|
Lähettäjä: n
Päivämäärä: 26.12.24 12:22:09
Olen aina pitänyt itseäni heterona, seurustellut vain miesten kanssa silloin harvoin kun olen seurustellut jne. Ylipäätään ihastun todella harvoin. Ikää itsellä 35v.
Noin kuutisen vuotta sitten tapasin eräässä harrastusporukassa naisen, joka oli itseäni n. 15 vuotta vanhempi. Hän ikään kuin veti tuota harrastusporukkaa. En nyt sano mikä harrastus kyseessä, mutta ei siis liity hevosiin. Porukka oli muutenkin todella kiva, itse olin kaikista nuorin, mutta iällä ei ollut väliä, kun muuten oltiin samanhenkisiä. No, huomasin vähän ajan päästä jollain tapaa ihastuneeni tähän naiseen. En sinällään ehkä edes olisi halunnut mitään tapahtuvan välillämme, mutta en voinut lakata ajattelemasta häntä tai itseäni olemasta mustasukkainen.
Hän ei ollut parisuhteessa ja eräs porukan jäsen, joka oli pitkään hänet tuntenut, sanoi, ettei tällä ole koskaan tainnut olla ainakaan mitään vakavampaa. En nyt oikein voi sanoa, näkyikö hänen puoleltaan oikeasti edes mitään ihastumisen merkkejä minua kohtaan. Todennäköisesti hän kuitenkin piti minusta ainakin kaverimielessä, koska päädyimme kahden harrastessamme aina juttelemaan tosi syvällisestikin ja toisaalta hän myös laitteli minulle usein viestejä jostain asioista, joista olimme aiemmin puhuneet ja saattoi porukassakin tulla innoissaan selittämään minulle jatkoa johonkin, mistä olimme aiemmin puhuneet.
Itseäni tuo ihastuminen rupesi tosiaan häiritsemään ja pelkäsin, että se näkyy ulospäin. Niinpä taisin muuttua itse vähän sulkeutuneeksi ja yritin mieluummin jotenkin "eristää" itseäni ihastuksestani ja saatoin olla tylykin. Ehkä tämän seurauksena ihastukseni rupesi myös olemaan tyly minua kohtaan, hiljeni kun tulin paikalle porukkaan, ei katsonut päin, nälvi minua muidenkin kuullen jne. Kävimme myös kahden kesken pari aika jäätävän sävyistä keskustelua. Lopulta mielestäni huonot välimme haittasivat koko porukan harrastamisista ja lopetin harrastuksessa käymisen. Tuntui todella pahalta, kun kukaan koko porukasta ei edes kysellyt perääni ja menetin samassa monta suht läheisenäkin pitämääni kaveria.
Pointti on, että tuosta tuli tänä syksynä viisi vuotta. Tiedän, että porukka on hieman muuttunut, mutta moni sama naama on vielä mukana, mukaanluettuna ihastukseni. Vaikka en ole aktiivisesti ajatellut ihastustani, näen hänestä edelleen unia ja hän tulee väkisin edelleen mieleen todella usein! Muista ihastuksistani olen päässyt kyllä ajan kanssa eroon, mutta tämä ei lähde kulumallakaan. Tiedän, että on naurettavaa edelleen haikailla ja pohtia, olisiko jotain voinut tapahtuakin tms, mutta en vaan voi asialle mitään. Kaipaan myös ylipäätään tuota harrastusporukkaa, vaikka olen yrittänyt ajatella, että aika kultaa muistot jne.
Nyt olen huomannut ajattelevani, että olisiko parempi sittenkin ottaa yhteyttä ja kysyä, voisiko tulla edes hetkeksi taas mukaan ja huomata sitten, että tosiaan aika kultasi muistot, eikä se edes olisi enää vuosien jälkeen samanlaista, ihmiset ovat menneet eteenpäin elämässään ja ehkä emme vaan tulisi enää ihastukseni kanssa millään tavalla toimeen tai hän olisikin mielestäni ihan rupsahtaneen näköinen, ehkä hän onkin parisuhteessa tms ja pääsisin eroon ihastumisestani?
Onko kukaan ollut vastaavassa tilanteessa tai miten itse tekisitte? Toivoisitteko vaan, että kun vielä kuluu aikaa lisää, niin tulisi joku uusi vahvempi ihastus ja mennyt lopultakin pyyhkiytyy pois, vai yrittäisittekö käydä ns. kohtaamassa totuuden ja toivoisitte että sillä ihastus lähtisi? En ole siis näiden vuosien aikana oikeasti kyennyt ihastumaan keneenkään toiseen ja tottakai tässä kohtaa kun en ole tuota ihastustani edes aikoihin nähnyt, niin se ihastuminen on enemmän sellainen fantasiatyyppinen, missä ei ole edes mitään järkeä. Ja varsinkaan, kun en alunperinkään olisi osannut kuvitella, että oikeasti välillämme tapahtuisi jotain, en itse ainakaan olisi kyennyt tekemään mitään aloitetta.
|