Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: X 
Päivämäärä:   4.1.25 13:28:36

Pitkään olen haaveillut omasta hevosesta ja välillä tuntuu että haaveeksi taitaa jäädä. Olen säännöllisen epäsäännöllisesti hevostellut ja ratsastanut n. 20 vuotta. Viimeisen muutaman vuoden olen käynyt hoitamassa ja ratsastamassa tuttujen hevosia tallitöitä vastaan. Opetuksessa käyn aina kun rahatilanne sallii sen eli n. kerran kuussa.

Tällä hetkellä työskentelen siivoojana ja työstä tykkään, vaikkei palkka päätä huimaa. Lisäksi teen satunnaisesti iltaisin toista työtä. Tällä hetkellä opiskelen pääsykokeisiin ja haen kevään yhteishaussa korkeakouluihin. Opinnot voisivat pitkällä tähtäimellä mahdollistaa hevosen pitämisen ilman taloudellisesta painetta.

Olen säästänyt hevosta varten 700e viimeisen kolmen vuoden ajan. Tämä projekti tuntuu niin kaukaiselta.

Onko kellään vinkkejä tai onko kohtalotovereita

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.1.25 13:37:02

Jos olet pystynyt säästämään 700e/kk kolmen vuoden aikana niin jossain maakunnissa hevosen pito voi onnistua. Jos 700e kolmen vuoden aikana niin kyllä valitettavasti kuulostaa kaukaiselta haaveelta. Mutta haaveet on tehty toteutettavaksi ja olet menossa parempaa rahatilannetta kohti, joten hevosen ostaminen voi joskus olla mahdollista! Jos oma hevonen on sun haave niin teet vaan aktiivisesti töitä sen eteen.

Itsellä haave myös omasta hevosesta ja rahallisesti siihen pystyisin. Kuitenkin tiedän että se oma veisi sitten kaikki rahat ja ajan, joten stressaajaluonteena en ole siihen ryhtynyt. Toki nytkin myynnissä yksi erittäin kiinnostava yksilö ja tekisi mieli soittaa valkulle että nyt traikku perään ja mennään mutta pitää pitää pää kylmänä :D

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: 111 
Päivämäärä:   4.1.25 13:56:18

Kaikki paukut nyt vaan opiskeluihin ja sen jälkeen työelämään. Ajan kanssa voi hyvinkin olla mahdollista pitää omaa hevosta. Aika harvalla on varaa pitää hevosia ilman kunnon koulutusta ja hyvää työpaikkaa.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   4.1.25 13:59:03

Siivoojan palkalla on kyllä aika mahdotonta pitää hevosta. Olen siis itsekin siivooja että en tarkoittanut mitenkään ilkeästi. Mutta käytä motivaattorina tuota että opiskelujen jälkeen saisit parempipalkkaisen työn ja sitten voit ostaa hevosen. Ja tässä välillä säästä rahaa mahdollisimman paljon (sitä kun ei hevosen omistajalla voi koskaan olla liikaa) ja kartuta tietoa ja taitoa.

Toivottavasti unelmasi toteutuu, tsemppiä! :)

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: Hmmm..... 
Päivämäärä:   4.1.25 14:06:30

"Kaikki paukut nyt vaan opiskeluihin ja sen jälkeen työelämään. Ajan kanssa voi hyvinkin olla mahdollista pitää omaa hevosta."

No juuri näin !

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   4.1.25 14:08:02

Juu ei auta kuin nostaa tulotaso rankasti. 700 € ylimääräistä saisi jäädä kuukaudessa, ei kolmessa vuodessa.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: Tepa 
Päivämäärä:   4.1.25 14:16:12

Opiskelen hyvä ammatti, niin pystyt pitämään hevosta. Hyvä kerätä pikku puskuria hissukseen, mutta hevosen ostoon ja ylläpitoon tarvitset kunnollisen palkan.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   4.1.25 14:17:29

Joo, hevosen pito on kyllä todella kallista nykyään. Hevosen omistaminen on myös välillä todella stressaavaa, esim.silloin kun se sairastuu. Stressiä lisää jos rahat ovat kovin tiukalla, joten tavoittele selvästi mediaania korkeampia tuloja, niin pääset helpommin nauttimaan harrastuksesta.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   4.1.25 14:25:43

