Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 17:51:36

no sehön tehdään kun joku mennyt.
mulla tule kausittain että pitää se nyt tehä ja tunne tosi voimakas ollut viime päivinä.
siis se oma. katson valokuvia, poltan ne. vaatteet, muistot. kaikki pois.
aika tyhjä kämppä alkaa olla.
kyllähän sitä tällä ikää muistoja kerttynyt paljon.
outoa on se ettei ole mitään tunnetta mihinkään. säilöt tuota 60v ja kun heität sen pois ei tunnu miltään.
oikeasti mietin mitä mun päässä tapahtuu.
kaikki asiat mitä olen säästänyt on menettänyt merkityksensä
kirjeet joista joskus liikutuin. kuvat joiden muisto siitä tilanteesta teki onnelliseksi. neule jota äiti opetti väkertään tai se eka puukko minkä isältä sain.
ei tunnu iltään, ei ole muistoja, haluan vain kaikki pois ettei jää muiden vaivoiksi.
ahdistaa pyyhkiä yli sata vuotta elämää, ei se ole un oikeus utta iksi sen jättäisin kenellekkään ristiksi.
lapsia ei ole. ei ole ketään kelle kertoa ketä kuvissa on, mikä tilanne, mitä siinä naurettiin.
perintöpellavat, raanut, villasukat. ei tarinat kiinnosta ja se kulahtanut pitsiliina. ihan sama mikä sen tarina on.
roskiin, polttoon, kierrätykseen.
meidän edessmenneiden historia kiinnosti, haluttiin säilyttää. ihan vielä 50v sitten. sen jälkeen kaikki on roskaa.
kasarikakara joka epätoivoisesti yrittää pitää kiini arvoistansaa on tuhoon tuomittu nykymaailmassa.
ehkä nykymaailma on se missä en halua elää. en pysy perässä muutoksissa ja tuntuu että en haluakaan, suunta ei ole oikea.
että joo. siivoan maailmaani pois koska sille ei tilaa enää ole. kenellekkään ei menetys, ei edes minulle.
ei ole tulevaisuutta ilman historiaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 18:01:42

Äitini kuoli keväällä 76- vuotiaana, oli säästänyt kaiken verhoista vaatteisiin ja juomalaseihin 70- luvulta asti ja loppuvuosina jopa mm. munakennot ja tomaattirasiat.
En ole ennenkään ollut mikään hamstraaja mutta pakonomaisesti sen urakan jälkeen tein juurikin sitä omaa "kuolinsiivousta". Ja se ajatus jäi päähän, jokaisesta tavarasta herää se "tarvinko oikeasti tätä". Ikinä en halua omia lapsiani siihen tilanteeseen jossa itse olin keväällä. Kyllä, urakka jo sinänsä oli iso mutta pahinta oli se tunne siitä miten heitän äidin elämää ja muistoa roskiin vaikka järki sanookin muuta.

Lähettäjä: Joo 
Päivämäärä:   3.1.25 18:08:32

Käsitöitä, liinoja ym kyllä oikeat ihmiset arvostaa vaikka ei omia sukulaisia olisikaan.

Lähettäjä: Alma 
Päivämäärä:   3.1.25 18:09:13

Mulla on ollut ajatuksena tehdä tuo omille tavaroille. Äiti ollut kuolleena 10 vuotta ja isä ei anna heittää mitään hänenkään tavaroita pois..
Varsinkin vanhat valokuvat , en halua että ne päätyvät jonnekin kirppikselle

