|
Lähettäjä: ...
Päivämäärä: 2.1.25 23:06:31
Koiran elämään ihmisyhteiskunnan määrittämissä raameissa sisältyy usein sellaisia asioita, jotka eivät täysin vastaa sitä, mitä kyseinen eläinlaji tarvitsisi, joten tässäkin kysymyksessä joudutaan usein etsimään paras tarjolla oleva kompromissi. On punnittava eri asioita kokonaisuutena, mukaan lukien se, millainen on pennun syntymäkoti ja millaiseen uuteen kotiin se on menossa. Jos pentu on kasvattajan kotona melko yksipuolisissa oloissa ja ilman ulkoilumahdollisuutta ja jos uudella omistajalla on entuudestaan yksi tai useampi aikuinen koira, jotka suhtautuvat pentuihin ystävällisesti, pennun edun mukaista on siirtyä sinne suhteellisen aikaisin. Ei kuitenkaan miten aikaisin tahansa: alinta sallittua luovutusikää eli seitsemää viikkoa ei silloinkaan kannata alittaa.
Jos taas uudessa kodissa ei ole odottamassa pentuystävällisiä aikuisia koiria, pennulle on usein eduksi olla emonsa ja sisarustensa luona yhdeksän- tai kymmenvikkoiseksi tai sitäkin kauemmin. Tästä on kuitenkin vaikea sanoa ehdottomia viikkomääriä siitä syystä, että rotujen ja yksilöiden välillä on eroja. Synnynnäiseltä luonteltaan varovaisemmat yksilöt saattavat tarvita muita pidempiaikaista emon hoivaa kehittyäkseen luottavaisiksi ja tasapainoisiksi koiriksi. Eri rotujen vaaranvälttämiskäyttäytymisen käynnistyminen tapahtuu eri ikävaiheessa. Tarkkaa ikää ei ole tutkimuksisa vielä järjestelmällisesti kartoitettu kuin melko harvoilta roduilta, mutta monilla kasvattajilla on käytännön kokemusta sitä, että heidän omalla rodullaan on tietyssä iässä vaihe, jossa pennut alkavat "nähdä mörköjä". Useilla roduilla tämä vaihe ajoittuu parin kuukauden ikään tai vähän sen jälkeen. On jonkin verran viitteitä siitä, että pennun on hiukan hitaampaa sopeutua kodinvaihdon aiheuttamaan maailmanmullistukseen silloin, jos se sattuu osumaan täsmälleen samaan aikaan kuin kyseisen rodun vaaranvälttämisen käynnistyminen. Silloin kun olot kasvattajan kotona ovat kunnolliset, on usein hyödyllistä lykätä pennun luovuttaminen tapahtumaan vasta sen jälkeen. Mikäli uudessa kodissa on odottamassa kissanpentu tai muu eläin, johon koiranpennun olisi tarkoitus sosiaalistua ja jonka lajisista eläimistä
sillä ei ole kasvattajan luota kokemusta, on usein hyvä hyödyntää pennun sosiaalistumisen herkkyyskauden viimeiset viikot tähän eli srtää pentu uuteen kotiin esimerkiksi kymmenen viikon iässä. Muussa tapauksessa voi hyvin antaa pennun hyötyä emostaan ja sisaruksistaan sosiaalistumisen herkkyyskauden loppuun eli runsaan kolmen kuukauden ikään.
Jos kasvattajan luona on koira- ja ihmisseuraa, tilaisuus päästä ulkoilemaan ja muilta osin monipuolinen elämä, mikään luovutusikä ei ole liian myöhään. Koira muodostaa uuteen omistajaansa yhtä syvällisen suhteen riippumatta sitä, kuinka monen kuukauden iässä se on häneen tutustunut. Tutkimuksissa on osoittautunut perättömäksi vanha uskomus, että varhain emostaan erotetut pennut kintyisivät uuteen omistajaansa enemmän kuin vanhempana luovutetut. Vastaavasti aikuinenkin kodinvaihtaja kiintyy uuteen omistajaansa syvästi - ja usein nopeammin kuin mitä uskaltaa uskoa edellinen omistaja, joka joutuu harkitsemaan vaikeaa luopumispäätöstä.
* teksti lainattu teoksesta Millaista on olla koira? Kirjoittajana Helena Telkänranta.
Suosittelen lukemaan koko kirjan.
|