Kirjoita uusi viesti  |  Alueen etusivu  |    |  Etsi  Alas ⇓   
  Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: pikaruokaa?????? 
Päivämäärä:   2.1.25 14:43:00

Jokainen saa syödä mitä haluaa, mutta olisi silti mielenkiintoista tietää, mikä saa keski-ikäisen ihmisen haluavan vain pelkkää pikaruokaa, päivästä toiseen.

Kun nyt oli tämä jouluaika kaikkine erilaisine ruokineen, joissa luulisi jokaiselle olevan jotakin sopivaa, eräs kuitenkin haikaili jatkuvasti, että kohta pääsee mäkkäriin ja kun oli siellä käynyt, ihmetteli kun oli ollut niin vähän ihmisiä vaikka luulisi, että jouluruokien jälkeen ihmiset haluaisivat jo "syödä kunnolla". Muutenkin ruokavalionsa koostuu vain mäkkäriaterioista, kebabeista, pizzoista jne. Ns. tavallinen ruoka ei kelpaa, kun "kaikki maistuu samalta eikä miltään". No pikaruokahan onkin tunnettua makuelämysten vuoksi.

Sinänsä minulle on se ja sama, mikä kenenkin ruokavalio on, mutta siinä missä ihmetellään esim. salilla treenaavien kana-riisi-punnitaan kaikki-ruokavaliota, niin kyllä tuokin on kohtuullisen erikoinen. Mikä saa ihmisen makuaistin ja -mieltymykset tuollaiseksi kun pikaruokahan todellakaan ei maistu miltään muulta kuin suolalta ja rasvalta?

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 14:45:02

Minäkin olen ikäni puolesta aikuinen, mutta totta hemmetissä syön mielummin mäkkäriä kuin makaronilaatikkoa.

Ja kerron salaisuuden: kaikki eivät pidä jouluruoasta. Monissa paikoissa kun se jouluruoka on tasan laatikoita, kinkkua, perunaa ja rosollia. Ehkä graavilohta.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 14:45:42

No en menisi sanomaan että jouluruuassa olisi kaikille jotakin. En itsekään siitä tarjoilusta oikein mitään hyvää löydä, vaikka ruokavalioni ei koostukkaan pikaruuasta.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 14:47:29

Itsellä oli nuorempana pikaruoka sesonki, taisin koko syksyn syödä pelkkää pikaruokaa, sitten tuli raja vastaan ja syön niin vähän pikaruokaa kuin mahdollista näin monia vuosia myöhemmin.

Ehkä siinä sit on addiktio eikä yhtään osaa laittaa omia rajoja tai ajatella terveyden puolesta. Tai ihan tiedoton mitä nuo pikaruoat sisältää.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 14:48:09

”Ehkä siinä sit on addiktio eikä yhtään osaa laittaa omia rajoja tai ajatella terveyden puolesta. Tai ihan tiedoton mitä nuo pikaruoat sisältää.”

Tai sitten ei vaan kiinnosta?

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Allergiat 
Päivämäärä:   2.1.25 14:51:36

Työkavereiden mielestä olen varmaan tällainen roskaruuan syöjä.

Meidän kaupungissa ainoat lounasvaihtoehdot ovat kuitenkin (terveelliset) buffetlounaat tai pikaruokapaikat. Löytyy toki a la carte lounaitakin, mutta niihin ei lounari riitä eikä 30 min lounastauolla ehdi saada tilattua ruokaa JA syödä sitä.

Pikaruokapaikoissa tietää mitä saa ja ruoka-aineet, joille on allerginen, on helppo jättää pois.

Buffet-lounaspaikat ovat allergiselle kauhistus. Henkilökunta ei tiedä, mitä ruuat sisältävät (esim. onko ruuassa paprikaa on ylivoimainen kysymys) ja vaikka joku ruoka sopisikin omaan ruokavalioon, todenäköisesti sopivaan ruokaan on viereisestä astiasta kulkeutunut ei-sopivaa ruokaa.

Kotona syön normaalia kotiruokaa, mutta ne 2 toimistopäivää / viikko ovat yleensä jotain roskaruokaa (subway, mäkkäri/hese, pizzeria).

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: m 
Päivämäärä:   2.1.25 14:52:04

"Rasvainen ruoka saa aivomme tuottamaan endokannabinoideja, marijuanan lailla vaikuttavia molekyylejä, jotka aktivoivat mielihyväkeskuksen ja aiheuttavat euforisen olotilan. Sokeri taas polkaisee mielihyväkeskuksen kierroksille suoraan, ilman endokannabinoideja."

https://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mieli/liian_hyva_maku_koukuttaa_ja_lihottaa

Kyllä tuon itsekin huomasin, kun parikymppisenä söin enemmän rasvaista ruokaa ja sipsejä jne., että mitä useammin sitä söi, niin sitä enemmän teki sitä mieli. Nyt kun syön mäkkärisapuskaa ehkä kerran vuodessa, niin tulee lähinnä hirveä ähky ja huono olo.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 15:04:01

Täytyy myöntää, että itsekin hain mäkkäristä ruokaa heti joulun jälkeen. Jouluruoka ei todellakaan ole kaikkien mieleen, ja mulle ainakin tekee tosi inhottavan raskaan olon, vaikka sitä söisi vain vähän. Kaksi päivää jouluruokaa syötyäni totesin, että ensi jouluna en osta mitään joulusafkaa kotiin, riittää että syön sitä töissä sen kerran.

Ja pikaruokaa tulee syötyä monesti siksi, että ensinnäkin se maistuu hyvältä ja toiseksi se on nopeaa hakea jostain. Mielelläni söisin suurimman osan viikosta jossain a'la carte ravintolassa, mutta valitettavasti mun lompakkoni on asiasta eri mieltä. Tällä hetkellä jaksaminen ja omat kokintaidot ei riitä kovin kummoiseen kotona tehtyyn ruokaan, joten näillä mennään.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.1.25 15:04:06

Aloituksen mukaan pikaruoan syöjälle ei kelpaa mikään muu kuin pikaruoka ja jouluruoka oli esimerkkinä oletettavasti siksi, että useimmilla jouluna ruokavalikoima on niin laaja, että jokaiselle varmasti löytyy jotakin ja useimmille paljonkin.

Pikaruokahan on oikeasti täysin turhaa, energiaköyhää ja epäterveellistä moskaa. Muutaman kerran vuodessa tulee itse käytyä juurikin mäkkärissä, hesessä tai burgerkingissä, ennen ei sitäkään, mutta nykyään kun voi vaihtaa aterian osia salaattiin ja parempiin juomiin kuin hanalitkut, sen hampparin voi sydä kun muu on ok ravintoarvoltaan. Mutta ne jotka sitä koko ajan syövät, ovat niitä joiden makuaisti on muokkaantunut juuri sen syömisen myötä ja siksi mikään muu "ei maistu miltään". Varmaan syynä on myös sama kuin lihomisessa; joillakin ihmisillä makuaisti suosii suolaa, makeaa ja rasvaa, varsinkin yhdessä. Jos sitten ei ole mielenkiintoa ja kykyä hillitä itseään vaan kaikkiea on saatava "koska mä haluan" niin sitten se on niin.