Lähettäjä: Sama 
Päivämäärä:   3.1.25 18:09:39

Minulle tapahtui ihan samat olotilat!!
Ne kaikki merkitykselliset ja jemmatut ja säilytetyt yhtäkkiä olivat vain lajittelujätettä.
Ei ketään kiinnosta, eikä niillä kukaan mitään tee, koska jemmailujen ja muistokirjojen aika oli ja meni.
Mutta itsellä vähän helpotti, kun kuulin jostain, että "Jos tietäisit miten nopeasti kuolleet unohdetaan, et käyttäisi niin paljon aikaa elämässä vaikutuksen tekemiseen".
Ja sen siivouksen jälkeisen totisuuden jälkeen tuli myös sellainen ilkikurinen olo, että nyt sitten alan sotkemaan oikein kunnolla ja elän viimeistä penniä myöten, koska olen oman osani tehnyt ja nyt saa puhaltaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 18:28:24

Kuten piste yllä, olen myös kollannut äitini jemmat ja se oli myös tunnepuolen lisäksi aikaa vievä ja yllättävän kallis prosessi.
Harvat niistä jo äitini omalta äidiltään perimistä pellavista oli enää siinä kunnossa, että niitä pystyi antamaan edes ihmisille, jotka tarvii ja arvostaa pellavakankaita.
Ja puhumattakaan muista tavaroista ja niistä valokuvakansioista, joista kukaan ei ollut kiinnostunut sitten kuitenkaan.
Materiaaliksihan ne muistot ja kädejäljet ja merkitykset muuttui ja vielä materiaalina polttojätteeksi.
Aika hurjaltahan se tuntui ja tuntuu vieläkin, mutta muutti varmasti omaa perspektiiviä asiaan: mitäpä sitä haluaa jälkeensä jättää..?
Jos teet pellavaliinan, käytä sitä ja anna lapsille. Jos ostat kahvikuppisarjan, käytä sitä ja anna lapsille.

Lähettäjä: Kuulintu 
Päivämäärä:   3.1.25 18:31:34

Ei, vaan jos ostat kahvikuppisarjan, käytä sitä, ja myy tai lahjoita eteenpäin jos lapsesi eivät sitä halua. Me lapset olemme ihmeissämme tämän tavaramäärän kanssa, sitten vanhukset kiikuttavat tänne leipäkoneita, airfryereitä koristevaloja, lamppuja ja tuoleja, kun tuli halvalla ostettua eikä näillä teekään mitään.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 18:35:32

Kuulintu, ihan totta, perutaan tuo lapsilisäys!

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 18:40:21

Mäkin oon sanonut äitille (n 60v), että tee nyt jo kuolinsiivous. Hän on kans aloittanut ja aitta näyttää siistiltä. Toivotaan, että meillä on paljon aikaa vielä yhdessä silti.

Aloittaja: tosi kauniisti kirjoitit, itsestä, tuntemuksista ja lapsettomuudesta

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   3.1.25 18:48:12

Siivosin kaikki sellaiset valokuvat pois joissa aivan tuntemattomia ihmisiä omalle jälkikasvulle. Kaikki vanhat paperit veloista jotka hoidettu ulosoton kautta vuosia sitten. Turhat astiat pois. Vaatteita vois vielä karsia pois. Sukulaisella järkyttävä määrä huonekaluja, kirjoja, astioita muttei saa aikaiseksi luopua niistä, harmittelee välillä mikä työ lapsillaan tulevaisuudessa hävittää niitä. Muutama vuosi sitten tein tämän siivouksen

Lähettäjä: Nohnoh 
Päivämäärä:   3.1.25 18:52:49

Itse olen kuuskymppinen enkä todellakaan tässä ole itselleni mitään kuolinsiivouksia itselleni tekemässä, enhän ole vielä edes vanha. Kyllä

Satavuotiaalle äidilleni tein viime kesänä ja paljon säilytin hänen tavaroitaan, osan myin kirpparilla. Toiset sisarukset ottivat myös jotain.

