tätäkään ei haluttu, kun silloin eri porukoihin kuuluvat eivät koskaan näe toisiaan.)

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   7.1.25 09:11:27

Mitkä toimiston laitteet on sellaisia, että ilman niitä et voi tehdä töitäsi? Jos teet etätöitä, niin kyllähän sinun pitää huolehtia, että pystyt tekemään työsi myös etänä.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: neppis 
Päivämäärä:   7.1.25 09:19:30

Olisi aivan ihannetilanne, koska itse haluaisin olla kokonaan etänä, mutta työnantaja pakottaa lähityöhön 2 pv viikossa. Tarvitsen harvoin tulostinta ja kotona ollessa käytän omaa tulostintani jos sitä tarvitsen.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   7.1.25 09:21:22

Eikös koronan myötä tulleen "uuden normaalin" mukaisesti etätöiden pitänyt olla edelleenkin the juttu? Onko meitä huijattu?

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 09:26:39

Samaa ongelmaa meillä. Olen töissä terveyskeskuksessa, joten suurin osa töistä pitää tehdä paikan päällä.

Osa porukasta vaihtelee huoneesta toiseen parhaimmillaan kesken päivän. Kaikissa huoneissa ei ole tietokonetta ollenkaan ja toivot tällöin vain, että kannettavia on jäljellä. Jos ei ole, pyörittelet peukaloita tietokoneettomassa huoneessa. Kotiin ei saa lähteä. Potilasvastaanottoa on hankala tehdä tietokoneettomassa huoneessa. Kaikissa huoneissa ei edes saa tehdä potilasvastaanottoa ollenkaan, jos puuttuu hälytysnappi ja varapoistumistie.

Aivan käsittämätöntä hommaa.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: N3 
Päivämäärä:   7.1.25 09:30:13

Meillä hieman sama. Kaupunkini toimipisteellä on noin 100 työntekijää. Koronan myötä omat työpisteet poistuivat ja toimistolla toinen kerros luovutettiin pois (iso toimistotalo, jossa meidän firmalla oli aiemmin vuokralla kaksi kertosta, nyt vain yksi). Nykyään työpisteitä toimistolla on noin 50, minkä lisäksi ns. pöytäpisteitä (ei ulkoista näyttöä, näppäimistöä tms. eli soveltuu pelkällä läppärillä työskentelyyn) lyhytaikaiseen työskentelyyn on joku 10 suunnilleen. Joskus sitten käy niin, että kaikille halukkaille ei ole istumapaikkaa. Varsinkin tiistai on meillä suosittu palaveripäivä ja jos tiistaina et 9 kahviin mennessä ole toimistolla, tuskin löytyy enää työpistettä ainakaan ulkoisilla näytöillä yms.

Meillä ei ole pakollisia toimistopäiviä eli saadaan tehdä 100% etänä, jos halutaan, joten en näe isoa ongelmaa. Tiistaisin en mene toimistolle, jos vain voin sitä välttää mutta muuten ei ongelmaa.

Meilläkin alkuun kokeiltiin jotain varaussysteemiä mutta se ei toiminut, kun porukka varaili paikkoja varmuuden vuoksi eikä sitten ilmestynytkään varaukselleen. Nyt meillä on enää varauskalenteri neukkareihin sekä erikoislaitteisiin ja turvahuoneeseen.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: x 
Päivämäärä:   7.1.25 09:33:48

” Mitkä toimiston laitteet on sellaisia, että ilman niitä et voi tehdä töitäsi?”

Sehän voi olla vaikka mitä, ei kaikkea voi hankkia kotiin omalla kustannuksella eikä työpaikkakaan aina näin tee. It-alalla koodarilla saattaa olla esimerkiksi testilaitteita, joilla koodia testataan (normaalisti kehitetään simulaattorilla ja välillä testataan oikeilla testilaitteilla). Tai laitteet voi olla vaikka parempia/kalliimpia tulostimia (valokuva-, 3d-, julistekoon tulostimet yms) joilla tekemäänsä tuotosta pitää välillä tulostaa. Tai voi olla että jotkut tiedot on fyysisillä papereilla jossain arkistossa ja niitä pitää joskus käydä selaamassa. Eskmerkkejä on lukuisia.