Vähintään viiden tonnin kuukausitulot, jos yksin elätät itsesi ja hevosen. Silti olet vaikeuksissa, jos hevonen sairastuu pahemmin, eikä ole kunnollisia säästöjä. Kannattaa etukäteen miettiä missä menee taloudellinen raja hevosen hoitamisen ja kuoppaamisen välillä. Vakuutukset on nykyään sen verran huonosti korvaavia, että niiden varaan ei kannata laskea.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: Up 
Päivämäärä:   4.1.25 14:37:13

No ei mitään viiden tonnin tuloja tarvita. Itse kun olin siivooja niin mulla oli 6 hevosta.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   4.1.25 14:43:35

Toki täällä on ihmisiä, jotka pitää laumaa hevosia toimeentulotuella, mutta aloittaja haaveilee hevosen pitämisestä ilman taloudellista painetta.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: ..... 
Päivämäärä:   4.1.25 14:48:23

Pienemmillä tuloilla voi onnistua jos on joku vararahasto tai vaikka iskä lainaa tarvittaessa.
Etenkin jos ei pidä maneesitallilla ja vaikka saa jonkun diilin että tekee pari kertaa viikossa tallia. Erilaisten kimppasysteemiin avulla voi säästää ja saada vararahastoa just vaikka sairastumista tai uutta satulaa varten

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.1.25 14:57:18

"Itse kun olin siivooja niin mulla oli 6 hevosta."

Tämähän nyt ei ole mahdollista jos ihminen maksaa kaiken itse. Toki jos puoliso tai vaikka vanhemmat ovat maksamassa kuluja, niin asia on eri. Tai jos on palkan lisäksi jotain pääomatuloja. Mutta siivoojan palkalla ei kyllä elätetä sekä itseä että kuutta hevosta mitenkään jos se siivoojan palkka on ainoa tulonlähde ja yksin pitää maksaa kaikki kulut.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: nomadi 
Päivämäärä:   4.1.25 15:02:45

Opiskelet ilman hevosen lisäämää rahastressiä. Voi olla palkatonta harjoittelua tai opiskelijavaihtoa, eikä ehkä aikaa edes sivutyölle.

Kun on uusi tulotaso, säästelet hepan hankintahinnan ja vuoden tallimaksut, ja sitten kaupoille.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   4.1.25 15:07:09

Tuon verran säästämään pitää pystyä ihan itseään varten, 700 saa menemään jo, kun liukastuu ja hajottaa hampaansa. Nimimerkillä. Onneksi ei mennyt muuta rikki.

Hevonen on todella kallis ylläpidettävä, joten joka kuukausi pitäisi saada se 700 säästöön, että vastaisi edes hevosen ylläpitokuluja. Hevosen ostohinna lisäksi säästössä täytyy olla parin vuoden ylläpitorahat, jos haluaa harrastaa stressittömästi.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: koulutettu 
Päivämäärä:   4.1.25 15:10:36

Minulla on arvostetun alan ylempi korkeakoulututkinto ja palkka bruttona tällä hetkellä 4000€ kun työuraa vasta pari vuotta takana. Ei olisi todellakaan varaa pitää hevosta, koska töiden takia on pakko asua lähellä helsinkiä. Kaikki on kallistunut niin paljon, että ihmettelen kenellä nykyään ylipäätään varaa hevostella. Ruoka, sähkö, tallipaikatkin varmasti kallistuneet yleisen kustannustason noustua.

Mutta onnea matkaan, ehkä onnistut tekemään valintoja jotka mahdollistaa hevosen. Enkä tarkoita lytätä haaveita, mutta ei se korkeakoulutuskaan ole automaattinen avain tulotasoon joka mahdollistaa näin kalliin harrastuksen. Halusin varoittaa, koska itsellä on katkera olo kun vaivannäöstä huolimatta elintaso ei juuri parantunut.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   4.1.25 15:11:28

"Itse kun olin siivooja niin mulla oli 6 hevosta."

Joo, ja varmaan saanut vielä säästöönkin muutaman satasen kuussa...

