Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   6.1.25 19:48:20

Somessa pyörii jokaisessa koiraryhmässä postaus uv aattoiltana karanneesta pikkukoirasta, pörröinen shih-tzun näköinen koira jolla kuvassa joku punainen neule päällä. Nyt huomasin että oli aloitettu rahankeräyskin jotta saavat lämpökameroita ostettua etsimistä varten.
Olen varmaan hirveä ihminen mutta ihan oikeasti, omistaja vei koiran itse ulos rakettien ampumisten aikaan 23 jälkeen. Kalliit oppiläksyt tuli taas maksettavaksi. Vuodesta toiseen tiedetään että uuden vuoden aattona raketteja ammutaan, ja silti ei voida viedä koiria ulos sen aikaikkunan ulkopuolella.
Eri asia on aikarajoitusten ulkopuolella ampujat, niitäkin valitettavasti aina on. Mutta tässäkin tapauksessa omistaja itse myönsi ja kirjoitti katoamisilmoitukseen kellonajan jolloin koira karkasi. Rakettien ampuminen on siis sallittua klo 18-02. Koira katosi 23 jälkeen.

Näitä karkuritapauksia oli taas todella monta, facen etusivu ainakin mulla oli täynnä näitä karanneita ja kadonneita. Osa karannut ovesta (miksi ei ole laitettu huoneeseen tai estetty ulko-ovelle pääsyä?), osa karannut omasta pihasta ollessaan (miksi laitettu pihalle?), iso osa karannut hihnalenkillä ollessa (no, tiedätte.)
Jos tiedät koirasi olevan paukkuarka, miksi et ehkäise säikähtämistä ja karkaamista? Miten voi olla niin vaikeaa. Surullinen tapaus mutta valitettavasti multa ei heru myötätuntoa tällaisia omistajia kohtaan, ainoastaan säälittää koirat joilla on todella typerät omistajat.
Minullakin on koiria, ja vaikka eivät ole yhtään paukkuarkoja niin en vie niitä ehdointahdoin tilanteisiin joissa voi käydä huonosti. En ikinä päästäisi vapaana ulos rakettien ampumisen aikaan, ja todellakin ennaltaehkäisen jokaisen mahdollisen tavan karata.
Suututtaa typerät omistajat.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Ei omalla 
Päivämäärä:   6.1.25 19:49:18

Jaahas, ja kohta alkaa suomalaisten haukkuminen.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   6.1.25 20:12:15

Suomalaisten haukkuminen?

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   6.1.25 20:20:46

Sama suututti mua. Kadonnut 31.12. klo 23.40. Pieni raukka jos enää on edes elossa eikä ole paleltunut on nälissään ja kylmissään.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.1.25 20:22:55

Omistaja oli ajattelematon, mutta oppirahoja ei makseta hengessä, ei ihmisen eikä eläimen.

Ihanaa että ihmiset haluavat auttaa.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Tuiku 
Päivämäärä:   6.1.25 20:38:38

Jospa aloittaja nyt vaikka lukisi tuon rahakeräyksen ja lämpökamera jutun uudestaan. Tule sit kommentoimaan, miten tuo asia meni...

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   6.1.25 21:14:24

No jos omistaja ei olisi tössinyt ei olisi koirakaan hävinnyt. Kuten aloittaja kirjoitti, koira ei itsekseen asunnosta sisältä mihinkään häviä jos ovet ja ikkunat kiinni ja ihmiset osaa käyttäytyä kuten pitää? Pikkuinen koira parka :-(

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Åsa 
Päivämäärä:   6.1.25 21:15:27

Mitä pahaa on yrityksessä pelastaa koira??? Jos on "tyhmä" omistaja, koira joutaa kuolla?

Rahaa kerättiin (tarvittu summa taisi jo tulla täyteen). Keräykseen osallistuminen on vapaaehtoista. Vapaassa maassa voit lahjoittaa rahaa pikkukoiran etsimiseen tai saimaannorpille jne. tai olla lahjoittamatta. Aloittaja ei halunnut lahjoittaa, ja se on ok. Moni muu halusi, ja sekin on ok.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.1.25 21:50:25

Omistaja on mokannut ja ihan varmasti tietää sen todella hyvin. Kaikki mokaa joskus, ansaitseeko kaikki menettää rakkaan lemmikkinsä sen takia oppirahoina? Vai pitäisikö yrittää auttaa toista ihmistä (ja eläintä!) hädässä vaikka ongelma olisikin voitu välttää?