—.

Aloittajalle: eihän tuossa auta kuin sanoa asiasta työnantajalle. Tuo on työpaikan valitsema säästötoimi ja sen aiheuttamat ongelmat on työnantajan ongelma. Pitää vaan sitten todeta että ei voi tehdä suunnitelmien mukaan

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: —— 
Päivämäärä:   7.1.25 09:36:38

Koettakaa tuoda johdolle esiin, kuinka kalliiksi toimettomuus käy ja rinnalle ehdotus hintoineen, mitä maksaa esim. vuokrata lisätilaa/ostaa läppäreitä jne.

Muuttakaa teidän tuskanne siis johtavassa asemassa olevien tuskaksi.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   7.1.25 09:36:38

Meilläkin työpisteitä vähemmän kuin ihmisiä, mutta meillä työpiste varataan etukäteen, joten aina löytyy paikka. Itse teen lähitöitä vaaditun minimin, eli yhden päivän viikossa ja voin yleensä aika vapaasti valita, että mikä päivä olen toimistolla, joten työpistekin on yleensä löytynyt aika helposti.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   7.1.25 09:41:07

Missä ihmeen pilipalihommissa olet jos on noin vaikeaa?

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: ***** 
Päivämäärä:   7.1.25 10:09:23

Meillä sama tilanne että kaikille ei riitä työpistettä, itseäni tämä tosin ei haittaa kun tykkään tehdä töitä etänä ja jos menen toimistolle, menen aina niin ajoissa että olen ekana paikalla.

Puolison työpaikalla on työpisteiden varaussysteemi joka kuulemma toimii hyvin. Heillä on siinä tietyt rajat kuinka paljon ennakkoon varauksia pystyy tekemään (ettei joku tee varmuuden vuoksi varausta ties miten pitkälle), ja myös seurantaa siitä että paikan varanneet henkilöt oikeasti saapuvat paikalle.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   7.1.25 10:18:32

Kai erikoistulostimet on verkossa, ettei niitä tarvitse käyttää tietyltä koneelta?...

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   7.1.25 10:20:21

Mitä töitä terveyskeskuksessa tehdään etänä. Ilmankos joutuu jonottamaan pitkään tai saada aikaa kun henkilökunta vaeltaa läppäri kainalossa.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   7.1.25 10:22:43

Sama tilanne. Tekee elämästä hankalaa kun töihin pitää mennä aikaisemmin kuin muuten sopisi jotta saisi työpisteen (minulla on menoja töiden jälkeen, ja päädyn viettämään tosi pitkiä päiviä toimistolla sen vuoksi). Työpistettä ei myöskään voi varata ja käytännössä lähityön hyödyt eivät konkretisoidu koska et välttämättä ole lainkaan tekemisissä oman tiimin kollegoiden kanssa koko päivänä kun he istuvat täysin muualla, siellä missä vapaata tilaa on..

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 10:22:57

” Mitä töitä terveyskeskuksessa tehdään etänä. Ilmankos joutuu jonottamaan pitkään tai saada aikaa kun henkilökunta vaeltaa läppäri kainalossa.”

Esimerkiksi kirjallisia töitä tai kiireetöntä jononpurkua voi tehdä etänä. Terveyskeskuksessa tehdään paljon muutakin kuin otetaan potilaita vastaan.

Mutta kyllä tämä on ihan käsittämätön tilanne ja lisää työn tehottomuutta.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: v 
Päivämäärä:   7.1.25 10:22:59

Eikö teillä ole etukäteen joko
a) rerurssivarausta toimistolla tai
b) etäpäivät ilmoitettuna?