Lähettäjä: Yksipistepirkko 
Päivämäärä:   3.1.25 18:55:34

Äidilläni on iso omakotitalo, johon myös valitettavasti mahtuu ihan hirveästi tavaraa ulkovinttiä myöten. Ei osaa luopua mistään, on vähän hamstraajan vikaa. Juuri näitä "tämä on joskus maksanut jotain" ja "ostin kun edullisesti sain" -ihmisiä. Joka paikka on täynnä jotain kuivahtaneita mustekyniä, vanhoja tarpeettomiksi käyneitä papereita, koriste-esineitä joita ei pidä esillä eikä kaipaa, lasten vanhoja leluja, eteisen kaapeissa varmaan 30 lippistä ja 50 takkia, parittomia hanskoja, kylpyhuoneessa vuosia vanhoja lähes tyhjiä kosmetiikkapurkkeja ja 10 kuivahtanutta hammastahnatuubia... Periaatteessa arvostaa siisteyttä muttei osaa pitää sitä itse, ja mitään tavaraa ei osaa pistää pois. Karmaisee ajatellakin, että kun hänestä aika jättää, niin tuon tavaramäärän läpikäyntiin ja suuren osan hävittämiseen menee viikkoja täysiä työpäiviä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 18:55:57

Jos vielä jossain näkyy, niin katsokaa dokumenttielokuva Neiti aika.
Kertoo yhden ihmisen elämästä, kuoleman jälkeen jääneillä tavaroilla ja muistoilla.
Todella surullista!

Lähettäjä: ??? 
Päivämäärä:   3.1.25 18:56:01

Aloittaja on masentunut, hae apua.

Lähettäjä: ...?! 
Päivämäärä:   3.1.25 19:08:59

Minä olen käynyt läpi mummoni, tätini ja isäni tavaroita kuoleman jälkeen. On paljonkin vanhaa tavaraa mitä arvostan enkä heittänyt pois esim Arabian vanhat astiastot, pellavaliinat, valokuvat jotkut kirjat jne. Iso osa meni kyllä lahjoituksiin.

Lähettäjä: OHO 
Päivämäärä:   3.1.25 19:34:01

Ne vanhat valokuvat alkaa kiinnostaa vasta myöhemmällä iällä. Ei 40-vuotiasta kiinnosta ketä ja mitä omien vanhempien nuoruudenkuvissa on. Vasta 60-vuotiaana alkaa kiinnostaa historia ja esivanhempien elämä.
Tavaroilla on tarina ja se tarinä täytyy liittää tavaroihin jotka aikoo säilyttää. Ei kaikkea härpäkettä tarvi säilyttää vain ne merkitykselliset.

Lähettäjä: ...?! 
Päivämäärä:   3.1.25 19:37:26

Höpö höpö, oon 40 ja kyllä kiinnostaa. Vasta kävin tätini kanssa läpi valokuvia joita toisen tätini jäämistössä. Ja sukututkimus alkoi kiinnostaa parikymppisenä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 19:40:01

Pistin itse valokuvillekin tikun alle, koska ketään ei kiinnostanut ottaa niitä kansioita omaan vartoonsa jemiksiin omia lapsiaan varten, jotka kiinnostaa niitä 40 vuoden päästä.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 19:52:00

lohduttavaa etten ole yksin. veljeni valokusista on paljon museossa. perinttönä sain suuren osan alkuperäisistä. ne laitan postissa ihmisille joita kuvisssa on. olisiko sinusta ahdistavaa os saisit kuvan jostain nuoruudestasi?
jatkoin veljen tapaa ja kuvasin kaikkea.- poltin kaikki alle 30v vanhat, johonkin piti raja vetää.
nut jos saisit itsestäsi kuvan jostain ja jostakin onnellissta tilanteestä. ahdidtuisitko? mietin mitä noille teen. uskallanko laittaa jakoon vai jaanko vain pahaa mieltä tietämättäni.