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: Juu 
Päivämäärä:   4.1.25 15:21:11

Jos on valmis asumaan pääkaupunkiseudun ulkopuolella, saa hevosen pidettyä edullisemmin. Samoin yleensä asumiskulut halpenee. On vähän työpaikasta kiinni kulkemiseen kuluva aika ja kustannukset.
Jäitä hattuun nyt kuitenkin. Jos välttämättä haluat kokeilla omistamisen autuutta niin ylläpitohevosia kyllä löytyy. Tai vaikka vuokraat puolet jostain yksityisestä. Viidakkorummun kautta saattaa löytyä läheltäkin yhteistyökuvio.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   4.1.25 16:41:19

Sitten aloittaja, kun saat kuukaudessa (siis joka kuussa poislukien yllättävät menot) säästöön tuplat tuon verran, on tulotaso sitä luokkaa, että voi alkaa harkita hevosen omistamista. Toki silloinkin täytyy olla säästettynä hevosen hankintahinta (ja varusteet yms) + puski omien ja hevosen yllättäviä hankintoja varten.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: jahas 
Päivämäärä:   4.1.25 16:44:16

Jokaisella on varmasti joku haave jota ei pysty toteuttamaan. Usein syynä on raha taui lähinnä sen puute. Mullakin on monta haavetta mitä en tule varmasti koskaan toteuttamaan samaisesta syystä. Hevonen on yksi näistä. Onneksi elämässä on muutakin.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   4.1.25 17:36:49

Minkä ikäinen olet? Jos olet alle 50, eihän sulla ole niin mitään hätää. Aikaa on vaikka kuinka.

Hevosesta haaveilijoille; kannattaa sisäistää että hevosenomistus on suuri unelma, ja se vaatii pitkäaikaisia ponnistuksia. Kukaan ei äkkirikastu ja muutu hevosenomistajaksi yhdessä yössä, ja mikään ei lannista hevosunelmaa pahemmin kuin se että illat haaveilee että traikku olisi huomenna pihassa.

Tee valintoja jotka vie unelmaa kohti. Mieti vuosissa, älä kuukausissa. Olet vasta hakemassa opiskelemaan, eli sulla voi hyvin olla hevonen viiden vuoden päästä tilanteessa missä et joudu syömään kynsiä vaan voit oikeasti nauttia harrastamisesta etkä huolehtia talouden romahtamisesta ensimmäiseen eläinlääkärikäyntiin.

Haaveilen itsekin hevosesta, ja oikeastaan hevosista vielä omassa pihassa. Oma asenne on että tietenkin haave on toteutumassa, ja että nyt kannattaa nauttia näistä vuosista milloin ei tarvitse kantaa niin suurta vastuuta tai tarvitse miettiä kuka hoitaa ja mitä kun lähtee reissuun.
Omaa elämääni olen rakentanut tätä unelmaa kohti jo kymmenen vuotta. En ole tehnyt mitään pikavalintoja tai kiirehtinyt ammattiin josta saisi juuri-ja-juuri hevosenomistamistulot, vaan pelaan pitkää peliä. Haluan elää vuosikymmeniä huolettomana hevosenomistajana kunnon tuloilla enkä missään nimessä ole valmis kompromisoimaan sitä sen vuoksi että haluan kaikki heti.

Elämää on edessä, nauttikaa hetkessä ja pelatkaa pitkää peliä.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   4.1.25 17:39:39

^ Niin, ja mun pitkä peli on ollut sitä että olen opiskellut ammattiin josta saa etänäkin hyvät tulot, kehitellyt sivubisneksiä vuosikymmenen ja oppinut virheistä ja kokeillut uudestaan - mun tavoite ei ole se oma hevonen ainoastaan, vaan täysi taloudellinen vapaus omalla tontilla, omassa pihassa, tehden työt täysin kotoa käsin ja alustaen elämää missä voin alkaa vähentää työntekoa jo kymmenen vuoden päästä, jotta voin keskittyä enemmän elämään.
Kukaan ei pakota opiskelemaan ammattia ja nappaamaan ensimmäistä työtä ja mököttämään siellä eläkkeeseen asti juuri-ja-juuri palkalla.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   4.1.25 18:10:47

Hevosen pito on kallis harrastus. Itsekin haaveilin samasta joskus. Opiskelin hyvän ammatin, säästin. Nyt kun palkka on ihan ok, en voisi kuvitellakaan laittavani harrastukseen yli 1000 e/kk :D Ei vaan mitään järkeä. Vaikka palkka onkin ok (n. 5000 e/kk brutto), veisi harrastus silti ison siivun tuloista ja olisi pois muusta.

