Lähettäjä: Tyhmä
Päivämäärä: 2.1.25 14:30:17
Voi hitto, että kirveltää mieltä.
Kiva mies, jonka kanssa ensin ystävystyttiin ja myöhemmin vähän viriteltiin muutakin. Eilen kohdattiin sovitusti pitkästä aikaa, kun olen käymässä hänen kotipaikkakunnallaan. Oli älyttömän ja vanha taika tallella. Paitsi ei ilmeisesti hänen mielestään. Soitteli illalla jälkeenpäin, että nähdään vielä tänään, on paljon juteltavaa. Sovittiin, että päivällä on hyvä, hänellä alkaa työ neljältä.
Soitin tänään kerran ja laitoin yhden viestin. Kumpaakaan ei vastausta. Viestin on kuitenkin lukenut.
Hitto että tuntuu tyhmältä. Miksi pitää olla näin idiootti, että luulee kivan hetken olleen molemmin puoleinen ja että ihmiset tarkoittaa edes vähän sitä mitä sanoo. Oltiin kuitenkin molemmat vesilinjalla eilen, että edes mistään kännisekoilusta ei ole kyse.
|