Lähettäjä: Tavis 
Päivämäärä:   3.1.25 19:55:50

Voi kuolinsiivouksen tehdä ennen kuolemaakin. Swedish death cleaning on suosittu ilmiö järjestely- ja siivousskenessä. Margareta Magnusson kirjoitti aiheesta kirjan ja siitä se homma lähti hiljalleen leviämään. Youtubesta löytyy paljon videoita aiheesta, mutta kannattaa suosiolla skipata alle eläkeikäisten tarinoinnit, niissä ei selvästi ole ymmärretty homman juonta oikein.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 19:56:01

Ja on sekin raadollinen totuus, että oman äitini jäämistöjen raivaamiseen kului monta päivää ja aiheutti riitaa, kuka sen tekee, että saadaan kiinteistö myyntikuntoon ja kuka maksaa kaatopaikkamaksut ja kulut siihen roskan kuskaamiseen.
Se kaatopaikkakaan ei ole ilmainen, eikä sinne voi vaan 40-50-luvun hengessä kipata kaikkea yhteen kuoppaan.
Ja tämä kaikki piti hoitaa hautajaisten ja paperihommien ja ykslilökohtaisten tunteiden keskellä.

Juu ei, oli lapsia, sukulaisia tai ystäviä: jätän mahdollisimman vähän jälkeeni.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 20:01:13

Tavis: tästä kuolinsiivouksesta juuri puhutaan tässä topikissa..

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 20:07:57

elä ny prkl sotke mitään kiinteistonmyyntiä tähän. ei ole siitä kyse. ei ole kyse rahasta vaan itä susta jää.

Lähettäjä: * 
Päivämäärä:   3.1.25 20:12:46

Äitini oli sota-ajan lapsi, joka ei heittänyt mitään pois ikinä. Olen tehnyt hänen kodeissaan kaksi isoa siivousta, ensin muuttosiivous isosta omakotitalosta kerrostaloon ja myöhemmin kuolinsiivous siellä.
Ensimmäinen siivous oli ihan järkyttävä. Vaikka huonekaluja oli lahjoitettu kierrätyskeskukseen ja tuhansia kirjoja kolmeen eri museoon, niin tavaramäärä oli uskomaton. Sisarusteni kanssa otimme koteihimme niin paljon tavaraa kuin saimme kulkemaan ja mahtumaan, pihalla oli loppujen lopuksi kaksi jätelavaa, kun yhteen ei mahtunut. kaiken käyttökelpoisen jätimme lavan viereen kadulle, josta ohikulkija niitä nappailivat. Teimme töitä monena päivänä tuntikausia, silti viimeisenä päivänä uhkasi 5000€ sopimussakko, ellei asunto olisi ollut tyhjä...
Luulimme kuolinsiivouksen olevan vähän helpompi, mutta kissanviikset! Äitini oli ehtinyt tyhjentää sinne kesämökkinsä ja etelänasuntonsa tavarat *huoh*. Tällä kerralla meillä ei onneksi ollut niin kova kiire.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 20:18:38

No kyllä ainakin omassa tilanteessa perinnöksi jäi se rahassa arvokkain, eli kiinteistö: ja se piti myydä, että kaikki saa rahansa pois, koska kukaan ei halunnut ostaa sitä kiinteistöä itselleen ja se piti tyhjentää. Ja minäkin luulin, että äidistä jää pellavaliinat ja valokuvat, mutta sen rakas kotikin piti saada myytyä pois. Ihan hirveä asia sekin, mutta todellisuuttahan sekin on niitten pellavien ja kuppien lisäksi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 20:19:30

no otetaanpa vaikka yksi pitsilakana. äiti kertoi että on hänen äidiltään. isoisä katosi ei tullut reissulta silloin kun piti.. isoäiti pinna pinkeenä teki sitä pitsiä ja sotki vereen se sitämukaa.
noita lakanoita mulla vielä 6 missä ne pitsit. puhekielessä sanotaan verilakanoiksi.
outoja ettei ne kulu eikä kauhdu. nimikirjaimet loistaa kuin just tehty.
niin ja ei. ei tullu isoisä takasin. ryssät vei.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 20:23:18

no os sinusta se kiinteistö on ainoa ok mitä jäi niin ok sulle.
odotan ko ite kuolet ja kakaras miettii ok mut se kiinteistä. dumpatkaa äkkiä kaikki kaatikselle tosta häiritsemästä myyntiä. sekö sun muistosi tähän maailmaan?