Mutta kallista on, ei auta mikään, eikä siten kaikkien saavutettavissa.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: .. 
Päivämäärä:   4.1.25 18:18:43

Itse elätin pienellä palkalla hevosta. Tulot oli noin 1300 e kk. Kyllä se onnistuu, mutta ne menee sitten ihan kaikki siihen hevoseen. Kaikki ! Vuosien kokemuksella vaan sanon, älä ryhdy siihen pienellä palkalla. Oikeesti. Siinä ajaa vaan oman mielenterveyden piippuun.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: The Cowgirl 
Päivämäärä:   4.1.25 19:30:19

Haaveilin omasta semmoiset 40 vuotta.
Vasta viiskymppisen nurkilla mulla oli varaa ja aikaa omaan hevoseen.
Tosin oon aina ollut itsenäinen taloudenpidossani eikä ole oikeastaan ollut toista rahoittajaa elämiseen (lähinnä päinvastoin...) joten kesti keskivertoa kauemmin opiskella ja onnistua saamaan suht hyväpalkkainen työpaikka.

Niin että haaveista on hyvä pitää kiinni ja harrastaa niissä puitteissa mitkä on, se on kaikki kotiinpäin sit kun haaveelle on aika toteutua.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   4.1.25 20:01:03

"
Minulla on arvostetun alan ylempi korkeakoulututkinto ja palkka bruttona tällä hetkellä 4000€ kun työuraa vasta pari vuotta takana. Ei olisi todellakaan varaa pitää hevosta, koska töiden takia on pakko asua lähellä helsinkiä. Kaikki on kallistunut niin paljon, että ihmettelen kenellä nykyään ylipäätään varaa hevostella. Ruoka, sähkö, tallipaikatkin varmasti kallistuneet yleisen kustannustason noustua."

Valintoja, valintoja. Mulla brutto 3700€ ja oma hevonen. Itse asun pk-seudulla, hevonen 35min. päässä hieman pk-seudun ulkopuolella täysihoidossa. Tällä hetkellä budjetoin hevosen kuluihin 500€/kk + matkakulut tallille ja tuosta saa kerättyä puskuria vakuutukseen ja pieniin ell-kuluihin tai hankintoihin. Säästöjä on sitten isompien kulujen varalle. Asumiseen menee kaikkineen joku 1200-1300€ eli palkasta jää vielä 800-900€ kaikkeen muuhun. Hyvin pärjää.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: H 
Päivämäärä:   4.1.25 20:08:43

Kannattaa huomoida myös se tosiseikka, että hevosen pitäminen ja ratsastus ovat kaksi eri harrastusta.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: L 
Päivämäärä:   4.1.25 21:56:26

Mulla menee hevoseen noin 300e/kk. Asuu pienellä kotitallilla ja "tienaa" osan rahoista itse (eli se 300 ei ole hevosen kaikki kulut). Tämän 300e lisäksi tilillä on 10000e niihin odottamattomiin menoihin. En uskaltaisi elää kädestä suuhun hevosen kanssa. Normi ell käynti, rokotukset ja raspaukset, tuplaa jo kulut.

Jos puskuria on sen 700e ilman hevostakin niin turvallisempaa on jatkaa liikutushevosten ja hoitohevosten kanssa. Taloudelluset riskit ei ole silloin omat.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.1.25 22:02:12

Tai sitten tekee niinkuin muutkin köyhät hevosenomistajat eli ottaa vuokraajan (parhaimmat etsii jo ennen kuin on ostanut hevosen) ja maksattaa sillä vähintään puolet hevosen pidosta ja antaa käydä tekemässä kävelymaastoja 2 kertaa viikossa.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: 123 
Päivämäärä:   4.1.25 22:12:14

