Lähettäjä: Äiti 
Päivämäärä:   30.12.24 21:01:10

Lapsi 5v ja olen tukahtua tuskaan niinä päivinä, joina en saa olla lapseni kanssa. Meillä ei ole viikko-viikko systeemiä vaan pisimmillään olen neljän päivää erossa lapsestani. Silti tuntuu, ettei sydän vaan kestä.

Joka päivä, kun olen erossa lapsestani, haluaisin ryömiä takaisin huonoon parisuhteeseeni, jotta saisin olla lapseni kanssa.

Miten te muut selviätte?

Lähettäjä: M 
Päivämäärä:   30.12.24 21:05:37

Harrastan omia juttujani, mitä ei voi silloin, kun lapsi on minulla. Täytyy vaan ajatella asian positiivisia puolia. Voi harrastaa, hoitaa kotityöt ja levätä, niin sitten jaksaa taas lapsen ollessa minulla nauttia siitä täysillä ja olla kunnolla läsnä.

Lähettäjä: Jepulis 
Päivämäärä:   30.12.24 21:08:00

Ei tuottanut tuskaa. Tein paljon hevosia silloin

Lähettäjä: ... 
Päivämäärä:   30.12.24 21:09:14

Paljon ystäviä ja niiden kanssa harrastamista. Kun olin koko ajan lapsen kanssa ei aikaa (ja halua) ollut ystävyyssuhteille/vain kaikkein läheisimmille. Nykyään minulla on lenkkikaveri, salikaveri, bilekaveri kaikkien läheisten ystävien lisäksi. Ja elämä on paljon täydempää.

Lähettäjä: jep 
Päivämäärä:   30.12.24 21:12:56

Ymmärrän täysin tuskasi! Itselläni 4v ja isä muutti juuri muutaman km päähän, meillä onneksi lapsi asuu minun luonani ja isänsä hakee välillä päiväkodissa ja viettää aikaa muutaman tunnin päivässä muutaman kerran viikossa lapsensa kanssa. Isällä on MT-ongelmia ym. niin sain jotenkin sovittua että lapsi asuu varsinaisesti minun kanssani.

Lähettäjä: 40vee 
Päivämäärä:   30.12.24 23:21:32

Minä odotin että nuorin lapsi täytti 10 vuotta. Tosi harvoin ahdistaa jos ovat isällään. Olisin eronnut jo aiemmin, mutta en olisi kestänyt olla erossa lapsista.

Itsellä ahdistukseen ja ikävään auttaa kuitenkin liikunta. Pyöräily, hiihto, sali ja lenkkeily. Pahimpina aikoina pyöräilin 4 tuntia päivässä ja tein puusavottaa muun ajan, uni tuli hyvin eikä ollut painajaisia.

Lähettäjä: Lupu 
Päivämäärä:   31.12.24 08:42:22

Tuota, pitäisikö hankiia vaikka oma elämä eikä elää pelkästään lapsen kautta? On varmaan erottukin, koska olet ÄITI etkä yhtään mitään muuta eikä elämässä voi tehdä muuta kuin palvoa lasta.

Lähettäjä: Piritta 
Päivämäärä:   31.12.24 08:53:39

Mun lapsi oli 6v, kun erosin isästään 10v sitten. On ollut koko ajan vain joka toisen vklp isällään. Olihan se alussa vaikeaa viikonlopunkin verran, mutta vietin sitten sitä aikuiselämää 2 viikon välein. Viikonlopussa ei paljon ehdi, joten nopeasti ne olivat ohikin. Ja kyllä se 2vk yksinhuoltajuus sen verran verotti vilkkaan lapsen kanssa, että jo ihan kaipasikin huokaisutaukoa. Liikuin, opiskelin, kävin treffeillä ja joskus bilettämässäkin, söin omia herkkuruokiani, joita lapsi ei syönyt. Aika äkkiä sitä siihen sitten tottui. Tsemppiä, älä ihmeessä pilaa orastavaa omaa elämääsi palaamalla huonoon suhteeseen! Se ei ole lapsellekaan mikään palvelus vaan päinvastoin.