Toki tottumus sinänsä on olennainen asia; itselleni mäkkäri on tosiaan vain halpaa ja nopeaa shoppailu"ruokaa", kahvilakäyntiin vertautuvaa. Ei sinne syömään mennä tyyliin mitä tänään syötäisiin, no mennään mäkkäriin.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 15:09:06

Itse en välitä pikaruoasta pätkääkään ja minun on todella vaikea ymmärtää, miksi aikuinen ihminen haluaa sitä viikoittain syödä. Eihän se maistu juuri miltään.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   2.1.25 15:17:48

Jouluruoat ovat yhtä suolaa, kermaa ja voita pääosin, eipä ne mitään terveysruoka ole kellekään nekään. Perinteiset jouluruoat eivät ole oma juttuni. Syön, jos tarjotaan, mutta kun ennen joulua katselet töissä viikkotolkulla jouluruokia, niin jouluna syön kiitos jotain ihan muuta.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: o 
Päivämäärä:   2.1.25 15:19:01

"Eihän se maistu juuri miltään."

Toisaalta se maistuu myös kaikki samalta :D

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Duoda 
Päivämäärä:   2.1.25 15:28:25

"Jouluruoat ovat yhtä suolaa, kermaa ja voita pääosin, eipä ne mitään terveysruoka ole kellekään nekään."

Oletko kuullut, että ruoat voi tehdä ilman kovaa pahanmakuista rasvaa, kuten tavallista kermaa ja voita? Kinkullekin on olemassa kevyempiä vaihtoehtoja eikä juustoja ole pakko syödä. Suolan määrään voi vaikuttaa itse valmistaessaan ja jos ostaa valmiina, sen voi tarkistaa pakkauksesta, samoin kuin rasvan. Jouluruoat ovat todella kevyitä ja kasvispitoisia jos ei niistä rasvaisia ja pahanmakuisia asioikseen tee.

On muuten erikoista, kuinka paljon niin täällä kuin irl ihmisiä ärsyttää se jos ei pidä ns. mätöstä. Minun puolestani muut saavat syödä vaikka aamiaseksi mäkkäriaterian, lounaaksi pitsan ja illalliseksi kebabin enkä kommentoi asiaan mitään, mutta vastaavasti minulla on samanlainen oikeus olla syömättä ja syödä mitä haluan ilman kommentointia. Se vain ei toimikaan niinpäin.

Moni pikaruoan syöjä ei kuitenkaan vaikutakaan olevan niin ok ruokavalionsa kanssa kun sitä on monella niin kova tarve puolustella, vaikka kukaan ei edes arvostele. Mutta arvosteluksi koetaan sekin jos kaveri ottaa salaatin eikä megajättimajoneesipekoni-ateriaa.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Nika 
Päivämäärä:   2.1.25 15:36:12

Sellaista sen on ja sitten ihmetellään kun kansa lihoaa ja verenpaineet, kolesterolit ym on koholla...

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 16:04:01

No jos ei jaksa itse tehdä mitään, hienot ravintolat ja wolttaus kallista, jäljelle taitaa jäädä ne edulliset hampurilaispaikat. Aika tyyriiksi tulisi, jos syö aina jossain ravintolassa, kun se kunnon annos lounasaikaan on 14 e. Ja jos illalla syö uudestaan. Toisaalta jos vetää purilaista 7 päivänä viikossa, luulisi, että siihenkin kyllästyy.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   2.1.25 16:28:31

"No jos ei jaksa itse tehdä mitään, hienot ravintolat ja wolttaus kallista, jäljelle taitaa jäädä ne edulliset hampurilaispaikat."

Kauppojako ei palvelutiskeineen ja valmisruokineen ole olemassa? Parempia nekin kuin joku mäkkäri. No makuja on monia niin ruoan kuin muunkin suhteen, joten jos haluaa ison mahan, paksut sellureidet ja löllön jättiperseen niin silloin mäkkäri on toki oiva valinta :D

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: sivusta 
Päivämäärä:   2.1.25 16:33:31

Onko tämä aikuinen henkilö joku parikymppinen "aikuinen" vai oikeasti aikuinen peräkammarinhenkilö tai elämänhallintaongelmainen, jos siis todellakin syö päääasiassa vain pikaruokaa? Muutkaan elämäntavat eivät liene ns. normaalit? Hänellä on varmaan muitakin ongelmia kuin huono ruokavalio ja jos ne kohenee, kohenee varmaan tuo ruokavaliokin.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Pii 
Päivämäärä:   2.1.25 17:45:33

Tottumus ja tapa. Ihminen on niiden orja.

Suolan ja rasvan yhdistelmä on koukuttava. Harva söisi kuivia perunaviipaleita, mutta kun niihin lisätään reilusti rasvaa ja suolaa, niin useat syövät hyvällä halulla.

Yleensä aikuinen on tietoinen terveys näkökohdista, moni ajattelee myös painoaan. Silloin sitä ruokavaliota ajattelee tarkemmin. Kun ihminen opettelee syömään kasviksia, marjoja ja hedelmiä, niistä oppii pitämään. Jossain vaiheessa runsas rasva ja suola menettää viehätyksensä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 17:53:06

Antakaa nyt hittolainen ihmisten syödä just silleen miten niitä huvittaa. Te voitte syödä sitä terveellistä jouluruokaanne ja puputtaa pelkkää salaattia ihan miten paljon tahdotte.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   2.1.25 18:01:39

Duoda, puhuin nyt niistä perinteisistä jouluruoista, terveysruokaa ne eivät ole. Eivät laatikot, kinkut, juustot, suklaat, bilinit jbe, mitä monien ruokapöytään kuuluu.

En itse ole erityinen pikaruoan ystävä (pizzaa lukuunottamatta), mutta josko jokaiselle annettaisiin ruokarauha. Syö sitten mitä syö.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 18:48:18

Tänäänkin käytiin työkaverin kanssa kebulassa 8-0

Otin falafel pitan: pitaleipä täynnä salaattia, kurkkua tomaattia ja falafelia. Juu, on kastikkeet ja falafelit uppopaistettu. Mitä sitten?

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: öh 
Päivämäärä:   2.1.25 20:01:09

No ihan vaan siksi kun nykypäivän aikuiset ei osaa laittaa ruokaa itse. Pika ruoka on sellaista että sen saa valmiina kun tilaa siihen ei mene kallista PELIAIKAA.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Veeras 
Päivämäärä:   2.1.25 20:01:26

Oon olosuhteiden pakosta syönyt aika paljon mäkkäriä, subia ja pizzaa viime vuosina (esim kun avustajan tekemä ruoka mennyt pilalle tai avustaja/minä sairastunut jne). Ei ollut kivaa se. Kallistakin! Mutta valmisruokia mitä pystyis Wolttaan ihan kaupasta, ei ole kovin paljoa sellasia mitkä sopii itselle. Näistä alussa mainituista pystyy kaikista tilaan sellasta, mikä ei ärsytä mun vatsaa. Kun ei päässyt asunnosta ulos omin avuin eikä pystynyt ite tekeen mitään ruokaa niin onhan noi ollut pelastus. Toinen vaihtoehto olisi ollut ranskalaiset ja kalapuikot uunissa, mutta mun kunto ei aina antanut periksi niitäkään laittaa (ja toisaalta niihin myös ehti kyllästyyn).