Siis asumisen ja hevosen jälkeen jää 800-900€ tilille? Ei kuulosta kovin hyvin pärjäämiseltä, jos tuosta rahasta pitää maksaa auto, ruoka, puhelin, vakuutukset, vaatteet + kaikki muu mahdollinen elämisen kulu. Äärimmäisen harvalla myös riittää 500€ hevosen pitämiseen vieraalla kaikkine kuluineen. Pitää myös varautua siihen, että mahdolliset diilit vuokraajien tai tallitöiden tekemisen kanssa voivat loppua ihan minä tahansa päivänä, jolloin pitää kaikki kulut pystyä maksamaan itse. Osa meistä on vielä niin höveleitä, että haluavat omistusasunnon ja perheen, jolloin ihan kaikkea rahaa laittaa hevoseen. Säästöjäkin pitäisi jostain pystyä kartuttamaan.

"Valintoja, valintoja. Mulla brutto 3700€ ja oma hevonen. Itse asun pk-seudulla, hevonen 35min. päässä hieman pk-seudun ulkopuolella täysihoidossa. Tällä hetkellä budjetoin hevosen kuluihin 500€/kk + matkakulut tallille ja tuosta saa kerättyä puskuria vakuutukseen ja pieniin ell-kuluihin tai hankintoihin. Säästöjä on sitten isompien kulujen varalle. Asumiseen menee kaikkineen joku 1200-1300€ eli palkasta jää vielä 800-900€ kaikkeen muuhun. Hyvin pärjää."

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: Om 
Päivämäärä:   4.1.25 22:13:19

Ja mitä pahaa on siinä, että vuokraa hevostaan jollekin, joka haluaa käydä käyntimsastolla 2 kertaa viikossa ja on valmis maksamaan siitä? Ei kai kukaan voi pakottaa vastentahtoisesti vuokraamaan diilillä, joka ei itseä miellytä?

"
Tai sitten tekee niinkuin muutkin köyhät hevosenomistajat eli ottaa vuokraajan (parhaimmat etsii jo ennen kuin on ostanut hevosen) ja maksattaa sillä vähintään puolet hevosen pidosta ja antaa käydä tekemässä kävelymaastoja 2 kertaa viikossa."

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.1.25 22:18:39

Hevosen pito niin, että siihen on juuri ja juuri varaa on todella stressaavaa. Joudut koko ajan miettimään, milloin tulee yllättäviä kuluja, milloin taas sattuu ja tapahtuu. Ja usko pois, niitä tulee aina.

Sitten hevonen on kuitenkin pari kuukautta saikulla etkä pääse ratsastamaan, kulut juoksevat koko ajan.

Kannattaa miettiä tapoja harrastaa niin, että kaikki rahat eivät mene. Haaveita pitää olla, mutta mieti, onko kaikissa haaveissa järkeä.

Mulla on ollut neljä hevosta ja niihin oli oikein hyvin varaa. Olen käyttänyt hevosiin sellaiset 200 000 euroa rahaa. Nyt olen ollut ilman hevosta pian kymmenen vuotta. Ja olen niin onnellinen, että ei tarvitse niitä asioita enää miettiä. Hevoseton on, niin, todella huoleton. Mulla on kolme koiraa, joiden kanssa harrastan. Niistäkin on kuluja, eläinlääkärikäyntejä jne., mutta hevosiin verrattuna tämä on niin paljon helpompaa ja halvempaa. Hevosia en kaipaa, joskus käyn rapsuttelemassa.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   4.1.25 22:28:05

"Siis asumisen ja hevosen jälkeen jää 800-900€ tilille? Ei kuulosta kovin hyvin pärjäämiseltä, jos tuosta rahasta pitää maksaa auto, ruoka, puhelin, vakuutukset, vaatteet + kaikki muu mahdollinen elämisen kulu."