Lähettäjä: // 
Päivämäärä:   3.1.25 20:36:06

Sota-ajan eläneet on usein ”hamstereita” :(

Kun äiti kuoli, niin sovittiin siskon kanssa, että hän saa pitää äidin kaiken irtaimiston, kunhan huolehtii vuokra-asunnon tyhjäksi. Oma iso asunto oli onneksi myyty jo aiemmin.

Raskainta olis mulle ollut tehdä loppusiivousta yhdessä, ja taistella tavaroista. Totta on, että kaatopaikalle ei niin vain käydä kippaamassa ja asunto-osakeyhtiössä talousjätteeseen ei voi sohvaa työntää, eli rojusta eroon pääseminen maksaa aikaa ja rahaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 20:48:37

Aloittajapisteelle; ei minua kiinnostanut äidin kiinteistöt ja romut, minulla oli jo omat kiinteistöt ja romut, mutta koska en ole elänyt kuplassa ja minulla oli sisaruksia, jouduin siihen myllyyn osallistumaan ja välit huononi ilman järkevää syytä, joita sitten varmaan viimeiset ajat joudutaan korjailemaan. Tai saavat korjailla keskenään.
Ja kyllä, perijäni ovat myös arkeaan eläviä ihmisiä ja jätän mahdollisimman vähän raivattavaa niille.
Koska aion jättää oman merkkini jäljestä tuleville siinä, että kun tällä muorilla pää kaatuu, ei tarvinut muuta kuin sammuttaa yhdestä nätistä kodista valot.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 21:02:00

no niin. siitäpä se hyvä aloittaa oma kuolinsiivous kuten aloittaja jo aloitti.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   3.1.25 22:44:55

Älkää nyt ihmiset ainakaan vanhoja valokuvia hävittäkö jos teillä sukua vielä jäljellä. Nehän ovat ihan todella arvokkaita aarteita nylyaikana lun kaikki kuvat vaan jää jonnekin pilvewn. Vielä kun vielä kirjoitatte taakse ketä kuvassa on ja mahdollisesti vuosikymmen/vuosiluku ja paikka missä kuva otettu.

Kamalaa jos menisi meidän suvun kuvat roskikseen. Ehdottomasti talteen haluaisin ne.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 23:32:06

veli oii viimeinen ja nyt hänkin mennyt. pitäisikö sääsää kuvat lapsille jotka vain onnellisia et johan lähti.
ei ne tiedä mitään mistään eikä äidin paskapuhet auta.
valehtlee mitä valehtelee. suurin pelko hällä että selviää että toinen lapsista ei ole vejleni. minä tiedän ja hänkin tietää minun tietävän.
olen niin väsynyt tähän kieroiluun ja kiillottamiseen.
oman ns perintöni olen päättänyt jo. kaverin kiva poika jolla ei eväitä elämään. isä täysmulkku. äiti muuten vaan epänormalintyhmä. aina ihmetellyt miten kaks noin paskaa voi saada noin fiksun lapsen.
ei häntäkään tän paikan historia, taoi mun sukuni kiinnosta, mut ainakin enee tarpeeseen.

Lähettäjä: cc 
Päivämäärä:   3.1.25 23:40:25

Kuulunee elämään, että omiin vanhempiin ja ehkäpä isovanhempiinkin on hyväkin ottaa "pesäero". Mutta uskoisin, että enemmistöä alkaa omat juuret kiinnostaa ennemmin tai myöhemmin. Itseäni alkoi kiinnostaa jossakin vähän alle 4-kymppisenä. Isovanhempien vanhempien, heidän sisarusten ja heidän vanhempiensa historia ja elämä on todella kiinnostavaa. Eikä siinä merkkaa mitään, onko joku lapseton; hänen elämänsä on vähintään yhtä mielenkiintoista ja kunnioitettavaa ellei jopa enemmänkin kuin "lapsellisten". Monesti kun tunnutaan ajattelevan, että ei ole jättää mitään perinnöksi, ellei ole lapsia - meistä jokainen kuuluu johonkin sukuun - ja moneen muuhunkin yhteisöön. Kaikkea ei tietty voi säilyttää, mutta kyllä minä ainakin uskon, että 2080-luvulla syntyneetkin vielä tulevat arvostamaan meistä jääneitä muistoja ja tietoja.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 23:55:33