Ja kyllä täytyy sanoa, että aika paljon on vähentynyt tuollasten syönti nyt, kun pystyy jo itekin tekeen ruokia. En pystyisi minä kyllä elään roskaruuilla pelkästään, alkaa jo parin peräkkäisen päivän jälkeen tulla korvista ulos. Mun mielestä maistuvat ihan hyvälle silloin tällöin kyllä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 20:49:52

” No ihan vaan siksi kun nykypäivän aikuiset ei osaa laittaa ruokaa itse. ”

Ja siihenhän syynä on ihan puhtaasti te äidit ja isät. Ei ole opetettu laittamaan ruokaa.

Minä osasin omilleen muuttaessa tasan tarkkaa tehdä pikanuudelit ja keittää pastaa. Koskaan en kotona osallistunut ruoanlaittoon, eikä äiti (tai isä) sitä mulle opettanut. Oma äiti on vielä oikein hyvä laittamaan ruokaa ja tekee paljon erityyppisiä ruokia. Saakelin raskasta nyt ”aikuisena” opetella ihan jauhelihakastikkeesta, lasagnesta ja makaronilaatikosta lähtien kaikki. Ja sitten vielä jos joskus haluaisi jotain erikoisempaa tai parempaa!! Esimerkiksi kalaa en ole uskaltanut ostaa, koska se on kallista ja tympäsee jos menee pilalle.

t. 25v

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 21:37:10

"Ja siihenhän syynä on ihan puhtaasti te äidit ja isät. Ei ole opetettu laittamaan ruokaa.

Minä osasin omilleen muuttaessa tasan tarkkaa tehdä pikanuudelit ja keittää pastaa. Koskaan en kotona osallistunut ruoanlaittoon, eikä äiti (tai isä) sitä mulle opettanut. Oma äiti on vielä oikein hyvä laittamaan ruokaa ja tekee paljon erityyppisiä ruokia. Saakelin raskasta nyt ”aikuisena” opetella ihan jauhelihakastikkeesta, lasagnesta ja makaronilaatikosta lähtien kaikki. Ja sitten vielä jos joskus haluaisi jotain erikoisempaa tai parempaa!! Esimerkiksi kalaa en ole uskaltanut ostaa, koska se on kallista ja tympäsee jos menee pilalle.

t. 25v"

Aamen, samassa veneessä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 21:42:13

"” No ihan vaan siksi kun nykypäivän aikuiset ei osaa laittaa ruokaa itse. ”

Ja siihenhän syynä on ihan puhtaasti te äidit ja isät. Ei ole opetettu laittamaan ruokaa."

Ja höpöhöpö. Aivan hyvin voi opetella itse tekemään ruokaa. Minun lapsuudenkotini ruokavalio muodostui pääasiassa saarioisen valmismakaronilaatikosta ja -jauhelihaperunasoselaatikosta, roiskeläppäpizzoista, valmishamppareista ja muroista. Kotoa 16-vuotiaana muuttaessani en halunnut enää nähdäkään eineksiä, ja aloin heti tekemään ruokani itse. Hieman piti opetella kasvisten syömistä, mutta ai että nekin ovat nykyään herkkua! Myös pikaruoka maistuu, 1-3 kertaa kuukaudessa. En usko että tuo määrä on vielä turmioksi, reissussa jos joutuu syömään useampana päivänä niin tulee toviksi tauko kun ei enää uppoa.

Mutta niin, perinteisistä jouluruuista ei löydy välttämättä mitään sellaista herkkua, mitä itse tykkäisin syödä. Riisipuuro, suklaa, poronkäristys ja lämminsavulohi joo, mutta eipä niillä mielellään kahta päivää pitempään kitkuttele. Etenkään kun kaksi viimeksimainittua ei ole itsestäänselvyyksiä joulupöydässä..

T. 30v

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 21:46:30

” Aivan hyvin voi opetella itse tekemään ruokaa. ”

Juu tottakai voi ja sitähän tässä koko ajan opetellaan. Lähtökohdat olisi vaan ihan erit, jos olisi pienestä pitäen ollut siellä keittiössä mukana ja omilleen muuttaessa olisi osannut edes sen jauhelihakastikkeen tehdä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 21:56:58

Siis kyllä mä ainakin söisin pelkästään pitsaa, hamppareita ja ranskiksia loppuelämäni, jos se ei olisi epäterveellistä ja lihottavaa. Mutta kun on, niin täällä sitä jyrsitään parsakaalia ja kalaa ja siitä on nautinto kaukana.

Ei kyllä laatikoitakaan kärsi kuin yhtenä päivänä vähän maistella.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 21:57:41

Netti on täynnä ohjeita, oikein kädestä pitäen näytetään videolla miten tehdään. Ei pitäis olla mikään Amerikan temppu, kun porukka korjaa autojaan tutoriaalien avulla.

Lopettakaa se vanhempien syyttely!

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Hyöh 
Päivämäärä:   2.1.25 22:03:33

Kyllähän siinä tossua saa laittaa toisen eteen ja vauhdilla jos meinaa pikaruualla (hamppari,pizza..) pitää itsensä jossain kuosissa.

Kyllä minäkin voisin joka päivä syödä Hesessä tai Burgerkingissä jos olisi kulutus kovaa ja rahaa piisaisi, kyllä ne maittaa. Mutta vaatisi kyllä kasvistakin kylkeen. Hanalitkuissa on monessa paikassa nykyään se että sieltä saa perussoodaa. Laitan limpparia alle puolet ja loput soodavettä, paljon parempaa kuin vtun makea limu.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 22:08:25

Vanhemmathan ovat lapsensa kasvattaneet. Kuinka olisi kasari (tai aiempi) kakskymppinen osannu tehdä ruokaa, jos kotona ei olisi opetettu? Ei siihen aikaan ollu YouTubea. Vai onko edellinen piste vanhempi, joka nyt hoksasi että jäi jälkikasvulle jotain paljonkin opettamatta? Lapsilla kun nykyään on kotonakin vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Monihan ei osaa nykyään pyykkikonettakaan laittaa. Mutta nykyvanhempi, kuten piste, sanoo että kato video netistä ;)

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Niin 
Päivämäärä:   2.1.25 22:16:05

Juurikin riippuvuus, keho on opetettu tähän. Googlettamalla löytyy useampikin tutkimus aiheesta. Suolistobskteerit oppii "vaatimaan" sitä mitä niille opettaa tai antaa. Kun tarpeeksi kauan antaa pelkkiä vihanneksia, kalaa jne. kasvisruokaa, sitä alkaa tehdä mieli. Jos kehon on opettanut pikaruokaan niin sitten niin.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   2.1.25 22:24:58

"Vanhemmathan ovat lapsensa kasvattaneet. Kuinka olisi kasari (tai aiempi) kakskymppinen osannu tehdä ruokaa, jos kotona ei olisi opetettu? Ei siihen aikaan ollu YouTubea. Vai onko edellinen piste vanhempi, joka nyt hoksasi että jäi jälkikasvulle jotain paljonkin opettamatta? Lapsilla kun nykyään on kotonakin vain oikeuksia, ei velvollisuuksia. Monihan ei osaa nykyään pyykkikonettakaan laittaa. Mutta nykyvanhempi, kuten piste, sanoo että kato video netistä ;)"

Minä olen tämä piste, ja ysärilapsi, kuten hienosti huomasit. Ja ei, siltikään en ole opetellut ruuanlaittoa youtubesta, vaan kotitalouden kirjaa käyttäen alkuun, ja siitä siirtyen googlen ihmeelliseen maailmaan. Kuten se kasarilapsikin on varmasti tehnyt, ja vanhemmatkin. Jos väittää että ei osaa tehdä ruokaa koska vanhemmat ei ole opettaneet, se on puhdasta laiskuutta ja saamattomuutta, kun tietoa on ja on nykyisten aikuisten aikana aina ollut tarjolla erittäin paljon ja ilmaiseksikin.

