Lähettäjä: Faktahomma
Päivämäärä: 2.1.25 14:40:51
Poliisi ei ole poissulkenut myöskään teon tahallisuutta (raketti ammuttiin tarkoituksella päin seinää).
Silminnäkijä kertoo HS:lle"
"Askistosta kotoisin oleva Anette Valerius oli paikalla, kun palo alkoi.
Valerius oli perheensä kanssa katsomassa väriloistetta päiväkodin viereisellä mäellä, kuten alueen perinteisiin kuuluu. Päiväkodin ympärillä, mäellä ja aukealla, oli Valeriuksen arvion mukaan yhteensä muutama kymmentä ihmistä.
Ilotulittajien joukossa oli paikallisia lapsiperheistä nuoriin. Joidenkin nuorten tapa käsitellä raketteja näytti välillä aika holtittomalta ja sai olon epämukavaksi, Valerius kertoo.
Pientalojen täyttämällä alueella ei juuri ole aukeita paikkoja, joissa raketteja voisi ampua turvallisesti. Asukkailla on tapana kerääntyä päiväkodin viereiseen Askistonpuistoon ja lähialueille, jotta raketit eivät osuisi rakennuksiin.
Tulipalon sytyttänyt raketti ammuttiin kuitenkin päiväkodin pihasta. Valerius huomasi kahden tummiin pukeutuneen ja huppupäisen hahmon hääräilevän kauempana muista, aivan päiväkodin pihalla.
Valerius arvioi hahmojen olleen nuoria poikia.
”Kuului pieni tumahdus, ja kymmenen minuutin päästä päiväkoti oli liekeissä”, hän kertaa edellisyön tapahtumia.
Palo ei syttynyt heti vaan alkoi silminnäkijähavaintojen mukaan hiljaa kytien, kunnes lopulta päiväkoti oli ilmiliekeissä."
|