Auto on velaton, joten kulut on bensan lisäksi katsastus, vakuutus ja vuosihuolto. Laskennallisesti alle 100€/kk keskimäärin. Autoa käytän pääasiassa tallimatkoihin, jotka jaetaan parin kaverin kanssa, joten bensakulut myös n. 100€/kk. Puhelimen lisäksi juuri muita vakituisia laskuja ei ole (asumiseen liittyvät on jo sisällytetty ym summaan) ja yhden ihmisen ruokiin riittää helposti 300€/kk pihistelemättä. Jää siis ihan reilusti muihin tarpeellisiin hankintoihin ja huvituksiin, yleensä saan säästöön 200-300€/kk ja säästöillä + lomarahoilla saa myös reissattua sekä maksettua vakuutukset kerran vuodessa. Mutta kuten sanottu, valintoja valintoja; mielummin käyn harvemmin ulkona syömässä, leffassa tai ostan (turhia) vaatteita ja käytän sen 500€ harrastukseen. Jos hevosta ei olisi, menisi sekin 500€ säästöön suurimmaksi osaksi. Olin hetken ilman hevosta ja kokemuksesta siis tiedän.

Tämä keskustelu on hyvä osoitus siitä, että toisella netto 2500€+ on täysin riittävä ja kokee saavansa kaiken mitä tarvitsee ja vähän luksustakin ja toisella sama summa ei riitä perus elämisen kustannuksiin.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   4.1.25 22:33:53

Ja toki autosta maksan myös verot vuosittain, mutta mahtuu sekin vielä just lakennalliseen 100€/kk summaan auton kuluja.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: 123 
Päivämäärä:   4.1.25 22:46:28

Auto voi olla nyt velaton, mutta tulee sekin päivä, kun se auto pitää korjata isommin tai vaihtaa kokonaan uudempaan.

Varmaan mahdollista pyörittää taloutta noin, mutta itse haluan (ja aika moni muukin) elämältä muutakin kuin hengissä pysymistä ja eurojen laskemista. Eli kannattaa miettiä kuinka askeettista elämää on hevosen takia valmis elämään. Muuten voi harmittaa siinä kohtaa, kun pari kuukautta maksat normi kulujen lisäksi isot ell kulut ja vapaa-ajan taluttelet ja lääkitset toipilasta hevosta.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: S 
Päivämäärä:   4.1.25 23:01:20

123: kuten jo ekassa viestissä mainitsin, säästöjä on niihin yllättäviin isoihin kuluihin, tarvittaessa siis myös autoon liittyviin. Lisäksi saan joka kuukausi säästöön lisää, joista osan käytän pitkin vuotta ja osa taas jää säästöön. Huolta rahasta ei siis ole eikä senttejä tai eurojakaan tarvitse laskea. Jos jotain tarvitsen, pystyn sen hankkimaan. Tosin noin yleisesti olen aina ollut tarkka ja harkitseva rahan käyttäjä. Oon jopa aika huvittunut, että mun elämää pidetään jotenkin askeettisena ja ankeana. XD

Btw jokusen kerran on tullut maksettua ell-kuluja ja hoidettua ja lääkittyä toipilasta hevosta, joskus kuukausia putkeen. Ja ihan varmasti näitä tulee jatkossakin. Se nyt vaan kuuluu siihen hevosen omistamiseen.

Siitä olen ehdottomasti samaa mieltä, että pienillä tuloilla ilman puskuria ei pidä hevosta hankkia vaivoikseen. Hevosen pitäminen on kuitenkin ihan mahdollista keskituloisellekin, jos niin haluaa.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.1.25 23:08:48

Itse ostin hevosen vuosien haaveilun jälkeen pari vuotta sitten. Tulot bruttona noin 2500 e. Tuntuu että asumisen, tallipaikan ja laskujen jälkeen ei jää rahaa mihinkään ylimääräiseen. Minulla on myös koira. Jatkuva rahan miettiminen on alkanut ahdistaa ja eniten kaivelee ettei matkusteluun ole varaa. Aion luopua hevosesta.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.1.25 23:09:28

Ajatuskatkos, nettona siis palkka noin 2500.

  Re: Unelmana hevonen, muttei varaa

Lähettäjä: rf 
Päivämäärä:   5.1.25 07:01:37

Opiskele parempipalkkaiseen ammattiin ja käy samaan aikaan vaikka ravitallilla tai muulla sellaisella, josta voit sitten saada halvalla eläkeläishepan omaksi. On pitkän tähtäimen suunnitelma, mutta niin ne unelmien toteuttamiseen tähtäävät ovat.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.