Ei edes valtion virastoissa ole (tietääkseni) tuollaista, vaan ongelma on ratkaistu noilla edellä mainituilla keinoilla.
Erikoistulostimet kuten muutkin ovat yleensä täsmälleen siinä toimipaikassa. Ei mitään hyötyä siitä, että voi laittaa tulostumaan etänä. Jonkun pitää kuitenkin käydä fyysisesti sen laitteen vieressä noutamassa tulosteen. Se voi onnistua, että lähettää tiedoston jollekin toimistossa työssä olevalle ja pyytää häntä tulostamaan.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 10:25:45

Meillä ei riitä parkkipaikat. Etenkin näin vuoden alussa on kaikenmaailman tiimipalavereja ja esimiehet ei voi yhtään limittää näitä, vaan saattaa olla viisikin tiimiä samaan aikaan. Kun porukka tulee jostain Keski-Suomesta Espooseen, niin oma auto on ainoa vaihtoehto. Mullakin vajaa tunnin työmatka, joten on hieno fiilis saapua työpaikan pihaan, eikä saa autoa minnekään. Tuolla alueella jokainen autopaikka kuuluu jollekin firmalle, eli jos oman firman paikat on täynnä, niin autoa ei ihan oikeasti saa minnekään. Mitään kadunvarsi tmv paikkoja ei ole.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: aiccu 
Päivämäärä:   7.1.25 11:54:17

Lähettäjä: v
Päivämäärä: 7.1.25 10:22:59

Eikö teillä ole etukäteen joko
a) rerurssivarausta toimistolla tai
b) etäpäivät ilmoitettuna?

Tätä minäkin ihmettelen. Ja sitä, miten se paikkojen varaaminen etukäteen ei muka toiminut. Meillä on sekä varattavat työhuoneet että varattavat mallinnusläppärit

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: Nipsu 
Päivämäärä:   7.1.25 12:03:39

Meillä on myös ihan naurettavaa pelleilyä työpisteiden kanssa. Työpaikalla todettiin vuonna 2018/ 2019 sisäilmaongelma ja muutettiin väistötiloihin kun konttorille tehtiin remontti. Samalla päätettiin luopua työhuoneista koska 50% meidänkin porukasta tekee reissuhommia eli itsekin olen konttorilla sen 2-3 päivää viikosta ja loput tien päällä MUTTA toukokuusta elokuuhun paikalla 90%, eli ne reissupäivät ajoittuvat vain osalle vuotta. Okei, ei sinällään ongelma koska saatiin jo ennen koronaa tehdä etänä ja mulla onkin kotona toimiva etätyöpiste kaikkine tarvittavine koneineen ja laitteineen.

Noh, remppa tehtiin ja huoneet muutettu avoimiksi työpisteiksi ja sitten meillä on niitä "puhelinkoppeja", joissa nojatuolia vastaava tuoli ja kahvipöytä. Eli ajatuksena, siellä voi puhua ne puhelut, joita ei ole tarkoitettu kaikkien kuultavaksi plus et häiritse työkaveria. Mä siis annan puhelimessa neuvontaa meidän tuotteista ja palveluista.

Siis arvatkaa mikä show tulee kun meitä teknisen tuen tyyppejä on paikalla se kolme ja rampataan niissä puhelinkopeissa koko ajan, toki täytyy usein myös ottaa koneelta asiakkaan tiedot eli käytännössä kun puhelu tulee niin ensin otan ylös asiakkaan tiedot koneelta ja sitten kiiruhdan puhelinkoppiin luuri toisella korvalla ja läppäriä roikottaen, jotta pystyn samalla kirjaamaan asiakkaan asiat koneelle. Ennen remonttia mä ilmoitin, että ei tule toimimaan mutta koska yritykseen oli palkattu joku sisustuskonsultti niin mua ei kuunneltu. Koska mä olen van muutosvastarintainen.

Käytännössä mä käyn konttorilla sen 2-3 kertaa kuukaudessa ja pomo valittaa kun mua ei näy, assarit ja sihteerit ja graafikot valittaa koska en ole paikalla palavereissa vaan etänä jne. Mutta mun ihan täysin mahdoton tehdä hommia tuolla. Mä ehdotin syksyllä, että muutetaan kaksi puhelinkoppia työhuoneiksi, jotka varataan kalenterista ja sitten voin olla sen päivän viikossa paikalla mutta tääkään ei käynyt koska on sovittu, että ei ole omia huoneita. Annan siis asian olla.