En edelleenkään jaksa katsoa mitään youtubevideoita kun ovat niin aikaa vieviä, ja mieluiten käyttyäisin edelleen kirjoja, kun ohje olisi kätevästi koko ajan näkösällä. Mutta en todellakaan jaksa raahata kirjoja (yksi ohje sieltä, toinen täältä), joten netin aikakaudella käytän pääasiassa nettiä. Nykyvanhemmuudestani kun olet kiinnostunut: lapseni ovat mukana ruuanlaitossa pienestä pitäen, 2v ja 4v ovat hyvinkin touhukkaita kokkeja.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: sennu 
Päivämäärä:   2.1.25 22:43:18

"puhuin nyt niistä perinteisistä jouluruoista, terveysruokaa ne eivät ole. Eivät laatikot, kinkut, juustot, suklaat, bilinit jbe, mitä monien ruokapöytään kuuluu."

En kyllä tiedä, miten jouluruokasi teet tai miten tehtyjä joudut syömään, mutta ei minun laatikoissani ole mitään kermoja tai voita (ei ole myöskään kaupan valmislaatikoissa). Kalorimäärä laatikoissa on n. 100kcal, joten jos ottaa esim. 100g jokaista laatikkoa, se tekee vasta 300kcal. Kinkkua emme syö, mutta jos söisimme niin ei sekään kovin kaloripitoista ole kun eihän kukaan mitään läskiä siitä syö. Kalkkunan kalorit on n. 150, joten parisataa grammaa kalkkunaa tekee 300kcal. Siihen sitten jotain vihanneslisukkeita ja salaatteja sanotaan vaikka 100 kalorilla, jolloin ollaan 700kcal annoksessa.

Verrataan mäkkiin; pelkkä tuplahamppari 750kcal, siihen ranut 330kcal ja cola 160kcal = n. 1240kcal. Tai pelkkä normaalikokoinen special opera-pizzan 1100kcal.

Että olet kyllä oikeassa, on nuo jouluruoat todella kaloripitoisia ja epäterveellisiä, kasviksia enimmäkseen, ehdottomasti kannattaa välttää ja mennä vaikka mäkkiin.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.1.25 23:11:09

Ja kerron salaisuuden: kaikki eivät pidä jouluruoasta. Monissa paikoissa kun se jouluruoka on tasan laatikoita, kinkkua, perunaa ja rosollia. Ehkä graavilohta.
__________<<<

Jep. En pidä jouluruoista ja ne tekevät tunkkaisen olon, koska niistä puuttuu tuoreet kasvikset. Kaikki on joko uunissa haudutettua tai säilykepurkista kaavittua. Ei kiitos. Ennemmin se mäkkärin hamppari, jossa on edes jotain tuoretta.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Muahaha 
Päivämäärä:   2.1.25 23:19:00

"Ennemmin se mäkkärin hamppari, jossa on edes jotain tuoretta."

Siinä sitä onkin tuoretta, ihan kokonainen tomaatinsiivu tai salaatinlehden palanen. Ehkä jopa sipulinrenkulakin. Kyllä onkin tuoretta kasvista niin ettei enemmästä väliä.

Koskakohan olen viimeksi pikamättöä syönyt, taisi olla kesällä reissussa kun piti jotakin nopeasti saada. Silloinkin vaihdoin ranskalaiset salaattiin ja otin juomaksi vettä. En ole kokenut tarvetta uusintaan, mutta varmaan tulee jossakin vaiheessa taas käytyä jos vaihtoehtona on joku viinerikahvi tai meetvurstisämpylä.

Vaan sama se minulle, jokainen syököön mitä haluaa. Myös minä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: tjaah 
Päivämäärä:   2.1.25 23:23:05

En tiedä miksi, mutta pikaruokaa usein ja paljon syövät kyllä erottaa jo kaukaa. Ehkä siksi syövät siellä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Mimmi 
Päivämäärä:   2.1.25 23:24:31

Jos lompakko kestäisi söisin pelkkää pikaruokaa. Aina parempaa kuin kotiruoka. Niin ihanan herkullista, kokis kyytipoikana.

T 42v

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   2.1.25 23:33:46

"Aina parempaa kuin kotiruoka."

Riippuu kotiruoasta, ei ole kummoista kotiruokaa ja kummoinen tekijä jos mättö maistuu paremmalta.

Tosin jos en osaisi tai puolisokaan osaisi tehdä kotiruokaa, niin söisin ihan oikeissa ruokaravintoloissa, en todellakaan missään muovitarjotinpaikoissa syöden käsin paperissa olevaa höttösämpylää ja rasvaista täytettä ja pahvimukista hanajuomaa juoden, likaisissa pöydissä ulkovaatteet päällä penskojen mekastaessa ympärillä. Mutta toki jos kyseinen ympäristö miellyttää ja on parempi kuin kotona niin ei kai siinä. Eihän kaikilla ole muijana fitnessmissiäkään, jotkut tyytyy vähempään.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   2.1.25 23:51:05

Siinä sitä onkin tuoretta, ihan kokonainen tomaatinsiivu tai salaatinlehden palanen. Ehkä jopa sipulinrenkulakin.
_________

Niin, edes jotain tuoretta.
Niissä perinteisissä jouluruoissa ei ole edes tuota vähää, ajattele.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   2.1.25 23:59:21

Mä en ymmärrä miten niihin ei kyllästy. Itse vedän joskus viikolla eka mäkkäriä, sit kebabbia ja sit loppuviikosta vaikka pizzaa ja sen jälkeen ei taas hetkeen tee mitään noista mieli. Jos vetäis kuukauden putkeen pelkkää mäkkäriä, niim luulis et kyllästyis!

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Muahaha 
Päivämäärä:   3.1.25 00:11:03

"Niissä perinteisissä jouluruoissa ei ole edes tuota vähää, ajattele."

Enemmän minä ajattelen sitä, kieltääkö joku sinua tekemästä salaattia joulupöytään vai onko sinulla joku suvussa kulkenut velvoittava perinne, joka määrää mitä siinä pöydässä pitää olla. Jos siinä sanotaan, että läskistä siansivua ja kermaan tehtyä laatikkoa niin ne siinä sitten on eikä saa olla salaattia.

Ajattelen myös sitä, että jos vaihtoehdot kaikista maailman ruoista jouluna ovat kinkku ja kermaan tehdyt rasvalaatikot tai mäkkäri, niin jossakin on vikaa.