Lähettäjä: …. 
Päivämäärä:   31.12.24 08:59:10

”Tuota, pitäisikö hankiia vaikka oma elämä eikä elää pelkästään lapsen kautta? On varmaan erottukin, koska olet ÄITI etkä yhtään mitään muuta eikä elämässä voi tehdä muuta kuin palvoa lasta.”

Yleensä äidit haukutaan äidit joilla on se oma elämä. Jännä, kun ikinä mikään ei ole oikein, kun on äiti.

Lähettäjä: Äiti 
Päivämäärä:   31.12.24 09:10:54

"Tuota, pitäisikö hankiia vaikka oma elämä eikä elää pelkästään lapsen kautta? On varmaan erottukin, koska olet ÄITI etkä yhtään mitään muuta eikä elämässä voi tehdä muuta kuin palvoa lasta."

On minulla oma elämä, mutta ei se poista sitä raastavaa ikävää mitä koen lastani kohtaan niinä päivinä kun en näe häntä.

Erottiin mm. juuri sen takia kun vauva- ja taaperoajan jälkeen aloin elämään sitä omaa elämääni eikä mies mustasukkaisuudeltaan kestänyt sitä.

Lähettäjä: T 
Päivämäärä:   31.12.24 09:31:46

Lapset oli 1 ja 3 kun erottiin. Välimatka oli pitkä joten lapset asui mun kans ja kävivät isällä joka viikonloppu. Välillä oli sitte joka toinen vkl to - ma. Nyt ollu jo vuosia että 2 vkl isällä ja 1 kotona, sitte taas 2 vkl isällä. En ikinä ois suostunu viikko viikko asumiseen.

Lähettäjä: Just 
Päivämäärä:   31.12.24 09:37:40

LUPU koittaa ensin saada sen lapsen ja sen jälkeen tulee uudestaan lässyttämään ohjeistustaan ELÄMÄSTÄ.

Vanha sanonta pätee hyvin tässäkin, kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla ottaa.

Lähettäjä: Muhvi 
Päivämäärä:   31.12.24 10:57:12

Se lapsi alkaisi joka tapauksessa muutaman vuoden päästä kulkea omissa jutuissaan, saada kavereita ja kiinnostua heistä enemmän kuin äidistä. Se on tervettä ja normaalia. Tervettä ja normaalia taas ei ole se, että äiti silloinkin itkisi hysteerisesti kotona, kun lapsi haluaa muutakin elämää kuin äidin sylin. Vaikka eronne on ikävä tilanne, niin ehkä siinä on pieni rippunen jotain hyvää: sinun on pakko opetella nyt, että lapset ovat lainassa, heillä pitää olla oma elämä eivätkä he voi koko ajan olla viihdyttämässä sinua. Myös sinulla on tärkeää olla oma elämä ja hauskoja juttuja, jotka eivät liity lapseen.

Ikävä saa olla, mutta kun muutaman päivän tauko lapsesta saa tukahtumaan tuskaan, menee jo yli.

Lähettäjä: Äiti 
Päivämäärä:   31.12.24 11:20:49

Muhvi - Enkä usko, että silloinkaan parin vuoden päästä omissa menoissaan ja kavereillaan kulkee niin, etten näkisi häntä vuorokauden aikana kertaakaan 3-4 päivään.

Lapsen ei tarvitse olla kaiken aikaa minun "viihdykkeenä" vaan haluan jakaa edes hampaiden pesut ja hyvän yön suukot.

Minulla on omaa elämää, muttei mitään sellaista, että nukkumaankäymisen hetkellä en kaipaisi suukkoa ja halia lapseltani.

Lähettäjä: Tuttua 
Päivämäärä:   31.12.24 11:34:49

Meillä lapset olivat ala-asteikäisiä, kun erottiin. Olemme eläneet siitä asti viikko-viikko rytmillä, toki lasten toiveet huomioiden eli ovat saaneet halutessaan olla öitä/päiviä kummalla vaan.

