Lähettäjä: eräs 
Päivämäärä:   30.12.24 09:56:05

Olen kohdannut nyt muutamankin ihmisen kohdalta syyllistämistä kun olen huomannut, ettei apu ole vastavuoroista ja että aikaani/osaamistani/apuani käytetään kohtuuttomasti hyödyksi.

Kummallista kyllä, nämä ihmiset eivät ole osanneet ollenkaan katsoa peiliin, vaan ovat nyt puhuneet ympäri kyliä, miten ikävä ihminen olen kun en heitä hädän hetkellä auta. Oikeasti kyse ei edes ole hätätilanteesta, vaan heidän itse sopimistaan aikatauluista ja heidän tekemistään päätöksistä.

Nämä hyväksikäytöt minua kohtaan ovat olleet todella räikeitä. Henkilökohtaisia rajojani ei ole kunnioitettu yhtään, luvattuja maksuja on jätetty maksamatta ja minulle on suututtu jos olen sanonut, että ikävä kyllä en voi auttaa.

Tuli vain mieleeni, että tällaisten ihmisten kannattaisi pahan puhumisen sijaan katsoa peiliin ja jälkikäteenhän voi aina pyytää anteeksi tai jopa maksaa rästiin jääneitä maksujaan. Se on helpompaa kuin levitellä juttuja kuinka ikävä joku on ollut kun ei ole teitä auttanut kun olisitte tarvinneet (halunneet).

Lähettäjä: Lea 
Päivämäärä:   30.12.24 10:03:33

Näitä ihmisiä riittää käsi ojossa niin kauan, kuin sallit. Ja siitähän se riemu repeää, kun et enää suostukaan hyväksikäytettäväksi. Rajojen asettaminen aiheuttaa suuttumusta niissä ihmisissä, jotka ovat rajattomuudestasi hyötyneet. Anna pasmattaa ja viittaa kintaalla mokomille puheille, nuo eivät peiliin osaa katsoa koskaan eli hyväksy se ja jatka elämääsi. Älä uhraa tuommoisille ihmisille enää ajatuksen puolikastakaan, he eivät ole sitä ansainneet.

Lähettäjä: Zii 
Päivämäärä:   30.12.24 10:12:33

Joo lipuntan omien rajojen asettamisen puolesta. Etenkin heppamaailmassa vaikuttaa edellen olevan sellaisia käsittämättömiä hierarkioita. Tallinpitäjät, hevosen omistajat, valmentajat jne. Ovat jotenkin korkeammalla hierarkiassa ja heitä tulee nuoleskella. Jopa rikkomalla omia rajojaan ja oman hyvinvoinnin kustannuksella. Saamatta mitään takaisin.
Itse mielistelin pitkään tallinpitäjää ja hevosen omistajaa. Autoin aina vähän kantamaan vesiä tarhaan, korjaaman aitoja, taluttelemaan kuntoutettavaa heppaa umpihangessa jne. Sellaista ekstraa jotka tein vain miellyttääkseni em. Henkilöitä. Tein muutenkin jo keskivertoa enemmän tallilla.
Sitten tuli työperäinen uupumus ja psykologin avulla pääsin käsittelemään asioita ja opettelin pitämään rajoistani kiinni. Kyyti oli tallilla aika kylmää, kun en ollutkaan enää sunnuntain aitatalkoissa, tai päässyt tunnin varoitusajalla hoitamaan iltatallia, tai ehtinytkään muiden tallihomnien lisäksi vaihtaa kaviopaise haudetta. Mutta oma olo kyllä parani ja nykyään elämääni kuuluu ihmisiä joilta saa vilpitöntä kiitosta ja vastapalveluksia. Nyt hoidin esim omistajan joululoman ajan nuorta ruunaa. Sain kiitoksena ravintolalahjakortin. Olin niin häkeltynyt tästä että ihan itku tuli.

Lähettäjä: Anni 
Päivämäärä:   30.12.24 10:30:23

Sattuipa sopivasti. Tein itselleni nimittäin uudenvuoden lupauksen, että ensi vuonna olisin tekemisissä vain niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa ystävyys on aidosti vastavuoroista. Niiden kanssa viilennän välit, jotka muistavat minut vain kun tarvitsevat jotain, mutta eivät koskaan muista minua kun järjestävät juhlia yms

Aikaa tulee vapautumaan valtavasti. Ja rahaa.

Lähettäjä: . 
Päivämäärä:   30.12.24 10:44:21

Ensin vahva ystävyys ja luottamus, vasta sitten apu.

Täytyy muistaa, ettei avulla voi ostaa ystävyyttä. Mulla on vain pari ihmistä, joita mielellän autan ja joiden puolesta "teen kaikkeni", muut saa etsiä avun muualta.

Lähettäjä: sama 
Päivämäärä:   30.12.24 14:07:55

Mulla on myös näitä avunpyytäjiä jonoksi jos vaan annan pahalle pikkusormen. Kaiken huippu on se, että kysytään palveluista hintaa ja sitten kun sanon hinnan joka työstä mulle kuuluu (olen koulutettu kyseiseen tehtävään), ruetaan vielä tinkimään. Sitä en oikein jaksa käsittää muutoin kuin että se on periaatteessa sama asia kuin vastavuoroisuuden puute. Mun palvelut kyllä kelpaa mutta he ei ole valmiita tekemään mulle vastapalvelusta eli maksamaan siitä miten olen heitä auttanut.