Mutta ymmärrän aloittajaa.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   7.1.25 12:15:12

Miten Nipsu voikin olla niin tärkeä ja kaikkitietävä ja silti aivan täydellisen avuton.

Onneks itiedostat olevasi muutosvastarintainen.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: krra 
Päivämäärä:   7.1.25 12:17:19

Monilla työpaikoilla leikitään nykyään tuolileikkiä. Omaa työpistettä ei ole, vaan kamoille on jokaisella kaappi/lokero johon ne jätetään ja josta ne haetaan. Töitä tehdään sohvilla ja jakkaroilla lojuen isoissa tiloissa/huoneissa.

Moni onkin tuon vuoksi jäänyt etätöihin kotiin tai menee työpaikalle todella aikaisin saadakseen jonkun järkevän työskentelytilan pöydän ääressä, kun työpisteitä ei ole. Moni haluaisi jäädä kotiin, mutta pomo pakottaa työpaikalle, vaikka siellä ei voi töitä rauhassa tehdä.

Kaverini oli vuoden töissä eräässä paikassa jossa hänellä ei ollut omaa työhuonetta eikä työpistettä. Oli hankalaa tehdä töitä työpaikalla, mutta siellä oli kuitenkin pakko käydä joka arkipäivä... Vaihtoi työpaikkaa viime syksynä ja sai oman työpisteen. On sanonut, että vaikka nykyinen työpaikka onkin monin verroin parempi, niin kyllä tuo oma työpiste oli se paras tekijä.

Vähän aikaa oli Ylellä kolumni: "Tuija Siltamäen kolumni: Kun työpaikoilla lopetetaan tuolileikit, tuottavuus paranee"

"Mutta mitä jos työntekijät eivät haluakaan pallomerta, pinkkejä säkkituoleja ja kokolattiamattoja vaan jotain paljon radikaalimpaa: oman työpisteen?"

https://yle.fi/a/74-20131661

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: K 
Päivämäärä:   7.1.25 12:21:09

Meillä tämä sama ongelma apteekissa, jos on "takatöitä" :D. Etätyönä ei pysty tehdä. Tosi turhauttavaa.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   7.1.25 12:23:54

"Meillä on keskusteltu mm. paikan varaamisesta etukäteen (ei toiminut) sekä vuoropäivistä (= jaetaan porukka puoliksi, toisen porukan toimistopäivät ovat parillisilla viikolla ma, ke, pe ja parittomilla ti, to, toisella porukalla päinvastoin. Tätäkään ei haluttu, kun silloin eri porukoihin kuuluvat eivät koskaan näe toisiaan.)"

Viimeinen lause: onko eri porukoihin kuuluvien nähtävä toisiaan työtehtävien takia vai onko kyse vain sosiaalisten suhteiden ylläpidosta? Koska jos kyse on vain "frendien moikkaamisesta", niin esihenkilön on vain painettava päälle, että teillä olisi kiertävät vuoropäivät. Se tuossa olisi fiksuin vaihtoehto, jos kaikkien pitää joskus päästä tekemään jotain asioita toimistolla.
Totta kai sosiaalisuus on hyvä juttu työpaikalla, koska se auttaa jaksamaan, mutta tärkeintä on järjestää jokaiselle tasapuoliset mahdollisuudet työasioiden hoitamiseen.

Jos kyse on työasioiden hoitamisesta, eikö sellaiset onnistu puhelimessa, Teamsissä tai Slackissä? Ne ovat oikeasti tosi hyviä työkaluja toimiston ja etäilijöiden välillä.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: Nipsu 
Päivämäärä:   7.1.25 12:26:18

A: siis anteeksi, mitä hemmettiä???