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.1.25 22:06:33

Se, joka ei ole koskaan mokannut millään tavalla eikä tule koskaan mokaamaan, voi heittää ensimmäisen kiven.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   6.1.25 22:13:32

Aloittajan mielestä on ihan jees, että koira maksaa hengellään omistajan töppäyksestä? Syyllistämisen lomassa, mietitkö yhtään sitä koiraa?

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   6.1.25 22:14:11

Itse olen saanut tätä tapausta seuratessa useamman kerran kyyneleet silmiin sillä niin lukemattoman moni nainen (jep, miehiä tämä ei ole kiinnostanut ja siksi sanon nainen enkä ihminen) on lähtenyt mukaan täysin vilpittömästä halusta auttamaan.

Sen sijaan että olisivat todenneet omistajalle että oma vika, kaikki nämä kymmenet ellei tässä vaiheessa jos sadasta puhuta naiset pyyteettömästi keskellä yötä rämpivät pitkin pimeitä märkiä metsiä ja ranta-alueita. Kaikilla varmaan omat työt, stressit, vaivat ja huolet ja silti he antavat aikaansa ja vaivaansa ja auttavat.

Liikuttavaa. Vaikka koira löytyisi kuolleena (viimeisimpien tietojen mukaan elossa ja hyväkuntoinen kun jaksaa liikkua reippaasti), on tämä ollut itselleni esimerkki ja muistutus siitä miten löytyy paljon pyyteetöntä hyvyyttä ja auttamishalua.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   6.1.25 22:22:21

Minä vaan mietin että jos ihmiset laumoina etsii koiraa, sehän vain pelottaa sitä entisestään. En muuta. Toivottavasti homma saa jonkun päätöksen lopulta. Ikävintä on jos ei koskaan löydy.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   6.1.25 22:53:09

Joo joo hyvä kun etsitään jos nyt vielä muka hengissä on ja jokainen saa tehdä ja osallistua miten tykkää ja mihin tykkää.
Mutta olikos tää se missä kerrottiin että etsijäkoirat olivat kertoneet että koira on jo todella huonossa kunnossa.. WtF ?
Miksi ne etsijäkoirat eivät sit voineet myös kertoa missä se koira on kun osasivat kuulumiset tuoda.
Ihme sekoilua, tuli jotenkin fiilis et sairas pila tai jotain reppanoita vajakkeja koko tyypit.
Huhhuh.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   6.1.25 22:56:26

Rahatkin ehkä menee jonkun huijarin henkilökohtaiselle pankkitilille.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Mies 
Päivämäärä:   6.1.25 23:42:09

Etsijäkoirat löysivät tänä vuonna kaikki kadonneet koirat. Jos koira katoaa, niin ei siinä mitään lämpökameraa siihen hätään lähdetä ostamaan. Ihan tämän ketjun tiedoilla haiskahtaa ja pahasti. Kuten Enkeli-Elisa aikanaan, mutta naisiin uppoaa tän tyyppiset paremmin.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   7.1.25 01:10:51

Kuten sanoin, koira säälittää ja sen kohtalo, mikä ikinä se sitten onkaan. Mutta omistaja ottaa päähän.
Kyllä, jokainen ihminen mokaa. Mutta miten hitossa omistaja antoi tuollaisen tapahtua vaikka satavarmasti tiesi että uv aattona karkaa katoaa koiria pilvin pimein?? Tuollainen omistaja ei valitettavasti ansaitse koiraansa takaisin.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   7.1.25 06:16:46

Täällä on varmasti etsijäkoira-ihmisiä. Osaisiko joku selittää, miten etsijäkoiraa tietää, missä kunnissa kadonnut on ja miten se kertoo asian ohjaajalle?