Jos nuo olisi ainoat vaihtoehdot ruokailulle noin ylipäätään ja vihannes tarkoittaisi paria siivua hampparin välissä, olisin varmaan vähintään 70-kiloinen tanttara ellen alkaisi tehdä metsätöitä tai urheilla paria tuntia joka päivä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 00:32:13

Eikö teille avuttomille teineille ole edes kotitaloutta koulussa opetettu? Kyllä se ainakin vielä vuosituhannen vaihteessa kuului jokaisen yläkoululaisen pakolliseen opintosuunnitelma.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Mimmi 
Päivämäärä:   3.1.25 04:12:18

""Aina parempaa kuin kotiruoka."

Riippuu kotiruoasta, ei ole kummoista kotiruokaa ja kummoinen tekijä jos mättö maistuu paremmalta."

Ei se taidosta ole kiinni, vaan siitä mistä pitää Vaikka olisi rahaa, en siltikään söisi ihan oikeissa ruokaravintoloissa, koska mättö on mielestäni parasta. Makuasioista ei voi kiistellä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: *Remontti Riku * 
Päivämäärä:   3.1.25 05:53:15

"Eikö teille avuttomille teineille ole edes kotitaloutta koulussa opetettu? Kyllä se ainakin vielä vuosituhannen vaihteessa kuului jokaisen yläkoululaisen pakolliseen opintosuunnitelma."

On varmasti opetettu, mutta moni tyttö on silloin iässä "yäk, yäk, en syö."

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: ? 
Päivämäärä:   3.1.25 06:20:21

Minusta on vain hyvä, että lapset otetaan mukaan ruoanlaittoon ja siivoukseen jne.
Tekemällä he oppivat. Tietysti on huomioitava se lapsen ikä ja mitä he pystyvät tekemään ja onnistuessaan he ovat innoissaan ja onnistuminen ruokkii kokeilemaan uusia asioita seuraavalla kerralla.
Ei se perusruoan kokkaaminen ole mitään ydintiedettä. Monet terveelliset ruoat syntyy yllättävän nopeasti, että turha vedota "pikaruoan" nopeuteen.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 06:31:53

Ei meidän kotsan tunneilla mitään ihmeitä loihdittu. Peruseväät oli teeleipä ja ruoka luokkaa makaroni ja jauheliha, jos opettaja ei muuta keksinyt tai saanut rahoitusta muihin aineksiin.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 06:36:27

Minua ei ole ikinä kiinnostanut millään tavalla ruoanlaitto, siksi en sitä laita. Syön suurinpiirtein suoraan purkista, joskus ulkona, pikaruokia ja eineksiä ja ihan hyvässä kunnossa olen pysynyt.
Kysehän on siitä, että saat siitä ruoasta tarvittavan ja kulutat sen pois. Ei kiinnosta myöskään tippaakaan, mitä muut syö, on suurempiakin ongelmia tässä maailmassa.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 06:40:05

” Netti on täynnä ohjeita, oikein kädestä pitäen näytetään videolla miten tehdään”

On kyllä. Joukossa on paljon erilaisia ohjeita erilaisilla sisällöillä ja sitten pitäisi vielä ymmärtää, että miten nämä erot vaikuttavat lopputulokseen. Ja osata sieltä valita se itselle sopivin ohje. Ja joskus soveltaa ohjetta.

Mun ruoat ovat lähinnä oransseja sekasotkuja. Lasagne ei pysy kasassa ja on vain oranssia sekasotkua, vaikka kuinka olen seurannut ohjetta.

Köksän tunneilla olen ollut kyllä mukana, tehnyt siellä ruokaa ja syönytkin niitä ruokia. Mutta enemmänhän nuo tunnit oli sellaista kavereiden kanssa pelleilyä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   3.1.25 10:59:43

Enemmän minä ajattelen sitä, kieltääkö joku sinua tekemästä salaattia joulupöytään
______<<<<

Ei kiellä, eikä minun joulupöydästäni löydy perinteisiä jouluruokia, minä kun en niistä niiden tunkkaisuuden vuoksi pidä. En siis joudu omasta pöydästäni karkaamaan mäkkäriin, mutta jos joutuisin perinteiseen joulupöytään syömään niin sellaisen jälkeen saattaisinkin kiepata mäkkärin kautta.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 11:50:53

"” Netti on täynnä ohjeita, oikein kädestä pitäen näytetään videolla miten tehdään”

On kyllä. Joukossa on paljon erilaisia ohjeita erilaisilla sisällöillä ja sitten pitäisi vielä ymmärtää, että miten nämä erot vaikuttavat lopputulokseen. Ja osata sieltä valita se itselle sopivin ohje. Ja joskus soveltaa ohjetta."

Ohjeen valinta toki on yksi juttu, mutta en ymmärrä mikä vaikeus on noudattaa niitä ohjeita. Ohjeen arvostelut ja kommentit kannattaa kurkata, jos ohje on huono tai siinä on jokin pielessä niin näkyy kyllä. Aloittelevan tai poropeukalon on turha ottaa ohjeeksi överivaikeaa ohjetta. Joskus menee kaikilla metsään, mutta se ei ole vakavaa, siitä on vain otettava opiksi.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   3.1.25 12:07:34

"Siis kyllä mä ainakin söisin pelkästään pitsaa, hamppareita ja ranskiksia loppuelämäni, jos se ei olisi epäterveellistä ja lihottavaa. Mutta kun on, niin täällä sitä jyrsitään parsakaalia ja kalaa ja siitä on nautinto kaukana."

Sama täällä, noin enimmäkseen. Näyttää myös että varsin täynnä ovat usein nuo pikaruokalat, nämä salaatinpurijat sekä rasvamätön ja limulitkujen vihaajat ovat runsaimmillaan netin keskustelupalstoilla :D

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:31:31

” Ohjeen valinta toki on yksi juttu, mutta en ymmärrä mikä vaikeus on noudattaa niitä ohjeita.”

Ohjeessa voi olla sellaisia ruoka-aineita/mausteita/muita vastaavia, joista en joko pidä tai osaa alkuunkaan käyttää. Tai sitten käytetty kalliita raaka-aineita, esimerkiksi naudan jauhelihan vaihdan aina sika-nautaan. Sitten on tuplamäärä rasvaa ja meni vtuiksi taas.

” Joskus menee kaikilla metsään, mutta se ei ole vakavaa, siitä on vain otettava opiksi.”

Niin, pitäisi vaan tietää, että mikä siinä meni metsään. Miksi lasagnesta tulee kerta toisensa jälkeen oranssia mössöä, jossa kaikki ainekset on vaan sekaisin?

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: ivar 
Päivämäärä:   3.1.25 12:36:56

Jos ei oo opetettu kuorimaan perunoita,pakkohan se on mennä pikaruokapaikkaan.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:38:28

” Jos ei oo opetettu kuorimaan perunoita,pakkohan se on mennä pikaruokapaikkaan.”

Perunat opetettiin kuorimaan, mutta ei keittämään. Lähes poikkeuksetta jää keskeltä raa’aksi. Tai sitten ne muussaantuu jo keittäessä tai sitten kattilassa on sellaista perunavelliä :DD

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:39:11

Jos ei osaa soveltaa, sitten ei kannata soveltaa. Soveltamisessa on aina riski, että menee mönkään. Se tatsi soveltamiseen tulee kokemuksen kautta, jotkut eivät sovella vuosienkaan jälkeen.

