Lähettäjä: sennu
Päivämäärä: 31.12.24 14:49:52
Koska ne osapuolet on edelleen samoja ihmisiä, samoine luonteineen, persoonallisuuksineen, toimintamalleineen, käytöksineen, arvoineen. Vähän aikaa voi teeskennellä, mutta kun suhde taas vakiintuu ja arkistuu, tulee se oikea itse esiin, millaisissa tilanteissa kenelläkin.
Kaveri erosi useamman vuoden suhteesta, koska miehensä katseli avoimesti muita naisia kaverin seurassa ollessaankin, seurasi tyrkkytilejä somessa, kommentoi hänelle tyyliin menisit sinäkin salille ja värjäisit hiuksesi ja oli näyttänyt jonkun somenaisen moneen kertaan käsiteltyä kuvaa ihme asennossa ja moitti myös kaverin kroppaa kun on liian lättänä sieltä, pitäisi kiinteytyä tuolta ja voisihan sitä jotakin täytettä ja kohotusta ottaa. Minäkin näitä kuulin. Yrittivät kuitenkin muutaman kuukauden päästä uudelleen kun olivat puhuneet asioista, mutta ei se toiminut, koska mies jatkoi somekäytöstään, vertailuaan ja arvosteluaan.
Sivusta katsottuna hämmästytti se, että miksi mies ei ottanut sellaista valmiiksi ihannettaan sieltä somesta vaan halusi uudelleen suhteeseen kaverin kanssa, joka ei ollut miehen ns. ihanne eikä sellaiseksi halunnut itseään muokatakaan.
Pettäminen voi ollakin vielä asia, jonka jälkeen suhde voi toimia jos se on ollut satunnainen hairahdus ja muuten keskinäiset välit suhteessa on olleet toimivat, mutta tyytymättömyys toiseen ei häviä eron vuoksi.
|