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: P 
Päivämäärä:   7.1.25 06:17:08

kunnossa

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   7.1.25 08:43:23

Sääli kaikkia koiria, jotka omistaja raahaa katsomaan raketteja vuoden vaihtuessa. "Kun meidän Musti rakastaa raketteja!"

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 09:01:41

” Täällä on varmasti etsijäkoira-ihmisiä. Osaisiko joku selittää, miten etsijäkoiraa tietää, missä kunnissa kadonnut on ja miten se kertoo asian ohjaajalle?”

En ole etsijäkoiraihminen, kiinnostaisi kyllä kovasti toiminta! Jostain facebookin keskustelusta bongasin etsijäkoiranohjaajan kommentin, että koiran haku ja elekieli on erilaista, jos etsittävä on huonossa kunnossa. Kokenut ohjaaja osaa lukea koiraansa.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Luu 
Päivämäärä:   7.1.25 14:28:21

Susi tai ilves söi tai juoksi jäälle sulapaikkaan.
Ei tarvi lämpökameralla etsiä. Elämä on julmaa.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 15:54:01

Koiraa käy sääliksi, mutta omistajaa en jaksa sympatiseerata.

Kenen tahansa koiran omistajan pitäisi tietää, että koiraa ei ulkoiluteta rakettien paukkuessa. Se pitäisi olla ihan jo ensikoiran omistajienkin tiedossa, harvinaisen tyhmä saa olla, jos ei ymmärrä, että koira voi pelätä pauketta ja valoja. Joka hemmetin vuosi tätä toitotetaan joka hiton tuutista, ei voi olla välttynyt infolta. Jos on niin tyhmä, että siitä huolimatta karkuuttaa koiransa, niin se on voivoi. Tuollaisilta pitäisi ottaa koira pois.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: .... 
Päivämäärä:   7.1.25 16:27:06

On se hienoa että kaikki täällä osaisi toimia niin paljon paremmin. Osa myös koirallisista ihmisistä joutuu käymään töissä ja asuu yksin. Kun koira on 8h iltavuoron ajan jo pidätellyt kusta ja tulet töistä kotiin klo 23 ja aamulla pitäisi mennä takaisin töihin seitsemäksi, niin pitäisikö sen koiran vaan antaa laskea alleen, jos ulkona ei voi käydä.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: N 
Päivämäärä:   7.1.25 16:30:15

No kyllä minä osaisin toimia paremmin. Koiran voi käyttää ulkona mutta se käytetään ulkona mahdollisuuksien mukaan aidatulla alueella ja panta+ valjaat+ kaksi hihnaa -kombolla. Tuosta jos karkaa niin aikamoinen Houdini on.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: JMTNT 
Päivämäärä:   7.1.25 18:07:39

En ymmärrä ollenkaan koiran omistajaa joka ei suojaa koiraansa. Talutin on koiran varmin tapa pitää lähellä ja koira myös osaa tehdä tarpeensa taluttimessa. Sääli koiraa.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 19:17:50

Itseä ihmetetty tätä tapausta enemmän, että uutena vuotena oli myös pikku pentuja kateissa. Miksi ihmeessä kukaan vie pikku pentua ulos uutena vuotena? Sehän on se ja sama jos pentu pissii ja kakkii sisälle uuden vuoden, ei siinä sisäsiisteys opettelu ota takapakkia. Onneksi ne pennut löytyi kohtuu nopeasti.

En myöskään ymmärrä miksi viedä koira ulos ilman tuplavarmistuksia eli panta+ hihna sekä valjaat+hihna. Onhan näitä kaikenlaisia sankareita jotka pitää koiriaan vapaanakin tai päästävät pihalle yksin uutena vuotena.

Toivottavasti tämäkin koira löytyisi.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   7.1.25 19:25:06

Lähettäjä: ....
Päivämäärä: 7.1.25 16:27:06

On se hienoa että kaikki täällä osaisi toimia niin paljon paremmin. Osa myös koirallisista ihmisistä joutuu käymään töissä ja asuu yksin. Kun koira on 8h iltavuoron ajan jo pidätellyt kusta ja tulet töistä kotiin klo 23 ja aamulla pitäisi mennä takaisin töihin seitsemäksi, niin pitäisikö sen koiran vaan antaa laskea alleen, jos ulkona ei voi käydä.