Mä en ole mikään tärkeä ja kaikkitietävä mutta jos on tehty samoja hommia kohta 20 vuotta niin eiköhän ole tiedossa kuinka paljon tekninen tuki on puhelimessa ja auttaa asiakasta tuotteiden ja palveluiden kanssa? Ja koska tämä on tehty konttorilla mahdottomaksi niin teen himasta käsin töitä, eli kyllä tähän on ratkaisu löytynyt vaan kun se ei taas niille siellä avokonttorissa pärjääville sovi.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: neppis 
Päivämäärä:   7.1.25 12:33:15

Mun työnantajan peruste pakollisille lähipäiville on sosiaaliset suhteet. No niinä päivinä ei sitten tule paljoa töitä tehtyä, kun panostetaan täysillä niihiin sosiaalisiin suhteisiin eli vietetään tunnin ruoka- ja kahvitauot. :D Sitä saa mitä tilaa! Työt tehdään sitten etäpäivinä kun saa kotona rauhassa tehdä.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   7.1.25 12:48:44

Valtiolla sama homma. Olen ratkaissut asian niin, että teen täysin etänä. Mitäs siirtyivät työhuoneista avotoimistoihin ja poistivat suuren osan työpisteistä.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: 123 
Päivämäärä:   7.1.25 14:23:22

Miksi joka ikinen puhelu pitää mennä sinne koppiin puhumaan? Jos siis kyseessä ei ole mikään luottamuksellinen puhelu (esim. terveystietoja käsitellään). Minä ainakin puhun puhelut ihan avokonttorissa ja niin puhuu muutkin. Jos se jotakuta häiritsee, niin käyttäkööt vastamelukuulokkeita. En voi jokaista puhelua varten alkaa hyppimään ympäri toimistoa. Toki kaikki palaverit hoidan jossain puhelinkopissa ja kaikki ennalta sovitut puhelut ym. Saahan siellä toimistolla jutella työkaverinkin kanssa.

"Siis arvatkaa mikä show tulee kun meitä teknisen tuen tyyppejä on paikalla se kolme ja rampataan niissä puhelinkopeissa koko ajan, toki täytyy usein myös ottaa koneelta asiakkaan tiedot eli käytännössä kun puhelu tulee niin ensin otan ylös asiakkaan tiedot koneelta ja sitten kiiruhdan puhelinkoppiin luuri toisella korvalla ja läppäriä roikottaen, jotta pystyn samalla kirjaamaan asiakkaan asiat koneelle. "

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: ettäsellasta 
Päivämäärä:   7.1.25 14:29:48

Mikä idea on "tuolileikissä"? onko työnantajat menettäneet viimeisetkin järjenrippeensä, vai minkä takia ihmiset joutuvat työskentelemään ilman työvälineitä - työpiste ON työväline.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: Nia 
Päivämäärä:   7.1.25 15:31:02

Meillä on juuri nyt tämä muutos tekeillä :D:D Mikä ihmeen trendi tämä on? Kenen mielestä tuo on hyvä ratkaisu kenellekään?

Kukaan, siis kukaan meistä tuossa tilassa työskentelevistä ei ole kannattanut tuota ajatusta, että muutetaan avokonttori vielä isommaksi avokonttoriksi ja aamulla on tuolileikki siitä, kuka ehtii saamaan paikan. Ajattele isoa tilaa, jossa kymmenet puhelintyötä tekevät ihmiset huutaa toistensa päälle puhelimeen ja osa yrittää siellä niiden väleissä tehdä keskittymistä vaativaa työtä.

Jotain puhelinkoppeja meillekin on tulossa, mutta kun se työ on sitä, että olet puhelimessa ja tarvitset konetta ja mieluummin useampaakin näyttöä yhtäaikaa, niin puhelinkopeista ei ole tähän ratkaisuksi. Osalla meistä on myös sellainen työnkuva, että sitä ei pysty tekemään 100% etänä, vaan pakko on olla osa päivistä toimistolla.

Odotan kauhulla, mitä tuo tekee työssä jaksamiselle ja työilmapiirille.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: , 
Päivämäärä:   7.1.25 16:57:55

"Minä ainakin puhun puhelut ihan avokonttorissa ja niin puhuu muutkin. Jos se jotakuta häiritsee, niin käyttäkööt vastamelukuulokkeita. En voi jokaista puhelua varten alkaa hyppimään ympäri toimistoa."