Itselleni oli myös vaikeinta se lapsista erossa oleminen. Sunnuntaisin tuli kauhea tuska (olenko nyt sanonut tarpeeksi että rakastan, olinko läsnä, teimmekö asioita yhdessä), mutta opettelin nauttimaan myös yksin olemisesta! Kuten muutkin sanoneet: liikuin, näin ystäviä, söin sellaista ruokaa mistä lapset ei välitä... Toinen tärkeä oppi oli hyväksyä myös ne ikävät tunteet - velloa niissä vähän aikaa ja sitten antaa niiden hälvetä. Ja just tuo on hyvä ajatus, että lainassahan ne lapset meillä ovat, he ovat omia yksilöitään ja mitä isommiksi kasvavat, sitä enemmän omia ratkaisuja he tekevät.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   31.12.24 11:39:20

Meidän oli pakko perua ero tuosta syystä. Vaikka mulle olisi järjestynyt koti melkein naapurista. Mies ei vain kestänyt ajatusta että me lähdemme ja lupasi että asiat muuttuvat jos molemmat yritetään. Niin me sitten teimme parhaamme ja saatiin asiat kuntoon. Tämä ei tietenkään toimi väkivalta- tai päihdesuhteissa.

Lähettäjä: ....... 
Päivämäärä:   31.12.24 11:39:48

Tuo olisi aivan kamalaa, enkä itse olisi koskaan vapaaehtoisesti suostunut olemaan puolet ajasta lapsesta erossa. Toki meillä se ei ollut edes vaihtoehto. Erottiin kun lapsi oli 2-vuotias, eikä mies ollut häntä ikinä hoitanut yksin paria tuntia kauempaa. Hän oli kiireinen maatalousyrittäjä, joten pieni lapsi vuoroviikkoina ei olisi mitenkään sopinut siihen yhtälöön. Lapsi kävi eron jälkeen isällään joka toinen viikonloppu ja yhden yön viikolla, tosin silloinkin varmaan pääosin isoäiti hoiti häntä. Lapsettomiin päiviin minä haalin omia harrastuksia, tein pitkiä työpäiviä, kävin asioilla ja tapasin ystäviä.

Lähettäjä: - 
Päivämäärä:   31.12.24 11:48:38

En viittaa nyt millään tavalla aloittajan tapaukseen, mutta ihmettelen tätä nykyään kovin yleistä ilmiötä. Hankitaan lapsia ja sitten erotaan jo lapsen tai lasten ollessa ihan pieniä. Ymmärrän jos on mielenterveysongelmia, väkivaltaa tms. mutta ihmettelen niitä tapauksia joissa aivan normaali parisuhde ei kestä edes sen aikaa että se lapsi ehtisi täyttää 18 vuotta ja lähteä omilleen. Monella tuntuu olevan takaraivossa tieto että tämä suhde ei tule kestämään, mutta silti pitää hankkia se lapsi tai useampi. Miksi ihmeessä? Avioerolapsena voin kertoa että se ero ei ole lapselle helppo, vaan voi aiheuttaa vaikeita turvattomuuden ja epävarmuuden tunteita, jotka heijastuu aikuisuuteen saakka. Uskon että monessa tapauksessa parisuhdetta olisi mahdollista jatkaa, jos siihen panostettaisiin hieman tehokkaammin.

Lähettäjä: hmm 
Päivämäärä:   31.12.24 12:04:00

Oliko suhde siis hyvä ennen lasta? Eli mies oli rakastava, kohteli sinua arvostavasti ja kauniisti, hän ei ollut mustasukkainen, teitte asioita yhdessä ja olitte onnellisia? Ja sitten kun lapsi tuli, miehestä tuli yhtäkkiä mustasukkainen ja paha?

Onhan näitäkin, mutta yleensä kyse on siitä, että lapsia tehdään ihan tiedetysti huonon miehen kanssa huonoon suhteeseen ja jotenkin ummistetaan silmät siltä tosiasialta, että tämä johtaa joko eroon tai loppuelämän kärsimykseen.