Siitä koirasta täytyy pystyä huolehtimaan vuoden jokaisena päivänä.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   7.1.25 19:43:07

Kuollut se on

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   8.1.25 12:43:37

Lähettäjä....
Päivämäärä7.1.25 16:27:06

On se hienoa että kaikki täällä osaisi toimia niin paljon paremmin. Osa myös koirallisista ihmisistä joutuu käymään töissä ja asuu yksin. Kun koira on 8h iltavuoron ajan jo pidätellyt kusta ja tulet töistä kotiin klo 23 ja aamulla pitäisi mennä takaisin töihin seitsemäksi, niin pitäisikö sen koiran vaan antaa laskea alleen, jos ulkona ei voi käydä.

^ et voi ottaa koiraa jos et pysty huolehtimaan siitä ja sen turvallisuudesta vuoden jokaisena päivänä ja yönä.
Edelleen, uv on tiedossa aina jo vuotta ennen sen tapahtumista. Omistajalla oli vuosi aikaa suunnitella koiran ulkoilutus, mutta ei, ei ole kykenevän koiranomistajan touhua tuollainen.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: juu 
Päivämäärä:   8.1.25 13:15:02

Jos tulet töistä klo 23, niin viet koiran ulos klo 02 jälkeen. Et sillä pahimmalla hetkellä, kun räiskyy ja paukkuu. Ja uusi vuosi on kaikilla tiedossa. Ei pitäisi tulla yllätyksenä.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   8.1.25 13:32:59

"Jos tulet töistä klo 23, niin viet koiran ulos klo 02 jälkeen. Et sillä pahimmalla hetkellä, kun räiskyy ja paukkuu. Ja uusi vuosi on kaikilla tiedossa. Ei pitäisi tulla yllätyksenä."

Joo, ja meilläkin jouduttiin käyttämään arahko koira 21 jälkeen, kun töistä tulin. Panta, valjaat ja kaksi hihnaa, pikasesti pissa omaan pihaan, ja vasta paukkujen jälkeen kunnolla lenkille. Olin myös pyytänyt ystävää viemään kerran työvuoroni aikana ennen paukuttelujen alkamista, ettei ole niin kovassa hädässä illalla.

Kaikki on järjestettävissä, sääli koiraa, mutta omistajaa en valitettavasti sääli yhtään. Ja usein nuo ovat vielä niitä: "ei meidän koira pelkää, nössöjen ulinaa, että ei saisi viedä ulos rakettien aikaan". Tai sitten muuten vaan ajattelemattomia, mutta kun joka tuutista huudatetaan, että älä vie koiraa ulos, luulisi, että se ajattelematonkin on jonkun infon nähnyt

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Up 
Päivämäärä:   8.1.25 14:03:17

Kylläpä on taas täydelliset ihmiset kommentoimassa. Oksettavaa.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   8.1.25 14:16:25

"Jospa aloittaja nyt vaikka lukisi tuon rahakeräyksen ja lämpökamera jutun uudestaan. Tule sit kommentoimaan, miten tuo asia meni..."

Ei tainnut muistaakseni tämän koiran omistaja olla suomalainen...? Romanialainen?

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: poni 
Päivämäärä:   8.1.25 15:03:58

Loukutus on käynnissä edelleen ja ilmeisesti etsijät ovat sitä mieltä, että toivoa olisi vielä. Koirasta oli ainakin sunnuntaina/maanantaina jotain jälkihavaintoja.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 15:35:58

Mulla ei ole paukkuarkoja koiria ja asutaan maalla eli ihan joka kolkassa ei pauku. Silti, en lenkkeillyt niiden kanssa 31.12. enää pimeän tullen. Vein pissalle ennen klo 18. Sitten n. klo 23 vein vielä niin, että molempia erikseen ja molemmille laitoin sekä valjaat että puolikuristavat kaulapannat ja niihin hihnat. Olis painajainen jos oma koira juoksis metsään karkuteille.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Ll 
Päivämäärä:   8.1.25 16:19:32

Onko ap oikeasti niin ilkeä ihminen, että pitää tulla riekkumaan jälkiviisaana. Mistä ihmeestä tiedät tarkalleen, mitä heille tapahtui? Olitko paikan päällä? Jos ei ole mitään hyvää sanottaa, ole kiltti hiljaa!!!