Toisaalta ymmärrän tuon. Mulle avokonttorissa työskentely on stressaavaa ja oon työpäivien jälkeen oikeasti todella väsynyt. Iltavuorot hiljaisemmassa avokonttorissa tai päivävuorot etänä ei aiheuta ollenkaan samanlaista reaktiota. Enkä ole mikään hermoheikko, en vaan jaksa jatkuvaa puhetulvaa, kun en tiedä mitä mun on tarkoitus kuunnella ja mitä ei. Aivot on jatkuvasti ylivirittyneet.

Joskus yritin käyttää vastamelukuulokkeita. Tämä aiheutti sen, että ihmisillä oli jatkuvasti jotain "asiaa", koska mun kuulokkeiden käyttö jollain tapaa ärsytti. En ollut ilmeisesti tarpeeksi läsnä tai jotain. Tympeintä oli, kun mua lähestyttiin sivulta tai takaa ja haettiin huomiota kopauttamalla kuulokkeisiin. Ensin sain pskahalvauksen ja väistin automaattisesti, sitten oli mun vuoro suuttua, et noin ei vaan tehdä, piste. Ei auttanut.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: v 
Päivämäärä:   7.1.25 17:41:54

Järki on siinä, että yksi iso avokonttori tulee halvemmaksi kuin pieniä luukkuja. Ei minulla ole ollut mitään ongelmaa olla kahden hengen huoneessa vastapäätä työkaveria. Kävin joskus sellaisessa paikassa, jossa oli 4 henkeä pienemmässä huoneessa kuin makuuhuoneeni. Siellä päätin, että ei ikinä tänne.

Eduskuntaan pitäisi laittaa sama homma. Ajatelkaa, mikä säästö, kun ei olisi omia työhuoneita sihteereillä eikä avustajilla vaan pari suurta salia. Eduskunnan istuntosalissa ei nykytekniikalla tarvita omia istumapaikkoja pitkät penkin kuin kirkossa. Itse kukin ottaisi läppärinsä rullakosta aulasta ja lähtisi etsimään sopivaa istumapaikkaa. Viimeisenä tulleet saisivat jäädä eteiseen, kun 200:lle olisi vain 120 istumapaikkaa. Eihän siellä kuitenkaan kaikki ole paikalla.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: Tyhmyys 
Päivämäärä:   7.1.25 17:49:37

Valtava henkinen stressi, kun 20 ihmistä tekee töitä 35 neliön avokonttorissa. kukaan ei pysty keskittymään sataprosenttisesti Ihmisiä tulee ja menee. Työ on haastavaa. Pienet sermit välissä, mikä estää lähinnä sen, ettei vastapelurin naamalla ole räkä kun aivastat.

Pomojen mielestä aivan fantastisen tehokasta ja hienoa.
Iiihanaa aamua kaikille, lisää mölyä, kiitos vaan.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   7.1.25 17:54:02

"Mitkä toimiston laitteet on sellaisia, että ilman niitä et voi tehdä töitäsi? Jos teet etätöitä, niin kyllähän sinun pitää huolehtia, että pystyt tekemään työsi myös etänä."

No jos ta ei tarjoa toimistolla työpistettä niin kyllä se on ta joka järjestää tarvittavat työvälineet kotiin, ei työntekijä.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   7.1.25 17:56:17

Vastamelukuulokkeet ei ratkaise sitä ongelmaa, että on ihan @!#$ rasittavaa kuunnella kokouksia joissa jonkun puhuessa on ihan kamala älämölö taustalla, kun ko henkilön vieressä puhutaan puheluja. Että kyllä ne puhelut on hyvä pitää kopeissa, siis jos pitää puhua. Jos vain seuraa isomman joukon kokousta eikä ole tarvetta puhua, niin sitten voi toki istua työpisteelläkin.