Aloittaja, kyllä 5 vuoden päästä lapsi on sen ikäinen, että voisi hyvin olla vaikka viikon leirillä jossain. Tai vaikka muuten vain hoidossa. Sinun pitäisi tehdä töitä itsesi kanssa, ettet romahda siihen, ettet näe lasta muutamaan päivään tai kun hän ei tule pusimuiskuttelemaan sinua tai pese hampaita yhtäaikaa kanssasi. Olisi ollut todella ahdistavaa lapsena, jos äiti olisi kinunnut jotain suukottelua tai halunnut tunkea samalle lavuaarille, että saadaan pestä hampaat yhdessä. Nämä ovat yleensä samoja äitejä, jotka eivät hyväksy, että lapsi alkaa seurustella (koska sittenhän sitä kiinnostaa joku muu kuin äiti eikä kukaan ole minun lapselleni riittävän hyvä muutenkaan), menee yön yli minnekään (koska äidille tulee ikävä), muuttaa kotoa (äiti ei kestä, että lapsi lentää pesästä), muuttaa varsinkaan kaukaisemmalle paikkakunnalle...

Lähettäjä: Äiti 
Päivämäärä:   31.12.24 13:25:53

"Oliko suhde siis hyvä ennen lasta? Eli mies oli rakastava, kohteli sinua arvostavasti ja kauniisti, hän ei ollut mustasukkainen, teitte asioita yhdessä ja olitte onnellisia? Ja sitten kun lapsi tuli, miehestä tuli yhtäkkiä mustasukkainen ja paha?"

No me mentiin vähän rymistellen liittoon kun ikää alkoi olemaan sen verran, että niitä lapsia on tehtävä nyt, jos niitä haluaa.

Mutta kyllä, mies oli alussa hyvin huomaavainen, teimme asioita yhdessä jne. Ongelmat alkoivat ilmetä vasta lapsen tulon ja ok-taloon muuton jälkeen ja lopulta kun vauvakuplan jälkeen rupesin elämään omaa elämää ja harrastamaan, niin mustasukkaisuus paisui valtoimenaan.

Lasta tehdessä olin erittäin valmistautunut myös siihen, että jos joskus joudun yh:ksi, niin ei haittaa yhtään. En tosin ollut varautunut siihen, että isä haluaisi 50/50 ajasta lapsen itselleen, se haittaa ja paljon.

Lähettäjä: Äiti 
Päivämäärä:   31.12.24 13:27:57

"Aloittaja, kyllä 5 vuoden päästä lapsi on sen ikäinen, että voisi hyvin olla vaikka viikon leirillä jossain. Tai vaikka muuten vain hoidossa."

Viiden vuoden päästä lapsi on jo 10. On ihan eri asia olla silloin lapsesta erossa satunnaisen kesäleirien ja yökylävierailuiden ajan kuin nyt 5v lapsesta joka viikko useamman päivän.

Lähettäjä: Muhvi 
Päivämäärä:   31.12.24 13:42:31

"Lähettäjä: Äiti
Päivämäärä: 31.12.24 13:25:53

Lasta tehdessä olin erittäin valmistautunut myös siihen, että jos joskus joudun yh:ksi, niin ei haittaa yhtään. En tosin ollut varautunut siihen, että isä haluaisi 50/50 ajasta lapsen itselleen, se haittaa ja paljon."

Mikset ollut varautunut? Tiesit (tai luulit tietäväsi) siis, että olet valinnut lastesi isäksi sellaisen isän, joka ei tahdo viettää lastensa kanssa aikaa muuta kuin pakollisen minimin?

On edelleenkin kurjaa, että tämä perhe ei pysynyt koossa ja suhde ei toiminutkaan, mutta olethan sinä kyllä aika soitellen sotaan lähtenyt. Sanoit itsekin, että liittoon rymisteltiin kiireellä etkä siis ehtinyt oikeasti tutustua siihen, millaisen miehen olet ottamassa. Sitten äkkiä tehdään lapsi ja siinäkin oletat, että ei kai se mies nyt sentään omaa jälkeläistään halua juurikaan nähdä, jos tulee ero. Ja kun ero tulee ja mies on edes sen verran vastuullinen isä, että haluaa tavata lapsiaan (en muuten tiedä hänen isyystaidoistaan), niin nyt sinulla sitten on kriisi.

Olisiko oikeasti ollut mukavampaa, että isä ei välittäisi lapsestaan? Sinulle ilmeisesti olisi, mutta sille lapsellesi ei. Et nyt pysty näkemään, miten hyvä asia on LAPSELLE, että molemmat vanhemmat rakastavat häntä ja haluavat tavata. Itket vain sitä, että SINULLE olisi miellyttävämpää, ettei isä tahtoisi lastaan. Kun nyt pitäisi pystyä ajattelemaan sen lapsen parasta eikä sinun tunteitasi.