Paha sanoa miksi lasagnesi menee oranssiksi mössöksi, en tiedä ohjetta enkä sitä miten sen teit. Oliko maku jotenkin pielessä? Lasagnehan on aika mössöä, ei se ulkonäöllä koreile muutenkaan. Itse en käytä sika-nautaa mihinkään ihan vaan maun vuoksi, ja sitä ei taida kovin vähärasvaista ollakaan? Liikaa nestettä ja/tai rasvainen liha?

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:42:50

” Lasagnehan on aika mössöä, ei se ulkonäöllä koreile muutenkaan. ”

Äiti osaa tehdä nättiä lasagnea, jonka kerrokset säilyvät siihen asti, että itse haarukalla rikot ne. Äidin lasagnesta voit siis leikata veitsellä palasen ja kuljettaa sen kokonaisena palasena vaikka pelkän sen veitsen päällä. Minun lasagne on taas sellaista, että pitää tyyliin lusikalla kauhoa suuhun, eikä sitä todellakaan leikata veitsellä :D

Kyllä sitä nälkäänsä söi, mutta parempaa olen syönyt.

” Jos ei osaa soveltaa, sitten ei kannata soveltaa. Soveltamisessa on aina riski, että menee mönkään. Se tatsi soveltamiseen tulee kokemuksen kautta, jotkut eivät sovella vuosienkaan jälkeen.”

Niin. Miksi vanhemmat eivät opeta jälkikasvulleen ruoanlaittoa?

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:44:22

"Ohjeessa voi olla sellaisia ruoka-aineita/mausteita/muita vastaavia, joista en joko pidä tai osaa alkuunkaan käyttää."

Kokeilemalla oppii. Ja netissä on loputtomasti ohjeita, jos yhdessä ohjeessa on vaikka tomaattia ja sille olet allerginen, etsi toinen ohje. Googlata voi myös [ruoka-aine]ton [ruoka]. Minäkin olen ihan vaan kokeilemalla oppinut että en pidä mm. korianterista ja savupaprikasta. Useimmat ohjeet toimii kuitenkin jättämällä kys. mausteen pois, ja sen yhden ruuan menetys ei niin valtava asia ole.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:46:50

” Kokeilemalla oppii. ”

No oppii oppii, en ole muuta väittänytkään. Mutta voin sanoa, kun taas kerran teit jotain oranssia mössöä ruoaksi niin se big mac ateria tuntuu luksukselta sen jälkeen.

En ole ainoa nuori aikuinen, jolla on ollut hyvä lapsuus, mutta sitä ruoanlaittoa ei ole opetettu yhtään. Miksi? Mikä teitä äitejä ja isiä vaivaa?

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   3.1.25 12:48:50

"Siis kyllä mä ainakin söisin pelkästään pitsaa, hamppareita ja ranskiksia loppuelämäni, jos se ei olisi epäterveellistä ja lihottavaa. Mutta kun on, niin täällä sitä jyrsitään parsakaalia ja kalaa ja siitä on nautinto kaukana."

Kehittymätön makuaisti. Parsakaali maistuu tosi hyvälle siinä vaiheessa kun on mättäny kuukauden mäkkisafkaa. Mä luulen et se pakko tekee terveellisestä ruuasta "pahaa". Itselle on sallittua vetää sitä mäkkäriä ihan koska vaan ja kas ei tekkään mieli. Se mitä itseltään kieltää maistuu yllättäen parhaimmalta. Mä syön vain sitä mitä mieli tekee, jonain päivänä se on kattilallinen riisiä currykastikkeella, joskus kebabbia tai sit vaikka puuroa. Keho kertoo mitä se tarvitsee

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:50:47

” Keho kertoo mitä se tarvitsee”

Minun kehoni siis tarvitsee suolaa, rasvaa ja sokeria!

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:52:33

Luulen että äitisi lasagne on paljon kuivempaa, jos pysyy noin kasassa. Etenkin jääkaapista otettuna pysyy, mutta tosiaan vähennä nesteen määrää niin pysyy paremmin kasassa. Itse tykkään mehevästä ja kastikkeisesta lasagnesta joten en välitä kasassa pysymisestä, mutta makuja on monia. Toki ei se mitään mössöä ole minullakaan. Ja jos äitisi lasagne on hyvää, kysy häneltä ohjetta?

Miksi vanhemmat ei opeta kaikkea jälkikasvulleen? Minullekaan ei opetettu ruuanlaittoa, siivoamista, ei edes hampaidenpesua. Elämässä olisi päässyt paljon helpommalla jos vanhemmat olisivat opettaneet "kaiken", mutta en jaksa syyttää vanhempia enää asioista, jotka on mahdollista opetella vielä aikuisiälläkin. Toki haluan omille lapsilleni antaa parhaat mahdolliset eväät elämään, mutta näen etenkin ruoanlaitossa ne vanhemmat vain tekosyynä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Hannele 
Päivämäärä:   3.1.25 12:54:58

Mun ex oli kolmikymppisenä ihan järkyttävä pikaruoan syöjä. Syötiinkin ulkona monta kertaa viikossa. Arvatkaa tuliko kalliiksi ja arvatkaa, näkyikö vyötäröllä?! Kun sitten aloin laihduttaa ja laittaa ihan tavallista ruokaa kotona, niin tämä ei miehelle kelvannut, vaikka olen ihan hyvä ruoanlaittaja. Söi vähän ja sitten haki vähintään pakastepitsaa tms. Ja suuttui, kun minä en sitä pitsaa sitten halunnut...

Teille, jotka ette oikein osaa laittaa ruokaa suosittelen, että opettelette 5-10 ruokalajia hyvin ja kierrätätte näitä. Esimerkiksi

- Makaronilaatikko
- kesäkurpitsalasagne (juustokastiketta ei tarvita)
- kanawok, myös esimerkiksi katkaravut toimivat wokissa oikein hyvin
- kanakeitto kookosmaitoon tehtynä
- kirkasliemiset keitot (makkara/nakki/jauheliha)
- tonnikalarisotto/ohratto
- uunimunakas
- kinkkukiusaus

Tuossa on jo aika monipuolinen setti ja helposti tehtävissä kaikki :) Kun taito karttuu, niin noita voi sitten varioida.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 12:56:39

”Ja jos äitisi lasagne on hyvää, kysy häneltä ohjetta?”

Ja vastaus on: ”ei mulla mitää ohjetta oo”

Kuivaa se ei missään nimessä ole, ihanan mehevää vaikka pysyykin kasassa.

Ja ihan ohjeen mukaan olen nestettä laittanut ja nyt sitten pitäisikin alkaa soveltamaan??

Taidan tänään taas mennä mäkkäriin.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Ettämitähäh? 
Päivämäärä:   3.1.25 12:59:48

"Näyttää myös että varsin täynnä ovat usein nuo pikaruokalat, nämä salaatinpurijat sekä rasvamätön ja limulitkujen vihaajat ovat runsaimmillaan netin keskustelupalstoilla"

Aiheuttaako se ravintoarvoltaan köyhä rasvamättö ylipainon lisäksi myös epäloogista ajattelua? Vai millä logiikalla ihmettelet, että salaatinpurijat rasvamätön ja limulitkujen vihaajat EIVÄT käy pikaruokapaikoissa? Eikö tuo nyt ole itsestäänselvää??????