no mutta ei mulla ole aikaa, olen kohta 80. mitö näille mauistoille, kuville tarinoille teen? on mulla piiloseinä minne kirjoitan välillä jotain, mutta ei se pelasta mitä omilta esivanhemmilta saanut.
kuolen niin ne tarinat kuolee mukana. eikö ne ole sitten sama polttaa jo pois koska ei tule päivää että ketään kiinnostaisi.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   4.1.25 16:35:02

Voi jumaliste mitä roinaa, jotkut hamsterit keräävät elämänsä aikana?

Lähettäjä: Huh huh 
Päivämäärä:   4.1.25 16:39:24

Me pakotimme anopin siivoamaan, koska hänen piti muuttaa pois mieheni omistamasta asunnosta. Kyllähän se huusi suoraa huutoa mutta pienellä avustuksella sai vähennettyä roinaa noin kahdella kolmasosalla. Voi luoja, että sitä tavaraa osasikin olla tyhjistä jauhelihapaketeista rikkinäisiin rullaverhoihin. Osa tavaroista oli säilytetty ulkonakin ja olivat aivan homeessa.

Lähettäjä: Huh huh 
Päivämäärä:   4.1.25 16:43:03

Ja ideanahan hänellä oli, että joku joskus tarvitsee. Meillekin oli vuosien varrella yrittänyt antaa todella vaarallisia vauvantavaroita, sitten haali esimerkiksi maidonvastikkeita kun me saimme vauvan. Ne vastikkeet olivat eteläikkunalla ikkunan ja verhon välissä säilössä, kun muualle ei mahtunut. Ja meidän lapset olivat vauvana täysimetyksellä...

Suklaarasioiden sisukset odottivat että niistä askarrellaan. Anoppi ei vain neljäänkymmeneen vuoteen osannut päättää, mitä niistä tulisi.

Lähettäjä: Nicolae Ceaușescu 
Päivämäärä:   4.1.25 16:50:47

Minulla meni kuolinsiivous vähän pieleen.
Ei se oikein hyvin ole onnistunut muiltakaan diktaattoreilta.

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   8.1.25 08:15:15

Up

Lähettäjä: Kolmas täti 
Päivämäärä:   8.1.25 08:33:56

Opetelkaa pliis raivaamaan sitä roinaa jo elinaikana ilman mitään megaraivauksia - kaikkea ei tosiaankaan tarvitse säilyttää ;)

Me asumme puolisoni lapsuudenkodissa maatilalla, ja täällä ovat nurkat täynnä roinaa jo edellisten sukupolvien jäljiltä. Omien lasten lelut ja vaatteet olen kaikki laittanut surutta kiertoon, kun yksinkertaisesti aitta ja vanha navetta tursuavat ennestään roinaa rikkinäisistä ruuveista lähtien. Ja nyt sitä "kuolinsiivusta" tehdään appivanhempien kotona - eli siirretään sieltä lisää roinaa meidän nurkkiimme.

Olen kyllä hyvä kiittämään roinasta sujuvasti ja kiikuttamaan sitten suoraan roskalavalle tai kierrätykseen, mutta puoliso tuntuu perineen vanhempiensa hilloamisominaisuuden eli roinaa kertyy silti lisää.