Kaikkein pahin tilanne on sellaisella erolapsella, jonka vanhemmat riitelevät, kumpi JOUTUU ottamaan lapsen. Toiseksi pahin tilanne on sillä, jonka toinen vanhempi ilmoittaa, että häntä ei lapsi kiinnosta ja hän haluaa nähdä lasta vain minimin joka toinen viikonloppu. Kaikkein paras tilanne on sillä, jonka molemmat vanhemmat haluavat lapsen edelleen huolimatta keskinäisistä riidoistaan.

Lähettäjä: ?? 
Päivämäärä:   31.12.24 13:47:18

No, mieluummin ottaisin noin, kuin kahden pienen lapsen yh ilman että heidän isä korvaansa lotkauttaa lasten suuntaan. Isompi itki ikäväänsä aluksi, vaan ei itke enää eikä halua edes tavata isäänsä kun ei lupauksista huolimatta mikään pidä.

Lähettäjä: Äiti 
Päivämäärä:   31.12.24 13:58:32

Muhvi - Kyllä minä tiedän, että tässä tilanteessa tämä on lapselle paras näin, mutta ei se tieto minun tunteitani poista.

Olisi ehkä pitänyt kirjoittaa, että en ollut varautunut miten paljon se minua sattuu, jos mies erotessa haluaa 50/50 huoltajuuden.

Ja siis kaikista mukavintahan olisi ollut se, että mies olisi ollut hyvä puoliso ja tasavertainen vanhempi, mutta kun parasta mahdollista vaihtoehtoa ei nyt saatu, niin tällä mennään.

Lähettäjä: Minä Vaan 
Päivämäärä:   31.12.24 14:04:05

Lupulla ei ilmeisesti omia lapsia . Meissä äideissä on oikeita emotyyppejä kuten itse olin. Onneksi ei erottu eikä tarvinnut jakaa lapsia kuten aloittaja. Itselle olis ollut tosi vaikeaa. Ja oli omaakin elämää- hevoset yms

Lähettäjä: VB 
Päivämäärä:   31.12.24 18:31:54

Ei ahdista. Olen iloinen että lapset saavat olla yhtä paljon kummankin vanhempansa kanssa. Lepään, harrastan, hoidan hommia, teen vähän pidempää työpäivää, jne.

Lähettäjä: Ajatuksia 
Päivämäärä:   31.12.24 22:00:07

Aloittajan kannattaa keskittyä enemmän siihen, mitä se lapsi tuntee. Tuo on todella rankkaa lapselle ja lapsella molempia vanhempia kohtaan ikävä kova. Yrittäisin siis sivuuttaa ne omat tunteet ja ajatella asiaa lapsen kannalta. Kun lapsi on isän luona hän ikävöi äitiään, mutta ei halua isän luota kuitenkaan pois ja on surullinen siitä kun aika loppuu ja sama sitten toisin päin eli lapsi kokee koko ajan vain kaipuuta ja surua. Siihen verrattuna vanhemman tuska on ihan pientä.

Olen itse ero perheen lapsi ja se mitenkä lapsena oli koko ajan ikävä, kaipuu, ei osannut nauttia hetkestä kun kohta se oli jo ohi oli todella stressaavaa. Nyt minulla lapsia ja voin sanoa, että se mitä tuntisin ollessani erossa lapsista on pientä verrattuna siihen mitä lapsi kokee ollessaan erossa vanhemmasta.

Lähettäjä: Erakkorapu 
Päivämäärä:   31.12.24 22:39:27

"Olen itse ero perheen lapsi ja se mitenkä lapsena oli koko ajan ikävä, kaipuu, ei osannut nauttia hetkestä kun kohta se oli jo ohi oli todella stressaavaa."

Minäkin olen eroperheen lapsi enkä tuntenut ikävää enkä kaipuuta. Eli älä nyt rupea lisäämään aloittajan jo olemassa olevaa tuskaa vielä väittämällä, että hänen lapsensa kokee jatkuvaa kaaipuuta vain koska sinä olet kaivannut.