Meillä loppuu niin työpisteet kuin autopaikatkin, kun on pakotettu toimistolle palaamaan, ja sosiaalinen aspekti on ihan älytön argumentti kun omat kollegat ei ole Suomessa. Mutta tällä tavalla saadaan se työmotivaatio tapettua ;)

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   7.1.25 18:05:06

Olen töissä laboratoriossa, ja kärsimme samasta ongelmasta. Meillä ei edes ole etätyömahdollisuutta, joten töissä on oltava, vaikkei mitään voisikaan tehdä.

Muutama vuosi sitten muutettiin uusiin tiloihin ja meille lupailtiin, kuinka kaikki tulee olemaan uutta ja hienoa, ja kuinka paljon enemmän tilaa meillä tulee olemaan tehdä töitä. Toisin kävi. Laboratorion puoli on niin pieni, ettei kaikilla ole edes omaa työpistettä, vaan työpisteet on jaettu useamman henkilön kesken. Samassa työpisteessä ei tietenkään voi tehdä kahta asiaa samaan aikaan, joten aina on sumplittava, kuka tekee milloin mitäkin ja mihin aikaan. Samoin laboratoriolaitteille ei ole tarpeeksi tilaa, joten niitä on jouduttu tunkemaan ties mihin paikkoihin sekä pinoamaan päällekkäin. Ja sitten ihmetellään, miksi laitteet ovat jatkuvasti rikki. Yhtä vähän tilaa on myös toimiston puolella, eli jos ei mahdu labran puolelle, niin ei välttämättä mahdu myöskään toimistoon. Aika usein on tilanteita, joissa porukka haahuilee ympäri työpaikkaa miettimässä, mitä he voisivat aikansa kuluksi tehdä. Töitä kyllä riittäisi vaikka muille jakaa, mutta paikkaa, missä niitä tekisi ei ole.

Moneen kertaan on käyty keskustelua esimiesten kanssa siitä, että voisiko niitä toimistohommia tehdä etänä, mutta siihen ei suostuta.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   7.1.25 18:16:19

Kuka on niin tyhmä, että istuu palavereja avokonttorissa? Ne puhelinkopit ja neukkarit on sitä varten. Tosin kuulokkeitakin on sellaisia, jotka hyvin vaimentavat ympäristön hälyn. Kokous on yleensä ennalta tiedossa ja sitä varten voi hyvin etukäteen varata jonkun hiljaisemman paikan. Puhelu ja tems palaveri ovat kaksi eri asiaa.

"Vastamelukuulokkeet ei ratkaise sitä ongelmaa, että on ihan @!#$ rasittavaa kuunnella kokouksia joissa jonkun puhuessa on ihan kamala älämölö taustalla, kun ko henkilön vieressä puhutaan puheluja. Että kyllä ne puhelut on hyvä pitää kopeissa, siis jos pitää puhua. Jos vain seuraa isomman joukon kokousta eikä ole tarvetta puhua, niin sitten voi toki istua työpisteelläkin."

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: Alice 
Päivämäärä:   7.1.25 19:42:12

Miten paikan varaaminen etukäteen ei toimi...?

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 19:52:06

Siksi, koska ainakin valtiolla meillä on avotilat oltava kaikkien käytössä eikä niitä voi varata etukäteen mistään. Muutama huone on, mutta ei voisi kuin muutama henkilö tehdä varauksen ja loput avotilaan, jos mahtuu.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   7.1.25 20:20:38

"Eikös koronan myötä tulleen "uuden normaalin" mukaisesti etätöiden pitänyt olla edelleenkin the juttu? Onko meitä huijattu?"

-Haahaa.. aloittajan ongelma on ihan saman pelleilyn tulosta kuin aiheettomat etätyörajoituksetkin. Johto on täysin pihalla siitä mitä työ tosiasiallisesti vaatii, eikä siten ymmärrä miten työvälineet ja tilat pitäisi järjestää. Idioottimaisin kuulemani ratkaisu oli niin pienet tilat, ettei kaikki mahdu samaan aikaan, ja sitten kuitenkin pakollisia lähipäiviä niin paljon, että niille, jotka haluaisi aina olla lähitöissä, tulee pakollisia etäpäiviä, jotta etäilyä suosivat mahtuu pakotettuna käymään toimistolla.