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 13:02:17

Vasta täällä yhdessä keskustelussa moitittiin makaronilaatikkoa, että se ei ole oikeaa ruokaa ja sillä tuhotaan erityisesti lasten makuaisti.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 13:04:10

Kuinka kauan aiotte syyttää äitiä siitä, ettei opettanut ruuanlaittoa? Ruokaa oppii laittamaan sitä laittamalla, aloittamalla helpoista ruuista, joilla niilläkin pärjää hyvin vaikka lopun ikäänsä, jos ei enempää kiinnostu.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: ////// 
Päivämäärä:   3.1.25 13:05:57

"Mun ex oli kolmikymppisenä ihan järkyttävä pikaruoan syöjä. Syötiinkin ulkona monta kertaa viikossa."

Ei oo todellista, pikaruokaloissa syöminen "ulkona syömistä" aikuiselle ihmiselle.

Jos mulla olisi 3-kymppinen aikuinen mies, joka puhuisi mäkkäreistä tmv "ulkona syömisenä" niin exähän se olisi. Ei vain siksi kun söisi mäkkärissä, vaan enemmän siksi, että pitäisi sitä "ulkona syömisenä". Sen ymmärtää, jos joku teini puhuu siitä "ulkona syömisenä", mutta aikuiselle ihmiselle se tarkoittaa vähän erilaista ympäristöä, vähän toisentasoista ruokaa ja vähän toisenlaista laatu- ja hintasoa (johtuen edellämainituista).

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 13:09:11

” Kuinka kauan aiotte syyttää äitiä siitä, ettei opettanut ruuanlaittoa?”

Todennäköisesti loppuelämäni.

”Ruokaa oppii laittamaan sitä laittamalla, aloittamalla helpoista ruuista, joilla niilläkin pärjää hyvin vaikka lopun ikäänsä, jos ei enempää kiinnostu.”

Juu pärjää toki makaronimössöllä koko elämän, mutta tuleehan se jo korvista ulos viikon jälkeen. Ja ehkä siinä hampurilaisateriassa kumminkin on enemmän ja monipuolisemmin ravintoarvoja kuin makaronimössössä. Siksi pikaruokalat ovat oivia vaihtoehtoja. ”Oikeaan ravintolaruokaan” ei ole varaa.

Ja tämä keskusteluhan lähti kommentista: ”No ihan vaan siksi kun nykypäivän aikuiset ei osaa laittaa ruokaa itse. ”

Taisi kalikka kalahtaa äideissä ja iseissä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Hannele 
Päivämäärä:   3.1.25 13:10:24

Ei oo todellista, pikaruokaloissa syöminen "ulkona syömistä" aikuiselle ihmiselle.

^ Oi, täällä olikin parempia ihmisiä paikalla! Tarkennan aiempaa lausuntoani siten, että emme todellakaan syöneet pelkkää mäkkäriä tai pitsaa, vaan haimme ruokaa myös ihan oikeista ravintoloista. Tosin niitäkään ei varmaan saa mainita, kun eivät olleet mitään fine diningia, vaan tyyliä Amarillo ja Rosso. ;)

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 13:45:02

"Kuivaa se ei missään nimessä ole, ihanan mehevää vaikka pysyykin kasassa.

Ja ihan ohjeen mukaan olen nestettä laittanut ja nyt sitten pitäisikin alkaa soveltamaan??"

En sanonut kuivaa, vaan kuivempaa. Eli ei niin paljoa nestettä, että olisi mössöä. Sanoit aiemmin, että vaihdoit (ainakin jossakin ruuassa) naudanjauhelihan sika-nautaan. Se rasva muuttuu nestemäiseksi kun lihan paistaa ja ruuan kuumentaa, minkä vuoksi sekin lisää sitä "nestettä" ruuassa.
Lisäksi nyt tuli mieleen, että ohjeissahan ei kerrota, minkä verran lasagnelevyjä kannattaa käyttää. Käytä enemmän - imevät enemmän nestettä itseensä. Niitä voi laittaa hieman lomittain, tai ohuempia kastikekerroksia, kummallakin vaihtoehdolla levyjä tulee käytettyä enemmän.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Ällö 
Päivämäärä:   3.1.25 14:38:49

Olen keskimääräistä parempi ruoanlaittaja. Silti minusta pizzallekin on aikansa ja paikkansa. Ei minusta pikaruoasta pitävä ole huonompi ihminen, eikä se poista sitä etteikö voisi nauttia laadukkaasta ruoasta. Se, jos pitää Rossoa/Amarilloa laadukkaana, on eri asia. Laadukkaita ne eivät ole, mutta nillekin on oma paikkansa.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Loo 
Päivämäärä:   3.1.25 14:44:38

Kyllä mä voisin 44 vuotiaana elää pelkällä pikaruoalla. Vaihtelisin kaikkea hamppareista salaatteihin, lihiksiin, pihveihin, hodareihin jne.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: No siis 
Päivämäärä:   3.1.25 14:47:23

"kun eivät olleet mitään fine diningia, vaan tyyliä Amarillo ja Rosso"

No Amarillo ja Rosso on enimmäkseen tortilloja ja pitsoja, hyvin lähellä pikaruokaa vaikkakin tarjoillaan lautasilta.

Siinä välissä on ihan tavallisia, laadukkaita ruokaravintoloita, joissa tarjonta ei ole pääosin pikaruokatyyppistä tai fine diningia. Kaikki "oikea" laadukas ruoka ei ole fine diningia.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: tuota 
Päivämäärä:   3.1.25 14:57:36

"fine diningia, vaan tyyliä Amarillo ja Rosso"

Siinäkö on vaihtoehdot - mäkkäri, Amarillo/Rosso tai fine dining?

Jos tarvitsee saada ihan ruokaa niin silloin en mene mihinkään noista vaan johonkin monista hyvistä ruokaravintoloista, joista saa kunnollisen kokoisia annoksia oikein valmistettuna kohtuullisella hinnalla, ei ehkä parillakympillä mutta ei tarvitse maksaa satastakaan. Fine diningin taiteelliset asettelut kastikeviiruineen eivät sitä ole, mutta ei sen enempää rasvainen tortilla epämääräisine täytesooseineen puhumattakaan mäkkärihampparista.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 15:02:49

Onneksi en ole fine dining ihminen. Vaikuttavat leuhkoilta. Liekö tämmöstä tavallista tallukkaa edes fine dining raflaan edes päästettäisiin sisälle.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Hannele 
Päivämäärä:   3.1.25 15:29:05

No eihän tässä nyt ollut kyse fine diningin syömisestä, vaan siitä, kun nimimerkki ////// oli sitä mieltä, että en voi sanoa meidän syöneen paljon ulkona, jos kävimme mäkkärissä. Tarkensin siihen sitten, että kävimme paljon ravintoloissa tyyliä Rosso ja Amarillo.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: :D 
Päivämäärä:   3.1.25 16:03:24

"kun nimimerkki ////// oli sitä mieltä, että en voi sanoa meidän syöneen paljon ulkona, jos kävimme mäkkärissä."