Itselläni tavarakaaoksen hallinnassa on auttanut kummasti se, että olen muuttanut lukuisia kertoja opiskelu- tai työpaikan perässä. Kun tarpeeksi monta kertaa perkaa ja pakkaa omaisuutensa, niin huomaa, ettei se tavara ehkä niin tärkeää olekaan. Omat ja lasten vaatekaapit käyn edelleen läpi vuosittain tai nakkaan kiertoon sitä mukaa, kun pieni tai käyttämättä jäänyt vaate tulee eteen.

Totta kai jotain muistoja saa jättää, kaikki eivät ole minimalisteja, mutta suurin osa varmasti hilloaa ihan tarpeetonta roinaa tai sitten säilyttää sitä huiskis paiskis niin, että roina vie turhaa tilaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 08:37:39

Maatilalla on paljon tavaraa jota "voi tarvita"
Tosin ei sisällä talossa, sisällä voi pitää yllä järjestystä kaapeissa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   8.1.25 09:18:23

Valokuvien merkitys on myös muuttunut: vielä 50-vuotta sitten valokuvat olivat harvinaisia ja niillä ikuistettiin ihmisiä ja ympäristöä. En tiedä mitä kukaan tekee nykypäivänä miljoonalla perheen lomamatkakuvalla. Mennyt maailma on ikuistettu nykyään todella hyvin ja säilytetty myös.

Lähettäjä: -. 
Päivämäärä:   8.1.25 11:08:47

Eihän kaikkea tarvitse säilyttää, mutta älkää tuhotko vanhoja valokuvia :( Laittakaa niihin mahdollisimman tarkat tiedot, keitä kuvissa on, mitä tapahtuu, missä ja milloin.
Vaikka teillä ei olisikaan enää sisaruksia tai muuta läheistä sukua, teillä voi silti olla jossain sukuhaarassa joku, joka olisi vanhoista kuvista kiinnostunut. Niillä saattaa olla merkitystä paikallishistorian tai vaikka ihan aikalaiskuvauksen kannalta. Olisiko paha juttu sekään, jos kuvat päätyisivät jonkun suvun ulkopuolisen haltuun?

Tietysti jonkinlaista karsintaa voi ja kannattaakin tehdä. Olin itse jokin aika sitten tyhjentämässä edesmenneen sukulaisen asuntoa. Osa hänen valokuvistaan oli kansioissa ja osa teettämisen jälkeen jätetty niihin sellaisiin paperikuoriin, koska niitä oli todella, todella paljon. Tiesin, että muutamat kauempana asuvat sukulaiset toivoivat saavansa kuvia esim. yhteisiltä lomamatkoilta ja sukukokoontumisista, joten kurkkasin kaikki läpi. Juu, olihan siellä niitä privaattikuvia. Minkä on kerran nähnyt...

Etenkään sota-ajan kuvia ja sitä vanhempia ei missään nimessä kannata tuhota, oli kyse sitten virallisista potreteista tai "kotiräpsyistä". Näitähän ihan kerätään ja olen itsekin ostanut jotain, vaikka ostamistani onkin harmillisesti puuttunut kaikki tiedot. Mulla on myös tallessa oman suvun valokuvia yli sadan vuoden takaa. Karmii ajatellakin, että skannaisin ne ja heittelisin roskiin. Olen kyllä skannannut tärkeimmät, esim. isoisovanhempien Amerikassa otetun hääkuvan viime vuosisadan vaihteesta.

Olen lapseton, enkä näin ollen tiedä, mitä kaikille kuville tapahtuu sitten kun mua ei joskus enää ole. Ehkäpä joku tuhoaa ne, koska ei tiedä keitä kuvissa on tai ei vaan välitä. Mutta mä en halua olla se, joka ne tuhoaa. En pystyisi elämään sen kanssa.

Lähettäjä: Puldokki 
Päivämäärä:   8.1.25 11:10:24

Mitä tarkoitat privaattikuvilla ja kerran näkemisellä?

Lähettäjä: -. 
Päivämäärä:   8.1.25 11:12:34

"Mitä tarkoitat privaattikuvilla ja kerran näkemisellä?"

Teepä villi arvaus.