"Kuka on niin tyhmä, että istuu palavereja avokonttorissa? Ne puhelinkopit ja neukkarit on sitä varten."

-Meillä ei koskaan ole kaikki yhtäaikaisesti paikalla ja silti se ainoa neukkari loppuu kesken aika nopeasti useamman ollessa samaan aikaan eri etäkokouksissa pitkin päivää. Siksi monikin istuu avokonttorissa palaverissa ja välillä saa hävetä työkavereiden puolesta, kun avokonttorissa palaveeraajan mikin kautta raikaa koko kokousseurueelle paljon sellaistakin, mitä ei todellakaan olisi tarkoituksenmukaista kuulua... siellä puhutaan muista asiakkaista, paikalla olemattomista työkavereista, viikonlopun tapahtumista...

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: Alma 
Päivämäärä:   7.1.25 20:37:41

On kyllä. Nyt on joulun jälkeen perse jo niin leveä etten mahdu kaupan kassaneidon tuoliin

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: —— 
Päivämäärä:   7.1.25 21:27:58

” Miksi joka ikinen puhelu pitää mennä sinne koppiin puhumaan? Jos siis kyseessä ei ole mikään luottamuksellinen puhelu (esim. terveystietoja käsitellään). ”

Mä en voi vaan keskittyä puheluun konttorissa, missä 30 muuta mölisee omia työjuttujaan. Ihan tosi typerää tollainen työympäristö. Päädyin vaihtamaan alaa ja nyt ei ole tuolileikkiä, kun yrittäjänä teen työt kotoa! Ah miten aivot suorastaan lepää!

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 21:43:40

"Kävin joskus sellaisessa paikassa, jossa oli 4 henkeä pienemmässä huoneessa kuin makuuhuoneeni. Siellä päätin, että ei ikinä tänne."

Neljä vuotta elämästäni. Siellä oli niin hiljaista, että olisi kuullut neulan tippuvan lattialle. Yritettiin pitää radiota hiljaisella, mutta kyllähän sekin häiritsi ja kanavasta oli jatkuvaan keskustelua. Minä en pysty sietämään mainoksia enkä todellakaan keskittymään jos mainosradio soi, mutta työkavereille ne ylen kanavat eivät olisi käyneet ja mitä vielä.

Jokaikinen sana kuultiin ja kun kaikki neljä puhuttiin eri puheluita samaan aikaan niin oli kyllä todella kuormittavaa.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: Qqa 
Päivämäärä:   7.1.25 23:56:56

"Mun työnantajan peruste pakollisille lähipäiville on sosiaaliset suhteet. No niinä päivinä ei sitten tule paljoa töitä tehtyä, kun panostetaan täysillä niihiin sosiaalisiin suhteisiin eli vietetään tunnin ruoka- ja kahvitauot. :D Sitä saa mitä tilaa! Työt tehdään sitten etäpäivinä kun saa kotona rauhassa tehdä."

Sama. Olemme sopineet päivän, jolloin pyrimme kaikki olemaan lähitöissä ja mahdollisimman palaverivapaasti, ja keskitymme yhteisöllisyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. :) Työt tehdään myöhemmin etänä.

  Re: Työpaikalle ei mahdu - muilla samaa ongelmaa?

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   8.1.25 07:27:17

Nuo sosiaaliset suhteet on huvittava tekosyy toimistolle painostamiseen, kun toimistolla keskustelu on useimmiten jäykkää ja asiallisen pinnallista. 2-4hlön teamseissä on paljon sosiaalisempi meininki ja vapautuneempi keskustelu, kun ihmiset on rennosti kotonaan, eikä kukaan keskustelun ulkopuolinen ole kuulemassa. :D Esimiestyötä tehdessä oli ihan valtava ero siinä, onko alainen etänä vai toimistolla, etänä keskustelu soljui paljon sujuvammin, kun ei ollut ylimääräisiä korvia kuulemassa.

Samoin yhteistyö: no teen hommia toisessa yksikössä työskentelevien kanssa, joten ollaan edelleen eri kaupungeissa, vaikka oltaisiin kaikki lähitöissä.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.