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   8.1.25 16:20:29


"Kylläpä on taas täydelliset ihmiset kommentoimassa. Oksettavaa."

Ei vaadi kovin täydellistä ihmistä siihen, että pystyy uudenvuodenaattona huolehtimaan koiransa kiinnipidosta. Oksettavaa viedä koirat huolimattomasti paukkeeseen.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 16:21:09

"Ei vaadi kovin täydellistä ihmistä siihen, että pystyy uudenvuodenaattona huolehtimaan koiransa kiinnipidosta. Oksettavaa viedä koirat huolimattomasti paukkeeseen."

Tämä.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   8.1.25 16:24:19

Lopettakaa nyt oikeasti. Riittävän tuskallista omistajalle. Tukkikaa turpanne ja halatkaa puita, niin stressinne katoaa.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Määvaan 
Päivämäärä:   8.1.25 16:27:05

Olen useamman koiran omistaja kaupungista ja henkeen ja vereen koiraihminen. Silti kerran yöllä töistä tullessa väsyneenä laitoin yhden koiran valjaat väärin ja se otti ritolat. Tuli kyllä heti kotiin, mutta ajan takaa sitä, että ei voi tuomita ketään. Vahinkoja sattuu aina ja kaikkialla.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Up 
Päivämäärä:   8.1.25 17:12:05

A, niin eihän täydelliselle ihmiselle tapahdu vahinkoja koskaan.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   8.1.25 17:43:38

Up, en minä ole täydellinen. Mutta osaan pitää eläimistäni huolen uudenvuodenaattona, koska ne ovat vastuullani. Monet eivät osaa, ja sen takia näitä karanneita on joka ikinen uusivuosi ihan liikaa.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Nn 
Päivämäärä:   8.1.25 17:49:09

Haista sinä A sitä

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: kuha mietin 
Päivämäärä:   8.1.25 18:13:17

"Koirasta oli ainakin sunnuntaina/maanantaina jotain jälkihavaintoja."

Miksei ne laita koiraa jäljestään sitä? Ei loppuunväsynyt pikkukoira niin kovaa etene etteikö sitä hyvä koira ja ripeä mies kiinni ajaisi.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: A 
Päivämäärä:   8.1.25 18:16:18

Noh noh Nn, että ihan haistattelemaan rupeat :D Menehän pois internetistä jos noin ärsyttää.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: iltatähti 
Päivämäärä:   8.1.25 18:21:31

Riippuu tosi paljon millainen pikkukoira. Kaikki pikkukoirat eivät ole sylinalleja, esim. vaikka heeler, jackrussel ja vaikka beagle ovat yllättävän nopeita etenijöitä missä tahansa maastossa. Juoksevat monesti huvikseenkin kilometrikaupalla jos mahdollisuus tulee.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 18:23:10

Ja johan tuo on voinut päivät lymytä jossain ja levätä ja liikkuu sitten hämärällä. Niinkuin karkulaiset yleensä tekevät.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   8.1.25 18:24:49

Miten kauan koira voi selvitä Suomen luonnossa?

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Wolfie 
Päivämäärä:   8.1.25 18:35:36

Ei löydy enää Hukka tuli ja söi.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 19:29:34

Paniikissa oleva pikkukoira menee kyllä yllättävän lujaa vaikka olisi väsynytkin, ei sitä ihminen juosten kiinni saa.

Ja kyllähän koira voi luonnossa selvitä pitkäänkin. Vaikka vuosiakin jos vain kestää nämä Suomen kelit. Tuo pikkukoira tuskin pitkiä kovan pakkasen jaksoja kestää.

  Re: Pikkukoira joka karkasi ja katosi uv aattona

Lähettäjä: Mimi 
Päivämäärä:   8.1.25 21:34:09

Shih tzu tuskin Suomen talvessa kovin kauaa ulkona selviää. Eihän se valitettavasti ole koiraa nähnytkään enää aikoihin kiitos jalostuksen

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.