No eihän mäkkäri, kylän grilli tai kebabbila ole sitä mitä yleensä tarkoitetaan ulkona syömisellä. "Oli sitten ihanat treffit eilen, pera kutsui minut ulos syömään ja haki autolla ja oikein tarjosikin, on se kyllä herrasmies", "No oho, missä kävitte"?, "Siinä motarin liittymän mäkkärin autokaistalla".

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: Äiti 
Päivämäärä:   3.1.25 16:07:57

. "Oli sitten ihanat treffit eilen, pera kutsui minut ulos syömään ja haki autolla ja oikein tarjosikin, on se kyllä herrasmies", "

Vai olisiko kuitenkin: "onpa ollut taas sellaista rumbaa, ettei kotona ole kerennyt juuri käväistäkään. On tullut syötyä paljon ulkona".

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: leka 
Päivämäärä:   3.1.25 16:54:47

"Kuinka olisi kasari (tai aiempi) kakskymppinen osannu tehdä ruokaa, jos kotona ei olisi opetettu? Ei siihen aikaan ollu YouTubea. "

Jaa, mulla oli ainakin kotitaloustunnit ja sieltä tuli vielä läksyjäkin, että joidenkin ruokien tekemistä pitäisi opetella kotonakin. Sitten kun ekan poikaystvän kanssa muutettiin yhteen ja haluttiin leikkiä kotian, niin yhdessä opeteltiin. Katsottiin reseptejä keittokirjoista ja lehdistä ja tehtiin. Ei aina tullut täydellistä, mutta siinä sitä oppi.

Nykyään kaverin esiteini on youtuben avulla opetellut itsekseen kokkaamaan ja nykyään kuulemma yleensä tulee häätämään isänsä pois keittiöstä, kun "ei siitä kuitenkaan mitään tuu" ja kokkaa itse herkkusapuskat koko perheelle. Jos lapsi pystyy tuohon, niin eiköhän sitten aikuinenkin opi ainakin kohtalaista ruokaa tekemään.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä:  
Päivämäärä:   3.1.25 19:15:50

Ei opetettu kotona erikseen, mutta olen ollut pienestä pitäen kiinnostunut ruuanlaitosta. Ala-aste ikäisenä kävin kokkikerhossa ja yläasteella olin innokas kotitaloustunneilla. Meillä kyllä tehtiin ihan laidasta laitaan kaikkea, ihan ruokaakin. Ja valinnaisella tunnilla saatiin itse keksiä ateria kokonaisuus, opettajan suosikkina saatiin lupa valmistaa pihvit ja hakea ne koulun rahoilla lähikaupasta :D uunilohenkin valmistuksen kun opin ihan omineen, ei siinä voi epäonnistua. Kotona tein välillä itse ruokaa ja omilleen muuttaessa jatkoin uusien reseptien kokeilemista ja edelleen teen sitä. Vanhemmilla ei ollut tähän osaa eikä arpaa.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   3.1.25 19:42:15

"Näyttää myös että varsin täynnä ovat usein nuo pikaruokalat, nämä salaatinpurijat sekä rasvamätön ja limulitkujen vihaajat ovat runsaimmillaan netin keskustelupalstoilla"

"Aiheuttaako se ravintoarvoltaan köyhä rasvamättö ylipainon lisäksi myös epäloogista ajattelua? Vai millä logiikalla ihmettelet, että salaatinpurijat rasvamätön ja limulitkujen vihaajat EIVÄT käy pikaruokapaikoissa? Eikö tuo nyt ole itsestäänselvää??????"

Kyllä nyt taitaa kysymysmerkkien viljelijällä olla parsakaali tukkinut aivot. Kommentillani en suinkaan ihmetellyt sitä, että nämä keskustelupalstojen intohimoiset terveellisen ruuan kotikokit EIVÄT käy pikaruokapaikoissa. Vaan niiden asiakasmääristä päätellen voipi olla, että moni keuhkoaa ensin keskustelupalstalla terveellisen ruuan puolesta ja keksii toinen toistaan erikoisempia haukkumanimiä rasvamätölle, ja lähtee sen jälkeen poikkeamaan mäkkärillä :D

Itsehän en toki elä pelkällä pikaruualla, koska en tahdo lihoa satakiloiseksi, mutta ei se ongelmia tuottaisi jos ei lihottaisi ym. Ruokaa laitan kotona joo, pakosta kun ei aina eineksiäkään jaksa, mutta en siitä mitään nautintoa ja inspiraatiota saa. Useimmissa resepteissä asiat tehdään vaan kamalan vaikeiksi, ja jos sanotaan valmistusajaksi puoli tuntia, mulla menee puolitoista. Ja usein töissä on niin kiire että ruoka saisi mielellään olla vartissa paitsi tehty, myös syöty. Viikonloppuisinkin olisi parempaa tekemistä kuin sen seitsemän ruuan laitto.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   3.1.25 19:48:13

Nuorena maistui pikaruoka. Nykyään syön mieluummin oikeaa ruokaa. Ja pikaruuasta tulee huono olo hetken päästä.
Kai se on tätä keski-ikäistymistä. Jokainen tyylillään.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: paitsi että 
Päivämäärä:   3.1.25 20:13:41

"Vaan niiden asiakasmääristä päätellen voipi olla, että moni keuhkoaa ensin keskustelupalstalla terveellisen ruuan puolesta ja keksii toinen toistaan erikoisempia haukkumanimiä rasvamätölle, ja lähtee sen jälkeen poikkeamaan mäkkärillä"

70% kansasta on ylipainoisia. Kyllä tuo määrä jo riittää täyttämään mäkkärit ilman että hoikkien terveellisesti syövien tarvitsee käydä siellä kertaakaan.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   3.1.25 20:43:47

^ Mutta ovatkohan kaikki täällä sädekehäänsä kiillottavat oikeasti hoikkia ja terveellisesti syöviä? Keskustelupalstoilla kun voi esittää mitä haluaa.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: paitsi että 
Päivämäärä:   3.1.25 21:09:10

"Mutta ovatkohan kaikki täällä sädekehäänsä kiillottavat oikeasti hoikkia ja terveellisesti syöviä? Keskustelupalstoilla kun voi esittää mitä haluaa."

Voin kertoa, että hoikat eivät ole mitenkään erityisen harvinaisia, vaikka heitä ei mäkkärissä näykään. Jos omassa tuttavapiirissä käydään mäkkärissä joka viikko ja vedetään suklaalevy kerralla, siitä tulee helposti harha, että kaikki ovat samanlaisia ja hoikat ovat vain lihavia, jotka larppaavat hoikkaa netissä.

  Re: Aikuinen ihminen haluaa vain pelkkää

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   3.1.25 21:29:26

Mä olen hoikka (bmi 19) ja aikalailla viikoittain käyn hakemassa jotain pikaruokaa.

   Ylös ⇑   


  
 Vastaa viestiin
 Nimi:       [poista tiedot]
 Sähköpostiosoite:

 Jos annat sähköpostiosoitteesi, se näkyy viestissäsi.

 Otsikko:
   




Hevostalli.net ei vastaa keskusteluryhmissä käytävän keskustelun sisällöstä.